Benedetta (2021)

Arvostelu julkaistu alunperin videona 17.12.2021

Benedetta
2021
Ohjannut: Paul Verhoeven
Kirjoittanut: David Birke, Paul Verhoeven

1600-luvun alussa Benedetta niminen tyttö liittyy Italian, Toscanassa olevaan nunnaluostariin. Jo nuorena hän rukoilee ahkerasti Neitsyt Mariaa ja lupaa omistaa elämänsä Jeesukselle. Aikuisena hän huomaa näkevänsä yhä useammin näkyjä Jumalan pojasta, miehestään. Samaan aikaan hän huomaa noviisi Bartolomean kiinnostavan häntä enemmän kuin vain kollegana. Kun vielä Benedettan ruumiseen ilmestyy ristiinnaulinnan jäljet herää seurakunnassa kysymys. Puhuuko Jumala itse Benedettan kautta?

Paul Verhoeven on elokuvaohjaaja, jonka nimen olen kuullut usein, mutta en itse tunne miehen tuotantoa. Ainoastaan hänen alkuperäinen RoboCop on nähtynä. Mutta koska Verhoevenin nimi tulee usein esiin, heräsi uteliaisuuteni kun mahdollisuus nähdä Benedetta ennakkoon pressinäytöksessä tuli eteeni. Elokuvasta en tiennyt etukäteen paljoakaan, mutta ajattelin että tarina Jeesuksen näkevästä lesbonunnasta voisi olla varsin hauska. Ja sitä se oli, mutta myös niin paljon muutakin. Benedetta on oikea tunteiden vuoristorata.

Elokuva tosiaan alkaa erittäin hauskana. Se sai minut saman tien röhöttämään kovaan ääneen alatyylisillä kakkivitseillään. Näin Benedetta-elokuva saman tien kertoo katsojalle miten överiksi meininki voi sen aikana mennä. Mutta mielenkiintoista on se, että se ei kuitenkaan ole varsinaisesti komedia. Se aloittaa voimakkaiden tunteiden luonnin huumorista, mutta etenee sitten myös muunlaisiin elämyksiin. Elokuvan alku ei siis niinkään kerro koko kuvan äänensävystä, vaan enemmänkin voimasta jolla se liikkuu.

Ihastuttava Virginie Efira tähdittää elokuvaa Benedetta Carlinina

Härskeistä vitseistä edetään todella intensiiviseen seksuaalisuuteen. Benedettaa esittävän Virginie Efiran ja Bartolomean roolissa olevan Daphne Patakian kemia on todella voimakas. Patakia nappaa todella nopeasti katsojan ja vastanäyttelijänsä huomion alkaessaan vietellä tätä. Elokuva rakentaa kaksikon välistä jännitettä juuri sopivan verran, kunnes se purkautuu erittäin toimivissa seksikohtauksissa. Ja huh. Katsomossa tuli sellainen olo että onko minulla edes lupa katsoa tätä elokuvaa, kun tämä naispari kävi toistensa kimppuun kuin siat limppuun. Sitten muistin olevani aikuinen ja saavani nauttia elämystä hyvällä omalla tunnolla.

Erityisesti mieleeni jäi se miten Verhoeven elokuvassa korostaa naisen rintojen seksuaalisuutta kohtauksissaan. En tiedä onko kyseessä vain miehen - ja aika monen muun ihmisen - henkilökohtainen fetissi, vai halusiko hän sanoa tällä jotain syvällisempää. Elokuvan alussa nimittäin Neitsyt Marian patsas kaatuu nuoren Benedettan päälle niin, että patsaan paljastettu rinta osuu juuri hänen päänsä kohdalle. Yllättäen päättääkin tyttö imaista patsaan rintaa. Väkisinkin katsojana aloin miettiä voiko tämä liittyä jotenkin äidinmaitoon ja siihen miten kummallinen ilmiö kulttuurimme tissifetissi lopulta on. En ole itse vielä päätynyt tästä mihinkään johtopäätökseen, joten voin todeta vain että, hei, leffassa on tissejä!

Hulvattoman huumorin ja kiihkeän kiiman lisäksi elokuva on myös täynnä paljon muuta voimakasta materiaalia. Draama luostarissa on todella eläväistä. Kun näyttää siltä, että Jumala puhuu Benedettan kautta, herättää se kaikenlaisia tunteita talossa. Osa henkilökunnasta, erityisesti miespapit ovat aivan haltioissaan. Luostarin abbedissa ja tämän tytär ovat kuitenkin epäileväisiä. Näin päästään elokuvassa mehukkaaseen valtataisteluun.

Bartolomea (Daphné Patakia), Benedetta, sekä dildona toimiva Neitsyt Maria -veistos

 

Leffa näyttää miten Jumalan läsnäolo on lopulta toissijaista papeille, kun uudenlaiset mahdollisuudet leijuvat ilmassa. Benedettan näkyjen todellisuus nimittäin auttaisi kaupunkia kasvamaan tärkeämmäksi Vatikaanin silmissä joka myös toisi mahdollisuuksia ylennyksiin papeille. Erityisen selvää elokuvassa on se miten näistä kaikista innoissaan ovat sen mieshahmot. Näiden ahneuden ja tekopyhyyden kuvaus tuntuu erittäin tarkoituksenmukaiselta ja kertovalta. Erityisesti mieleeni jäi nuntius joka ensin selvästi himoitsee palvelijattarensa rintoja, mutta sitten mielellään tuomitsee Benedettan samasta teosta. Uskon hyväksikäyttäminen valtataisrelussa on selvästi yksi leffan teemoja.

Sitten kun vertaa näiden miesten tekoja abbedissan tyttären Christinan kateuteen Benedettaa kohtaan. Siinä missä miesten on helppo tavoitella valtaa, on se nunnalle huomattavasti vaikeampaa. Kertoo todella paljon naisen asemasta patriarkiassa, miten vaikea tilanteesta Christinalle lopulta tulee. Tämä voidaan nähdä myös esimerkkinä siitä miten pahaa vauriota selibaatti voi tehdä. Seksuaalista vapautta harrastavat joutuvat selibaatissa olevien silmätikuiksi ja tuomitsemiksi. Abbedissa ja Christina eivät voi hyväksyä sitä että Benedetta ja Bartolomea tekevät jotain mitä he eivät.

Elokuvan draama yltyy välillä todella ahdistavaksi. Aikakauden julmuus tulee todella vahvasti esiin kun nuntius saapuu Toscanaan kuulustelemaan Benedettaa ja Bartolomeaa. Näemme todella inhottavan kidutuskohtauksen, joka saa katsojan todella epämukavaksi penkissään. Elokuva ei onneksi näytä likaisimpia yksistyiskohtia, mutta tieto siitä millaista kidutusvälinettä käytetään ja näyttelijän raastava kiljunta jättävät jälkensä. Tämä leffa ei todellakaan sovi herkimille katsojille.

Ohjaaja Paul Verhoeven ei turhia kainostele seksin, eikä väkivallan kuvauksessa

Aikakautta auttaa kuvaamaan totta kai myös mainio puvustus ja tuotantosuunnittelu. Lisäksi 1600-luvun ällöttävyys tulee upeasti esille kun abbedissa lähtee käymään Firenzessä. Siellä todistamme ruton aiheuttamia tuhoja. Ihmiset kirjaimellisesti kierivät kaduilla tuskissaan ja ruumiita on kaikkialla. Vastenmielinen maailman kuvaus ei kuitenkaan juuri ruton takia tunnu pandemian keskellä edes kaukaiselta. Omalla tavallaan tämä saa arvostamaan todella paljon kaikkia rajoituksia ja rokotteita mitä nykymaailma tarjoaa.

Benedettan näkemät näyt ovat myös paikoitellen todella väkivaltaisia. Niissä näemme veren roiskuvan kun miesten päitä leikataan halki ja Jeesus roikkuu ristillä verisenä. Samoin kuin seksuaalisuuden kanssa, mässäilee Verhoeven väkivaltaisella kuvastolla mielin määrin. Näyt ovat näin todella voimakkaita, mutta samaan aikaan myös kiehtovia. Niiden merkitys on varsin mielenkiintoista pohdittavaa ja todellisuus myös jätetään elokuvassa hiukan hämäräksi.

Benedettalle ilmestyy näkyjen jäljiltä esimerkiksi stigmat, eli risiinnaulinnan jäljet. Mutta vaikka hänen raajoissaan ja kyljessään on oikeat jäljet, puuttuu orjantappurakruunun jättämä jälki otsasta. Kun se ilmestyy vasta myöhemmin saa tämä katsojatkin kyseenalaistamaan Benedettan autenttisuuden. Kuitenkin hahmon järkkymätön tapa kieltäytyä myöntämästä valetta ja voimakas tapa jolla tämän näyt ovat kuvattu, sekä muutama muu yksityiskohta auttavat jättämään totuuden katsojan itsensä päätettäväksi.

Järisyttävä Charlotte Rampling esittää elokuvassa Abbedissa Felicitaa

Benedettaa esittävä Virginie Efira on erinomainen ankkuri elokuvalle. Hän komentaa ruutua loistavalla itsevarmuudella ja herkkyydellä. Hänen karismansa tuntuu samaan aikaan todella luontaiselta ja harkitulta, vahvistaen elokuvan kysymyksiä siitä, kuinka autenttinen tapaus on kyseessä. Varsinkin hahmon kiljuessa kivusta tai puhuessa Jeesuksen karhaisemalla äänellä on tulos todella voimakas. Kyseessä on ehdottomasti yksi vuoden parhaita performansseja.

Elokuvan tahditus on uskomattoman tehokasta. Jälleen aamunäytöksessä olin huolissani siitä että nukahtaisin yli kaksi tuntisen elokuvan parissa. Mutta sen tapa tehdä kaikki täysillä piti minut jatkuvasti imautuneena tarinaan. Aika kului kun siivillä, kun koskaan ei tiennyt minne tarina seuraavaksi kulkisi. Paul Verhoeven kuljettaa katsojan läpi uskomattoman tunteiden kirjon tavalla jossa moni muu varmasti epäonnistuisi. Elokuvan koomiset, seksuaaliset, väkivaltaiset ja ahdistavat hetket eivät tunnu ristiriitaiselta vaan sulautuvat nätisti yhteen, luoden uskomattoman elokuvaelämyksen.

Nuntiusta esittävä Lambert Wilson antaa kasvot Katolisen kirkon tekopyhyydelle

Kaiken kaikkiaan Benedetta on yksi vuoden parhaista elokuvista. Sen voimakas ote pitää katsojan koko ruumiin otteessaan tiukasti koko kaksituntisen. Siinä on upeita roolisuorituksia ja väkevää draamaa ja tunteiden kirjoa naurusta kauhuun.

Upeita on myös teidän POSITIIVISET ja ROHKAISEVAT kommenttinne. Onko mitään mielenkiintoa tätä leffaa kohtaam? Kerro ajatuksesi. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille.