Mothering Sunday (2022)

Arvostelu julkaistu alunperin 11.4.2022

Mothering Sunday

2021

Ohjannut: Eva Husson

Kirjoittanut: Alice Birch


Palvelustyttö Jane Fairchildin työnantajat herra ja rouva Niven menevät lounastamaan ystäviensä kanssa. Jane käyttää tilaisuuden hyväkseen ja menee tapaamaan salaista rakastaan, Paul Sheringhamia. Paulin on kuitenkin myös kiiruhdettava lounaalle, sillä hänen kihlattunsa ja lapsuudenystävänsä Emma odottaa siellä.


Tällä kertaa pressinäytöksessä eteeni tupsahti brittielokuva josta en ollut kuullut koskaan aiemmin. On ihan mielenkiintoista päästä kokeilemaan elokuvaa ilman juuri minkäänlaista tietoa siitä mistä on kyse. Ainoastaan jonkinlaista viime vuosisadan alkuun sijoittuvaa draamaa tiesin odottaa. Ja sellaisena Mothering Sunday toimikin ihan mallikkaasti.


Elokuvaa tähdittävä Odessa Young on Janen roolissa erinomainen. Olisi kiva jos keksisin uudenlaisia sanoja kuvaamaan vahvoja performansseja. Mutta mitä muuta voin sanoa kuin että Youngilla on magneettista karismaa joka pitää katsojan otteessaan läpi leffan. Hän hallitsee Janen tunteita erinomaisesti koko ajan ottaen kohtauksen toisensa perään haltuunsa.


Romanttisessa draamassa on totta kai myös tärkeää että sen kuvaaman pariskunnan kemiat toimii tarpeeksi hyvin. Ja Mothering Sunday tuntuu onnistuvan tässäkin varsin hyvin. Erityisesti Young pitää kiinni omasta viehätyksestään vastanäyttelijäänsä todella kauniisti, mutta myös Josh O'Connor tekee kelpo työtä Paulina. O'Connor ei ole hahmona niin räväkkä kuin ehkä itse preferoisin, mutta hänen hillitty britticharminsa toimii. Ja kun Jane ja Paul katsovat toisiiaan ja käyvät nussimaan se tuntuu uskottavalta.


Monia saattaa myös ilahduttaa se että elokuvassa on paljon nakuilua. Totta puhuen paljon erityisesti jenkkielokuvia näkevänä tämä oli varsin virkistävää. Yksinkertaisesti Mothering Sunday tuntui suhtautuvan ihmisvartaloon juuri sopivalla tavalla. Se ei tuntunut liian kuolaavalta tai likaiselta kun Jane vaikkapa kulki talon halki alasti, muttei myöskään tuntunut kieltävän ihmisen fyysistä kauneutta. Ennen kaikkea elokuvan alastomuus tuntui rehelliseltä – ihmiset harrastavat yleensä seksiä ilman vaatteita. 


Ainoastaan sanoisin että Janen alastonta ruumista nähdään huomattavaati enemmän kuin Pauliin. Tämä tosin johtuu siitä että melkein koko tarina kerrotaan Janen perspektiivistä. Mutta se kai osin auttoikin alastomuutta tuntumaan niin normaalilta. Naisohjaaja Eva Hussonin käsissä se ei tunnu samallalailla likaiselta kuin se miesohjaajan käsissä olisi saattanut tuntua.


Mutta silloin kun hahmot eivät ole alasti, ovat he pukeutuneet ajanmukaisiin tyylikkäisiin asuihin. Leffan puvustaja Sandy Powell tekee elokuvassa erittäin loistavan työn. Erityisesti Janen ja tämän kollegan Millyn ihastuttavat hatut jäivät mieleeni. Vaatteet näyttävät todella miellyttäviltä ja pehmeiltä. Ne myös auttavat vahvoilla väreillään katsojaa pysymään kärryillä tapahtumien ajankohdista. Kun elokuva hyppii ajasta toiseen auttaa vaikkapa Janen takin väri kertomaan missä mennään.


Samaan aikaan tämä ajassa hyppiminen on myös elokuvan heikkous. Kyseessä on takaumien sisällä olevia takaumien takaumia niin monta kerrosta päällekkäin että katsoja menee väkisinkin välillä sekaisin. Lisäksi tähän heitetään vielä sekaan Janen myöhempää elämää kirjailijana uuden miehen seurassa. Tämä toisaalta auttaa tekemään tarinasta entistäkin henkilökohtaisemman, mutta pakko sanoa että usein jouduin miettimään että missäs nyt milloinkin mentiinkään. Varsinkin kun näitä tulevaisuuden kuviakaan ei kuvattu kronologisessa järjestyksessä.


Mothering Sunday on ilmesesti Brittien-saarilla vietetty kirkollinen juhla, jossa juhlitaan kunkin ihmisen ensimmäistä kirkkoa, sitä missä heidät on kastettu. Elokuvassa ei ole muuten juuri minkäänlaisia uskonnollisia piirteitä mitä huomasin. Mutta nimen merkitys auttaa omalla tavallaan tarinaa avatumaan. Kyseessä on Jane muistelemassa taloa ja perheitä joissa hän kasvoi omaksi itsekseen. Orpona hänellä ei ollut omia juuria, mutta nämä ihmiset auttoivat tekemään hänestä kirjailijan joka hänestä lopulta tuli.


Mothering Sundayn kuvaus Jamie Ramsayn toimesta ja Morgan Kibbyn sävellykset pelaavat loistavasti yhteen. Elokuva saa näin aikaan todella immersiiviisiä kohtauksia, kun kauniit aikakauden puitteet kuvittavat omaalaatuisia säveleitä. Yhdistelmä pitää katsojan mielenkiintoa yllä erittäin toimivasti. Mieleeni jäi erityisesti elokuvan kuvauksen peilien heijastusten käyttö.


Kaiken kaikkiaan Mothering Sunday on kelpo pukudraama. Sen päätähti tekee loistavaa työtä ja teknisesti elokuva on myös viehättävää katseltavaa. Jatkuva hyppiminen eri aikojen välillä kuitenkin tuntuu peittelevän tarinan heikkouksia, enkä voi taata että muistaisin elokuvaa vielä pitkään. Mutta viihdyttävä teos on kyseessä joka tapauksessa.


Viihdyttäviä on myös teidän POSITIIVISET ja ROHKAISEVAT kommenttinne. Kertokaa vaikka lempi juhlapäivänne sen jälkeen kun olette painaneet peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Prinsessa Mononoke (Mononoke-hime, もののけ姫, 1997)

The Beatles: Get Back (2021)

Star Wars, The Acolyte – jakso 1x08 (sisältää SPOILEREITA)