Star Wars: The Acolyte – jakso 1x04 (sisältää SPOILEREITA)

Sisältää SPOILEREITA

Star Wars: The Acolyte 1x04 Kirjoittanut: Claire Kiechel ja Kor Adana Ohjannut: Alex Garcia Lopez

Oshan syyttömyys on todistettu, jonka vuoksi hän on valmiina jättämään jediritarikunnan jälleen taakseen ja siirtymään elämässään eteen päin. Mae kuitenkin yhä jatkaa Brendokilla olleiden jedien metsästämistä. Seuraavaksi hänellä on tähtäimessään wookie Kelnacca, joka piileksii Khofar-planeetan metsissä. Mestari Sol uskoo Maessä yhä olevan hyvyyttä ja tahtoo itse johtaa tämän pidätykseen tähtäävää jedijoukkoa. Saadakseen Maen antautumaan hän kuitenkin uskoo tarvitsevansa Oshan apua ja suostuttelee tämän mukaan reissulle. Pian Sol, Osha, Yord, Jecki, pieni joukko muita jedejä ja näitä auttava jäljittäjä-Bazil matkaavat Khofarille. Siellä Mae ja tämän oppaana toimiva Qimir jo lähestyvät wookien olinpaikkaa. Pitkällä vaelluksella Maen ajatukset saavat kuitenkin uuden suunnan.

Ja jälleen saapui keskiviikko. Sinä iltana ryntäsin suunnattoman innon kanssa katsomaan uusinta The Acolyte -jaksoa. Viime jakso sai minut aivan täyteen intoa sarjan suhteen ja odotin jatkoa kuin joulua. Jälleen kerran sarja kiskaisi minut sisäänsä, tarjoten loistavan immersion. Jakson suurinta herkkua oli hahmojen välinen interaktio. Tietyt asiat tapahtuivat siinä kenties vähän turhan vikkelästi, mutta kiinnostusta se ei laskenut missään vaiheessa. Lopussa jakson lopputekstien iskeytyessä ruutuun huudahdin ääneen. Positiivisella tavalla.

Jakson alussa kuvataan jo Oshaa hyvästelemässä Jeckiä Coruscantin jeditemppelillä. Tämä tuntuu yllättävältä. Jotenkin katsojana ei osannut odottaa Oshan pyrkivän jättämään tätä seikkailua kesken näin helposti. Se kuitenkin virkistävällä tavalla tuo uutta syvyyttä hahmoon. Hänellä ei ole samaa tarvetta seikkailuille kuin niin monilla muilla sankareilla nykypäivänä. Matkasta kieltäytyminen on toki osa perinteistä sankarin matkaa, mutta ei tule mieleen yhtä vahvaa kutsusta kieltäytymistä viime ajoilta. Claire Kiechelin ja Kor Adanan käsikirjoitus näyttää hahmon omaavan myös heikkouksia. Sanoisinko jopa että ilmassa on tiettyä kylmyyttä, kun Osha päättää jättää jedit ja siskonsa oman onnensa nojaan. Jakson myötä tuleekin selväksi, että kyse on menneisyyden pakenemisesta. Voidakseen oikeasti elää rauhassa ja jatkaa matkaansa eteenpäin, Oshan on kohdattava siskonsa ja hyväksyttävä traumansa.

On mielenkiintoista miten paljon The Acolyte flirttailee jedien sitoumuskiellon kanssa. Mestari Sol selvästikään kantaa yhä vahvaa sidettä entiseen padawaniinsa Oshaan ja ei taida itsekään olla yli Brendokin tapahtumista. Jecki selvästi kertoo jäävänsä kaipaamaan Oshaa. Tätä näyttelevä Dafne Keen jopa on sanonut rakentaneensa performanssinsa sillä ajatuksella, että Jecki olisi ihastunut Oshaan. Myös Oshan ja Yordin välillä on vahva side näiden yhteisiltä oppilasajoilta. Näitä esittävien Amandla Stenbergin ja Charlie Barnettin välinen kemia tuntuu jatkuvasti implikoivan, että heidän välillään on hiukan selvittämätöntä kitkaa. Näin The Acolyte näyttää miten jedien säännöt eivät käytännössä toimi, ritarien ollessa jatkuvasti lähellä niitä rikkoa. Sarjan kirjoittajat ovat hyvin perillä siitä, miten ihminen sosiaalisena eläimenä luo automaattisesti vahvoja tunteita läheisiinsä ja sitä kautta myös sitoumuksia.

Myös sitoumusten hyvä puoli pilkottaa jälleen päätään. Vaeltaessaan mestari Kelnaccan piilopaikkaa kohti, Mae alkaa pohtia tarkemmin merkitystä, mikä hänen eläväksi paljastuneella siskollaan on hänelle. Ensimmäinen reaktio häneltä on halveksunta, kun sisko paljastui vihattujen jedien liittolaiseksi. Mutta tarkempi pohdinta saa hänet tajuamaan, että mikäli Osha on saanut rakkautta ja hoivaa jedeillä, eivät nämä kenties olekaan niin kauheita kuten hän on kuvitellut. Tämän myötä on yhä selvempää, ettemme vielä tiedä oleellisia yksityiskohtia Brendokin joukkomurhasta. Oletan että ainoastaan yhdistämällä Oshan, Maen ja jedien tiedot on mahdollista saada koko totuus selville. Dialogissa myös Sol sanoo Oshalle voivansa kertoa jonkun salaamansa totuuden vasta kun sekä Osha, että Mae ovat hänen huostassaan.

Joka tapauksessa Maen pohdinta johtaa siihen, että hän huijaa matkakumppaninsa Qimirin ansaan ja pakenee paikalta. Hänen uusi suunnitelmansa onkin antautua mestari Kelnaccalle ja myydä tuntemattoman mestarinsa salaisuus jedeille vastineeksi vapaudesta. Käännös ei ole mielestäni niin hyvin kirjoitettu kuin olisi suotavaa. Kuvaamani pohdinta jota Mae on tehnyt, on vahvasti oman pääni värittämää. Käsikirjoitus nimittäin hyppää erittäin nopeasti Maen takinkääntöön ja jättää katsojan itse täyttämään sen aukot. Aukon täyttäminen ei ole vaikeaa, mutta samaan aikaan olen sitä mieltä, että tässä tapauksessa on tarinankertojan tehtävä tehdä selväksi miksi ja miten Mae valintaansa päätyi. Voin vain olettaa että kahdeksan jakson aikataulu vaikeutti tilannetta. Joka tosin on tässä vaiheessa vain spekulaatiota, sillä sarjaa on vielä puolet jäljellä.

Ennen takinkääntöä Mae ja Qimir keskustelevat myös Maen mestarista ja tämän käskystä tappaa jedi ilman aseita. He spekuloivat sitä onko kyseessä jonkinlainen testi ja mitä mestari tarkalleen tarkoitti sanoillaan. Ja pitää myöntää että ajatukseni tässä kohtaa ovat hiukan sekalaiset. Luin Threadsissä jonkun kommentin, jossa spekuloitiin josko käsky tappaa jedi ilman asetta, ei tarkoitaisikaan jedin tappamista paljain käsin vaan aseettoman jedin tappamista. Perusteena kyseinen ihminen mainitsi miten aseettoman surmaaminen on jedeille suuri tabu ja näin erinomainen loukkaus heitä kohtaan. Ja itse en nyt kuollaksenikaan muista mainittiinko tämä teoria myös Maen ja Qimirin keskustelussa. Ainakin Qimir pohti josko Mae voisi surmata jedin tämän omalla valosapelilla.

Qimirin idea toisaalta tuntuu erittäin uskottavalta. Eräässä Darth Vader -sarjakuvassa, muistaakseni Charles Soulen kirjoittamassa, kerrotaan miten sithit luovat punaiset valosapelinsa. Siinä nähdään miten aseeton Vader hyökkää jedimestarin kimppuun, riistää tältä valosapelin ja surmaa tämän. Tämän myötä Voiman pimeä puoli muuttaa jedin valosapelissa olevan kristallin verenpunaiseksi, jonka myötä myös miekan terän väri muuttuu. Näin ollen tehtävä surmata jedi tämän omalla aseella käy täydellisesti järkeen Voiman Pimeän puolen käyttäjälle. Erityisesti jos Maen mestari tosiaan on sith-lordi, kuten moni netissä tuntuu ajattelevan.

Qimiristä puheenollen: onko hän Maen salaperäinen naamioitu mestari? Ainakin tämä jakso tuntuu haluavan katsojien ajattelevan näin. Maen ansaan jäänyt Qimir on ainoa planeetalla tiettävästi oleva hahmo, joka tähän rooliin sopisi, kun tuntematon mestari saapuu taistelemaan jedejä vastaan. Epäilyttävä, mutta Maetä jatkuvasti tukeva hyypiö olisi myös loistava naamiaisasu jonka takaa mestari voisi tarkkailla oppilaansa edistymistä. Qimirin kyky olla jatkuvasti perillä Maen velvollisuuksista ainakin puoltaa tätä teoriaa. Hän toki sanoo ettei koskaan ole nähnyt mestarin kasvoja, mutta siihen on helppo vedota vanhalla Obi-Wanin perspektiivi-huijauksella. Eihän periaatteessa kukaan ole koskaan nähnyt omia kasvojaan muuten kuin peilien tai valo- ja videokuvan kautta. Mikäli Qimir on Voiman Pimeän puolen mestari selittäisi se myös sen, miten Kelnacca päätyi mestarin surmaamaksi ennen kuin Mae edes ehti paikalle. Miksi hän muuten olisi tähän omin käsin ryhtynyt, jos hän ei ole kuullut oppilaansa hetken sitten tapahtuneesta takin käännöstä. 

Kysymys kuuluu sitten onko paljastus Qimiristä Maen mestarina liian ilmiselvä tämän jakson jälkeen? En itse välttämättä sanoisi niin. Vielä kolmannen jakson jälkeen ihmiset spekuloivat, että esimerkiksi äiti-Koril saattaisi olla maskin takana. Nytkin näin tämän jakson jälkeen ihmisten ehdottavan, että vaikkapa mestari Torbin saattaisi olla niin vahva Voimassa, että kykeni huijaamaan jedejä kahdentoista vuoden ajan. Mikäli Qimir paljastuu mestariksi seuraavassa jaksossa, on sarja mielestäni tehnyt aivan hyvän työn paljastuksen petaamisessa. Mikäli tätä pitkitetään taas monen jakson verran vielä tämän jälkeen, ilman uusia punaisia sillejä, voi se alkaa tuntua katsojan kiusaamiselta. Jälleen kerran toteutus on se mikä ratkaisee.

On kyllä hiukan sääli, että Kelnacca löydetään jakson lopussa tapettuna majastaan. Ei vain siksi, että häntä näyttelee suomalainen Joonas Suotamo, vaan siksi että wookie-jedi on lähtökohtaisesti lysti idea. Suuri karvainen mölisijä, joka kuitenkin on yhtä viisas ja ystävällinen kuin kuka tahansa muukin jediritari. Siinä on jotain lähtökohtaisesti puoleensa vetävää. Ehkä moinen on sitten liian puhdasta The Acolyten kuvaamaan synkkään maailmaan? 

Kun Mae on löytänyt Kelnaccan, ilmestyy mökin ulkopuolelle mestari Solin johtamat jedit pidättämään naista. Ja onhan se nyt siistiä nähdä joukko jedejä rivissä, valosapelit käynnistettyinä. Vihreät, siniset ja keltaiset valopuomit antavat ihastuttavan värisävyn intensiiviselle kohtaukselle. Jännityksen takaa se, että katsoja tajuaa kauan ennen hahmoja, että vaara on suurempi kuin nämä arvaavatkaan. Eikä jakso aikaile sen paljastamista. Naamioitu mestari ilmestyy jedien takana olevan Oshan luokse ja paiskaa tämän sivuun. Ja juuri kun jedit ovat kääntyneet uuden vihollisen puoleen, tämä räjäyttää nämä tielleen. Katsojan jännitys on tässä huipussaan, jolloin sarjan tekijät vetävät maton hänen altaan ja menevät lopputeksteihin. Veto on niin voimakas, että huusin ääneen, jonka jälkeen jäin taas toljottamaan hölmönä sarjan lopputekstejä. Aivan mahtava temppu.

Seuraava jakso voi toki sitten mennä useammallakin tavalla. Ehkä näemme eeppisen taistelun jossa lauma jedejä kohtaa voimakkaan Pimeän puolen soturin tai sitten jakso alkaa siitä kun jedit heräävät ja kenties sekä Osha, että Mae ovat kadonneet. Kenties kaksoset tulevat vihollisen vangitsemiksi tai joutuvat kahdestaan pakomatkalle. Vaihtoehtoja riittää ja tässä vaiheessa luotan Leslye Headlandin kokoamaan tiimiin tehdä laadukasta viihdettä valitsemallaan polulla.

Mainitsen vielä jaksossa nähtävän cameon Tähtien sodan esiosista tutulta jedimestari Ki-Adi-Mundilta. Kyseessä on hahmo jonka perus Star Wars -fani tunnistaa lähinnä pitkulaisesta päästään. Hänen roolinsa esisosissa oli lähinnäö istua kokouksissa muiden jedimestarien kanssa ja kuolla Sithin kostossa. Itselleni kyseessä oli hauska pieni yhteys laajempaan Tähtien sodan kaanoniin, eikä mitään sen kummempaa. Jotkut netissä ovat kuitenkin nyt raivona, sillä jokin ikivanha pelikortti tai muu vastaava fanituote on sanonut hahmot iäksi esiosissa noin 80-vuotta, mikä on ristiriidassa The Acolyten kanssa, joka sijoittuu aikaan 100-vuotta ennen esiosia. Tähän on järkevämmät ihmiset sitten tarjonneet selityksiä, kuten sen että Disney on jo kymmenen vuotta sitten tehnyt selväksi, etteivät heidän ostoaan edeltävät tuotteen teatterielokuvia ja The Clone Wars -sarjaa lukuun ottamatta ole kaanonia ja kuinka edes George Lucas ei pitänyt muita teoksia kaanonina. Ihan hyviä pointteja, itselleni riittää se, että kannustan Ki-Adi-Mundin faneja teeskenteleviä ihmisiä menemään ulos ja koskemaan ruohoa. Koskaan ei ole liian myöhäistä kasvaa aikuiseksi.

Star Wars: The Acolyte -sarjan neljäs jakso, Päivä, on viihdyttävä pieni seikkailu, joka saa erittäin jännittävän päätöksen. Se keskittyy hahmojen suhteiden tutkimiseen ja päähenkilöiden tarinan edistämiseen. Kirjoitus tekee joitain virheitä, mutta hahmojen kiehtovuus ja muu Tähtien sodan taika riittää pitämään katsojan mielenkiinnon yllä erittäin hyvin. The Acolyte jatkaa tiettyjen ihmisten suututtamista, mutta ainoastaan sellaisten, joiden ei mielenrauhaa tarvitsekaan saada. Innolla taas kohti ensi viikon jaksoa.

Innolla odotan myös teidän POSITIIVISIA ja ROHKAISEVIA kommenttejanne. Mitä mieltä SINÄ olet tästä jaksosta? Pahastuitko kun Ki-Adi-Mundi ei olekaan kahdeksankymmentävuotias? Ennen kuin tulet kommentteihin itkemään, muista painaa peukkua, tilaa-nappia, sekä kelloa, niin löydät myös ensi viikolla tänne huutamaan. Tsekkaam myös leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi. Vapaus Palestiinalle, seksikästä Pride-kuukautta ja olkoon kaikki hyvä kanssanne!