Uncharted (2022)

Arvostelu julkaistu alunperin videona 19.2.2022

Uncharted 2022 Ohjannut: Ruben Fleischer Kirjoittanut: Rafe Lee Judkins, Art Marcum, Matt Holloway

Nathan Drake on historiasta innostunut baarimikko ja taskuvaras, jonka veli katosi 15-vuotta sitten. Eräänä päivänä Nate tapaa Sullyksi kutsutun varkaan, joka tarjoaa hänelle tilaisuutta lähteä metsästämään maailman ympäri matkanneen Magellanin suurta kulta-aarretta. Nate tarttuu tilaisuuteen kun hänelle selviää, että Sullylla on jokin yhteys hänen veljeensä. Matka kohti aarretta ei kuitenkaan ole kovinkaan yksinkertainen. Kaksikon lisäksi aarretta jahtaa Sullyn kilpailia Chloe ja Magellanin seikkailun rahoittaneen perheen jälkeläinen, Moncada, sekä tämän palkkaama Braddock. Kuka onnistuu löytämään kullan ja voiko Nate luottaa yhtään kehenkään tästä sakista?

Uncharted-pelisarjaan mulla ei ole kovin vahvaa suhdetta. Olen pelannut aikanaan sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja kolmaskin kyllä odottelisi PS3:ni kovalevyllä. Minulle kyseessä on ollut siis lähinnä hauska seikkailupelisarja, mutta ei sellainen jota ajattelisin jatkuvasti. Uncharted-elokuvana taas on jotain mikä tuntuu itsestään selvyydeltä. Onhan pelit niin vahvasti inspiroituneet Indiana Jonesin kaltaisista seikkailuleffoista. Niinpä uteliaisuuttani päätin mennä vilkaisemaan tämän elokuvan, vaikka videopeli-elokuvien maine nyt on mitä on. Ja no, kyseessä on aika keskinkertainen tuotos.

Elokuva alkaa heti trailereissakin näytetyllä toimintakohtauksella, jossa Nate roikkuu lentokoneesta putoamassa olevista laatikoista. Tämä on tyypillinen tapa elokuvilta ensin vähän vilauttaa tulevaa menoa, ennen kuin palataan tarinan alkuun. Kikan tarkoitus on kai luvata katsojille, että alun exposition jälkeen kyllä saadaan sitten vähän actionia. Tässä tapauksessa se ei tunnu toimivan. Mielestäni se lähinnä osoitti elokuvantekijöiden olevan epävarmoja heidän tarinansa suhteen. Ja kun elokuva sitten siirtyy takaumaan Naten menneisyydestä, huomaa ettei tälle toiminnalliselle startille ollut oikeastaan mitään suurempaa syytä. Marionettien narut näkyvät turhan selvästi, eikä nukkeshow ole niin kiehtova ettei se häiritsisi.

Videopeleistä valkokankaalle: Nathan Drake (Tom Holland) ja Sully Sullivan (Mark Wahlberg)

Tarina johon elokuva siirtyy nimittäin on varsin heikko. Näemme jotenkin todella vaivalloisen kuvauksen Naten ja tämän veljen, Samin, suhteesta. He olivat orpoja nunnien pitämässä orpokodissa ja intoilivat historiasta koska ovat kuulemma kaappari sir Francis Draken jälkeläisiä. Kohtauksessa on kömpelöä expositiota, jossa Sam kertoo Natelle asioita mitä tämä jo tietää ja meininki muutenkin tuntuu miljoona kertaa nähdylle. Lähtökohtaisestikin olen todella väsynyt ideaan siitä, että into seikkailuun tai kyvyt olisivat periytyneitä. Eikä tilannetta helpota sekään, että nopean googlauksen jälkeen tietää Draken olleen myös orjakauppias. Joten herää kysymys että vittuako nämä ilmeisesti historiansa tuntevat nulikat sellaisesta perimästä intoilevat.

Kun tarina siirtyy nykyaikaan paranee kerronta ehkä hitusen. Tästä lähinnä kiitokset menevät Natea esittävälle Tom Hollandille, joka napsahtaa rooliinsa varsin nätisti. Hänellä on toki sitä samaa punaposkista lapsekkuutta mitä hän osoittaa Peter Parkerinakin, mutta jotenkin suoritus sopii sille mitä muistan Nathan Drakesta videopeleistä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään karski toiminnan mies, vaan ehkä enemmän isä-tyyppi joka oli aina tilanteittaan kasuaalimpi. Hollandin rentous sopii tähän hahmoon ja voin hyvin kuvitella hänen esittämänsä Naten kasvavan sellaiseksi minkä videopeleistä muistan.

Hollandin vastapari, Sullya esittävä Mark Wahlberg, tekee kelpo työtä. Hänen Sullynsa ei vain tunnu olevan erityisen mielenkiintoisesti kirjoitettu. Tarina ei tarjoa hänelle mitään erityisen vaativaa materiaalia, eikä Ruben Fleischer tunnu myöskään haastavan tätä revittelemään tarpeeksi. Muista elokuvista Wahlbergin tietää kuitenkin pysyvän komentamaan kuvaa, ja tätä ei tässä tapahdu. Mitään varsinaista vikaakaan ei roolisuorituksessa ole, se vain ei lopulta jää kovinkaan palavasti mieleen.

Valitettavan ontoksi jäänyt pahis, Moncada (Antonio Banderas)

Tämä pätee aikalailla muihinkin elokuvan tähtiin. Antonio Banderas, Sophia Ali ja Tati Gabrielle varmasti pystyisivät parempaan, jos materiaali vain tukisi heitä. Näiden kaikkien hahmot tuntuvat lajissaan varsin geneerisiltä ja nähdyiltä. Kukaan heistä ei tunnu pääsevän täyteen potentiaaliinsa elokuvassa joka ottaa itsensä turhan vakavasti. Ja tämä on iso ongelma, kun ottaa huomioon miten päättömäksi rainan toimintakohtaukset lopulta yltyvätkään. Jos jokin hahmo on pahis tälläisessä leffassa, niin odottaisin enemmän viiksien pyörittelyä ja ilkeää naurua.

Banderasin hahmosta, Moncadasta, yritetään leipoa hiukan kiehtovampaa avaamalla hänen motiivejaan. Mutta nämäkin lopulta jäävät todella latteiksi. Kyseessä on vain pahaa tehneen suvun jälkeläinen, joka on vihainen isälleen siitä että tämän omatunto on alkanut kolkottamaan. Isäsuhteista saa kyllä ammennettua vaikka minkälaista draamaa, mutta jostain syystä Uncharted ei ole kiinnostunut siitä. Nämä pahisten väliset kohtaukset ovat elokuvan pitkäveteisimpiä hetkiä, sillä ei tunnu että edes elokuvan tekijöitä olisi kiinnostanut ne.

Elokuvassa on toki muitakin toimivia asioita, Tom Hollandin karisman lisäksi. Kuten mainitsin jo, sen toiminta yltyy välillä todella päättömäksi. Tähän elokuva saa mielestäni videopelien fiilistä mukaan sopivalla tavalla. Painovoimaa uhmaavat temput ja katoilla juokseminen aina elokuvan päättömään huipennukseen asti tuntuvat joltain jotka voisivat hyvin inspiroida tiettyjä videopelien kohtauksia. Olo oli välillä kuin vaikkapa videopätkässä missä pitää painaa nappia oikeaan aikaan, tai taistelun keskellä löytämässä ympäristössä hyödyllisiä vimpaimia.

Sophia Ali on videopeleissäkin esiintyvä Chloe Frazer

Myös Indiana Jonesmainen aarteenetsintä tuntuu olevan Unchartedissa hanskassa, vaikkei välttämättä maailmaa sillä mullistakaan. On ihan hauskaa nähdä hahmojen selvittämän arvoituksia ja tutkien muinaisia reittejä Barcelonan alla. Kivana twistinä pitää nostaa hattua hetkille, joissa modernin maailman kehitys tuleekin mutkistamaan aarteen etsintää. Aina ei nimittäin piilot olekaan niin piilossa kuin voisi kuvitella. Tosin sitten on niitäkin hetkiä, jolloin mietin että eikö nyt oikeasti kukaan ollut aiemmit löytänyt jotain katkaisijaa tai muuta vastaavaa.

Unchartedin teemana tuntuu olevan luottamus ja sen se tuntuu aikalailla kusevan täysin. Hahmot jatkuvasti puhuvat siitä kuinka epäluotettavia he ovat, mutta tämä ei tunnu juuri ollenkaan luonnolliselta. Kun koko ajan kuulee kuinka epäluotettava joku on, ei yllätyksiksi tarkoitetut käänteen enää tunnu yllättäviltä. Tunsin olevani hyvin usein elokuvan edellä, mikä on erittäin huolestuttavaa, ottaen huomioon kuinka paksukalloinen olen. Toki tässä oli niitäkin asioita mitä en arvannut ennakkoon, mutta voimaton tarinankerronta petti nekin.

Yksi kaikista turhauttavimmista aspekteista elokuvassa oli tapa jolla Sullya haluttiin maalata epäluotettavaksi veijariksi. Ja jossain määrinhän tämä oli sitä, mutta missään vaiheessa en kokenut häntä sellaisena ronttina mitä hahmojen puheet tuntuivat implikoivan. Näin myös hänen hahmonkaarensa tuntui täysin voimattomalta ja epäansaitulta. Ongelma on siinä, että videopelejä pelanneena Sullyn ja Naten tietää päätyvän ystäviksi, eikä elokuva tee mitään tämän unohtamiseksi. Ja kun kaksikon “origin” on näin mitään sanomaton herää kysymys siitä miksi ylipäätänsä tehdä origin-tarina? Koska kenties Uncharted-videopelit skippasivat sen juuri sen takia ettei se ole kertomisen arvoinen.

Parkour!

Koska Uncharted on nimekkääseen iipeehen perustuva elokuva, haluaa Sony totta kai tehdä siitä uuden elokuvasarjan. Positiivista on se, ettei se jatkuvasti tunnu petaavan asioita tulevaa varten, mikä on usein tälläisten leffojen helmasynti. Mutta sitten taas elokuvan lopussa tuleva vihjaus, sekä tekstien välinen kohtaus ovat täysin voimattomia. Näistä kumpikaan ei saa millään tasolla innostumaan elokuvasarjan jatkosta. Toinen vihjaa elokuvan vähiten kiinnostavan tarinan jatkuvan, ja toisessa vaan tuodaan esiin eräs adaptaatiosta “puuttuva” asia liittyen hahmoihin. Mutta ne eivät saa innolla odottamaan jatko-osaa, eivätkä ole niin hauskojakaan että niistä jaksaisi kiinnostua.

Kaiken kaikkiaan Uncharted on hyvin keskinkertainen elokuva. Onhan siinä välillä hauskoja kohtauksia ja Tom Holland karsimaattisena päätähtenä. Mutta muut näyttelijät tarjoavat lähinnä katsojan mausta riippuen silmänruokaa ja expositiota. Elokuva epäonnistuu olemaan millään tavalla syvällinen, mutta tarjoaa ihan viihdyttävää toimintaa. Kenties jatko-osalla jokin mielenkiintoisempi tarinankertoja voisi luoda jotain siistiä.

Mutta mikään ei ole niin siistiä kuin teidän POSITIIVISET ja ROHKAISEVAT kommenttinne. Kertokaa oletteko pelanneet Uncharted-pelejä tai mitä mieltä olette tästä leffasta? Käykää tsekkaamassa leffamedia.fi. Siellä minä ja muut elokuvafanit olemme yhdistäneet voimamme ja luoneet yhteisön josta löytyy yhden sivun alta kaikkien meidän videot, podcastimme ja blogimme. Ensi kertaan taas, Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!