The Northman (2022)

Arvostelu julkaistu alunperin 20.4.2022

The Northman 2022 Ohjannut: Robert Eggers Kirjoittanut: Sión & Robert Eggers

Kuningas Aurvandil saa surmansa veljensä Fjölnirin toimesta. Pakeneva nuori prinssi Amleth todistaa myös setänsä kaapavan hänen äitinsä. Vuosien ajan Amleth viettää elämäänsä maanpaossa taistellen. Eräänä päivänä hän kuulee Fjölnirin karanneen Islantiin, sekä ennustuksen jonka mukaan hän tulee saamaan kostonsa. Amlethin lupaus kostaa isänsä, pelastaa äitinsä ja surmata Fjölnir näyttää tulevan mahdolliseksi.

Kanavaani tällä viikolla seuranneet ovat varmaan huomanneet, että olen suuri ohjaaja Robert Eggersin fani. Tämän ensimmäinen pitkä elokuva The Witch teki minusta kauhugenren ystävän ja The Lighthouse ihastutti surrealismillaan. Joten totta kai Eggersin uusi elokuva oli yksi vuoden 2022 odotetuimpia elokuvia minulle. Joten ryntäsin sitä innolla pressinäytökseen katsomaan. The Northman ei ehkä ole samanlainen mielenräjäyttäjä kuin ohjaajan aiemmat työt, mutta silti varsin viihdyttävä elokuva.

Ensimmäinen asia joka The Northmanista jäi mieleen, on se että se on huomattavasti enemmän valtavirtaan sopiva elokuva verrattuna Robert Eggersin aiempiin töihin. Sen juoni on varsin suoraviivainen kostotarina joka tuntuu varmaati tutulta monille. Taustalla nimittäin on Shakespearen Hamlet, jonka taustalla taas tanskalainen Amlethista kertova tarina, josta Northmain päähenkilökin lainaa nimensä. Eggers on sanonut tehneensä tarkoituksella vähemmän monimutkaisen elokuvan tällä kertaa, tavoitteenaan tuoda valtavirtayleisöt lähemmäs omaa maailmaansa. 

Eggersin tarinankerronnan yksinkertaistaminen on elokuvalle sekä hyöty että haitta. Kiitos simppelimmän rakenteen, on elokuvaa helpoo seurata ja ohjaaja tiimeineen pääsee rauhassa revittelemään kiehtovalla kuvastolla ja vanhalla kielellä. Ongelmaksi itselleni kuitenkin tuli se, että The Northman tuntuu välillä hiukan liiankin perinteiseltä. Silloin kun elokuvan toiminta ja trippaavat näyt taukoavat, saattaa dialogi tuntua jopa geneeriseltä. Kun päähenkilö Amleth ja tämän rakkausintressi Olga juonivat, tuntui se hidastavan elokuvan menoa tavallista enemmän. Näinä hetkinä huomasin kärsimättömyyteni kasvavan ja toivovani elokuvan siirtyvän pian seuraavaan mielenkiintoiseen kohtaan.

Tilannetta heikensi se, että vaikka Amlethia esittävä Alexander Skarsgård ja Olgan roolia tekevä Anya Taylor-Joy, eivät keskenään omaa kovinkaan kummoista kemiaa. Vaikka molemmat ovat päteviä näyttelijöitä, tuntui heidän väliltään puuttuvan sekä romantiikkaa, että seksuaalista himoa. Heidän väliset kohtaukset tuntuivat enemmän juonen eteen viemiseltä kuin kaksikon suhteen tutkimiselta. Tämä osuu pahasti silmiini, kun The Northmanin maailma on muuten todella eeppistä ja rujoa. Näin ollen olisin pääpariltakin kaivannut huomattavasti järisyttävämpää suhtautumista toisiinsa.

Skarsgårdin ja Taylor-Joyn roolisuorituksissa ei muuten ole juurikaan vikaa. Skarsgård erityisesti sopii Amlethin rooliin varsin passelisti. Kyseessä on aika hiljainen mies, mutta raivokas soturi. Hänen silmiensä takana palava tuli tulee hyvin esiin, ja näyttelijä onnistuu esittämään sen usein hyvin vähillä eleillä. Hän on myös toimintakohtauksissa erittäin vakuuttava raivoavana viikinkiberserkkinä.

Taylor-Joy taas ei mielestäni saa tarpeeksi mehukkaita kohtauksia elokuvassa. Hänen osansa on liian usein vain käydä vakavamielisiä keskusteluja Skarsgårdin kanssa. Tiedän hänen olevan huomattavasti tätä roolia mielenkiintoisempi näyttelijä, joten tämä valinta hiukan kaiveli itseäni. Vain hetkittäin saamme nähdä hänen syventyvän muinaisiin rukouksiin, jotka tuovat Taylor-Joyn vahvuuksia esille.

Muut näyttelijät elokuvassa pomppivat sitten loistavasta työstään suoriutuvaan. Kohokohtia kaartissa ovat ehdottomasti Willem Dafoe ja Ethan Hawke, jotka varastavat elokuvan alun kokonaan. Nämä pääsevät erittäin hyvin näyttämään taitonsa, Dafoen esittäessä jonkinlaista shamaania ja Hawken kuningas Aurvandilia. Kaksikko saa todella mehukkaan kohtauksen rituaalissa jossa heidän hahmonsa opettavat nuorta Amlethia viikingiksi. Näiden tapaa riehua eläinten lailla ja loitsujen lausumista olisi voinut kuunnella ikuisuuksia.

Robert Eggers ei The Northmanissa mene yhtä pitkälle kielen kanssa kuin aiemmissa teoksissaan. Saadakseen elokuvan vaatiman budjetin, puhuvat hahmot muinaisnorjan sijaan pääasiassa englantia. Tämä vanhan ajan englanti kuitenkin sopii elokuvaan varsin mallikkaasti. Kieli ei koskaan tunnu liian modernilta tai paikkaan kuulumattomalta, kun katsojana on tottunut muutenkin kuulemaan englantia muualle maailmaan sijoittuvissa tarinoissa. Ja saivatpa Eggers ja tämän kirjoitustoveri Sión heittää muinaisnorjan kielisiä mantroja sinne tänne elokuvaan.

Visuaalisesti The Northman on niin huikea kuin sopiikin odottaa Eggersin elokuvalta. Puvustaja Linda Muir ja Craig Lathrop auttavat jälleen kerran ohjaajaansa luomaan mahdollisimman immersiivisen ja autenttisen maailman. Karuun 900-lukuun sopivat asusteet ja puitteet näyttävät elokuvassa todella upeilta. The Northmanin maailmaan oikein uppoaa, eikä mikään tunnu siltä etteikö se kuuluisi ruudun eteen, ellei kyse sitten nimenomaan ole jostain yliluonnollisesta harhasta. 

Elokuva nimittäin yhdistää tyylikkäällä tavalla autenttisuuteen pyrkivään maailmaansa myyttisiä elementtejä. Rukoukset, salaperäiset rituaalit ja hahmojen kokemat näyt pulpahtavat esiin jatkuvasti. Näihin on panostettu varsin hyvin, luoden tunnelman siitä että Eggers on tehnyt läksynsä viikinkien mytologiaan tutustuessaan. Aiempien elokuviensa tavoin myös tässä ohjaaja tuntuu katsojien antavan päättää miten kirjaimellisesti elokuvan yliluonnolliset tapahtumat haluaa ottaa. Esimerkiksi kun eräs hahmo vapauttaa itsensä vankeudesta, näyttää siltä että siihen olisi joku jumala vaikuttanut, mutta saattaa olla että se oli vain kuoleman liepeillä kierivän hahmon harhaa 

The Northman ei myöskään romantisoi viikinkien elämää ollenkaan. Hyvin pian elokuvan alussa pääsemme todistamaan Amlethia sotaretkellä Rusien maahan. Näemme miten raa'asti tämä tovereineen murhaa paikallisen kylän väkeä. Ja taistelun jälkeen julmuudet vasta alkavatkin. Ilman minkäänlaisia omatunnon tuskia Amleth todistaa tovereidensa kaappaavan paikallisia orjiksi ja jopa polttavan näitä hengiltä. Aikakauden kylmyys ja nykyaikaisen moraalin puutos paistaa elokuvasta todella vaikuttavalla tavalla läpi.

Tälläinen raju viikinkifantasia on totta kai myös todella väkivaltainen. Toimintakohtauksissa hahmot iskevät toisiaan murskaksi kirveillään antaen veren roiskua ympäriinsä. Ja tarinan edetessä tämä vain yltyy yhä vain ronskimmaksi. Jos väkivallan katsominen yhtään tuntuu vaikealta, ei tätä elokuvaa kannata katsoa. Näemme kaikenlaisten suolenpätkien tulevan ulos viikinkien uhreista, sekä karmivia kuvauksia siitä mitä kuolleille voikaan tehdä vastustajan pelottamiseksi. Ainut tätä asiaa pehmentävä teko elokuvalta on kamera joka ei itsekään tunnu pystyvän katsovan tätä mättöä pitkään vaan pannaa usein pois pahimmista raakuuksista.

Robert Eggers todistaa The Northmanilla kykenevänsä myös mainioon toimintakohtausten kuvaamiseen. Taisteluissa hyödynnetään paljon laajoja puolikuvia ja pitkiä otoksia, joiden avulla kamppailusta tulee todella selkeää. Koreografiat on selvästi hiottu viimeiseen asti, jolloin hurjimmatkin taistelut pysyvät selkästi kasassa ja mielenkiintoisina seurata. Viimeiseen kaksintaisteluun asti The Northman jatkaa katsojan vaikuttamista näille kohtauksillaan.

Elokuvan yksinkertaisessa kostotarinassa ei tunnu tosiaan olevan samalla tavalla purtavaa kuin ohjaajan aiemmissa elokuvissa. Siinä on kuitenkin ihan hyvä käänne, joka auttaa kommentoimaan hiukan lisää kuvatun aikakauden julmuutta. Tämä saa katsojan pohtimaan uudestaan ketä The Northmanissa kannustaa, jos yhtään ketään. Jossain määrin tuntui, että elokuva kaikesta mätöllä makustelustaan huolimatta lopulta kääntyy opetuksellaan väkivaltaa vastaan. Tästä se ei suoriutuu kuitenkin tavalla joka ei tunnu myöskään huijaukselta, joskaan rohkeaksi tätä vetoa ei voi väittää.

Kaiken kaikkiaan The Northman on mainio eeppinen toimintaseikkailu Robert Eggersin filmografiaan. Se ei ehkä ole The Witchin tai The Lighthousen kaltainen mestariteos, mutta toimii loistavana porttina uusille katsojille ohjaajan maailmaan. Vakavasti itsensä ottavaa, aikuiselle yleisölle suunnattua Thor-elokuvaa etsiville The Northman on varma valinta.

Itse taas etsin teidän POSITIIVIISIA ja ROHKAISEVIA kommenttejanne. Aiotteko katsoa The Northmanin ja jos olette sen jo nähneet, niin mitä piditte? Kertokaa painettuanne peukkua, tykkää-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!