Soratie (جاده خاکی, Jaddeh Khaki, 2021)
Perhe matkaa autolla viemään vanhinta poikaansa pois. Nuori pikkuveli kuulee vain veljensä olevan menossa naimisiin. Isän jalka on paketissa tämän jouduttua onnettomuuteen. Äiti tuntuu salailevan suruaan nuorimmalta lapseltaan. Perheen koirakin sairastaa. Mutta silti matkaan mahtuu naurua ja lämpöä.
Iranilaisia elokuvia tulee vastaan aika harvoin. Mutta yleensä ne ovat kuitenkin olleet varsin mielenkiintoisia kuvauksia yhteiskunnasta. Kovin hauskoja iranilaisleffoja en ole kuitenkaan nähnyt. Sen takia hitusen hupaisampi road-trip -leffa kiinnosti ja menin sen mielelläni pressiin katsomaan. Soratie osoittautuikin aika viihdyttäväksi elokuvaksi, jonka takana kuitenkin liikkuu vähän muutakin kuin vain pari hassua kommellusta.
Ensimmäisenä leffasta pomppasi esiin sen nuorin hahmo, Rayan Sarlakin esittämä pikkuveli. Hän on pieni kiukutteleva paskiainen. Voisin kuvitella hahmon ärsyttävän monia katsojia, mutta itse koin hänet melko huvittavaksi tapaukseksi. Koko ajan vanhempiaan uhmaava ja rajoja testaava lapsi on elokuvassa hauska vittupää. Sarlak tekee loisto työtä esittäessään hahmonsa sopivalla pilkkeellä, joka esti häntä muuttumasta liian tuskalliseksi seurata. Ohjaaja-kirjoittaja Panah Panahi antaa hahmon käyttäytyä kuin oikea lapsi, antaen elokuvalle lapsen perspektiiviä.
Jossain määrin katsojat nimittäin pidetään yhtä pimennossa kuin tämä pikkuvelikin. Aina silloin tällöin saamme kuulla lisää siitä minne perhe onkaan matkalla, mutta kovin selkeästi sitä ei koskaan kerrota. Huomaamme vain vanhempien käyttäytyvän vainoharhaisesti ja isoveljen pinnan olevan paikoitellen hyvin kireänä. Vasta elokuvan lopussa alkaa valjeta katsojalle mistä on kyse, mutta siitäkään ei kerrota kaikkea. Esimerkiksi tapahtumien syyt eivät selviä katsojalle.
Kun peilaan tätä perheen pikkuveljen perspektiiviin, alan nähdä elokuvan kasvutarinana. Poika alkaa olla siinä vaiheessa lapsuuttaan, että hän joutuu jo kohtaamaan elämän kovempiakin asioita. Kuulemme miten erityisesti tämän äiti haluaisi suojella pojan viattomuutta, eikä halua edes kertoa tälle heidän koiransa tekevän kuolemaa. Mutta lopulta elämän eteneminen on vain hyväksyttävä. Pikkuveli joutuu kokemaan elämässään menetyksiä ja vanhemmat joutuvat hyväksymään aikuisten lastensa pois menon.
Se mikä estää tätä menemästä masentavaksi, on rakkaus joka perheen pitää kasassa. Vaikka he jatkuvasti kinaavat, välillä rajustikin, loppujen lopuksi päätyvät he lopulta aina toistensa lämpöön turvaan. Elokuva kuvastaa hyvin sitä miten turhauttavaa voi olla jatkuvasti samojen ihmisten ympäröimänä, mutta samalla sitä minkä takia se on lopulta hankaluuksien arvoista. Yhdessä ihmiset selviävät elämän haastavemmistakin puolista.
Soratie on tosiaan myös varsin koominen elokuva. Ja onnistuneesti vieläpä. Panahi vetää huumorinsa pääasiassa hahmojen välisestä interaktiosta. Elokuvassa ei ole varsinaisia vitsejä samalla lailla kuin monissa muissa komedioissa vaan huumori tuntuu paljon arkisemmalta ja vähemmän "kirjoitetun" tuntuiselta. Esimerkiksi pikkuveljen erilaiset jekut tai vanhempien överit uhkaukset tekevät elokuvasta huvittavaa seurattavaa. Se tuntuu osaavan iskeä silmää katsojille tavalla joka ei katkaise immersiota, vaan syntää sitä. Ja se että tästä vielä saa aikaan naurut tuntuu varsin vaikuttavalta.
Visuaalisesti Panah Panahi ja kuvaaja Amin Jafari onnistuvat luomaan varsin näyttävän elokuvan. Pääasiassa se on kuvattu varsin suoraviivaisella ja selkeällä tavalla. Kamera harvemmin kiinnittää huomiota itseensä. Tämän ansiosta sitten muutamat voimakkaammat sommitelmat iskevät katsojaan paljon lujempaa. Erityisesti elokuvan loppua kohden nähdään yhä erikoisempia otoksia.
Esimerkiksi laaja kokokuva jossa erottaa vain hahmojen siluetit, jota käytetään suuressa tunteellisessa kohtauksesta. Kuvan luulisi työntävön näyttelijöden suoritukset piiloon, mutta hahmojen tunteet tuntuvatkin näin täyttävän koko ruudun äänellään. Kuvaus siis onnistuu elokuvassa todella vaikuttavalla tavalla.
Mikä elokuvassa sitten ei toimi? Vaikea sanoa. Jokin siinä kuitenkin piti minut hitusen etäällä tarinasta. Kenties Soratie pitää katsojan välillä liiankin kaukana tapahtumien syistä. Vaikka sen kuvaamia tapahtumia onkin kiinnostava seurata, olisin ehkä tarvinnut jotain hitusen konkreettisempaa mihin tarttua? Tai kenties hahmot olisivat saaneet olla hitusen överimpiä jotta ne olisivat jääneet mieleeni paremmin. Voi tosin olla että elokuvaa katsoessa olin vain taas hitusen liian väsynyt.
Kokonaisuudessaan Soratie on kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Jos iranliainen road-trip leffa riitaisasta perheestä huvittaa niin tämä elokuva tekee siinä mallisuorituksen. Elokuva naurattaa ja tarjoaa mielenkiintoisen perspektiiviin maailmaan jota ei vielä ihan ymmärrä.
Mutta erityisen hyvin ymmärrän teidän POSITIIVISIA ja ROHKAISEVIA kommenttejanne. Kiinnostaako Soratie teitä? Tai onko iranilaiset leffat muuten tuttuja? Kerro painettuasi peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti