Muppettien joulu (The Mupper Christmas Carol, 1992)
Muppettien joulu
The Muppet Christmas Carol, 1992
Ohjannut: Brian Henson
Kirjoittanut: Jerry Juhl
Klassikkokirjailija Charles Dickens kertoo tarinan kirjastaan Saiturin joulu. Joulu lähestyy ja julma koronkiskuri Ebenezer Scrooge vähät välittää tästä. Hän juuri ja juuri suostuu antamaan työntekijöilleen joulun vapaaksi. Jouluaaton yöllä hänen kuolleet partnerinsa, Marleyn veljenset saapuvat kummittelemaan hänen luokseen. He varoittavat kolmesta aaveesta, jotka ovat tulossa yöllä opettamaan Scroogea tavoille.
Muppetit ei ole jotain minkä kanssa olisin varsinaisesti kasvanut. Muistan jotain heidän elokuviaan vilkaisseeni sivusilmällä joskus telkkarista, mutta mitään vahvaa suhdetta ei näihin ole kehittynyt. Mutta palkon jenkkimediaa seuraavana näiden vaikutuksen kuitenkin huomaa ja alkoi mielenkiintoni herätä. Ja kun loistava 500 Greatest Films Podcast teki tauollaan sarjan Muppet-elokuvista, oli oiva tilaisuus tutustua näihin. Ja pian itsekin rakastuin näihin pehmeisiin nukkehahmoihin.
Tämä johti myös siihen että päädyin katsomaan jouluklassikkoon perustuvan Muppettien joulun jo tammikuussa. Ja koska elokuva on todella tehokas, eikä pelkästään meemi siitä miten kova Michael Caine on, päätin saman tien kirjoittaa arvostelunkin siitä. Muppettien joulu nimittäin on loistava elokuva mitä katsella joulua odotellessa.
Otetaan saman tien esiin tämä Michael Cainen performanssi. Joka vuosi joulun alla alkaa leffatwitterissä levitä meemit siitä miten "Cainen ei olisi tarvinnut vetää näin kovaa." Kyseessä nimittäin on todella vahva esitys näyttelijältä. Hän suhtautuu hahmoonsa, Scroogeen, vilpittömällä vakavuudella, ilman pienintäkään itsetietoisuutta. Kun Scrooge on peloissaan tai vihainen se kaikki on yhtä uskottavaa kuin missä tahansa draamassa. Itseasiassa enemmänkin. Cainen lausunta ja eläytyminen on aivan mielettömän tehokasta ja olisi ansainnut tuöla palkituksi.
Mitä taas tulee siihen että olisiko Cainen "tarvinnut" ottaa työ näin tosissaan, niin totta vitussa. Siitähän hänelle maksetaan. Sitä paitsi tilaisuus tehdä jouluelokuva Muppettien kanssahan on ainutlaatuinen. Onnistuminen työssä nimittäin tarkoitti, että elokuvaa katsotaan lukuisissa talouksissa joka vuosi joulunalla. Sellaiseen työhön nimenomaan kuuluukin suhtautua tosissaan, vaikka vastanäyttelijät ovatkin nukkeja. Caine auttaa performanssillaan luomaan elokuvasta todella vaikuttavan teoksen.
Saiturin joulu kuitenkin sisältää tarinana myös varsin pelottavia hetkiä. Ilman Cainen panostusta ja pelkkien nukkejen esittämänä elokuva olisi pelkkää vitsiä. Varmasti hauskaa vitsiä, mutta näin elokuvasta tulee monipuolisempi. Kun elokuvassa Scrooge kohtaa joulunhenkien näyttämissä hetkissä yhä vain kuumottavempia hetkiä, alkaa se oikeasti tuntua yleisössäkin asti. Muppettien joulu näyttää näin, että elokuvilla on potentiaalia jos minkälaisiin yllättäviin sävyjen seikoitteluihin.
Totta kai koska kyseessä on värikkään iloiset nuket, on Muppettien joulussa paljon komediaa mukana. Myös heidän aiemmista elokuvistaan ja tv-sarjastaan tuttuja huonoja vitsejä ja slapstick kommelluksia riittää vaikka muille jakaa. Näiden toimivuus totta kai vaihtelee paljon. Toiset vitsit saavat nauramaan isoon ääneen ja toiset vain menevät ohi. Mitään ulvontaa tai myötähäpeää ei sentään ole juuri ilmassa. Muppetteja katsellessa vaan on aina niin lämmin fiilis.
Itse sain eniten hupia Charles Dickensiä esittävän Gonzon ja itsenään esiintyvän Rizzo-rotan toilailuista. Kaksikolla on loistava komedinen kemia ja heidän toilailunsa tuo todella hauskaa väriä elokuvaan kun seuraamme Scroogen seikkailua heidän kanssaan. Erityisesti Gonzon omalaatuinen, jopa perverssi, luonne saa minut aina nauramaan. Rizzo on tämän vitsien maalina loistava.
Myös muut Muppetit onnistuvat rooleissaan mainiosti. Kermit esittää Scroogelle työskentelevää Bob Cratchittiä ja on juuri sopiva hommaan. Hänen ujohko ja kaino asenteensa sopii loistavasti vastapariksi aggressiiviselle Michael Cainelle. Kermit on symppaattinen roolissaan juuri sopivalla tavalla. Hän ei varasta huomiota tarinan päähenkilöltä, mutta saa katsojat ymmärtämään Cratchitin ongelmia.
Muita huomionarvoisia Muppetteja leffassa olivat itselleni Miss Piggy, sekä Statler ja Waldorf. Piggyllä on valitettavan pieni rooli rouva Cratchittinä, mutta onnistuu vähäisellä ruutuajallaan vakuuttaan. Hän tuo oman räväkän persoonsa hahmolleen, mikä erityisesti elokuvan lopussa tuo tarinaan loistavaa komiikkaa.
Statler ja Waldorf ovat kuon luotuja Marleyn veljeksiksi. Heidän muita Muppetteja pilkkaava asenteensa kääntyy oivalla tavalla näiksi Scroogen kuolleiksi tovereiksi. Kun he nauravat tekemilleen julmuuksille tuntuu se kaksikolle hyvin luontaiselle. Ja jos joidenkin Muppettien haluaa nähdä kahleissa kärsimässä, niin ne ovat nämä kaksi.
Heikkoutena tässä elokuvassa ja varmaan muissakin saman tarinan kertovissa teoksissa, on Tiny Timin hahmo. Kyseessä on pieni poika, tai tässä tapauksessa sammakko, jolla on jonkinlainen sairaus ja vamma. Hänet esitetään tälläisenä pienenä sääliä herättävänä puhdassydämisenä viattomana. Ongelma on siinä ettei hän tunnu kunnolliselta hahmolta, vaan enemmänkin pelkkänä objektilta jolla saada Scroogen sydän sulamaan. Tälläinen vammaisen hahmon kuvaus on erittäin mautonta ja esineellistävää.
Tuotantosuunnittelu on Muppettien joulussa erinomaista. Kuten aina, Muppetit itse näyttävät aivan uskomattoman miellyttäviltä ja heidän seuraamisensa piristää jatkuvasti. Mutta myös elokuvaa varten rakennettu menneisyyden Lontoo toimii erinomaisesti. En edes osaa sanoa että mikä saa siitä niin immersiivisen. Jostain syystä elokuvaan on helppo uppoutua, vaikka se välillä rikkoolin neljättä seinää.
Muppettien joulu on myös muiden Muppet-leffojen tavoin musikaali. Leffan biisit ovat pääasiassa erittäin meneviä. Heti alussa se tempaa mukaansa Scroogen julmuutta hauskalla tavalla kuvaavalla laululla. Lisäksi Statlerin ja Waldorfin laulu Marleyn veljeksistä oli todella viihdyttävä ja jäi jopa päähäni soimaan hetkeksi aikaa. Toki jotkut laulut ovat vähän heikompia, erityisesti ne hitaammat. Mutta niissäkin on leffaan sopivaa tunnelmaa.
Kaiken kaikkiaan Muppettien joulu on todella iloinen elokuva. Michael Caine tekee loistavan roolisuorituksen siinä missä Gonzo ja Rizzo toimivat loistavina tarinan kertojina. Mukaan mahtuu huumoria, kuumotusta ja kivoja laulujakin. Tämän kanssa kelpaa odotella joulua.
Odotan myös innolla teidän POSITIIVISIA ja ROHKAISEVIA kommenttejanne. Oletteko te katsoneet Muppetteja ja onko teillä suosikkia heidän joukossaan? Kerro kommenteissa sitten kun olet painanut peukkua, kelloa ja tilaa-nappia. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti