Laputa – linna taivaalla (Tenkū no shiro Laputa, 天空の城ラピュタ, 1986)

Arvostelu julkaistu alunperin videomuodossa 5.3.2022

Laputa - linna taivaalla Tenkū no shiro Laputa, 天空の城ラピュタ, 1986 Ohjannut ja kirjoittanut: Hayao Miyazaki

Tyttö nimeltä Sheeta, putoaa vuorten keskelle olevaan kaivoskylään. Salaperäinen leijukivi hänen kaulassaan pitää hänet turvassa. Kylässä hän kohtaa Pazu-nimisen pojan, jonka unelma on löytää Laputa-niminen lentävä saari. Yhteys Laputan ja Sheetan leijukiven välillä on ilmeinen, joten Pazu ja Sheeta liittoutuvat. Mutta ensin pojan pitää auttaa tyttö pakoon tätä jahtaavilta ilmarosvoilta ja armeijalta.

Kun pari vuotta sitten melkein kaikki Studio Ghiblin elokuvat saapuivat Netflixiin, hyppäsin innokkaasti tutkimaan Hayao Miyazakin tuotantoa. Mestariohjaaja ei tuntunut missaavan ja kun sain tilaisuuden ohjata omaa elokuvaryhmää, aloitin esittämällä Laputa - linna taivaalla -elokuvan. Koska se on erinomainen lastenelokuva, joka ei kuitenkaan tunnu saavan yhtä paljon huomiota kuin Miyazakin muut teokset. Ja kun näin elokuvan nyt toistamiseen, niin pakkohan siitä on jotain sanoa.

Ei tule kenellekään yllätyksenä, että aloitan animaatiosta puhumisen sen visuaalisesta ilmeestä, eikä se että Miyazakin elokuva näyttää aivan fantastiselta. Jälleen kerran hän on onnistunut luomaan tiiminsä kanssa aivan mielettömän hurmaavaa piirrosanimaatiota. Hahmojen sopivan simppeli tyyli sopii täydellisesti animoitavaksi. Sen ansiosta hahmot voivat liikkua eläväisesti jatkuvasti, sortumatta animaatioiden suurimpaan syntiin, eli liikkeen puutteeseen.

Kaikki liike myös Laputassa on ihanan pehmeää. Siinä on pomppaavuutta, jota on todella helppo seurata. Esimerkiksi mieleeni jäi kohtaus kahdesta vahvasta miehestä pullistelemassa lihaksiaan. Siinä oli hauskalla tavalla osattu hallita liikettä hidastamalla ja purkautumalla juuri sopivalla tavalla. Samalla tavalla elokuvan toiminnassa käytetään räjähdyksiä oivalla tadalla hyväksi. Ne todella tuntuvat rikkovan rauhaa ja maailmaansa purskahtaessaan ruudulle räikeinä pilvinä.

Elokuvakriitikot Witney Seibold ja William Bibbiani huomauttivat siitä miten upealta lentäminen näyttää Ghiblin elokuvissa. Tämä on totta myös Laputassa. Erityisesti ilmarosvojen lentopyörät, sekä tapa millä elokuvassa esiintyvät robotit lentävät olivat todella miellyttäviä. Hetkellinen painottomuuden tunne saadaan upeasti ilmaistua Miyazakin ohjauksessa. Tapa jolla alukset liitävät läpi taivaan tuntuu miellyttävän pehmeältä, mutta samaan aikaan tarvittaessa myös todella vauhdikkaalta.

Tein ennen elokuvan katsomista hiukan taustatyötä, ja oli hauska huomata kuinka vahvasti Miyazakin inspiraation lähteet olivat esillä. Kun elokuvasta löytyy keskiaikaista linnaa, Viktorian ajasta inspiroituneita laivoja ja 1900-luvun kaivoskylää, syntyy yllättävän jouheva kokonaisuus, jossa on omaa ajatonta fiilistään. Elokuva selvästi sijoittuu menneisyyteen, muttei samaan aikaan koskaan liian kauas, ettei se tuntuisi todelliselta.

Loistavana kontrastina näihin on sitten itse Laputan lentävä linna, jonka nimeä elokuvakin kantaa. Siinä inspiraatiota on haettu antiikin Babyloniasta, eli ihmisen kulttuurihistorian alkupäästä. Zikkuratista mallia hakenut linnake jonka sisällä löytyvä nuolenpääkirjoitus on niin ikään peruja ihmisten ensimmäisistä kirjaimistoista, antavat Laputalle sen tarvitseman myyttisen ja muinaisen tunteen. Se todella tuntuu joltain salaperäiseltä aarteelta kun Pazu ja Sheeta sinne lopulta päätyvät.

Pitää myös kehua Pazun ja Sheetan kemiaa elokuvassa. On totta puhuen huikeaa miten vähällä elokuva saa katsojan uppoamaan kaksikon maailmaan. Pienet katseet ja innokas dialogi saavat kaksikon heti tuntumaan läheiseltä. Sydämeni sulaa kun näen heidät ruokkimassa lintuja yhdessä, tai leijumassa taivaan halki toisistaan kiinni pitäen. 

Olisi helppo kritisoida sitä miten nopeasti kaksikko kiintyy toisiinsa, mutta mielestäni tässä hahmojen nuori ikä auttaa huimasti. Lapset eivät ole vielä niin kyynisiä ja epäluottavaisia kuin aikuiset, eivätkä he ole niin ylävirittyneitä seksuaalisesti kuin teinit. On helppo uskoa että nämä kaksi ystävystyvät hetkessä, kiitos heidän vilpittömän lapsen luonteensa. Myös se että lapsille aika tuntuu kuluvan hitaammin, auttaa vakuuttamaan tästä ystävyydestä. Tuloksena on mielettömän herttainen parivaljakko, joita haluaa suojella kaikin keinoin.

Kaksikkoa vastaan asettuva eversti Muska ei heti tuntunut ihan yhtä hyvin rakennetulta hahmolta. Hänen motiivinsa pysyvät hyvin pitkään elokuvasaa piilossa, jolloin hänen muodostama uhkansa tuntuu hitusen muodottomalta. Mutta täytyy sanoa, että Miyazakin ohjauksessa animaattorit saavat hänet tuntumaan todella karmivalta. Sommitelmien ja valojen avulla Muskan ollessa Sheetan kanssa samassa huoneessa halusin huutaa miestä jättämään tytön rauhaan. Tunnelman ja vaaran luonnissa elokuva siis onnistuu kuitenkin erinomaisesti.

Hayao Miyazakin tunnuspiirteinä pidetään usein hänen arvostustaan vahvoja naisia kohtaan. Tämäkin tuntuu olevan Laputassa läsnä. Vaikka naishahmoja on vähän, komentavat he kaikki kuitenkin ruutua omalla upealla tavallaan. Erityisesti esiin nousee ilmarosvojen kapteenimamma Dola. Hänen asenteensa on aivan huikea. Tapa jolla hän johtaa miehiään on jämäkkä, mutta myös hauska. Mieleeni jäi erityisesti kohtaus jossa hän sanoo pelastusoperaation olevan naisten heiniä, jonka jälkeen pahisten aluksen falloksisia piirteitä kuvataan tavalla joka tekee viestin selväksi. Miesten maailma on tuhoon tuomittu.

Yleensäkin koin elokuvan lopussa puhuvan vahvasti ihmisten tavasta sotkea niin omat kuin muidenkin asiat. Laputa on elokuvassa teknologian ja luonnon yhteistyönä luotu ihme. Kasvien peittämä lentävä linna, jota robotit pitävät kasassa. Mutta kun ihmiset saapuvat paikalle, alkaa saman tien tuhoaminen. Selviää että Laputaa voi käyttää mielettömään tuhoon, jonka elokuvassa sanotaan inspiroineen jopa Raamatun ja Ramayanan kertomuksia. Näin elokuva kuvaa oivalla tavalla miten ihmisen luoma teknologia voi kyllä elää sovussa luonnon kanssa, mutta ihmisluonto ei siihen ole vielä tarpeeksi kehittynyt. Emme ole valmiita elämään taivaalla.

Yksi tarinankerronan väline mistä en ole pitkään välittämyt, on vallan perityminen jollekin "valitulle." Myös Laputassa on tätä elementtiä esillä, sillä vain jotkut kykenevät löytämään lentävän saaren. Mutta tarinan edetessä elokuva tekee loistavan valinnan tämän suhteen. On vaikea sanoa mitä spoilaamatta mitä käy, mutta käytännössä voiman periytymisen pulmallisuus tulee selvällä tavalla esiin. Ei ole takeita, että hyvien ihmisten jälkeläiset ovat myös hyviä.

Haluan vielä nostaa esiin elokuvan robotit. Niillä on aivan loistava design. Samaan aikaan ne tuntuvat vierailta ja muinaisilta, mutta silti niissä on jotain inhimillistä. Kun elokuvan toimintakohtauksissa robotti saa tykkitulesta ja vaurioituu, se tuntuu oikeasti väkivaltaiselta teolta. Jotenkin Miyazaki onnistuu elokuvassa puhaltamaan sielun näille koneille jotka eivät edes puhu ihmisten kieltä. Näiden eleet ja liikkeiden animointi riittävät herättämään katsojan myötätunnon siinä määrin, että ymmärrän heti mitä Sheeta tarkoittaa puhuessaan "robottiparoista."

Nostetaan vielä esiin elokuvan musiikki. Joe Hisaishi on tehnyt aivan uskomattoman kauniit sävellykset elokuvaan. Ne korostavat upealla tavalla kaikkea elokuvan tapahtumia, nostattaen tämän aiheuttamat tunteet todella vahvasti pintaan. Jo heti alkuteksteissä huomaan haluavani vain sukeltaa elokuvan maailmaan ja antaa sen ottaa vallan itsestäni. Se vie minut aivan omalla tavallaan lapsuuteeni pelaamaan klassisia Final Fantasy -pelejä, joiden ilmalaivat ovat elokuvasta inspiraationsa saaneet.

Laputa - linna taivaalla on aivan ihana elokuva. Se on kaunis niin visuaalisesti, että äänimaailmaltaan, sekä herkältä tarinaltaan. Laputa herättää katsojan mielikuvituksen eloon siirtäen tämän jonnekin aivan taianomaiseen paikkaan. 

Taianomaisia ovat myös teidän POSITIIVISET ja ROHKAISEVAT kommenttinne. Oletteko nähneet Laputan? Mitä mieltä muista Ghibli leffoista olette? Kerro painettuasi peukkua, tilaus-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!