Arvottomat (1982)
Alunperin olin hyvin utelias ja innostunut kun näin vanhojen Mika Kaurismäen elokuvien tulevan uudestaan teatterilevitykseen. Suomalaisten elokuvien suhteen kun minulla on yhä valtavasti aukkoja sivistyksessäni. Kun sitten näin näistä kahdesta paluun tekevästä teoksesta ensimmäisen, intoni laantui aika tavalla. Klaani – tarina Sammakoitten suvusta osoittautui meinaan melkoiseksi kalkkunaksi. Vähän varovaisin mielin menin kuitenkin myös Kaurismäen Arvottomat-elokuvaa katsomaan. Ilokseni tämä toimi huomattavasti Klaania paremmin, vaikka on myönnettävä, että liian aikainen aamunäytös verotti keskittymiskykyäni.
Pikkurikollinen Manne (Matti Pellonpää) on suurissa veloissa gangsteri-Hagströmille (Esko Nikkari). Rikollispomo antaa Mannelle kaksi viikkoa aikaa joko maksaa velkansa tai sitten toimittaa häneltä varastettu taulu ja pois karannut nainen Veera (Pirkko Hämäläinen) takaisin Hagströmille. Manne saakin pian tietää ystävänsä Ville Alfran (Aki Kaurismäki) pitävän taulua hallussaan ja lähettää ystävänsä Pariisiin. Hän myös kohtaa Veeran ja huomaa pian rakastuvansa tähän. Pian Manne, Veera ja Mannen ystävä Harri (Juuso Hirvikangas) ovat pakomatkalla heitä jahtaavalta Hagströmiltä.
Kun nyt aloitin vertaamalla Arvottomia Klaaniin niin jatkan sillä linjalla. Siinä missä Klaanin päähenkilö Aleksanteri tuntui mitäänsanomattomalta ja persoonattomalta, on Arvottomien Manne huomattavasti kiinnostavampi. Pelkästään elokuvan alku jossa tämä herää sotkuisesta, mutta aika kookkaasta, kämpästään ja vastaa puhelimeen unentokkurassa, mahdollisesti krapulaisena, viljellen merkityksettömiä valheita, saa Mannen tuntumaan mielenkiintoiselta kaverilta. Matti Pellonpään ruutukarisma ja Aki Kaurismäen dialogi sopivat erinomaisesti yhteen, napaten katsojan saman tien mukaansa, kun hahmo aloittaa vaelluksensa Helsingin kaduilla. Katsoja on heti utelias tutustumaan tähän mieheen ja hänen maailmaansa.
Samaan aikaan en tiedä onko Manne edes kovinkaan omaperäinen hahmo paperilla. Hän on pikkurikollinen, jolla on selvästi kohtuullisen korkea tunne omasta arvostaan, jonka vuoksi hän joutuu pulaan isompien gangsterian kanssa. Manne on kuitenkin lojaali ystävilleen ja paheksuu avoimesti takinkääntäjiä. Tuskin mitään mitä katsojat eivät olisi ennen nähneet. Mannella ei edes taida olla kummoistakaan hahmonkaarta tarinassa. Hahmo tarinan lopussa on ehkä hiukan määrätietoisempi? Voi olla että olin liian väsynyt näytöksessä rekisteröimään muutosta. Joka tapauksessa Pellonpään performanssi ja Kaurismäen dialogi nostattavat hahmon arvon sen pintaa korkeammalle.
Mika Kaurismäen ohjaus on myös Arvottomissa varsin napakkaa. Kuvaaja Timo Salmisen ja leikkaaja Antti Karin kanssa hän saa aikaan vetovoimaisesti etenevän kokonaisuuden. Vaikka käsikirjoitus voisi helposti johtaa katsojan harhaan liikkuvilla elementeillään, pitää Kaurismäki tämän mukana vahvalla otteellaan. Erityisesti mieleeni jäi alun autoilu, jossa Manne karistaa seuraajat kannoiltaan. Kuvaus ja leikkaus pelaavat sulavasti yhteen, tehden teoksesta helposti nautittavan.
Arvottomien rikosmaailma tuntuu sopivan pieneltä Suomen kokoiseen maahan. Vaikka ymmärtääkseni täälläkin kuohuu vaikka minkälaisia kamaluuksia pinnan alla, tuntuu Arvottomien kuvaamien gangsterien valta uskottavalta kaltaiselleni pääasiassa suojassa kasvaneelle nulikalle. Esko Nikkarin esittämä rikospomo Hagström ei ole mikään Don Corleone, vaan sopivan maanläheisen oloinen itseään hienompana pitävä öykkäri. Samoin tämän seurassa kulkevat vahvistukset tuntuvat oikeilta ihmisiltä, eivätkä elämää suuremmilta hirviöiltä. Interaktio gangsterien ja Mannen välillä sisältää sopivan määrän uhkaa. Manne pystyy pistämään näille jonkin verran vastaan ja jopa pakenemaan näiltä, mutta tietää myös että kyllä nämäkin häntä satuttamaan pystyvät.
Osa tarinan opetusta ja Mannen hahmokaarta lieneekin sitten se, että myös suomalaiset gangsterit ovat lopulta ihan oikea uhka. Hän voi kyllä paeta heitä ympäri maata ystävänsä ja uuden naisensa kanssa, mutta kun aseet otetaan esiin on tosi kyseessä. Manne tulee kantapään kautta oppimaan, että velkojaan ei pääse noin vain pakoon. Tavalla tai toisella ne tulee selvittää.
Elokuva olisi mielestäni voinut panostaa kuitenkin vielä enemmän Mannen ja tämän ystävän Harrin väliseen suhteeseen, kuin myös Mannen ja Veeran romanssiin. Toki katsojan ollessa niin väsynyt kuin minä olin, käy helposti niin ettei tunteelliset hetket resonoi. Varsinkin kun ne on kerrottu kaurismäkeläisen hillityllä tavalla. Näiden haahuilu paikasta toiseen kuitenkin syö elokuvan emotionaalista ydintä. Syvemmät keskustelut tai selkeä kontrasti Mannen elämän kuvauksessa mitä tulee yksinäisyyteen ja ystävien kanssa vietettyyn aikaan olisi vahvistanut teosta huomattavasti. Mietin väkisinkin vaikkapa sitä miten nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin Aki Kaurismäki otti aikansa Kuolleet lehdet -elokuvassa hahmojensa yksinäisyyden kuvaukseen, saaden kyseisen teoksen romanssin tuntumaan elämältä suuremmalta arkisesta maailmastaan huolimatta. Arvottomat olisi hyötynyt samanlaisesta panostuksesta.
Arvottomat on kelpo rikoselokuva. Suomalaiseen miljööseen sopivan kokoinen pieni seikkailu. Sulavasti ohjattu tarina pikkurikollisesta joka on napannut turhan ison palan kakkua ja joutuu kokemaan sen seuraamukset. Matti Pellonpää toimi todella hyvin elokuvan tähtenä. Elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta ei välttämättä aikaisin aamuna jona peitto tuntui tavallistakin painavammalta.
Mikäli sinä olet nähnyt Arvottomat, kerro omat mietteesi leffasta kommenttiosiossa. Jaa myös muut mietteesi Mika Kaurismäen urasta ohjaajana. Voit tukea kanavaani myös YouTubessa painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Erityisesti ilahdun jos jaat arvostelujani eteenpäin. Somessa löydät minut nimellä okuvakarju. Olen myös osa leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi -projekteja. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti