Kuvakarju-arvostelu: Kapina elämän puolesta (2025)
Hyvä taide vaatii usein tekijältään kyvyn asettua toisen ihmisen saappaisiin. Vahva empatia ja vasemmistolaiset, vihreät ja feministiset arvot liikkuvat usein käsi kädessä. Ei siis liene ihmekään, että maailman luonnon ja ilmaston puolesta taistelevan Elokapina-järjestö on herättänyt myös elokuvantekijöiden mielenkiintoa. Valokuvaajana tunnettu Saku Soukka valitsikin järjestön ensimmäisen pitkän elokuvansa aiheeksi. Itse kiinnostuin elokuvasta heti siitä kuullessani ja menin suurella mielenkiinnolla sitä Tampereen pressinäytökseen katsomaan. Kapina elämän puolesta osoittautui todella vakuuttavaksi ja inhimilliseksi taltioinniksi elämää puolustavien aktivistien toimista.
Elokuva kuvaa Elokapinan toimintaa kahden vuoden ajalta. Soukka tiimeineen seuraa vierestä kuinka aktivistit sitovat itseään puihin ja junaraiteisiin osoittaessaan mieltä kestämätöntä toimintaa kohtaan. Dokumentti kurkistaa kulissien taakse kapinallisten keskusteluihin ja henkilökohtaisiin tunteisiin. Aktivismia harrastetaan niin Helsingissä kuin Lapissakin. Luonnollisesti toiminta kohtaa myös paljon vastustusta, niin erilaisten duunareiden kuin virkavallankin toimesta. Lopulta valtion väkivaltakoneisto uhkaa kokonaan katkaista aktivistien motivaation pelastaa planeettamme.
Onko dokumenttielokuvan tehtävä ottaa kantaa maailman tapahtumiin vai ainoastaan tallentaa niitä, jotta suuri yleisö voi itse löytää omat johtopäätöksensä? Itse en lähtökohtaisesti usko objektiiviseen taiteen tekemiseen. Kaikki teokset kantavat aina tavalla tai toisella tekijänsä elämänkokemusta ja arvoja mukanaan. Myös hiljaisuus on kannanotto, halusi taiteilija sitä tai ei. Ja jos et itse tiedä mitä sanot, päättävät muut sen puolestasi.
Saku Soukka on valinnut näennäisesti varsin objektiiviselta vaikuttavan tavan kuvata Elokapinan toimintaa. Elokuvantekijä näet katoaa lähes kokonaan pois katsojien mielestä ja antaa aktivistien itse puhua puolestaan. Kamera toimii näiden mukana kulkevana neutraalilta vaikuttavana sivustakatsojana, joka ei ota kantaa aktivistien tai näiden vastustajien toimiin. Valinta auttaa luomaan Kapinasta elämän puolesta immersiivisen tarinan, jossa katsoja pystyy unohtamaan elokuvan taiteellisen muodon ja vain keskittymään kerrottuun kertomukseen.
Kerronnan kannalta tämä on aivan erinomainen valinta. Katsoja saa elää aktivistien parissa kärpäsenä katossa ja pikkuhiljaa ihastua näiden ahkeruuteen ja rakkauteen planeettaamme kohtaan. Kun nämä hurjimmissa tempauksissaan kiinnittävät itseään puihin tai vaikka tukkivat tiet kehoillaan, katsoja saa ihailla näiden rohkeutta ja tuntea vihaa ja pelkoa mitä näiden kimppuun käyvät sivulliset ja virkavalta aiheuttavat. Vaatii varsin kylmää asennetta ihmiseltä, mikäli tämä ei tunne myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan.
Soukka ei käytä edes lajityypille ominaisia puhuvien päiden haastatteluja elokuvassaan. Kaikki dialogi tuntuu tulevan luonnollisesti eri ihmisten välisistä keskusteluista. Näin ollen se ei myöskään tunnu erityisen kirjoitetulta tai seikkaperäiseltä. Tyyli on varsin naturalistinen ja kannustaa katsojaa tulemaan itse elokuvan esille tuomia ihmisiä vastaan. Soukka laittaa katsojat Elokapinan mukaan tuntemaan miksi nämä tekevät mitä tekevät, sen sijaan että kysyisi sitä henkiöiltään suoraa.
Mutta millään tavalla objektiiviseksihan tämä ei teosta tee. Soukka, sekä tämän kanssa elokuvan kirjoittanut Maria Rannanheimo ovat tehneet tietoisen valinnan keskittyä teoksessaan nimenomaan Elokapinan aktiiveihin. He ovat valinneet ihmiset joiden äänet pääsevät kuuluviin. Leikkaaja Antti Tuomikoski on Soukan ohjauksessa päättänyt millä tavalla tarina kerrotaan mahdollisimman tehokkaasti, mitä myös Soukan oma vahva kuvaus tukee. Mikään ei päädy katsojien eteen sattumalta, eikä mitään jätetä vahingossa pois. Elokuvan perspektiivi on nimenomaan kiinni aktivisteissa, eikä vastapuolelle anneta puheenvuoroa.
Tämä ei ole huono asia. Katsoja voi halutessaan itse elokuvan jälkeen tutkia asiaan liittyviä faktoja jos sitä haluaa. Yritykset joita elokuvassa nähdään, varmasti myös tuottavat omaa toimintaansa viherpesevää propagandaa. Yksi Kapinan elämän puolesta kohtauksistakin muistuttaa katsojia sellaisen olemassaolosta, kun aktivistit menevät protestoimaan viherpesuun pyrkivää konferenssia. Monikansallisissa tai valtion omistamissa yrityksissä ei ole todellakaan kyse altavastaajasta, jolla on vaikeuksia saada ääntään kuuluviin. Näin ollen Soukan teos korkeintaan auttaa tasamaan tilannetta.
Kapina elämän puolesta ei myöskään pyri olemaan varsinaisesti minkäänlainen opetuselokuva. Se keskittyy nimenomaan toiminnan ja tunteiden kuvaukseen. Elokuva pyrkii herättämään katsojassa voimakkaita tunteita ja niiden myötä kannustaa arvioimaan suhtautumistaan aktivismiin. Antamalla Elokapinan toimijoiden edustaa itse itseään kameran edessä, katsoja saa näihin henkiökohtaisemmalta tuntuvan parasosiaalisen suhteen, verrattuna pelkkiä faktoja latelevaan tietopakettiin. Kapina elämän puolesta ei ole dokumentti, jonka voisi korvata hyvällä Wikipedia-artikkelilla.
Parhaimmillaan Kapina elämän puolesta voi herätellä keskitielle jämähtäneitä “tolkun” suomalaisia. Kuvaamalla sitä armottomuutta millä aktivisteja kohdellaan ja näyttämällä miten nämä ovat jatkuvasti alakynnessä, luonnon puolesta teollisuutta vastaan, antaa keskiverto suomalaiselle mahdollisuuden kyseenalaista homehtunutta lojaaliuttaan sääntö-Suomelle. Tottakai tämä vaatii katsojalta myös vastaan tulemista. Mikäli on tottunut selittämään vaikka kaiken poliisiväkivallan aktivistien omalla toiminnalla, tekee näin varmasti jatkossakin. Mutta ainakin Kapina elämän puolesta saa sellaisen tekosyiden veistämisen näyttämään tavallistakin naurettavammalta.
Kapina elämän puolesta on koskettava ja varmasti laadittu dokumenttielokuva yhdestä aikamme tärkeimmistä asioista. Ilmastokriisiä suurempaa uhkaa ei planeetaltamme löydy ja on ilo nähdä, että tätä vastaan taistelevat ihmiset pääsevät ihmisten eteen valkokankaalla. Teos antaa kuvaamiensa ihmisten puhua puolestaan, pysyen kuitenkin rehellisesti osana näiden leiriä. Elokuva toimii erinomaisena tunteiden manipulaationa. Kyse ei ole oppimateriaalista, mutta siitä huolimatta jostain todella arvokkaasta ja näkemisen arvoisesta työstä.
Hiertääkö Elokapina sinun alkkareitasi? Mitä mieltä olet tästä elokuvasta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa! Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti