Morbius (2022)
Morbius 2022 Ohjannut: Daniel Espinosa Kirjoittanut: Matt Sazama & Burk Sharpless
Tohtori Michael Morbius on sairastanut vakavaa verisairautta koko ikänsä. Vuosia hän on etsinyt parannusta vaivaan joka saattaa tappaa hänet koska hyvänsä. Morbius uskoo löytäneensä helpotuksen vampyyrilepakoista. Hänen kokeensa menee kuitenkin pieleen ja muuttaa hänet verenhimoiseksi hirviöksi. Hän yrittää piilottaa kokeen, mutta Morbiuksen samaa tautia sairastava ystävä Milo haluaa myös kokeen tuottaman seerumin itselleen.
Muutama vuosi sitten Sonyn elokuvastudiolla saatiin neroleimaus alkaa tehdä Spider-Manin vihollisille omia elokuvia. Näistä ensimmäinen, Venom, oli taloudellisesti todella kova menestys, joten jatkoa totta kai seurasi. Kun kuulin Morbius-projektista, olin alusta asti epäileväinen. Hahmolla ei ole minkäänlaista seurantaa ja kun elokuvalle valittiin itselleni täysin tuntematon ohjaaja, ja pääosaan valittiin puistattava Jared Leto, odutukseni vain pienenivät. Morbiuksesta tuli vitsi itselleni kaikkien sen lykkäysten myötä. Ja nyt kun se on olen nähnyt, voin muodostaa oikean mielipiteeni siitä. Leffa on vitunmoista paskaa.
Mistä sitä edes aloittaisi? Elokuvaa vaivaa kokonaisuudessaan se ettei se tunnu haluavan olla olemassa. Mikään Morbiuksessa ei tunnu loppuun asti hiotulta tai intohimolla tehdyltä. Kaikessa on menty siitä mistä aita on matalin, välittämättä siitä miten kömpelö lopputuloksesta tulee. Näin elokuvan seuraamisestakin tuli todella puuduttavaa. Siinä ei ollut mitään mielenkiintoista mihin tarttua, eikä mitään uutta
Otetaan esiin vaikkapa elokuvassa esiintyvä verisairaus. Missään vaiheessa sen nimeä tai sen tarkkoja oireita ei kerrota. Näemme toki että Morbius ja Milo joutuvat käyttämään kainalosauvoja kulkiessaan ja he mainitsevat kovat kipunsa. Mutta sen syvemmin asiaan ei mennä sisään. Samaan aikaan elokuva kuitenkin haluaa kertoa tarinan marginalisoiduista ihmisistä jotka haluavat tilastaan eroon. Jokin tässä tuntui koko ajan todella epämiellyttävä. Se ettei hahmojen vammaan pureuduta syvemmin saa sen tuntumaan huolimattomalta ja kenties jopa loukkaavalta oikeita vammasia kohtaan. Varsinkin kun näiden kiusaamisen lopettamisena ainut tarjottu idea on sairauden parannus, ympäröivän maailman asenteiden muutoksen sijaan.
Morbiuksen ja Milon tapa kutsua itseään spartalaisiksi on niin ikään häkellyttävää. He perustelevat sen sillä että heitäkin on vähän ja he taistelevat suurta joukkoa vastaan. Mutta se mitä itse olen historiantunnilla oppinut, saa poikien idean tuntumaan järjettömältä. Spartassa nimittäin heiveröiset Morbius ja Milo olisi heitetty jo vauvana alas kielekkeeltä kuolemaan. Eikä myöskään ole erityisen vakuuttavaa että menestyneet valkoiset miehet Jared Leto ja Matt Smith esittävät olevansa muka sorrettuja.
Morbiuksen ja Milon suhde elokuvassa on niin ikään pahasti epäonnistunut. Ensinnäkin jo alusta asti on ilmiselvää mihin heidän tarinansa tulee johtamaan. Ja vaikka kyseessä on kliseinen tarina, ei se itsessään ole ongelma. Ongelma on se, että elokuva ei tee tarpeeksi työtä kaksikon suhteen rakentamiseen. Paikoitellen tuntuu että isoja klippejä näiden suhteesta jätetään näyttämättä, jolloin näiden päätyminen vastakkain ei tunnu minkäänlaiselta tragedialta. Kun Milo huutaa heitä hoitaneen lääkärin suosineen Morbiusta, ei katsojana voi käsittää mistä tämä ininä kumpuaa.
Niin ikään Morbiuksen suhde tämän työtoveriin ja myöhemmin rakkauden kohteeseen, Adria Arjonan esittämään Martineen, jää hyvin ontoksi. Martine tuntuu täyte hahmolta, jolla ei ole minkäänlaista omaa elämää Morbiuksen ulkopuolella. Hän tarjoaa vain Morbiukselle jonkun jolle puhua tai josta huolestua elokuvan loppua kohden. Elokuva esittää kaksikon ensisuudelman kuin se olisi suuri aikaansaannos, mutten tuntenut mitään, sillä matka siihen oli mitätön. Letolla ja Arjonalla ei ole minkäänlaista kemiaa keskenään.
Kenties nämä heikot suhteet voisi antaa anteeksi, jos elokuvan nimikkohahmo itsessään olisi kiinnostava? Morbiuksella ei vaan ole juuri minkäänlaista särmää. Alussa yritetään esittää hänen olevan hyväsydäminen ja periaatteellinen kusipää, mutta siinä epäonnistutaan nolosti. Sen sijaan että saisimme todistaa hänen asennettaan, meille vain mainitaan siitä teon jälkeen. Hahmo saadaan näyttämään jämerän sijaan egoistisen tyhmältä kun tämä kieltäytyy Nobelin palkinnolta. Ja kun elokuva pääsee kunnolla vauhtiin, katoaa tämäkin persoonallisuuden häivä kun Morbiuksella on kiire vain mennä juonta eteen päin.
Juonihan nyt on elokuvissa yleensäkin itselleni vähiten kiinnostava aspekti. Morbiuksenkin kulunut juoni nimittäin olisi voitu täyttää mielenkiintoisilla hahmoilla ja näyttävillä puitteilla. Mutta kun mihinkään ei olla panostettu tarpeeksi, on jäljellä vain miljoona kertaa nähty runko, jota seuratessa vain pitkästyy odottaen että edes jotain hauskaa tapahtuisi.
Morbius-elokuvalla on aivan onneton huumorintaju. Siinä esiintyy esimerkiksi kaksi FBI agenttia, toista esittää Tyrese Gibson ja toista Al Madrigal. Jostain käsittämättömästä syystä Fast & Furious -leffoissa loistava Gibson on tässä se vakava hahmo ja Madrigal se huumori veikko. Ongelma on siinä, että Gibsonilta on riistetty kaikki karisma ja persoona tässä roolissa. Hänen lausumisensa on monotonista ja kuivaa tavalla joka tuntuu yleisössä lähinnä kiusalliselta. Jos tää on se mitä Gibsonille annetaan Fast-leffojen ulkopuolella niin se ei tuu koskaa pääsee niistä ulos.
Ja mitä tulee taas Madrigalin hahmon vitseihin… tuntuu kuin elokuvan käsiksestä vastanneet Matt Sazama ja Burk Sharpless unohtivat kirjoittaa sellaisia. Madrigalin dialogi on niin kiusallista kuulostavaa. Hän lausuu sitä kuin vitsejä mutta itse tekstissä ei ole mitään hauskaa, luoden vain hämmennystä katsojassa.
Visuaalisesti elokuva on mitäänsanomaton. Kuvaus on peruskauraa, joskin toiminnassa se menee paikoitellen senkin alapuolelle, kameran heiluessa liikaa ja efektien mennessä liikkeen edelle. Tavoiteltu hektisyys tulee ulos tökerönä sekamelskana. Toiminnassa tyylikeinona käytetyt hidastukset tuntuvat vain vuotavalta pelastusrenkaalta, jolla epäselvyyttä yritetään paikata.
Mitä taas tulee hahmojen vampyyrimuodonmuutoksiin, ne näyttävät lähinnä kiusallisilta. Efektistä tulee eniten mieleen Buffy the Vampire Slayerin vampyyrit, mutta jotenkin vieläkin kiusallisemmin. Erityisesti elokuvan pahis näyttää tahattoman koomiselta aina laittaessaan naamansa vampyyrimuotoon. Ei siinä että päähenkilön naama olisi paljoa parempi. Yritys tehdä näistä hahmoista uhkaavia tai viileitä paistaa läpi mitä kiusallisimmilla tavoilla. Eikä ne nyt ole edes niin koomisia että naurattaisi ääneen.
Elokuvan trailereissa on jo useampaan otteeseen vilahtanut Michael Keatonin esittämä Adrian Toomes. Spider-Man: Homecoming leffasta tuttu hahmo tosiaan tupsahtaa elokuvaan – lopputekstien välissä. Ja hän tuntuu olevan työnnetty mukaan täysin väkisin. Erityisesti kohtaus jossa Toomes ja Morbius kohtaavat on helvetin kehnosti toteutettu. Se on leikattu todella kiusallisella tavalla, josta tulee vahvasti mielikuva siitä etteivät Keaton ja Leto varmasti olleet paikalla samaan aikaan. Eikä hommaa helpota maailman kiusallisin, kokonaan työstämätön dialogi, joka kuulosti siltä että joku olisi käskenyt kirjoittajia kirjoittamaan "jotain tämän tyyppistä" ja nämä olisivat vain suoraa laittaneet kyseisen idean paperille miettimättä sitä hetkeäkään.
Kaiken kaikkiaan Morbius on ajan ja rahan haaskausta. Siitä on vaikea keksiä yhtään mitään positiivista sanottavaa. Elokuvassa ei ole minkäänlaista intohimoa takana, se on huumorintajuton ja lattea kokemus, jonka seurassa vain pitkästyy.
Toisin kuin teidän POSITIIVISTEN ja ROHKAISEVIAN kommenttienne parissa. Onko Morbius paras? Kerro painettuasi peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Rakkautta ja Kunnioitusta kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti