Spider-Man: Homecoming (2017)

Arvostelu julkaistu alunperin videomuodossa 14.12.2021

Spider-Man: Homecoming
2017
Ohjannut: Jon Watts
Kirjoittanut: Jonathan Goldstein, John Francis Daley, Jon Watts, Christopher Ford, Chris McKenna, Erik Sommers

Autettuaan Tony Starkia taistelemaan Captain Americaa vastaan Berlinissä on Peter Parker, alias Spider-Man odottanut seuraavaa tehtävää. Hän viettää iltansa supersankarina auttamassa New Yorkin kansalaisia ja päivät koulussa parhaan ystävänsä Nedin kanssa. Kun Peter pääsee jäljille pimeitä aseita myyvästä Adrian Toomesista, alkaa hänen supersankarielämänsä viedä kaiken tilan hänen siviilielämältään. Mutta lieneekö Spider-Man haukkaamassa liian ison palan lähtiessään pahan Vulturen perään.

Kun uutiset Marvel Studiosin ja Sony Picturesin uudesta sopimuksesta saavuttivat korvani olin aivan riemuissani. Vuodesta 2012 asti olin toivonut näkeväni rakkaan Spider-Manin jakamassa ruudun niinikään rakkaiden Avengersien kanssa. Ja kun erinomainen Captain America: Civil War esitteli näyttelijä Tom Hollandin Peter Parkerina maailmalle, olin aivan myyty. Uuteen Spider-Man -leffaan lisänä vielä indie-ohjaaja Jon Watts joka lupasi tuoda leffaan vanhojen teinileffojen henkeä, sekä pahikseksi Batman itse, Michael Keaton, niin kyllä odotukset olivat korkealla. Ja sitten Spider-Man: Homecoming osoittautui kaiken sen hypen arvoiseksi.

Aloitetaan Tom Hollandista. Hän tuo Peter Parkeriin ja Spider-Maniin juuri oikeanlaista energiaa. Valitsemalla oikeasti nuoren näyttelijän rooliin, Marvel ja Sony auttavat luomaan uskottavan nuoren hahmon. Hollandilla on juuri oikeanlaista herkkyyttä ja intoa mitä nuori sankarimme tarvitsee. Hänen eleensä tuntuvat luonnollisilta, menemättä Maguiren tapaan liian pitkälle. Hän tuntuu oikeasti pojalta joka on kasvanut MCU:ssa ihailemassa Iron Mania ja muita sankareita. Erityisesti mieleeni jäi kuvat hänestä katoilla katsomassa alas muita ikätovereitaan.

Tom Holland nähdään elokuvassa Peter Parkerina

Elokuva nimittäin pääsee hyvin sisälle Spider-Manin klassiseen dilemmaan siviili- ja sankarielämän tasapainosta. Mutta tällä kertaa MCU:ssa kasvanut Peter nimenomaan haluaa elää suuren sankarin elämää. Näemme miten hän laiminlyö kouluhommiaan ja ystäviään tajuamatta vahinkoa minkä tekee. Hänellä on toki myös esimerkiksi suuri ihastus koulussa, mutta ajatus maailman puolustamisesta Iron Manin kanssa vie huomion kaikelta. Peter luulee monen nuoren tavoin jo tietävänsä kaiken tarpeellisen maailmasta, eikä välttämättä ymmärrä rajojaan.

Hänen suhteensa Iron Man Tony Starkiin on kuvattu mainiolla tavalla elokuvassa. Hän ihailee nerokasta supersankaria samalla tavoin kuin näiden elokuvien parissa kasvaneet nuoretkin. Mutta katsojina tiedämme myös Tonyn huonot puolet, kuten tietää Tony itsekin. Hän siksi haluaa parempaa nuorelta sankarilta, josta voi kasvaa vielä mitä tahansa. Hän antaa Peterille uuden upean Spider-Man puvun, mikä niin ikään sokaisee pojan siltä mikä on tärkeintä. Hän ei nimittäin ole oppinut vielä sitä minkä Tony oppi Iron Man 3:ssa; puku ei tee sankaria vaan ainoastaan auttaa siinä.

Kuitenkin näemme myös aikuisten tekevän omat virheensä elokuvassa. Happy ja Tony eivät kuuntele Peteriä tarpeeksi. Tämä aiheuttaa pojassa kapinointia ja sen että tämä lähtee jatkuvasti yksin vaarallisten rosvojen perään. Kenties jos he kaikki rauhottuisivat ja puhuisivat asiat auki, olisi muutamalta katastrofilta vältytty elokuvassa. Lopussa Peter joutuu selvittämään ongelmansa omin voimin.

MCU-vahvistuksina elokuvassa nähdään Happy Hogan (roolissa Jon Favreau) ja Tony Stark (Robert Downey Jr.)

Näemme upean kohtauksen, joka tekee kunniaa ikoniselle hetkelle sarjakuvista, joissa Spider-Man joutuu nostamaan mielettömän raskaan taakan päältään. Tässä elokuva pääsee jotenkin todella syvälle siihen kuka Spider-Man on sankarina. Joku joka kaikesta vastustuksesta huolimatta tekee sen mikä on oikein. Holland näyttelee kohtauksen täydestä sydämestään ja Watts näyttää yleisölle ikonisen kuvan jossa puolet hahmon kasvoista on maskin peitossa. Näin saadaan aikaan todella mehukas ja mieleenpainuva hetki elokuvaan.

Vastassaan Peterillä on elokuvassa Michael Keatonin esittämä Adrian Toomes, alias Vulture. Hän on yksi parhaita pahiksia MCU:ssa. Näemme heti alussa hänen olevan normaali sinikaulustyöntekijä, jonka systeemi petti täysin. Hänen lupaava keikkansa meni pilalle Tony Starkin takia. Tämä johtaa miehen rikolliselle tielle. Yhdessä tiiminsä kanssa Toomes rakentaa ja myy aseita, jotka on tehty supersankaritaisteluiden jäljiltä jääneestä teknologiasta. Näin elokuva rakentaa hahmon jonka motiivit ovat selvät ja ymmärrettävät, sekä samalla demonstroi hauskoja mahdollisuuksia joita jaettu elokuvauniversumi tuo mukanaan.

Keaton tekee loistavan työn roolissa. Hänen esityksessään on ihan omanlaistaan särmää. Tapa jolla hän ikään kuin antaa pieniä nytkähdynsiä hahmonsa eleihin ja lausuntaan on pieni asia joka antaa Toomesille ihan omanlaistaan eloa. Hänestä tulee näin omalla tavallaan paljon immersiivisempi hahmo, kuin joku joka esitettäisiin kokonaan tavallisena. Hänessä on sekä uhkaavuutta, että tavallisen työmiehen karismaa juuri sopivassa balanssissa.

Batman itse, Michael Keaton, esittää elokuvan antagonistia Adrian Toomesia, alias Vulturea

Keatonin ja Hollandin väliset kohtaukset ovatkin yhtiä elokuvan parhaimmista. Erityisesti eräs autossa tapahtuva kohtaus on mielettömän intensiivinen. Siinä Keatonin uhkaavuus ja Hollandin hermostuneisuus luovat todella painostavan tunnelman mikä saa katsojat hikoamaan. Lisäksi myöhemmin hahmojen välinen keskustelu tekee suuren vaikutuksen Peteriin. On nimenomaan tämän vastustajan perspektiivi mikä auttaa häntä näkemään paikkansa Marvelin maailmassa.

Spider-Man: Homecoming näyttää että elokuvassa voi oikein käytettynä olla montakin pahista ilman ongelmia. Toomesin joukkoon nimittäin kuuluu sarjakuvia ja animaatioita tunteville Tinkerer ja peräti kaksi Shockeria. Michael Chernus, Logan Marshall-Green ja Bokeem Woodbine tekevät loistavaa työtä vähällä ruutuajallaan leffassa. He auttavat luomaan Toomesin joukosta värikkään joukon sinikauluskonnia, joita mielelläni näkisin lisää tulevaisuudessa. Erityisesti Chernusin Tinkererin into ja Woodbinen uhkaavuus ovat jotain jota mielelläni makustelisin jatkossakin.

Spider-Manin pahisten maailmaa autetaan myös tekemällä pienistä sivuhahmoista merkittäviä sarjakuvahahmoja. Toomesin poppoo yrittää aluksi myydä aseita Donald Gloverin esittämälle Aaron Davisille ja myöhemmin Michael Mandon esittämälle Mac Garganille. Aaron on sarjakuvissa Prowler ja Miles Moralesin setä. Mac Gargan taas superpahis Scorpion. Näin elokuva asettaa maailmalleen potentiaalisia palikoita tulevaisuutta varten ja saa sarjakuvafanit tuntevaan elokuvan maailman syvällisemmäksi kuin se oikeasti on. Tutut hahmojen nimet auttavat fania saamaan kuvan siitä että hahmoilla on oma elämänsä elokuvan ulkopuolella.

Jacob Batalon on Ned Leeds, Peter Parkein paras ystävä

Myös muut hahmot, erityisesti nuoremmat, ovat loistavia Spider-Man: Homecomingissa. Zendayan esittämä Michelle on juuri sellainen kumma ja hauska tyttö johon itsekin olisin lukiossa ihastunut ja Tony Revolorin Flash Thompson täydellinen rikas kusipäinen kiusaaja. Mutta voiton kaikista vie Jacob Batalonin esittämä Ned.

Nedin hahmo on muutettu sarjakuvista erittäin paljon. Tylsä reportteri on muutettu Peterin parhaaksi ystäväksi, joka on saanut inspiraatiota sarjakuvissa Milesin parhaalta ystävältä Gankelta. Batalon esittää Nedin innon Spider-Manin maailmaa kohtaan upealla vilpittömyydellä. Hänen koominen ulosantissa on todella huippuluokkaa auttaen häntä luomaan todella hyvän sidekickin Peterille. Kaksikon kemiakin on aivan loistavaa. Siinä määrin että pystyisin katsomaan näitä hahmoja elokuvassa ilman supersankariseikkailujakin.

Vaikka The Amazing Spider-Man 2:n jälkeen alkoi Hämähäkkimies-toimintaan turtua, palauttaa Homecoming innon sitäkin kohtaan. Spider-Manin liikkeet on koreografioitu todella nätisti. Tämän taistelut on kuvattua ja editoitu nätillä sulavuudella ja kun siihen lisätään Hollandin hauska performanssi, tuntuu kuin sarjakuvat olisivat heränneet eloon. Seitteihin käytetty grafiikka on niin ikään hiottu huippuunsa, saaden siihen oikeaa painon tuntua, mikä tekee elokuvan toiminnasta todella tyydyttävää seurattavaa.

Zendaya tekee elokuvassa uuden MJ:n (Michelle Jones) roolin

Visuaalisesti myös Spider-Manin puku on hiottu huippuunsa. Se on todella uskollinen lähdeteokselleen, keksien jopa tavan tuoda vanhan puvun kainaloverkot järkevästi mukaan. Puvun tekstuuriin ja kuviointiin on kuitenkin tuotu myös silaus modernimpaa designia, mikä auttaa tekemään siitä paremmin hengittävän tuntuisen. Toinen neroleimaus on myös Hämähäkkiemiesten linssien liikkeen mahdollistaminen. Näin Spider-Man tuntuu myös maski naamallaan paljon eläväisemmältä kuin aikaisemmat versiot.

Elokuvan menoa tukee upeat sävellykset Michael Giacchinolta. Heti elokuvan alussa päästään kuulemaan hänen orkesteriversio klassisesta Spider-Man teemasta. Tämä asettaa katsojat kotoisaan tunnelmaan näyttäessään miten hyvin Spider-Man sopii MCU:hun. Kokonaisuudessaan musiikissa on ihannan kepeä pompotteleva tunne. Peterin kulkiessa katujen halki tulee iloinen tunnelma. Mutta sitten tietenkin tilanteen vakavoituessa myös musiikkiin tulee voimaa. Ja kontrastina muuhun iloiseen pimputukseen se iskee tuplasti voimakkaammin, saaden Vulturen tuntumaan todelliselta pedolta.

Kaiken kaikkiaan, Spider-Man: Homecoming… ai että. Nyt on hyvä. Se ymmärtää täysin mistä Spider-Manissa on kyse. Kyseessä on mainio teinileffa supersankarien maailmassa joka vie Hämähäkkimiehen kotiin Marvelin maailmaan.

Mun maailmaan taas vie teidän POSITIIVISET ja ROHKAISEVAT kommenttinne! Mitä mieltä te olette tästä leffasta ja Tom Hollandista? Kerro sen jälkeen kun olet painanut peukkua ja tilaa nappia. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!