Kätketty linnake (Kakushi toride no san akunin, 隠し砦の三悪人, 1958)

Kätketty linnake Kakushi toride no san akunin, 隠し砦の三悪人, 1958 Ohjaaja: Akira Kurosawa Kirjoittanut: Ryūzō Kikushima, Hideo Oguni, Shinobu Hashimoto, Akira Kurosawa

Tahei ja Matashichi ovat maanviljelijöitä, jotka myivät maansa ostaakseen haarniskat, tavoitteenaan rikastua sodassa. Tämä ei onnistunut, sillä he saapuivat myöhään taistelutantereelle, jolloin heitä luulitiin vihollisiksi ja he menettivät kaiken. Epäonni ja huonot päätökset jatkavat kaverusten riivaamista, kunnes he löytävät polttopuun sisältä kultaa. Kullasta innostunut kaksikko löytää kätketyn linnakkeen, jossa kenraali Rokurota ja prinsessa Yuki majailevat. Rokurota päättää käyttää Taheita ja Matashichia apunaan, yrittäessään salakuljettaa prinsessan maasta turvaan.

Tehtyään muutaman kriitikoiden suosiman, mutta taloudellisesti epäonnistuneen taide-elokuvan, legendaarinen Akira Kurosawa päätti tehdä 100%:n viihde-elokuvan täynnä huumoria ja toimintaa. Elokuva oli suuri menestys ja inspiroi suuresti muuan George Lucasia tämän luodessa Tähtien sota -nimistä indieleffaansa. Yli 60-vuotta julkaisun jälkeen, näytin Kurosawan Kätketyn linnakkeen leffaryhmässäni. Ja koska kyseinen klassikkoelokuva edelleen on täyttä rautaa, päätin yrittää tehdä siitäkin arvostelun.

Television yleistyminen sai elokuva-alan etsimään eri keinoja saada elokuvat tuntumaan tv-sarjoja suuremmilta, jotteivat nämä veisi kaikkia teattereiden asiakkaita. Tämän takia syntyi myös laajakuvaformaatti. Kätketty linnake oli ensimmäinen elokuva missä Kurosawa käytti sellaista. Ja mestari ohjaaja osasi ottaa siitä ilon irti saman tien. Elokuvan kuvaus on kerrassaan loistavaa. Kuvaajansa Kazuo Yamasakin kanssa ohjaaja luo upeita sommitelmia jotka ottavat ilon irti uuden kuvakoon mahdollisuuksista.

Parhaiten laajakuvan tuoma etu tulee esille kun kenraali Rokurota ja tämän vanha kilpailija kenraali Hyoe kaksintaistelevat keihäillä. Koin oikean "ahaa" -elämyksen kun tajusin, ettei pitkillä keihäillä käytävää kamppailua olisi millään saatu kuvattua ahtaaseen laatikkoon. Nyt keihäiden pituus pääsee oikeuksiinsa loistavalla tavalla. Taistelu käyttää koko ruutua hyväkseen luodessaan todella näyttävän kamppailun kahden samurain välillä. 

Keihäiden pyöritys on todella huikean näköistä kun miehet kalistelevat niitä yhteen pyrkiessään kaatamaan toisensa. Koreografia on erittäin huoliteltua. Se alkaa ensin intensiivisellä tuijotuksella ja pienillä liikkeillä, kuin villin lännen pyssymiehet revolvereita tavoitellessaan. Toinen samuria tekee pienen liikkeen, johon toinen vastaa saman tien. Musiikki kiristyy ja vapautuu taistelun tahtiin. Ja aina kun samurait syöksyvät toisiaan kohtaan se tuntuu päässä huimaavalta. Tapa jolla kaksikko pakenee toistensa keihäiden teriä, nostaa vaaran tunnetta. Ilmassa on lupaus siitä, että heti ensimmäinen osuma tappaa.

Elokuvan visuaalisesta maailmasta jäi myös vahvasti mieleen Kurosawan kyky käyttää suuria ihmismassoja hyväkseen. Hän onnistuu antamaan suurelle joukolle ihmisiä yhteisen mielen, aiheuttaen näin moninkertaisen reaktion katsojassa. Erityisesti alussa olevassa vankien kapinassa tämä on vahvasti läsnä. Tahei ja Matashichi tuntuvat todella pieniltä raukoilta tämän kaaoksen keskellä, kun valtava määrä ihmisiä rynnii vartijoiden päälle. 

Toinen hyvä esimerkki suuren joukon reaktioista tulee elokuvan loppupuolella, kun viholliskenraali lähestyy vankilaa. Ensin näemme kun talon edessä riehuneet sotilaat yhtäkkiä hiljenevät ja kääntyvät katsomaan lähestyvää hahmoa. Kaikki heistä ovat niin vakavia, että viholliskenraalin auktoriteetti ja voima korostuvat upealla tavalla. Kuka ikinä onkaan kyseessä, hän tietää ongelmia.

Kurosawan seikkailuelokuva ei kuitenkaan ole pelkkää visuaalista karkkia. Sen ytimessä on joukko aivan erinomaisia hahmoja. Päähenkilöt Tahei ja Matashichi ovat hauskoja kusipäitä, joiden toilailuiden kautta saa nauttia mehukkaasta vahingonilosta. Kätketty linnake kuvaa mainiosti miten kaksikko tekee jatkuvasti pöljiö päätöksiä ahneuttaan. Tämä sitten johtaa heidät hauskoihin ongelmiin. Näin Kurosawa onnistuu kuvaamaan hauskalla tavalla ihmiskunnan heikompia puolia. Erityisen hupaisaa oli miten tilanteesta riippuen, aina se kumpi kaksikosta oli sinä hetkenä köyhempi, halusi että löydetyt rahat jaetaan tasan. Tiedättehän, jotta ystävyys säilyisi.

Taheita esittää Minoru Chiaki ja Matashichia Kamatari Fujiwara. Heidän komedinen ajoituksensa ja yhteinen kemiansa on aivan loistavaa. Molemmat rikastuttavat elokuvaa huimasti ilmeidensä kirjoilla. Erityisesti mieleeni jäi upea humoristinen kohtaus, jossa kaksikko yrittää mennä kovistelemaan kenraali Rokurotaa, mutta vuoronperään perääntyvät miehen uhkaavan ilmeen takia. Chiaki ja Fujiwara kaappaavat hahmojensa raukkamaisuuden ja junttimaisen innon täydellisesti.

Upeana kontrastina tämän kaksikon kieroudelle toimivat kenraali Rokurota ja prinsessa Yuki. Rokurota on luja ja kunniakas soturi, jonka uskollisuus johtaajansa kohtaan on todella vaikuttavaa. Yuki taas on vahvatahtoinen, päättäväinen nuori nainen, jonka rinnassa sykkii lämmin sydän. He edustavat ihmiskunnan kykyä auttaa toisia ja oppia ymmärtämään erilsisuutta, vastapainona kahdelle itsekkäälle moukalle. Yukin tarina onkin elokuvan sykkivä sydän. Loppujen lopuksi Kätketty linnake on hänen matkansa tavallisten kansalaisten joukossa, jolloin linnassa kasvanut nuori oppii arkielämän kauneuden.

Rokurotaa esittää legendaarinen Toshiro Mifune ja Yukia ensimmäisessä roolissaan Misa Ueahara. Mifune oli syystäkin George Lucasin ensimmäinen vaihtoehto Obi-Wan Kenobin rooliin. Hänen auktoriteettinsa tulvii ruudun läpi ja hänen railakka naurunsa tuo hallittua itsevarmuutta elokuvaan. Joka kerta kun Mifune on ruudulla, on ilmassa aivan uudenlaista painetta.

Ueharan Yuki taas tuntuu kuin esikuvalta Prinsessa Leian kaltaisille vahvoille naisjohtajille. Hänen päättävisyytensä on todella riemastuttavaa. Lisäksi koska hahmo joutuu esittämään elokuvassa mykkää jottei hänen aatelisuutensa paljastu, joutuu Uehara turvautumaan paljon sanattomaan performanssiin. Ja hän onnistuu tekemään sen usein pelkällä ilmeellään. Prinsessa Yukin pistävä katse jää vahvasti katsojan mieleen muistuttamaan miten kuuluu käyttäytyä.

Vaikka kyseessä on loistava elokuva, on Kätketyssä linnakkeessakin heikkoutensa. Sen alku nimittäin on hitusen laahaava, mitä tulee itse nimikko linnakkeessa viipymiseen. Hahmot junnaavat siellä hetken aikaa, mikä sai minut kärsimättömästi odottamaan alkavaa seikkailua. Vaikka näihin kohtiin mahtuu kyllä hyvää huumoria ja hahmonrakennusta, olisin toivonut ehkä hitusen lisää ripeyttä tähän. Mutta muuten elokuva kyllä etenee todella hyvään tahtiin, varsinkin 50-luvun elokuvaksi.

Kätketty linnake on rakenteeltaan hyvin episodimainen. Tuntuu kuin se olisi jaettu selkeisiin jaksoihin, joissa on aina oma ongelmansa ratkottavana. Tämä toimii elokuvassa todella hyvin itseasiassa. Jokainen jakso nimittäin tuntuu kuitenkin lopulta palkitsevan katsojan, kun tarina lähestyy loppuaan. Vaikka joku hahmo saattaakin tehdä hetkensi ekskursion muualle, tulee tämän oma seikkailu myöhemmin vaikuttamaan koko tarinaan. Jaksotus myös rytmittää elokuvaa mukavasti, anten sille todella mukaansa tempaavan tahdin.

Kaiken kaikkiaan Kätketty linnake on aivan loistava samuraiseikkailu. Sen huumori ja vauhdikas meno tekevät siitä loistavan portin Kurosawan filmografiaan, vaikka sen alku voikin laahata hetkittäin. Sen toiminta on loistavaa, visuaaline ilme vaikuttava ja huumori todella miellyttävää.

Melkein yhtä miellyttävää kuin teidän POSITIIVISET ja ROHKAISEVAT kommenttinne. Onko Akira Kurosawan leffat teille tuttuja? Kerro painettuasi peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!