Star Wars: The Acolyte 1x01-02
Star Wars: The Acolyte 1x01-02 Kirjoittanut: Leslye Headland (01), Jason Micallef ja Charmaine DeGrate (02) Ohjannut: Leslye Headland
Sata vuotta ennen Galaktisen Imperiumin nousua, Jedi-ritarikunnan ja Galaktisen Tasavallan ylläpitämä rauha vallitsee. Uedan planeetalla jedimestari Indara tulee salaperäisen naisen surmaamaksi. Tätä tutkimaan lähtevät jedit saavat silminnäkijältä kuvauksen murhaajasta, johon entinen jedi Osha sopii täydellisesti. Jediritari Yord ja tämän padawan-oppilas Tasi Lowa saapuvat pidättämään mekaanikkona työskentelevän Oshan. Kapina vanginkuljetusaluksella kuitenkin vie entisen jedin syrjäiselle planeetalle. Siellä hän tajuaa kaksoissiskonsa Maen olevan elossa. Samaan aikaan jedineuvosto päättää lähettää Oshan entisen mestarin, Solin, pakolaisen perään. Todellinen murhaaja on kuitenkin muualla ja hänellä on vielä kolme jediä murhattavien listallaan.
Kaukana tuntuvat olevan ne ajat, jolloin Kuvakarju-kanavan viikottaiset tv-arvostelut tulivat hyvissä ajoin julkaistujen jaksojen perässä. Tätäkin kirjoitan vasta sarjan seuraavan jakson aattona. Star Wars: The Acolyte -sarjaa olen kuitenkin odottanut innolla. On todella virkistävää nähdä sarja joka ei ole yhtä sidottu kaikkeen aiemmin elokuvissa tai suoratoistopalveluissa nähtyihin Tähtien sotiin. Olinkin aivan innoissani kun sain kutsun sarjan ensimmäisten jaksojen ennakkonäytökseen. Valitettavasti puolitoista tuntia myöhästynyt junani kuitenkin pilasi suunnitelmat ja missasin ennakkonäytöksen. Lopulta näin sarjat vasta lauantaina, monta päivää virallisen julkaisun jälkeen. Hyvää onneksi kannatti odottaa. Viihdyin vallan mainiosti myös tämän Star Wars -sarjan parissa.
Olin ehtinyt sarjasta nähdä jotain pieniä reaktoita somessa, sekä kuulla lyhyen fiilistelyn The Filmcast -podcastissä. Nämä olivat pääasiassa positiivisia, mitä nyt tyypilliset öyhöt olivat vihaisia siitä ettei elokuvaa tähdittäneet valkoiset miehet ja deodoranttia pelkäävät kellaripojat inisivät milloin mistäkin merkityksettömästä epätieteellisyydessä tai muutoksesta Tähtien sodan kaanoniin. Ennen kaikkea mieleeni jäivät Filmacastin David Chen ja Devindra Hardawar vertaamassa The Acolyte -sarjan toimintaa Ang Leen moderniin klassikkoelokuvaan, Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.
Kun sitten sarjaa aloin katsoa, näin heti mitä Chen ja Hardawar tarkoittivat. Sarja alkaa villillä baaritappelusta, joka on kuin suoraa kyseisestä wuxia-leffasta. Amandla Stenbergin esittämä Mae kohtaa jedimestari Indaran, jota esittää mm. The Matrix -elokuvista tuttu Carrie-Anne Moss, painovoimaa uhmaavassa nujakassa. Heti alussa Mae loikkii viehkeästi baarin portaiden kaidetta pitkin ylätasanteelle haastamaan vihollisensa. Kuvaus, leikkaus ja taistelukoreografia eivät myöskään petä esikuvaansa. Lesley Headlandin ohjauksessa sarjan työryhmä pitää huolen siitä, että taistelu on selkeää ja vauhdikasta. Tähtien sodan Voiman käyttäjien mystisyys on hienosti läsnä näiden liikkeiden viehkeydessä, samalla kun ne myös demonstroivat näiden vaarallisuutta. The Acolyte näyttää, että vanhat samurai-elokuvat tai George Lucasin lapsuuden seikkailupätkät eivät ole ainoa validi inspiraation lähde kaukaisen galaksin nujakoille. Demonstraatio toimii lupauksena The Acolyten toiminnasta jatkon suhteen, mutta myös koko Tähtien sodan maailman potentiaalin paljastuksena.
Näin myös jotain porinaa somessa siitä, miten The Acolyte kuvaa jedit huonossa valossa, kenties kyvyttöminä ja ylimielisinä. Sekä viisaammilta ihmisiltä vastaukset tähän, miten Tähtien sodan esiosissa oli juurikin kyse siitä miten jedit epäonnistuivat ja eksyivät polultaan näiden seikkojen vuoksi. Kenties kertoo esiosien kehnoudesta, miten useat ihmiset viestin ohittivat. Mutta mitä tulee The Acolyten ensimmäiseen kahteen jaksoon, en voi sanoa että olisin vielä nähnyt paljoakaan mikä viittaisi kummankaanlaiseen tulkintaan jedeistä. Kahdessa ensimmäisessä jaksossa he vaikuttavat lähinnä intergalaktisina poliiseina. Poliiseina kenties esimerkiksi Charlie Barnettin esittämä Yord näyttää jonkinlaista yli-innokkuutta ja Coruscantilla tavattava Rebecca Hendersonin mestari Vernestra on turhan huolissaan ritarikunnan maineesta, mutta muuten he eivät vielä tässä vaiheessa vaikuta erityisen korruptoituneilta. Oletan että pääsemme syvemmälle asiaan sarjan edetessä, kun Maen kauna neljää jedimestaria kohtaan tulee selvemmäksi.
Sarjassa kuitenkin näytetään myös toiminnan kautta miten mestarit Indara ja Squid Game -tähti Lee Jung-jaen esittämä Sol ovat sisäistäneet jedien todellista ydintä. Kumpikin heistä näyttää toimivan Imperiumin vastaiskussa kuultujen Yodan oppien mukaan. He eivät missään vaiheessa hakeudu taisteluun ja pysyvät viimeiseen asti puolustuskannalla. Erityisen vaikuttavaa katseltavaa on kun Sol väistelee ja torjuu Maen iskuja edes tarttumatta valosapeliinsa sarjan toisessa jaksossa. Hän selvästi priorisoi rikollisen viemisen oikeuden eteen omalla kädellä jaettuun rangaistukseen nähden. Indara taas menettää henkensä juurikin jedien syvimpien periaatteiden vuoksi. Kun Mae heittää viatonta sivustakatsojaa veitsellä, keskittyy todellinen mestari tämän pelastamiseen, jättäen itsensä auki vihollisen iskulle. Toki tässä käy mielessä se, miten hassua on että Indara kuolee pieneen veitseen rinnassa, samalla kun eri hahmot Tähtien sodissa ovat selvinneet vatsansa sisäelinten kärventämisestä valosapelilla. Mutta nämä nyt ovat pieniä epäjohdonmukaisuuksia, joilla ei ole mitään väliä suuremmassa mittakaavassa.
Amandla Stenberg tekee sarjassa tuplaroolin sekä Oshan, että Maen roolissa. Suorituksesta voi saman tien sanoa, että se toimii varsin mallikkaasti molempien hahmojen kohdalla. Hahmoja yhdistää heidän päättäväisyytensä ja rohkeutensa. Erot kuitenkin ovat siinä miten Osha vaikuttaa varsin lempeältä, siinä missä Mae kostonhimoiselta ja kylmemmältä. Myös Mae kuitenkin osoittaa paikoitellen myötätuntoa heikompia kohtaan. Vaikka hän käyttää viatonta sivustakatsojaa hyväkseen saadakseen Indaran hengiltä, säästää hän kuitenkin silminnäkijän hengen, kun näkee tämän lapsen. En ihmettelisi vaikka jatkossa Mae ja Osha yrittäisivät parhaansa mukaan vetää toisensa omille puolilleen. Vaikka tarinassa sanotaan Maen olleen heidän vanhempiensa henget vieneen tulipalon takana, tuntuu implikaation selvästi olevan, että asia ei ole niin yksinkertainen. Hän tuskin muuten tuntisi niin palavaa kaunaa jedejä kohtaan tai osoittaisi myötätuntoa lapsia kohtaan, jos hänelle ei olisi ollut vähintään hyvää motiivia tulipalon tekoon. Tuleekin olemaan hyvin mielenkiintoista seurata hahmon matkaa sarjassa.
Ainut mikä Oshan ja Maen hahmoissa häiritsi, on jokin sanoinkuvaamaton keinotekoisuus liittyen Stenbergin tuplarooliin. En oikein edes ymmärrä mikä siinä itseäni hieroo vastakarvaan. Stenberg esittää roolit taidokkaasti, erottaen hahmot luonteiltaan tarpeeksi selkeästi, joten siitä ei ole kyse. Kenties kyse on siitä, että paljastus hahmojen luonteesta kaksosina tulee ilmi vasta ensimmäisen jakson loppupuolella, eikä jostain syystä täysin resonoinut. Kyse lienee siitä, että vaikka Stenbergin roolisuoritus on onnistunut, on vaikea olla näkemättä että kyseessä on saman näyttelijän kaksi hahmoa. Jaksoissa hahmot kohtaavat vain abstraktissa unessa, sekä myöhemmin nopeasti kadulla. Selkeää kohtausta, missä he olisivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ei nähdä. Näin ollen heidän erotuksensa konkreettisesti eri ihmisinä ei ole täysin selkeää. Luulen tarvitsevani enemmän otoksia, jossa Amandla Stenberg jakaa ruudun itsensä kanssa, tavalla joka huijaa silmää mahdollisimman hyvin.
Sarjan nimi, The Acolyte, kääntyy suomeksi ihan vain akoluutiksi. Itselleni sana olikin aiemmin tuntematon. Akoluutti on katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa avustaa kirkossa esimerkiksi ehtoollisen kattamisessa. Tähtien sodassa termi on ainakin näiden sarjojen ja elokuvien puolella uusi. Jonkinlaisesta Voiman Pimeän puolen palvelijasta on kuitenkin selvästi kyse. Ensimmäisen jakson lopussa näemme Maen palaavan naamioidun mestarinsa luokse. Tämä lähinnä mainitsee miten akoluutin tulee surmata vihollisensa aseetta. Minkä takia tämä on heille tärkeää, ei ole vielä selvää sarjan kahden ensimmäisen jakson aikana. Mutta se riittää luomaan mielenkiintoisen pohjan ja haasteen Maelle. Katsoja jää mielenkiinnolla odottamaan että hahmon taustat avautuvat lisää ja samalla luodaan jännitystä hänen tuleviin taisteluihinsa. Maellä on yhteensä neljä tilaisuutta voittaa vihollisensa aseetta ja ensimmäisellä kerralla hän päätyi käyttämään veistä vihollisensa surmaamiseen. Tulee olemaan mielenkiintoista miten hänen kostonhimonsa ja kurinsa onnistuvat liittymään yhteen. Kenties se onkin akoluutin tarkoitus? Ei kieltää vahvoja, pelottavia tunteita vaan oppia pitämään ne kurissa?
Tästä päästään myös siihen, että myös The Acolyte ottaa esiin sen eniten inhoamani, kenties myrkyllisimmän jedien säännön. Kieltäytyminen tunnepohjaisista sitoumuksista pilkistää jälleen haisevan päänsä esiin. Vaikuttaa että yksi syy miksi Osha jätti jediritarikunnan oli se, että hänen oli mahdoton päästä yli vanhempiensa kuolemasta ja siskonsa petoksesta. Myös tämän entistä mestaria, Solia, varoitetaan hänen liiallisesta kiintymyksestä vanhaan padawaniinsa. Sarjan alussa kuitenkin demonstroidaan heti miten suuri voimavara näiden välinen side on. Kukaan muu jedi ei olisi kuunnellut Oshaa yhtä avoimin mielin ja uskonut tätä kun tämä sanoo kuolleeksi luullun kaksosensa olevan yhä elossa. Tulee olemaan hyvin mielenkiintoista nähdä miten sarja tästä jatkaa asian käsittelyä. Tähtien sota on itse ironisen sitoutunut jatkumoonsa, että tuskin sarjassa nähdään ritarikunnan uudistumista, kun tiedämme sen 100 vuotta myöhemmin yhä jatkavan saman myrkyn levittämistä. Mutta kenties näille hahmoille on olemassa parempi polku eteen päin. Kenties Osha ei ole ainut entinen jedi sarjan päättyessä.
Audiovisuaalisesti The Acolyte on jatkaa vahvalla tutulla Tähtien sodan meiningillä. Michael Abels on luonut sarjalle erinomaista musiikkia, joka tuntuu samaan aikaan sopivan uudelta ja vanhalta. Tähtien sotaan sopivalta, mutta sopivasti aiemmista teoksista eroavalta. Sarjan puitteet ovat täynnä erilaisia avaruusolentoja ja droideja, jotka auttavat rikkaan scifi-maailman luomisessa. Jedeillä on juhlavat, vaaleat uniformut jotka auttavat näiden aseman korostamisessa, joskin välillä myös muista elokuvista tutut ruskeat kaavut ovat nähtävillä. Kuulin jonkun sanovan, että visuaalinen ilme ei eroa tarpeeksi muista teoksista sijoittuakseen aikaan 100 vuotta ennen näitä, mutta itse en ole asian suhteen vielä mielipidettä muodostanut.
Star Wars: The Acolyte saa kahdella ensimmäisella jaksollaan kiehtovan alun, joka erityisesti loistaa wuxia-viitteillään. Sarja kiskaisee katsojan nopeasti mukaansa jedien menneisyyteen ja tarjoaa mielenkiintoisen uuden mysteerin seurattavaksi. Tarinallisesti se lupailee sekä tuttua Valon ja Pimeän puolen taistelua, sekä tämän monimutkaisuuden tarkastelua. Näyttelijät ovat ihastuttavaa seurattavaa, Amandla Stenbergin johtaessa joukkoa mainiolla tuplaroolillaan. Jään innolla odottamaan jatkoa!
Odotan myös teidän POSITIIVISIA ja ROHKAISEVIA kommenttejanne. Mitä mieltä te olitte The Acolyten startista? Kertokaa painettuanne peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Muistakaa tsekata leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi. Vapaus Palestiinalle, hyvää Pride-kuukautta ja olkoon kaikki hyvä kanssanne!
Kommentit
Lähetä kommentti