Star Wars: The Acolyte – jakso 1x06 (sisältää SPOILEREITA)
Osha herää tuntemattomalla planeetalla, pienestä luolasta, jossa Qimir asustaa. Hän onnistuu varastamaan vihollisen valosapelin, josta tämä ei kuitenkaan ole moksiskaan. Panikoinnin sijaan Qimir alkaa haastamaan Oshan käsityksiä jedeistä ja Voimasta. Khofar planeetan kiertoradalla tovereidensa kuoleman todistanut Sol on päästänyt tietämättään vihollisen alukseensa. Hän yrittää ottaa yhteyden Coruscantin jedeihin, mutta tekniset ongelmat hidastavat tätä. Mae yrittää huijata Solin kertomaan mitä Brendokilla oikeasti tapahtui kuusitoista vuotta sitten. Coruscantissa jediritari Mog saa osan Solin viestistä ja kertoo tästä mestari Vernestralle. Tämä johtaa oman ryhmänsä Khofarille tutkimaan tapahtumia.
Viime viikon jakso The Acolyte -sarjaa oli yksi parhaimpia Tähtien sotia mitä olen nähnyt. Koko jakson kestänyt toimintaspektaakkeli joka onnistui järkyttämään ja herättämään kaikenlaisia ajatuksia. Luonnollisesti tällaisen jälkeen into hypätä seuraavan jakson kimppuun oli aivan suunnaton. Niinpä ryhdyin toimeen heti keskiviikkoiltapäivänä, kun muut velvollisuudet oli hoidettu. Kuten odotettavaa oli, ei kuudes jakso pärjännyt edeltäjälleen, mutta siitä huolimatta mielenkiintoni sarjaan ei ole horjunut tippaakaan. Rauhallisempi, hahmojen suhteisiin ja ajatuksiin keskittyvä jakso toimii mainiosti tässä vaiheessa tarinaa, vaikka kaikki sen osat eivät olekaan ehkä yhtä vaikuttavia kuin olisi mahdollista.
Jakson tapahtumat seuraavat kolmea ryhmää. Sol ja Mae, Osha ja Qimir, sekä Vernestra ja Mog. Aloitan käsittelyn Solin ja Maen tarinasta, sillä siinä on eniten itseäni vähemmän kiinnostavia elementtejä. Lähtökohtaisesti juonihan on aivan erinomainen. Mae on naamioitunut Oshaksi ja yrittää samaan aikaan piilotella totuutta Solilta, sekä saada tältä tietoja ulos, sekä lopulta tappaa tämän. Jakson kirjoittaneet Leslye Headland ja Jocelyn Bioh ovat saaneet mukaan mainioita hetkiä, jolloin Maesta näkee selvästi kuinka hermostunut tämä on erinäisistä läheltä piti tilanteista. Mutta kun Sol lähettää Maen tutkimaan heidän aluksensa vikoja, tilanne ei enää ole yhtä painostava.
Aiemmissa jaksoissa nähty Bazil, “tynnalainen”, jyrsijän näköinen pieni jäljittäjä on mukana Solin aluksella ja hajun perusteella tietää edessään olevan “Oshan” olevan huijari. Tätä seuraava kissa-ja-hiiri-leikki ei täysin vakuuta. Vaikka tykkäänkin paljon myös Tähtien sodan hölmömmästä puolesta, tuntui tässä kohtaa tilanne enemmänkin hidastavan menoa. Aluksella tapahtuvien kohtausten ydin on kuitenkin Solin ja Maen välisessä jännitteessä ja jyrisijäukon toilailu tuntuu vievän tarinaa poispäin tästä ytimestä. Tottakai tämä lopulta palkitaan kun Sol sitten saa totuuden selville, ilmeisesti Bazililta, mutta en voinut olla ajattelematta, että tämä oli lopulta enemmän viivyttelyä kuin tehokasta tarinankerrontaa.
Ongelmiani ei kuitenkaan tule käsittää näiden kohtausten täytenä tuomintana. Mukaan mahtuu paljon myös todella vaikuttavaa tavaraa. Mestari Solia esittävä Lee Jung-jae pääsee jälleen herkuttelemaan hahmonsa tunteilla ja sisäisellä konfliktilla mehukkaalla tavalla. Hän kanavoi erinomaisella tavalla niin monet toverinsa menettäneen miehen tuskaa. Solin rauhallinen ja lämmin kuori on täysin murtunut kun tämä purkaa tuskaansa aluksen konepeltiin. Tämä myös tuntuu merkittävältä hahmonrakennuksen kannalta. Purkaus tuntuu vuosien aikana patoutuneiden tunteiden räjähdykseltä. Jedimestarin jatkuva pyrkimys pysyä tilanteiden yläpuolella ja tunteidensa hallinnassa on nyt vaarassa kostautua. Tämän seurauksena Sol päätyy peruuttamaan hätäviestinsä Coruscanttiin ja lähtemään Khofarin läheisyydestä voidakseen toimia rauhassa. Kun tämä sitten tainnuttaa Maen ja sitoo tämän, tuntuu mestari todella epävakaalta.
Solin epävakautta peilaa hienosti jaksossa Qimirin rauhallisuus. Tämä on tuonut Oshan tuntemattomalle planeetalle jossa pitää majaa. Siellä Qimir antaa vankinsa seurata häntä vapaasti ja jopa varastaa hänen valosapelinsa. Asettamalla itsensä näennäisesti alttiiksi Oshan hyökkäykselle, hän luo illuusion kontrollista entiselle jedille. Qimir pyrkii korruptoimaan Oshan puolelleen, mutta tekee sen hienovaraisesti haastaen ja tarvittaessa periksi antaen. Hän vetoaa vankinsa uteliaisuuteen, heikkoon itsetuntoon ja muihin tunteisiin. Näennäisesti antamalla luvan Oshalle paeta planeetalta, hän luo todella voimakkaan illuusion vapaasta tahdosta. Kun katsojat sitten näkevät Solin samaan aikaan väkivalloin pakottavan Maen kuuntelemaan itseään alkaa sithlordi näyttämään yhtäkkiä hyvinkin fiksulta jediin verrattuna.
Tottakai itse en ainakaan kuitenkaan näe Qimirin tietä millään tavalla parempana. Tähtien sodan ytimessä olevaa Valon ja Pimeän puolen välistä taistelua se ei riko, vaan ainoastaan mutkistaa sitä. Kyse ei ole niinkään siitä, että Pimeän puoli olisikin hyvä ja Valon puoli paha, vaan siitä etteivät jedit ylimielisyydessään ja dogmaattisuudessaan ole niin syvällä Valon puolella kuin he kuvittelevat. Sol pohtii jaksossa miksei pystynyt aistimaan Qimirin pahoja aikeita kun tapasi tämän sarjan alussa. Samalla tavalla myös Tähtien sodan esiosissa Darth Sidious onnistui pysymään aivan jedien nenien edessä ilman että nämä aavistivat yhtään mitään. Jatkuva sääntöjen ja perinteiden tinkimätön seuraaminen on tehnyt jedit sokeiksi omalle tarkoitukselleen, joka sitten mahdollistaa Pimeän voimien nousun.
Katsojaa kiusoitellaan taas lisää Qimirin taustoilla. Jakson alussa näemme hänen menevän alasti kylpyyn, mikä ei ole pelkästään katsojien silmille tarkoitettua herkkua. Oleellista on hänen selästään löytyvät suuret arvet. Myöhemmin Osha kysyy näistä ja Qimir sanoo niiden olevan merkki petoksesta. Implikaatio on, että tämän ollessa jedi, hänen mestarinsa petti hänet ja iski häntä selkään. Lienee selvää, että tässäkin on pintaa monimutkaisempi tarina takana. Sarjaa on jo nyt netissä verrattu Akira Kurosawan mestariteokseen Rashomon – paholaisen temppeli. Kyseisessä elokuvassa nähdään rikos usean hahmon perspektiivistä, kuvaten sitä miten totuudesta tulee näin subjektiivista. Aivan kuten Rian Johnson teki myöhemmin omalla mestariteoksellaan, Star Wars: The Last Jedi.
Pitää myöntää että tajusin yhteyden vasta kun joku mainitsi sen Threadsissä, mutta ei liene sattumaa, että samassa jaksossa jossa Qimirin arvet paljastetaan, näytetään myös mestari Vernestran valoruoska. Perinteisen valosapelin suoran laserterän sijaan tämän jedin ase on ottanut notkean ja pitkän muodon, jota voi heilutella piiskan tavoin. Tyylikkäässä kohtauksessa näemme miten vaivatta Vernestra käyttää valoruoskaansa päälle käyvän jättihyönteisen puolittamiseen. Kohtaus kuitenkin on itsessään täysin tarpeeton ja siksi uskon vahvasti kyseisen somepostaajan ajatukseen ruoskan yhteydestä Qimirin arpiin.
Ruoskan ja arpien yhteyttä pohtiessa on myös mahdoton olla ajattelematta orjuutta. Kuinka usein vaikkapa Yhdysvaltojen orjuutta käsittelevissä elokuvissa on nähty valkoinen mies ruoskimassa mustaa orjaansa? Tämä antaa todella synkän jännitteen hahmojen välille The Acolytessa jo ennen kuin he ovat edes jakaneet sekunttiakaan ruutuaikaa sarjassa. Orjuus ei myöskään ole Tähtien sodalle tuntematon käsite. Jo vuonna 1999 George Lucas näytti elokuvallaan Episodi I – Pimeän uhka, miten orjuus rehottaa Galaktisen Tasavallan laitamilla, ilman että oikeutta puolustavat jediritarit tekevät asialle yhtään mitään. En tiedä onko mahdollista, että Qimir olisi kirjaimellisesti ollut Vernestran orja, mutta jonkinlainen yhteys tässä voi hyvinkin olla. Kenties Qimir oli Vernestran padawan-oppilas, jolla oli taustaa orjana, ja kaksikko päätyi jollain tehtävällä orjuutta ylläpitävän kulttuurin pariin. Nuori Qimir halusi auttaa orjia, mikä johti selkkaukseen, jossa status quota suojeleva mestari päätyi iskemään oppilastaan. Tämä ainakin omasta mielestäni olisi todella mehukas tarina, mikä selittäisi hyvin Qimirin kaunan jedejä kohtaan ja syyn miksi tämä vaalii vapautta keinolla millä hyvänsä.
The Acolyte -sarjan kuudes jakso on myös ensimmäinen, jossa mestari Vernestra on ennemmänkin kuin vain Coruscantissa käskyjä jakava komentaja. Jaksossa hän lähtee jediritari Mogin ja kahden punapaita-jedin kanssa tutkimaan Khofarin tapahtumia. Pääasiassa nämä kohtaukset muistuttavat lähinnä kevyttä poliisisarjaa, jossa joukko kyttiä lähtee selvittämään mystistä rikosta. Toki tähän tulee annos sydäntäsärkevää synkkyyttä, kun katsojaa muistutetaan Yordin ja Jeckin kuolemista näyttämällä näiden ruumiita. Muuten Vernestran kohtaukset lähinnä koostuvat tästä ja jedeistä katselemassa tuhon jälkiä ja keskustelemassa siitä mitä on mahdollisesti tapahtunut.
Final Fantasy -pelien faneja nimellään huvittava Mog tuo esiin mahdollisuuden siitä, että mestari Sol olisi osoittautunut petturiksi. Kuka tahansa ei kuitenkaan voi surmata näin suurta joukkoa päteviä jediritareita. On myös merkittävää ettei paikalla ole Oshan tai Maen ruumiita. Mestari Vernestra osoittaa syytöksen olevan todella vakava, mutta ei suoraa sitä kielläkään. Katsojalle ajatus on sinänsä ymmärrettävä, mutta sarjan aiemmat jaksot nähneelle myös itsestään selvästi väärä. Mutta se ruokkii aiemmin esittämiäni ajatuksia siitä, että mestari Solkin saattaa olla matkalla lähemmäs Voiman Pimeää puolta. Se että tällainen ajatus vierähti Mogin mieleen tuskin tulee tyhjästä. Yhdistettynä siihen miten epävakaasti Sol on toiminut tässä jaksossa ja miten hän kantaa selvästi synkkää salaisuutta mukanaan, entisestään valaa bensaa liekkeihin. The Acolytesta on kovaa vauhtia tulossa yksi parhaista jedien korruption kuvauksista joka tapauksessa.
Vernestraa esittävä Rebecca Henderson kuvaa hienosti ajatusmyllyä mikä pyörii Vernestran pään sisällä. Katsojalle tulee selväksi, että tällä on omat ajatuksensa siitä mistä saattaa olla todellisuudessa kyse. Hän on myös sarjan aikana ollut se, joka ei ole halunnut kertoa jedien johdolle viimeaikaisista tapahtumista. Kun Vernestra vielä sanoo aistivansa jotain tuttua, tuntuu entistäkin todennäköisemmältä ajatus siitä, että hän on Qimirin pettänyt mestari. Ja voi olla että asian pimennossa pitäminen on se joka johtaa hänen ja hänen tovereidensa kuolemaan.
Sinänsä huvittavaa, että olen puhunut jo kaikista muista jakson päähenkilöistä, paitsi sarjan tärkeimmistä hahmoista, Oshasta ja Maesta. Aloitetaan siitä, että Amandla Stenbergin roolisuoritus tuntuu vahvistuvan jaksosta jaksoon. Erityisesti tässä jaksossa Mae ja Osha tuntuivat kahdelta aivan eri ihmiseltä yhteisestä näyttelijästä huolimatta. Performanssit toisistaan erottavaa energiaa on vaikea sanoittaa. Haluan sanoa, että Stenbergin performanssi Oshana on pyöreämpi ja lämpimämpi, siinä missä Maessä on terävyyttä ja kylmyyttä. Kyse on nimenomaan jostain määrittelemättömästä energiasta, joka erottaa hahmot toisistaan merkittävällä tavalla. Uskon myös edellisessä jaksossa heidän jakamansa ruutuajan olevan suuri tekijä. Illuusio kahdesta Stenbergistä ruudulla auttoi vahvistamaan totuudenmukaisuutta ja immersiota.
Molemmat hahmot tuntuvat myös olevan nyt herkässä paikassa ja alttiita mahdolliselle käännökselle. Osha ei voi olla ottamatta vastaan Qimirin sanoja ollessaan tämän vankina tuntemattomalla planeetalla. Jokaiseen hänen argumenttiinsa tuntuu löytyvän vastaus tältä murhaajalta. Kasvokkain tämän kanssa oleminen myös Oshan pelosta huolimatta myös väkisinkin osoittaa vihollisen inhimillisyyden. On varmasti osittain Qimiriltäkin tarkoituksenmukaista näyttää jedeiltä saamansa arvet Oshalle. Epäilyksen siemenet alkavat pikkuhiljaa itää entisessä jedissä. Viime jaksossa hän kuuli Maen syyttävän jedejä manipulaatiosta ja aiemmin Solkin oli sanonut että hänellä on tärkeää kerrottavaa Oshalle. Tämän lisäksi Qimir onnistuu samaan Oshan paljastamaan huonon itsetuntonsa. Tämä jätti jediritarikunnan koska koki epäonnistuneensa jedinä. Ja lopuksi hän ei voi olla kokeilematta vihollisen kypärää, jonka tämä sanoo peittävän kaikki käyttäjänsä aistit, jättäen tämän ainoastaan Voiman vietäväksi. On yllättävänkin intensiivistä nähdä Osha kypärä päässä, hengittämässä raskasta, melkeinpä Darth Vadermaista hengitystä. Ja kun ruutu pimenee, tuntuu tämä koko katsojan kropassa. Oshalle selvästi tapahtui jotain merkittävää.
Mae on tullut vastikään kaikkien pettämäksi. Jedit tuhosivat aikanaan hänen kotinsa, nyt hänen mestarinsa yritti surmata hänet ja hänen eläväksi paljastunut siskonsa ei suostunut häntä kuuntelemaan. Yksinäisyys selvästi kalvaa häntä, vaikkei hän sitä ehkä itsekään vielä tajua. Solin aluksella hän yrittää parhaansa mukaan peitellä jälkiään, mutta samalla myös oppii jotain merkittävää siskostaan. Palautettuaan siskonsa droidiystävän tämän tehdasasetuksiin, hän oppii Solilta, että Oshalla oli vahva suhde droidiin vaikka tämä olikin kone. Tämä kertoo selvästi siitä, miten Osha arvostaa jopa keinotekoista elämää. Maessa on selvästi nähtävissä vivahdus katumusta, kun hän tajuaa satuttaneensa siskolleen tärkeää ystävää. Hän hylkää tavoitteensa surmata Sol saman tien ja yrittääkin ensin saada tämän kertomaan oman versionsa Brendokin tapahtumista. Tämä ei tietenkään mene niin kuin hän odotti ja hän päätyy Solin sitomaksi. Tässä asetelmassa lienee hyvin epätodennäköistä, että Mae kääntyisi Valon puolelle, mutta ei se mahdotonta ole. Kenties hän Solin tarinan myötä pystyy näkemään tämän inhimillisyyden ja antamaan tälle anteeksi vangitsemisen. Odotan todella suurella mielenkiinnolla mihin tässä ollaankaan menossa.
Sarjaa on enää kaksi jaksoa jäljellä, joten luulen että seuraavassa jaksossa on korkea aika nähdä mitä mitä Brendokilla todellisuudessa tapahtui. Tai ainakin Solin ja Maen perspektiivit siitä. Kenties myös Qimirin ja Vernestran suhdetta avataan, mutta voi olla ettei aika riitä sille ja asia käsitellään myöhemmin dialogissa. Odotan mielenkiinnolla millä tavalla asiaa käsitellään. Oletettavasti Sol kertoo Maelle mitä tapahtui, johtaen takaumaan. En myös ihmettelisi jos sith-kypärän pimennossa Osha näkisi myös menneisyyteen ja sitä kautta näkisi toisen perspektiivin Brendokin tapahtumista. Näiden myötä ainakin ajatus Acolyte-sarjan omasta Rashomonista toteutuisi.
Star Wars: The Acolyte -sarjan kuudes jakso, Opettaa / Turmella, on hiljaisempaa hahmonrakennusta viime viikon spektaakkelin jälkeen, mutta sellaisena mainio hengähdystauko. Toiminnan puute kuitenkin antaa tilaa tutkia hahmojen mielenmaisemaa ja sitä kautta viedä tarinaa eteenpäin. Vaikka osa siinä esiintyvistä toilailuista ei olekaan täysin mieleeni, on kyseessä pääosin erittäinkin onnistunut episodi. Se saa rattaat aivoissa pyörimään kiihkeään tahtiin, kun katsoja syventyy entisestään The Acolyten mysteeriin.
Mielelläni syvennyn myös teidän POSITIIVISIIN ja ROHKAISEVIIN kommentteihinne. Kertokaa omat mietteenne jaksosta, kun olette painaneet peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Muistaka myös tsekata leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi. Vapaus Palestiinalle ja olkoon kaikki hyvä kanssanne!
Kommentit
Lähetä kommentti