Häjyt 2 (2025)

Häjyt 2

2025

Ohjannut: Aleksi Mäkelä

Kirjoittanut: Petja Lähde

Häjyt-elokuvan kirjoitti Aleksi Bardy

Häjyt-elokuvaa vuodelta 1999 on ilmeisesti jo jonkinlainen klassikko. Etelä-Pohjanmaalle sijoittuva teos keräsi aikanaan seitsemän Jussi-ehdokkuutta. Itselleni kotimaiset leffat ovat edelleen yksi isoista aukoista sivistyksessäni, enkä Häjyjäkään ole nähnyt. Kun sitten tuli tilaisuus mennä lehdistönäytökseen katsomaan elokuvan 25-vuotta myöhemmin tehty jatko-osa, tartuin siihen avoimin mielin. Pääsisin hiukan tutustumaan tähän maailmaan ja ehkä selvittämään mikä ihme “häjy” on. Ja samalla testaisin toimiiko toinen osa ihmiselle, joka ei ole alkuperäistä nähnyt. Riippumatta tästä, pitää todeta, että Häjyt 2 on aika kehno elokuva.

Tarina alkaa kun huumekauppias ja rosvo Konsta Karhu (Joel Hirvonen) tulee parhaan ystävänsä Jalon (Severi Saarinen) pettämäksi ja näin ollen poliisien pidättämäksi. Jääräpäinen ja elämälle katkera Konsta saa kiven sisällä turpaansa, mutta tekee myös tulevaisuutta varten uusia kontakteja. Vapauteen päästyään hän yrittää hetken tehdä oikeita töitä Sisko-nimisen äitinsä (Sari Havas) mieliksi. Kärsimättömälle nuorelle miehelle ennakkoluuloisen papin ruohon leikkaaminen kuitenkin käy rasitteeksi. Konsta päättää pistää uuden rikosbisneksen pyörimään uusia kontaktejaan hyödyntäen. Tämä kuitenkin vaatii rahaa, jota löytyisi ainoastaan hänen vanhalta ystävältään Jalolta. Apua Konsta hakee myös eksältään Terhiltä (Linda Wiklund). Lisäksi Konstan isä Jussi Murikka (Samuli Edelmann) palaa haudan takaa kummitelemaan.

Jatko-osan statuksesta huolimatta Häjyt 2 onnistuu olemaan helposti lähestyttävä uusillekin katsojille. Päähenkilöt edustavat pääosin uutta sukupolvea joiden perspektiivistä tarina kuvataan. Kaikki oleellinen aikaisemmasta elokuvasta tulee dialogin myötä selväksi. Etelä-Pohjanmaalla, Kauhavan kunnassa ilmeisesti, asustaa Konsta Karhu, jonka isä Jussi Murikka oli aikanaan pahamainen rikollinen, joka kuoli poliisin luotiin. Tai näin ainakin kaikki luulevat. Jussin leski Sisko kasvatti pojan yksin ja tästä tuli ilmeisesti paikallisten huonojen olojen vuoksi samanlainen ilkikurinen mulkvisti ja valkoista roskaa edustava luuseri kuin isästään. Ilmeisesti tällaisia ihmisiä sanotaan häjyiksi. Konstalla on naisystävä Terhi, joka on kyllästynyt tämän pelleilyyn ja paras ystävä Jalo, joka pitää ystäväänsä menneisyyteen jumiin jääneenä junttina. Lisäksi Konstalla on pieni tyttö, jonka tämä on jättänyt äitinsä kasvatettavaksi. Käsikirjoittaja Petja Lähde ja ohjaaja Aleksi Mäkelä tekevät tilanteen nopeasti selkeäksi kaikille mahdollisille katsojille. Näin jatko-osien kuuluukin tehdä, varsinkin jos edellisestä osasta on yli neljännesvuosisata aikaa.

Konsta Karhu on hyvä nimi miehelle, mutta valitettavasti hahmo on aivan perseestä. Kuten sanottu, hän on jääräpäinen ja katkera luuseri, joka ei ole tuntunut saaneen mitään mainitsemisen arvoista aikaan elämässään. Elokuvan alussa hän on heti tappelemassa itselleen veloissa olevien miesten kanssa, aiheuttaen lähinnä häpeää naisystävälleen ja parhaalle kaverilleen. Kun naisystävä-Terhi tämän sitten jättää katsoja lähinnä tuntee vahingoniloa Konstaa kohtaan ja ihmettelee miten Terhi koskaan on kyseistä äijää jaksanut. Mistään hyvistä ajoista tai kemiasta näiden välillä ei ole elokuvassa hajuakaan. Mihin Terhi alunperinkään äijässä ihastui, ei tule selviämään tarinan aikana. Elokuvassa on paljon kohtauksia joissa Konsta angstaa keskenään huoneessaan. Tarkoitus on kai kuvata tämän vaikeaa oloa ja roolin tekevä Joel Hirvonen tekee parhaansa tämän tulkinnassa. Ongelma on siinä, että Petja Lähteen käsikirjoitus ei ole elaboroinut tarpeeksi syitä Konstan angstille. Maininta Kauhavan kurjuudesta ei merkitse katsojalle mitään itsessään. Lähinnä herättää kysymyksen siitä, miksi juuri Konsta on ainut näin perseestä oleva ukkeli kaupungissa?

Epämiellyttävä päähenkilö on toki toiminut monissa elokuvissa. Katsojat voi saada tuntemaan sympatiaa jos minkälaisia kummajaisia kohtaan tai näiden seuraamisesta voidaan tehdä pahuudessaan kiehtovaa. Häjyt 2 ei onnistu kummassakaan. Konsta tuntuu enemmän rasittavalta kuin kiinnostavalta. Kun tämä vaikka nurisee miten hän ei osaa kertoa pikku tytölleen satua, haluaa katsojana lähinnä vain läimäistä tätä, sen sijaan että tuntisi myötätuntoa tämän huonoa lapsuutta kohtaan. Konstan lapsuuden huonous ei myöskään resonoi katsojassa, sillä tämän äiti tuntuu kuitenkin tomeralta ja fiksulta naiselta, joka luultavasti pärjäsi oikein hyvin yksinhuoltajana. Ainakin hän selvästi pojantyttärelleen on kelpo kasvattaja. Konstan paskuudelle ihmisenä ei siis tunnu olevan mitään järkevää selitystä, ellei sitten satu uskomaan typerään konseptiin veren perintönä saadusta kelvottomuudesta, mihin elokuvan virallinen synopsis tuntuu vetoavan. Mutta jos näin on, niin miksi Konstan tytär sitten on tavallinen pikku natiainen, jolle ei ole vaivauduttu kirjoittamaan juuri minkäänlaista persoonaa?

Muut hahmot eivät paljoa elokuvaa auta. Jalo on epäuskollinen vasikka ja kelvoton rotta ystäväksi, joka elokuvassa on ainoa Konstaa vastenmielisempi tyyppi. Hänen lähinnä toivoo saavan kuulan kalloonsa. Elokuvan harvoja hyviä kohtia ovatkin ne, joissa Konsta pistää hänelle vastaan. 

Konstan naisystävä Terhi toimisi toisessa elokuvassa varmasti ihan hyvin Linda Wiklundin vahvan performanssin myötä. Tässä katsoja lähinnä kyseenalaistaa hänen läsnäolonsa ja sen miksi tämä vaivautuu Konstan kaltaista pelle katselemaan. Luulisi että jopa Kauhavalla olisi muitakin miehiä. 

Sisko-äiti on niin ikään vahva nainen surkeiden miesten maailmassa, jolle Sari Havas antaa jykevän performanssin. Se että tämä ei pidä Terhistä ja syyttää tätä Konstan korruptoimisesta on yksi Lähteen käsikirjoituksen raivostuttavimpia valintoja. Vähän enemmän olisi voinut tähän elokuvaan tuoda naisten välistä solidaarisuutta.

Samuli Edelmann uusii roolinsa Jussi Murikkana ensimmäisestä elokuvasta. Hänet tuodaan takaisin tarinaan aika ison sattuman kautta, mutta tämän nyt voi antaa anteeksi. Sitä taas on vähän vaikea mieltä, miten heikosti Jussin hahmokin on kirjoitettu. Hän on ollut pois poikansa elämästä vuosikymmeniä ja palaa tarinassa tätä kovistelemaan, tietämättä aluksi heidän välisestä sukulaisuudesta. Paljastusta seuraa vielä Jedin paluu -elokuvaakin heikompi kääntö “hyvän” puolelle, kun isä sitten päättää ettei haluakaan poikaansa tappaa. Materiaali mitä Edelmannille on tarjottu, ei anna hänelle juuri mitään tulkittavaa. Potentiaalia sisäiseen draamaan löytyy vaikka kuinka, mutta suoraviivaisen elokuvan eteneminen kohtauksesta toiseen on liian löyhää tunteita herättääkseen. Jussi tulee myös tarinaan mukaan sen verran myöhässä, että olisi liikaa pyytää Edelmannia elokuvaa pelastamaan.

Ainut positiivisen reaktion hahmoista sai aikaan on käsikirjoittaja Petja Lähteen itsensä esittämä Ilmari. Ilmari on yksi kauhavalaisista rikollisista, joiden kanssa Konsta ryhtyy yhteistyöhön. Tämä ilmaantuu paikalle väkivaltaisen ja uhkaavan oloisena karpaasina, mutta paljastuukin sydämeltään vihreäksi hippiukoksi, joka lähinnä kasvattelee kukkaa salaisessa varastossaan. Ilmari on raikas tuulahdus huumoria elokuvassa, josta ei muuten tiedä pitäisikö sille itkeä vai nauraa. Lähde myös sopii rooliin erinomaisesti, saaden tämän tuntumaan hienon hullunkatseen omaavalta lempeältä jättiläiseltä. Ehkä Lähteen kannattaisi ennemmin kirjoittaa tästä hahmosta oma elokuvansa?

Äänensävyltään Häjyt 2 on paikoitellen teatraalinen ja melodramaattinen tavalla joka lähentelee humoristisuutta, menemättä kuitenkaan tarpeeksi pitkälle siinä. Kalle Chydeniuksen sävelet tuntuvat usein ylitsepursuavan emotionaaliselta, saaden kokonaisuuden tuntumaan enemmän koomiselta kuin dramaattiselta. Taiteessa kaikki valinnat pitäisi ottaa tarkoituksenmukaiselta, mutta en vain itse näe sitä Häjyt 2:ssa. Teoksen melodramaattisuus ja emotionaalisuus ei mene tarpeeksi pitkälle vakuuttaakseen minua mahdollisesta ironian tajusta. Elokuvaa voi kai kehua yrityksestä kurottaa korkealla mitä tulee dramaattisuuteen, mutta se ei poista sitä faktaa, että tätä seuraava putoaminen lähinnä herättää katsojassa kipua naurun sijaan.

Häjyt 2:lla ei tunnu olevan juuri mitään kummoista mielensä päälle. Väkisinkin herää kysymys siitä, miksi tämä teos on tehty? Taustalla on selvästi ideoita sukupolvelta toiselle periytyvästä taipumuksesta rikollisuuteen ja ympäristön vaikutuksesta tähän. Ongelma on siinä, että ne nimenomaan jäävät sille idean tasolle. En koe että Mäkelällä tai Lähteellä olisi kummemmin sanottavaa asiasta. Ehkä korkeintaan, että on se sääli miten me perimme vanhempiemme synnit ja kuinka huonot olot kasvattavat huonoja miehiä. Mikä voisi varmaan riittää, jos miltein kaksituntinen elokuva ei tuntuisi pieneltä ikuisuudelta.

Häjyt 2 on valitettava kömmähdys suomalaisen elokuvan saralla. Raivostuttavaa, tympeää hahmokaartiin, eikä varsinkaan sen päähenkilöön saa minkäänlaista emotionaalista sidettä. Näiden toivoo epäonnistuvan, vaikka tarina selvästi haluaa katsojan tuntea myötätuntoa näitä kohtaan. Pätevät näyttelijät tekevät parhaansa saamallaan materiaalilla, mutta koko muu elokuva tuntuu olevan heitä vastaan. Tunnelmaltaan pitkästyttävä ja kiusaantunut kokonaisuus, mutta tulipahan ainakin opittua mikä se “häjy” on. Valkoisen roskan luuseri, jota voisi melkein alkaa käyttämään solvauksena vaikkapa perussuomalaisia kohtaan. Paska elokuva, mutta tulipahan nähtyä.

Onko sinulla mielipiteitä Häjyistä tai Häjyt kakkosesta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!