The Witch (2015)
The Witch 2015 Ohjannut ja kirjoittanut: Robert Eggers
1630-luvun Amerikassa nuoren Thomasinin perhe muuttaa muiden uudisasukkaiden luota pois, syrjään metsään. Isä William kokee nimittäin kirkon menneen liian kauas Raamatun opeista ja haluaa pitää perheensä puhdasoppisena. Uudella farmilla kuitenkin epäonni seuraa perhettä. Samuel-vauva katoaa ja perheen viljelemä maissi mätänee. Perheen sisäiset suhteet kiristyvät entisestään kun Thomasinia syytetään noidaksi ja tämän veli Calebkin katoaa.
Aikanaan eivät kauhuelokuvat kiinnostaneet minua ollenkaan. Pelotelluksi tulo ei houkuttanut ja genrestä kuuli paljon paskaa. Ystävilläni oli kuitenkin pakottaa minut katsomaan joku kauhuleffa joka Halloweenina. Yleensä nämä olivat melko kehnoja, kunnes eräänä vuonna eteen tuli Robert Eggersin ensimmäinen pitkä elokuva, The Witch. Elokuva löi minut ällikällä ja innostuin tutustumaan lisää genreen. Nyt kun Eggersin uuden elokuvan ensi-ilta lähestyy, päätin katsoa tämänkin uudestaan. Ja kyllä kannatti, The Witch on nimittäin edelleen huikea.
Ensimmäisenä The Witchissä pistää esiin sitä tähdittävä Anya Taylor-Joy ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Elokuvaa katsellessa ymmärtää hyvin miksi hänestä on nopeasti tullut yksi nykyajan suosituimmista näyttelijöistä. Taylor-Joy astuu Thomasinin rooliin kuin olisi näytellyt ruudun edessä koko ikänsä. Hänellä on vangitseva ote jolla nappaa katsojan elokuvan maailmaan. Myös hänen tunneskaalansa tulee elokuvassa nopeasti ilmi. Erityisesti alun peekaboo-kohtaus näyttää hyvin miten nopeasti hänen ilonsa vaihtuu pelkoon. Ja elokuvan edetessä hän pääsee yhä vain revittelemään enemmän niin kauhun kuin lapsellisen uhonkin keinoin.
Taylor-Joyn ohella myös muut näyttelijät ovat erinomaisia rooleissaan. Thomasinin perhettä esittävät Ralph Ineson, Kate Dickie, Harvey Scrimshaw, Ellie Grainger ja Lucas Dawson tekevät oivaa työtä elokuvataian rakentamisessa. Jokainen heistä uppoaa rooleihinsa antaamuksella, auttaen myös katsojaa löytämään tämän immersion. Erityisen vaikuttavaa tästä tekee se miten ohjaaja-kirjoittaja Robert Eggers laittaa heidät lausumaan 1600-luvun dialogia luonnollisen tuntuisesti. Näyttelijät eivät poikkea hetkeksikään tästä rytmistä, luoden aivan uskomattoman kokonaisuuden. Erityisen vahvana esimerkkinä mieleeni jäi Harvey Scrimshawn esittämän Calebin viimeiset sanat elokuvassa. Ne olivat kuin hypnoottinen, kieroutunut loitsu joka kiroaa katsojan ruudun ääreen.
Robert Eggers on muutenkin selvästi panostanut saadakseen elokuvansa tuntumaan mahdollisimman autenttiselta. Dialogia hän on elävöittänyt hakemalla inspiraatiota suoraa 1600-luvun kirjoituksista. Tässä on totta kai riskinä moderniin kieleen tottuneiden katsojien karkotus, mutta itse ainakin pärjäsin ihan hyvin englanninkielisten tekstitysten kanssa. Eggers onnistuu siis erittäin hyvin luomaan maailman joka tuntuu kaukaiselta, muttei kuitenkaan katsojaa poissulkevalta. On päinvastoin aivan huikeaa todistaa näyttelijöitä lausumassa englannin kieltä joka saa sen tavallisen arkipäiväisyyden tuntumaan painavalta ja historiallisesti merkittävältä. Erityisesti uskonnollinen puhe lähtee lentämään elokuvassa.
Elokuvan puku- ja tuotantosuunnittelu ovat totta kai niin ikään hiottu mätsäämään 1600-luvua kuin vain mahdollista. Toki on myönnettävä etten itse ole asiaan perehtynyt niin paljoa että tunnistaisin jos leffassa olisi paljon anakronismeja. Oleellista onkin se tunnelma jonka elokuva välittää. Linda Muirin puvustus ja Craig Lathropin tuotanto sopii yhteen hahmojen dialogin ja elokuvan tapahtumien kanssa kuin nyrkki silmään. 1600-luvun karuus tulee niistä kaikista ilmi juuri oikealla tavalla. Mikään ei ponnahda varsinaisesti katsojan silmiin, mutta nimenomaan hyvällä tavalla. Näiltä osin kaikki nimittäin tuntuvat olevan juuri kuten pitääkin.
Kun elokuva on tuotantopuolelta niin immersiivinen ja naturistisen oloinen toimii tarinan siihen tuovat säröt entistä voimakkaammin. Robert Eggers osaa erinomaisesti kasvattaa jännitystä sitä halutessaan. Kun Samuel-vauva elokuvan alussa katoaa, katsojan selkäpiitä alkaa karmia. Tapa jolla Eggers antaa kuvien pysyä paikallaan ja Mark Kovenin karmivien sävellysten pikkuhiljaa nousta esiin, saa aikaan todella jännittyneen vaikutelman. Vainoharhaisuus mitä hahmot elokuvan aikana kokevat alkaa tulla käsinkosketeltavaksi. Katsoja tuntuu olevan yhtä hukassa kuin nämä nykyteknologian mukavuuksille täysin tuntemattomat henkilöt.
Elokuvassa on jatkuvasti karmivan painajaismainen tunnelma. Vaikka elokuvassa nähdään esimerkiksi hyvin pian noita joka vauvan nappasi, voi katsoja silti kyseenalaistaa sen mitä näkee. Tapa jolla hahmot näiden fantasiaelementtien kanssa toimivat on niin hämmentävästi kuvattu, että jää katsojan itse päätettäväksi paljonko siitä kuuluu ottaa kirjaimellisesti ja paljonko on vain hahmojen kuvitelmaa. Tässä elokuvan sijoittaminen 1600-luvulle tulee niin vahvasti voimiinsa. Nämä ihmiset eivät tiedä mitään ympäröivästä maailmasta, uskoen vain siihen tulkintaan Raamatusta mihin ovat itse kasvaneet. Tämä tietämättömyydestä kumpuava harhaisuus tunkee läpi koko elokuvan, punaisena lankana joka varoittaa fundamentalistisen uskon vaaroista.
The Witch kertoo hyvinkin selvästi siitä vahingosta mitä ehdottomaan asemaan päästetty usko voi ihmisille tehdä. Elokuvassa perheen isä William on eristänyt perheensä muusta Englannista Amerikkaan saapuvasta yhteisöstä. Niinpä kun farmilla ei asiat sujukaan, ei ole ketään joka voisi hänen perhettään auttaa. Lisäksi raivoisaan ja anteeksiantamattomaan uskoon kasvatut hahmot elävät jatkuvasti pelon piirissä. Kuulemme heti alussa miten Thomasin rukoilee anteeksiantoa melkolailla vain olemassaolostaan ja kuinka kauhuissaan Caleb on ajatuksesta pikkuveljestään helvetissä. Taikausko yhdistettynä eristykseen saavat nämä tunteet purkautumaan mitä kamalimmilla tavoilla.
Totta kai myös fundamentalisti-kristittyjen pidättäytyneisyys seksistä on myös osana elokuvan maailmaa. Erityisen selvää tämän on Calebista jonka näemme vähän väliä tirkistelevän omaa isosiskoaan. Pojalla ei selvästikään ole mitään terveellisiä tapoja purkaa uusia halujaan, jos hän alkujaankaan edes ymmärtää niitä muuten kuin jonain itseään riivaavana demonina. Ja lopulta kun hän päätyy nämä tunteensa purkamaan metsässä, on tulos katastrofaalinen. Hän maksaa kiusaukseen lankeamisesta todella pelottavalla tavalla.
1600-luvulle sijoittuvassa “noita” -nimeä kannattavassa elokuvassa myös totta kai on suuressa roolissa patriarkia ja naisen asema. On alusta asti selvää, että leffan perhe seuraa Williamin tahtoa kaikessa. Hänen vaimonsa Katen tehtävä tuntuu olevan lähinnä tukea ja neuvoa. Mutta ennen kaikkea tämä näkyy Thomasinissa joka on täysin vanhempiensa mielijohteiden armoilla. Hänellä ei tunnu olevan minkäänlaista omaa vapautta, vain pelkkää vastuuta joka hänelle työnnetään armotta. Ja tämä totta kai hajoaa kaikki käsiin kun Williamista ei ole kantamaan koko perhettä harteillaan. Hän saarnaa näille jatkuvasti Jumalasta ja tämän tahdosta, mutta itse epäonnistuu tämän seuraamisessa voimakkaimmin, salaten tärkeitä asioita vaimoltaan, saattaen Thomasinin yhä vain pahempaan pulaan. Ja sanomattakin selvää että kun hänen tulee aika kohdata virheensä, epäonnistuu hän totaalisesti siinäkin.
Kaiken kauhun ympärille muodostuukin lopulta kasvutarina, kun Thomasin muuttuu tytöstä naiseksi. Mutta ollakseen naisena muutakin kuin vain toiseen taloon, toiselle miehelle annettua omaisuutta, täytyy hänen murtaa vanhempiensa luomat kahleet. Ongelma on siinä, että koko perhe on niin syvällä samassa kuopassa, että yhden pääseminen pois tarkoittaa muiden hautautumista. Elokuvan lopussa Thomasin jolta on kielletty kaikki oma koko elämänsä aikana, kasvaa ihmiseksi joka lentää vapauteen keinoja kaihtamatta.
Kokonaisuudessaan The Witch on edelleen yksi suosikkielokuviani. Sen roolisuoritukset oli huikeita ja ajankuvaus huikean immersiivistä. Se saa tuntemaan kauhua, mutta myös ajattelemaan syvemmin esittämäänsä maailmaa. The Witch teki minusta kauhuelokuvien ystävän ja odotan innolla mitä Robert Eggers seuraavaksi meille tarjoaa.
Te taas voitte tarjoa mulle POSITIIVISIA ja ROHKAISEVIA kommentteja. Oletteko nähneet itse The Witch -leffan? Mitä mieltä olette siitä? Kertokaa painettuanne peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti