Armotonta menoa – hoivatyön lauluja (2022)

Armotonta menoa - hoivatyön lauluja 2022 Ohjannut: Susanna Helke Kirjoittanut: Markku Heikkinen, Susanna Helke

Suomen vanhustenhoidossa on ongelmia. Kuntien palkkaamat yksityisen sektorin yritykset pistävät voiton tavoittelun asiakkaidensa hyvinvoinnin edelle. Hoitajia on liian vähän jatkuvasti, ja he joutuvat painamaan kohtuuttoman pitkiä päiviä. Hoitajat eivät myöskään uskalla valittaa työpaikkojensa ongelmista, sillä kuka vanhuksia hoitaa jos heidät potkitaan ulos? Laulun voimalla hoitajien äänet pääsevät kuulolle.


Pandemia vuosina on tullut selväksi miten tärkeä rooli terveydenhoitajilla on yhteiskunnassamme. Samalla on myös tullut ilmi miten heidän työtään ei selvästikään tueta tarpeeksi. Niinpä hoitajien piinaa käsitelevä dokumentti tuntui todella ajankohtaiselta vuonna 2022. Toki tämä keskittyy enemmän vanhusten hoitoon, mutta sekin on todella tärkeä aihe. Armotonta menoa -hoivatyön lauluja kertoo tästä tilanteesta todella voimakkaalla tavalla.


Heti ensimmäisenä elokuvasta pomppaa totta kai silmiin se, että se on lauludokumentti. Konsepti on ainakin itselleni aivan uusi. Perinteisten haastattelujen ja kuvausten lisäksi siinä on voimakkaita kuorolaulanta sessioita, joissa lauletaan hoitajien ja vanhusten kokemasta piinasta. Elokuvan ohjaaja Susanna Helke onnistuu tämän avulla erittäin hyvin tavoitteessaan tuoda anonyymit kirjeet esiin voimakkaalla, huomiota herättävällä tavalla. 


Kuorolaulussa on jotain ylevän tuntuista taiteellisuutta, joka lävistää kuulijan koko ruumiin. Samaan aikaan kun laulujen sanoissa on tietyn sorttista hirteistä särmää, on tulos todella vaikuttava. Laulu antaa elokuvassa äänen niille jotka eivät muuten kykene apua pyytämään. Siinä on myös yhteisöllistä voimaa, joka antaa hyvän kuvan siitä, että kyse ei ole mistään yksittäistapauksesta, vaan maanlaajuisesta ongelmasta.


Armotonta menoa kuitenkin käyttää hyvin aikaa myös oikeiden ihmisten seurassa. Yhdistettynä näihin lauluihin, pääsevät elokuvan keskiössä olevat ihmiset edustamaan suurempaa joukkoa. On silti tärkeää, että näemme myös konkreettista arkea mitä hoitajat ja vanhukset elävät. Näiden kohtausten avulla katsoja pääsee niin lähelle aihetta kuin mahdollista. Katsoja laitetaan katsomaan hoitajia ja hoidettavia silmiin, ja näin ymmärtämään tilanteen ongelma inhimillisellä tasolla.


Ihmiset näihin kohtauksiin on valittu erittäin hyvin. Erityisesti niiden keskiössä oleva lähihoitaja Tiina kantaa elokuvaa todella vaikuttavasti. Hänen myötätuntonsa hoidettavia kohtaan paistaa dokumentista hyvin läpi, samoin kuin hänen rohkeutensa, kun hän kertoo olleensa harvoja jotka asiasta pystyivät nostattamaan minkäänlaisen haloon aikanaan. Jatkossa kun kukaan elokuvan nähnyt puhuu vaikka hoitajien palkankorotuksia vastaan, joutuvat he muistamaan oikean olemassa olevan ihmisen kasvot.


Pressinäytöksen jälkeisessä kyselyhetkessä Susanna Helke kertoi miten mediassa ja poliitikasta aiheesta puhutaan totta puhuen aika kierolla tavalla. Ikääntyviä ihmisiä kutsutaan “kestävyysvajeeksi” joka ei oikeastaan minulle maallikkona edes tarkoita mitään. Sillä on saatu tämä hyvin konkreettinen ja inhimillinen ongelma kuulostamaan joltain abstraktilta pulmalta. Armotonta menoa onnistuu erinomaisesti näyttämään ketä tässä tarkoitetaan. Tulos on samaan aikaan raivostuttava ja surullinen. Katsoja tulee tämän kohtaamisen jälkeen katsomaan ihan uudella tavalla julkista keskustelua aiheesta.


Elokuva näyttää myös miten digitaalisilla tekniikoilla ja roboteilla yritetään paikata ongelmaa. Näemme kohtauksia joissa hoitajat juttelevat zoomin kautta vanhuksille tai lähtevät etsimään eksynyttä gps:n avulla. Myös roboteista joille vanhukset voivat jutella tarjotaan apua. Nämä tuntuvat hitusen kaksipiippuisilta jutuilta, kuten lienee tarkoituskin. On hienoa että nykyteknologia tarjoaa uudenlaisia vaihtoehtoja joilla voidaan joitain ongelmia vähentää. Mutta samaan aikaan on selvää, ettei robotti pysty koskaan korvaamaan Tiinan kaltaisten hoitajien tuomaa lämpöä.


Armotonta menoa - hoivatyön lauluja on todella vaikuttava dokumentti tärkeästä aiheesta. Se nappaa katsojan mukaansa todella voimakkaasti ja tarjoaa jotain todella omaperäistä laulupuolellaan. Mikäli saat tilaisuuden, niin vilkaise elokuva.


Jätä myös POSITIIVINEN ja ROHKAISEVA kommentti. Laulatko sinä kuorossa? Kerro painettuasi peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille, erityisesti hoitoalalle!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Prinsessa Mononoke (Mononoke-hime, もののけ姫, 1997)

Star Wars: The Acolyte – jakso 1x04 (sisältää SPOILEREITA)

The Beatles: Get Back (2021)