Ensimmäisen maailmansodan alkumetreillä Oxfordin herttuan poika Conrad haluaisi kovasti liittyä armeijaan taistellakseen maansa puolesta. Mutta hänen isänsä, Orlando, lupasi kuolelleelle vaimolleen ettei poika joutuisi sotaan. Sen sijaan hän esittelee pojalleen salaisen vakoojaverkostonsa, jonka tavoitteena on suojella maailman rauhaa. Maailmansodan kulissien takana kuitenkin häärii joukko asiaan sekaantuneita vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka tavoittelevat Englannin kaatamista. Orlando, Conrad, sekä Orlandolle työskentelevät Polly ja Shola lähtevät Venäjälle tutkimaan tapausta.
Kaksi ensimmäistä Kingsman-leffaa olivat todella paljon mieleeni. Muistan ohjaaja Matthew Vaughnin tavan kuvata toimintaa räjäyttäneen mieleni. Myös leffojen huumori ja hauskat hahmot olivat mieleeni, joten odotin jatkoa innolla. Mutta kun The King's Man -esiosaa lykättiin ja lykättiin, alkoi into hiipua. Se ei enää tuntunut pakolliselta nähtävältä. Mutta kun se Disney+:aan pärähti, päätin vihdoin laittaa testiin. Kyseessä on ihan viihdyttävä elokuva.
Lähdetään kuitenkin liikkeelle The King's Manin heikkouksista, sillä niin tekee itse leffakin. Se alkaa takaumalla, jossa nuori Conrad menettää äitinsä silmiensä edessä. Tämä alku on aika ärsyttävää seurattavaa, sillä se tuntuu niin monta kertaa nähdyltä ja näin ollen jopa turhalta täytteeltä. Jälleen kerran pitää naisen kuolla jotta miehet saisivat jotain mitä surra miehekkäästi. Positiivista on kuitenkin se, että tämän äidin viimeiset sanat lapselleen ja miehelleen ohjaavat kyseisiä hahmoja enemmän tai vähemmän johdonmukaisesti elokuvan läpi. Conrad haluaa nyt käyttää etuoikeuksiaan muiden auttamiseen siinä missä Orlando tahtoo suojella poikaansa vaaralta.
Orlandon hahmokaari on näistä mielenkiintoisin elokuvassa. Opimme hänen olevan entinen huippusotilas, joka murhasi lukemattoman määrän porukkaa Englannin nimeen. Tämä johti huonoon omatuntoon maansa hirmuteoista ja siten pasifismin puolesta vannomiseen. Arvostan sitä että elokuva ei pelkää sanoa, että Englannilla on todellakin varsin suuri määrä verta käsissään ja ettei maailman huipulle todellakaan voi päästä myymättä samalla sieluaan. Henkilökohtaisesti myös pasifismi on yksi asia mitä arvostan suunnattomasti.
Toimintaelokuva kuitenkin vaatii Orlandoa haastamaan rauhanmielisyytensä. Tässä elokuva tekee lopussa mielenkiintoisen valinnan, joka yhdistettynä viime aikaisiin tapahtumiin maailmalla sai minutkin pohtimaan omia arvojani. Kenties joskus voima on ainoa keino pysäyttää pahantekijät? Ongelma tässä on kuitenkin siinä ettei The King's Man onnistu erityisen hyvin tämän matkan kertomisessa. Nimittäin Orlandon lopussa tekemä valinta, on sellainen jonka hän periaatteessa teki kyllä jo elokuvan alkupuolella. Näin ollen elokuvan loppu ei tunnu yhtä vakuuttavalta.
Elokuvan loppua heikentää myös tarinan pääpahis. Kyseessä on hahmo jonka henkilöllisyys pidetään salassa viimeiseen hetkeen asti. Hänen kerrotaan vain olevan skotti joka kantaa kaunaa Englannille maansa valloittamisesta. Varsin ymmärrettävä motiivi. Ongelma on siinä, että kun hahmon henkilöllisyys paljastuu, ei siinä ole mitään kiinnostavaa. Se tuntuu lattealta paljastukselta ilman minkäänlaista voimaa takanaan. Konnaa esittävän näyttelijän roolisuorituskaan ei tuo mitään kiehtovaa tapetille.
Yleensäkään en ole varma miten hyvin elokuvan pahisjoukon tarina toimii. Ideana on että tämä salainen joukko olisi ensimmäisen maailmansodan todellinen aiheuttaja, ja että näillä olisi soppansa pelissä kaikessa mitä tuolloin maailmassa tapahtui. Jotenkin tuntuu mauttomalta implikoida että ne ihmiset jotka todellisuudessa näitä päätöksiä tekisivät olisivat vain olleet jonkun salaisen pahiksen sätkynukkeja. Erityisesti elokuvan lopputekstien välinen kohtaus sai minut kyseenalaistamaan tämän konseptin.
Mutta on pahiksissa hyviäkin puolia. Rhys Ifansin esittämä Rasputin on melkoinen elämys elokuvassa. Ifansin feikkiaksentti on aika karua kuunneltavaa, mutta muuten näyttelijä ja elokuvan tekijät todella osaavat mehustella tällä hahmolla. Hän on todella erikoinen, likainen mies joka manipuloi tsaarin perhettä huumeiden avulla. Ifans saa olla vielä kierompi ja limaisempi kuin Samuel L. Jackson ja Julianne Moore sarjan aiemmissa osissa. Tämän överi ulkoasu ja yliluonnolliset eleet ovat varsin hauskaa seurattavaa läpi elokuvan.
Elokuvan muut näyttelijät tekevät kelpo työtä rooleissaan. Kenties parhaiten tästä suoriutuu Ralph Fiennes joka esittää Orlandoa. Hän saa näyttää suurimman määrän erilaisia tunteita elokuvan aikana ja menee niihin todella syvälle. Erityisesti hahmon suru kuvataan todella vaikuttavalla tavalla jota arvostin. Djimon Hounsou ja Gemma Arterton taas ovat varsin karismaattisia, mutta jäävät hahmoina aivan liian pintapuoliseksi. Olisin arvostanut heidän syventämistään, mutta ymmärrän ettei leffa siihen kerkeä kun siinä on niin helkkarin paljon muutakin tekeillä.
Vakoojaelokuvat ovat toki usein aika monimutkaisia, mutta tuntuu että The King's Man onnistuu jotenkin tässä tekemään kärpäsestä härkäsen. Elokuvan juoni ei nimittäin tunnu erityisen vaikealta seurattavalta, mutta se vie alussa aivan liikaa aikaa hahmonkehitykseltä. Pelinappuloiden asettelu laudalla vie niin paljon aikaa, että hahmoihin on vaikea kiintyä yhtään niin syvästi kun toivoisi.
Lisäksi elokuvan rakenne on hiukan outo. Sen alku tosiaan kuluu maailmanrakennuksessa, jonka jälkeen elokuva pääsee vihdoin käyntiin hauskalla Venäjän tehtävällä. Mutta sen jälkeen elokuva muuttui yhtäkkiä yllättävän huumorintajuttomaksi sotaelokuvaksi, ennen kuin taas palaa kolmanteen näytökseen joka tuntuu taas kotoisalta osalta Kingsman-maailmaa. Tämä tahti tuntuu todella oudolta, mutta totta puhuen sen palaset olivat tarpeeksi vakuuttavia että pystyin antamaan sen anteeksi. Heikon startin jälkeen hauska vakoojapuoli oli nimittäin viihdyttävää ja sotakohtaus erittäin intensiivinen. Mahtuupa mukaan yksi käännekin joka todella tuli minulle shokkina.
Kingsman-elokuvien yhtiä valtteja on aina ollut Matthew Vaughnin tyyli toteuttaa toimintakohtauksia. Tässä The King's Man ei petä. Jälleen kerran taistelut ovat nätisti suunniteltuja, ja Vaughnin kamera seuraa niitä omaperäisellä tavallaan. Vuoronperään mekaaniset ja sulavat kameraliikkeet auttavat painottamaan hahmojen liikkeitä tavalla joka tekee taisteluista miellyttävää seurattavaa. Erityisesti taistelu Rasputinia vastaan tuntui kuin villiltä tanssilta, kun taustalla pauhasi selvästi venäläisestä klassisesta musiikista inspiroituneet sävelet.
Ainut missä taisteluissa olisi parannettavaa olisi hahmojen aseet. Ensimmäisissä Kingsmaneissä nähtiin kaikenmaailman omaperäisiä aseita kuten salkkupyssiä ja sähkölassoa. Nytkin löytyy kyllä esimerkiksi kävelykeppimiekka ja pyssymiekka, mutta niillä ei mielestäni makustella tarpeeksi. Ne tuntuvat hetken ihastuksen jälkeen vain perusmiekoilta, eivätkä onnistu tuomaan toimintaan tarpeeksi omaperäisyyttä itsessään. Yleensäkin ensimmäisen maailmansodan estetiikalla olisi saatu leikkiä enemmän. Vakoojilla on kuitenkin aina kaikenmaailman mahdottomia vimpeleitä, joten pieni annos steampunkkia olisi voinut tehdä terää.
Esiosana Kingsman-elokuville The King's Man toimii vaihtelevasti. Välillä nimittäin tuntuu että Vaughn ei täysin luota katsojien muistavan mihin sarjaan elokuva kuuluu. Viittaukset Kingsman-sarjaan tuntuvat paikoitellen hiukan päälleliimatuilta, eivätkä luonnolliselta osalta maailmaa kuten vaikkapa MCU-elokuvia yhdistävät viittaukset. Mutta samaan elokuvan musiikki ja toiminta, sekä päättömämmät puolet kanavoivat Kingsman-sarjan menoa varsin mallikkaasti.
Kaiken kaikkiaan The King's Man on siis viihdyttävä, mutta viallinen teos. Se kyllä pitää otteessaan sen pari tuntia mitä pyytää, mutta ei ole aivan niin hiottu kuin pitäisi. Sillä kestää aikansa päästä vauhtiin, mutta kun se sen tekee ei meno hevillä lakkaa.
Älkääkä te lakatko jättämästä niitä POSITIIVISIA ja ROHKAISEVIA kommentteja. Kertokaa mietteenne Kingsman-leffoista. Muistakaa myös tsekata Marvel Podcast Suomi ja leffamedia.fi. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!
HUOM! Arvostelu on kirjoitettu vuonna 2020 videoarvostelun käsikirjoitukseksi, eikä siihen ole tehty muutoksia sen jälkeen. Arvostelun videoversio jäi aikanaan tekijänoikeussyistä julkaisematta. Prinsessa Mononoke Mononoke-hime, もののけ姫, 1997 Ohjannut ja kirjoittanu: Hayao Miyazaki Riivattu sikajumala hyökkää Emishi-heimon kylään. Prinssi Ashitaka onnistuu tappamaan sen, mutta saa itse sikajumalan kirouksen ylleen. Hän matkaa länteen tavatakseen peurajumalan joka voisi poistaa kirouksen. Matkallaan Ashitaka päätyy rautakylään, jonka johtaja Lady Eboshi on kaatamalla metsää saanut metsän jumalat vihaiseksi. Vastassaan Eboshilla on susijumalten kasvattama nuori nainen San, jota kyläläiset kutsuvat prinsessa Mononokeksi. Kirouksensa purkamisen lisäksi Ashitakan tavoitteeksi tulee rauhan luominen ihmisten ja jumalten välille. Aiemmin tänä vuonna Suomen Netflixiin tuli iso joukko Studio Ghiblin leffoja. Näistä mä olin itse nähnyt aiemmin vain muutaman ja suurimman osan kauan sitten, joten oli
Arvostelu kirjoitettu vuonna 2021, eikä siihen ole tehty muutoksia sen jälkeen. Th e Beatles: Get Back 2021 Ohjannut: Peter Jackson 60-luvun lopulla The Beatles -bändi ei ollut keikkaillut kahteen vuoteen. Niinpä he kerääntyivät kuukaudeksi yhteen säveltämään uusia biisejä ja kuvaamaan dokumenttia jonka loppuhuipennus olisi jonkinlainen livekonsertti. Kaikki ei kuitenkaan suju ihan helposti. Kun sain Disneyltä tilaisuuden katsoa ennakkoon tulevaa Disney+ -sisältöä ryntäsin innolla sitä kokeilemaan. Periaatteesta päätin että mitä vain eteen tulee siitä kans videon teen. Ja kun ensimmäisenä eteeni tuotiin The Beatls: Get Back dokkarisarja olin hyvin innoissani. Onhan kyseessä yksi maailman suosituimmista ja kenties parhaista bändeistä. Menoa hidasti kuitenkin se että sarjan kolme jaksoa ovat yhdessä lähes kahdeksan tuntia pitkä kokemus. Ja se ettei se ollut hyvä. Pitää myös heti mainita huonot olosuhteet jossa sarjan katsoin. Striimauspalvelu josta sen katsoin pätki paljon, tehden sarja
Sisältää SPOILEREITA Star Wars: The Acolyte 1x04 Kirjoittanut: Claire Kiechel ja Kor Adana Ohjannut: Alex Garcia Lopez Oshan syyttömyys on todistettu, jonka vuoksi hän on valmiina jättämään jediritarikunnan jälleen taakseen ja siirtymään elämässään eteen päin. Mae kuitenkin yhä jatkaa Brendokilla olleiden jedien metsästämistä. Seuraavaksi hänellä on tähtäimessään wookie Kelnacca, joka piileksii Khofar-planeetan metsissä. Mestari Sol uskoo Maessä yhä olevan hyvyyttä ja tahtoo itse johtaa tämän pidätykseen tähtäävää jedijoukkoa. Saadakseen Maen antautumaan hän kuitenkin uskoo tarvitsevansa Oshan apua ja suostuttelee tämän mukaan reissulle. Pian Sol, Osha, Yord, Jecki, pieni joukko muita jedejä ja näitä auttava jäljittäjä-Bazil matkaavat Khofarille. Siellä Mae ja tämän oppaana toimiva Qimir jo lähestyvät wookien olinpaikkaa. Pitkällä vaelluksella Maen ajatukset saavat kuitenkin uuden suunnan. Ja jälleen saapui keskiviikko. Sinä iltana ryntäsin suunnattoman innon kanssa katsomaan uusinta
Kommentit
Lähetä kommentti