Ensimmäisen maailmansodan alkumetreillä Oxfordin herttuan poika Conrad haluaisi kovasti liittyä armeijaan taistellakseen maansa puolesta. Mutta hänen isänsä, Orlando, lupasi kuolelleelle vaimolleen ettei poika joutuisi sotaan. Sen sijaan hän esittelee pojalleen salaisen vakoojaverkostonsa, jonka tavoitteena on suojella maailman rauhaa. Maailmansodan kulissien takana kuitenkin häärii joukko asiaan sekaantuneita vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka tavoittelevat Englannin kaatamista. Orlando, Conrad, sekä Orlandolle työskentelevät Polly ja Shola lähtevät Venäjälle tutkimaan tapausta.
Kaksi ensimmäistä Kingsman-leffaa olivat todella paljon mieleeni. Muistan ohjaaja Matthew Vaughnin tavan kuvata toimintaa räjäyttäneen mieleni. Myös leffojen huumori ja hauskat hahmot olivat mieleeni, joten odotin jatkoa innolla. Mutta kun The King's Man -esiosaa lykättiin ja lykättiin, alkoi into hiipua. Se ei enää tuntunut pakolliselta nähtävältä. Mutta kun se Disney+:aan pärähti, päätin vihdoin laittaa testiin. Kyseessä on ihan viihdyttävä elokuva.
Lähdetään kuitenkin liikkeelle The King's Manin heikkouksista, sillä niin tekee itse leffakin. Se alkaa takaumalla, jossa nuori Conrad menettää äitinsä silmiensä edessä. Tämä alku on aika ärsyttävää seurattavaa, sillä se tuntuu niin monta kertaa nähdyltä ja näin ollen jopa turhalta täytteeltä. Jälleen kerran pitää naisen kuolla jotta miehet saisivat jotain mitä surra miehekkäästi. Positiivista on kuitenkin se, että tämän äidin viimeiset sanat lapselleen ja miehelleen ohjaavat kyseisiä hahmoja enemmän tai vähemmän johdonmukaisesti elokuvan läpi. Conrad haluaa nyt käyttää etuoikeuksiaan muiden auttamiseen siinä missä Orlando tahtoo suojella poikaansa vaaralta.
Orlandon hahmokaari on näistä mielenkiintoisin elokuvassa. Opimme hänen olevan entinen huippusotilas, joka murhasi lukemattoman määrän porukkaa Englannin nimeen. Tämä johti huonoon omatuntoon maansa hirmuteoista ja siten pasifismin puolesta vannomiseen. Arvostan sitä että elokuva ei pelkää sanoa, että Englannilla on todellakin varsin suuri määrä verta käsissään ja ettei maailman huipulle todellakaan voi päästä myymättä samalla sieluaan. Henkilökohtaisesti myös pasifismi on yksi asia mitä arvostan suunnattomasti.
Toimintaelokuva kuitenkin vaatii Orlandoa haastamaan rauhanmielisyytensä. Tässä elokuva tekee lopussa mielenkiintoisen valinnan, joka yhdistettynä viime aikaisiin tapahtumiin maailmalla sai minutkin pohtimaan omia arvojani. Kenties joskus voima on ainoa keino pysäyttää pahantekijät? Ongelma tässä on kuitenkin siinä ettei The King's Man onnistu erityisen hyvin tämän matkan kertomisessa. Nimittäin Orlandon lopussa tekemä valinta, on sellainen jonka hän periaatteessa teki kyllä jo elokuvan alkupuolella. Näin ollen elokuvan loppu ei tunnu yhtä vakuuttavalta.
Elokuvan loppua heikentää myös tarinan pääpahis. Kyseessä on hahmo jonka henkilöllisyys pidetään salassa viimeiseen hetkeen asti. Hänen kerrotaan vain olevan skotti joka kantaa kaunaa Englannille maansa valloittamisesta. Varsin ymmärrettävä motiivi. Ongelma on siinä, että kun hahmon henkilöllisyys paljastuu, ei siinä ole mitään kiinnostavaa. Se tuntuu lattealta paljastukselta ilman minkäänlaista voimaa takanaan. Konnaa esittävän näyttelijän roolisuorituskaan ei tuo mitään kiehtovaa tapetille.
Yleensäkään en ole varma miten hyvin elokuvan pahisjoukon tarina toimii. Ideana on että tämä salainen joukko olisi ensimmäisen maailmansodan todellinen aiheuttaja, ja että näillä olisi soppansa pelissä kaikessa mitä tuolloin maailmassa tapahtui. Jotenkin tuntuu mauttomalta implikoida että ne ihmiset jotka todellisuudessa näitä päätöksiä tekisivät olisivat vain olleet jonkun salaisen pahiksen sätkynukkeja. Erityisesti elokuvan lopputekstien välinen kohtaus sai minut kyseenalaistamaan tämän konseptin.
Mutta on pahiksissa hyviäkin puolia. Rhys Ifansin esittämä Rasputin on melkoinen elämys elokuvassa. Ifansin feikkiaksentti on aika karua kuunneltavaa, mutta muuten näyttelijä ja elokuvan tekijät todella osaavat mehustella tällä hahmolla. Hän on todella erikoinen, likainen mies joka manipuloi tsaarin perhettä huumeiden avulla. Ifans saa olla vielä kierompi ja limaisempi kuin Samuel L. Jackson ja Julianne Moore sarjan aiemmissa osissa. Tämän överi ulkoasu ja yliluonnolliset eleet ovat varsin hauskaa seurattavaa läpi elokuvan.
Elokuvan muut näyttelijät tekevät kelpo työtä rooleissaan. Kenties parhaiten tästä suoriutuu Ralph Fiennes joka esittää Orlandoa. Hän saa näyttää suurimman määrän erilaisia tunteita elokuvan aikana ja menee niihin todella syvälle. Erityisesti hahmon suru kuvataan todella vaikuttavalla tavalla jota arvostin. Djimon Hounsou ja Gemma Arterton taas ovat varsin karismaattisia, mutta jäävät hahmoina aivan liian pintapuoliseksi. Olisin arvostanut heidän syventämistään, mutta ymmärrän ettei leffa siihen kerkeä kun siinä on niin helkkarin paljon muutakin tekeillä.
Vakoojaelokuvat ovat toki usein aika monimutkaisia, mutta tuntuu että The King's Man onnistuu jotenkin tässä tekemään kärpäsestä härkäsen. Elokuvan juoni ei nimittäin tunnu erityisen vaikealta seurattavalta, mutta se vie alussa aivan liikaa aikaa hahmonkehitykseltä. Pelinappuloiden asettelu laudalla vie niin paljon aikaa, että hahmoihin on vaikea kiintyä yhtään niin syvästi kun toivoisi.
Lisäksi elokuvan rakenne on hiukan outo. Sen alku tosiaan kuluu maailmanrakennuksessa, jonka jälkeen elokuva pääsee vihdoin käyntiin hauskalla Venäjän tehtävällä. Mutta sen jälkeen elokuva muuttui yhtäkkiä yllättävän huumorintajuttomaksi sotaelokuvaksi, ennen kuin taas palaa kolmanteen näytökseen joka tuntuu taas kotoisalta osalta Kingsman-maailmaa. Tämä tahti tuntuu todella oudolta, mutta totta puhuen sen palaset olivat tarpeeksi vakuuttavia että pystyin antamaan sen anteeksi. Heikon startin jälkeen hauska vakoojapuoli oli nimittäin viihdyttävää ja sotakohtaus erittäin intensiivinen. Mahtuupa mukaan yksi käännekin joka todella tuli minulle shokkina.
Kingsman-elokuvien yhtiä valtteja on aina ollut Matthew Vaughnin tyyli toteuttaa toimintakohtauksia. Tässä The King's Man ei petä. Jälleen kerran taistelut ovat nätisti suunniteltuja, ja Vaughnin kamera seuraa niitä omaperäisellä tavallaan. Vuoronperään mekaaniset ja sulavat kameraliikkeet auttavat painottamaan hahmojen liikkeitä tavalla joka tekee taisteluista miellyttävää seurattavaa. Erityisesti taistelu Rasputinia vastaan tuntui kuin villiltä tanssilta, kun taustalla pauhasi selvästi venäläisestä klassisesta musiikista inspiroituneet sävelet.
Ainut missä taisteluissa olisi parannettavaa olisi hahmojen aseet. Ensimmäisissä Kingsmaneissä nähtiin kaikenmaailman omaperäisiä aseita kuten salkkupyssiä ja sähkölassoa. Nytkin löytyy kyllä esimerkiksi kävelykeppimiekka ja pyssymiekka, mutta niillä ei mielestäni makustella tarpeeksi. Ne tuntuvat hetken ihastuksen jälkeen vain perusmiekoilta, eivätkä onnistu tuomaan toimintaan tarpeeksi omaperäisyyttä itsessään. Yleensäkin ensimmäisen maailmansodan estetiikalla olisi saatu leikkiä enemmän. Vakoojilla on kuitenkin aina kaikenmaailman mahdottomia vimpeleitä, joten pieni annos steampunkkia olisi voinut tehdä terää.
Esiosana Kingsman-elokuville The King's Man toimii vaihtelevasti. Välillä nimittäin tuntuu että Vaughn ei täysin luota katsojien muistavan mihin sarjaan elokuva kuuluu. Viittaukset Kingsman-sarjaan tuntuvat paikoitellen hiukan päälleliimatuilta, eivätkä luonnolliselta osalta maailmaa kuten vaikkapa MCU-elokuvia yhdistävät viittaukset. Mutta samaan elokuvan musiikki ja toiminta, sekä päättömämmät puolet kanavoivat Kingsman-sarjan menoa varsin mallikkaasti.
Kaiken kaikkiaan The King's Man on siis viihdyttävä, mutta viallinen teos. Se kyllä pitää otteessaan sen pari tuntia mitä pyytää, mutta ei ole aivan niin hiottu kuin pitäisi. Sillä kestää aikansa päästä vauhtiin, mutta kun se sen tekee ei meno hevillä lakkaa.
Älkääkä te lakatko jättämästä niitä POSITIIVISIA ja ROHKAISEVIA kommentteja. Kertokaa mietteenne Kingsman-leffoista. Muistakaa myös tsekata Marvel Podcast Suomi ja leffamedia.fi. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!
Kalevala: Kullervon tarina 2026 Ohjannut: Antti J. Jokinen Kirjoittanut: Antti J. Jokinen, Jorma Tommila Kalevala -runoelman kokosi ja toimitti Elias Lönnrot karjalaisista ja suomalaisista runoista Aikuisen miehen esittämä nuori itkee lapsena menettämäänsä äitään. Nuoren isä tarttuu poikansa päähän ja sulkee hänen syliinsä. Voimakas ja rakastava, positiivinen maskuliinisuuden kuvaus tuntuu edelleen raikkaalta tuulahdukselta nykypäivän taidekentällä. Avoimesti itkevä mies ja toinen tätä syleilemässä eivät tunne tarvetta esittää olevansa muuta kuin ovat. Elokuva on Kalevala: Kullervon tarina, poika Kullervo ( Elias Salonen ) ja isä Untamo ( Eero Aho ). Untamo, tämän johtaman kylän miehet ja katsojat jakavat salaisuuden Kullervolta. Untamo ei ole tämän biologinen isä, vaan tämän setä, joka surmasi veljensä ja tämän vaimon. Isänä Untamo saattaa olla lämmin ja rakastava, mutta miehen suurimmat heikkoudet löytyvät häneltäkin. Mustasukkaisuus sai hänet epäilemään veljeään mahdollisesta maan v...
Kapina elämän puolesta 2025 Ohjaus: Saku Soukka Kirjoitus: Maria Rannanheimo & Saku Soukka Hyvä taide vaatii usein tekijältään kyvyn asettua toisen ihmisen saappaisiin. Vahva empatia ja vasemmistolaiset, vihreät ja feministiset arvot liikkuvat usein käsi kädessä. Ei siis liene ihmekään, että maailman luonnon ja ilmaston puolesta taistelevan Elokapina -järjestö on herättänyt myös elokuvantekijöiden mielenkiintoa. Valokuvaajana tunnettu Saku Soukka valitsikin järjestön ensimmäisen pitkän elokuvansa aiheeksi. Itse kiinnostuin elokuvasta heti siitä kuullessani ja menin suurella mielenkiinnolla sitä Tampereen pressinäytökseen katsomaan. Kapina elämän puolesta osoittautui todella vakuuttavaksi ja inhimilliseksi taltioinniksi elämää puolustavien aktivistien toimista. Elokuva kuvaa Elokapinan toimintaa kahden vuoden ajalta. Soukka tiimeineen seuraa vierestä kuinka aktivistit sitovat itseään puihin ja junaraiteisiin osoittaessaan mieltä kestämätöntä toimintaa kohtaan. Dokumentti kurkistaa k...
Possession 1981 Ohjannut ja kirjoittanut: Andrzej Żułwski Perjantaiaamuna koitti taas uuden pressinäytöksen aika. Elokuvasta olin vilkaissut etukäteen sen verran, että tiesin kyseessä olevan jonkinlaisen vanhan kauhuelokuvan uudelleen julkaisusta. Aiemmin en muista kuulleeni Possession -nimisestä elokuvasta, enkä sen ohjaaja-kirjoittaja Andrzej Żułwskista . Tämä ei toki yllätä, sillä minullakin on valtava määrä aukkoja sivistyksessäni elokuvien suhteen, varsinkin mitä tulee valtavirrasta poikkeaviin elokuviin. Menin avoimin mielin katsomaan Possessionia ja jälkeenpäin jäin pohtimaan, että mitä hulibumbaabelia minä juuri todistin? Elokuva alkaa kun vakoojana työskentelevä Mark ( Sam Neill ) palaa kotiin Länsi-Berliiniin pitkältä työmatkaltaan. Siellä häntä odottanut vaimo Anna ( Isabelle Adjani ) ei kuitenkaan ota häntä kovinkaan suurella ilolla vastaan. Vaimo käyttäytyy omituisesti ja haluaa erota. Hän väittää ettei hän ole tavannut ketään toista, mikä paljastuu pian valheeksi. Anna on...
Kommentit
Lähetä kommentti