Agatha All Along – jaksot 1x01-02

Agatha All Along 1x01-02 Kirjoittanut: Jac Schaeffer (01), Laura Donney (02) Ohjannut: Jac Schaeffer

Joskus sen jälkeen kun Marvel Studiosin ensimmäinen tv-sarja WandaVision räjäytti supersankarihullujen tajunnat, alkoi nettiin ilmestyä uutisia ja huhuja mahdollisesta spin-off -sarjasta. Olin hyvin skeptinen, sillä ajatus siitä, että sarjan antagonisti Agatha Harkness saisi oman sarjansa tuntui aivan absurdilta. Toki roolia esittävä Kathryn Hahn oli aivan ilmiömäinen WandaVisionissa, mutta kyseessä on silti varsin pieni hahmo sarjakuvien mittakaavassa. Marvel Studios kuitenkin tuntui tuohon aikaan lähes kuolemattomalta, joten kaikenlaiset projektit saivat lopulta tuulta siipiensä alle.


Agathan oma sarja kantoi aluksi nimeä Agatha: House of Harkness. Myöhemmin teosta markkinoitiin nimellä Coven of Chaos ja sitten Darkhold Diaries. Viimeistään kun Marvel Studiosin sosiaalisessa mediassa julkistettiin nimi Agatha: The Lying Witch with Great Wardrobe luulisi kaikkien tajunneen vitsin. Sarjan tuotanto- ja markkinointitiimi tarkoituksella julkisti vääriä titteleitä, sillä lopullinen nimi oli selvä jo siitä asti, kun hahmo WandaVision -sarjassa pääsi omaa tunnuslauluaan laulamaan. Kuten kappaleen sanat kuuluvat, “it was Agatha All Along


Sarja alkaa kun Westviewn kaupungissa etsivänä työskentelevä Agnes saapuu rikospaikalle. Keskeltä syksyistä metsää löydetään tuntemattoman naisen ruumis. Mikä erikoisinta, se tuntuu tuleen jostain hyvin kaukaa hiljaiseen amerikkalaiseen kaupunkiin. Tutkiessaan tapausta Agnes tapaa mystisen teinin, joka yrittää ryöstää hänet. Lisäksi paikalle pelmahtaa FBI-agentti, joka tuntuu tietävän jonkin salatun totuuden Agnesista. Pian rangaistuksena Agnesin päälle laitettu kirous alkaakin murtua ja tämä muistaa kuka hän on. Mahtava noita nimeltä Agatha Harkness. Ainut vaan, että hän on menettänyt taikavoimansa. Hänen on nopeasti löydettävä keino saada ne takaisin, sillä mystiset Salemin seitsemät haluavat hänet hengiltä.


WandaVision-sarjankin takana seissyt Jac Schaeffer on palannut myös Agatha All Alongin pääkirjoittajaksi, vastaavaksi tuottajaksi ja luojaksi. Tällä kertaa hän myös tarttuu sarjan ohjaajan palliin ainakin kahden ensimmäisen jakson ajaksi. Schaefferin muuta tuotantoa tuntemattomalle tämän WandaVisionissa esittämät taidot ovat ilmiselvät myös Agatha All Alongissa. Spin-off -nimittäin heti ensimmäisessä jaksossaan tekee kunniaa emosarjansa genreillä leikittelevälle tyylille. Siinä missä WandaVisionissa nähtiin parodiaa klassisista tilannekomedioista, tarttuu Agatha All Alongin aloitusjakso kiinni pohjoismaisiin rikossarjoihin.


Harmaa ja hämärä visuaalinen maailma, julman rikoksen kohdannut naisuhri ja tottakai päähenkilönä sydänsurusta kärsivät poliisi, jonka temperamentti aiheuttaa ylilyöntejä töissä. Schaeffer tuntee genren mainiosti tarjoten katsojalle autenttisen oloisen tunnelman, joka riittää viihdyttämään katsojaa, joka WandaVisionin katsoneena tietää Agathan olevan vain Wandan taian alaisuudessa. 


Nordic Noir -maailmassa ei myöskään viivytä edes kokonaista jaksoa, vaan se toimii enemmänkin introna sarjan todelliselle tarinalle. Kuten Doctor Strange in the Multiverse of Madness -elokuvan nähneet tietävät, on Agathan kironnut Wanda kuollut. Tämän vuoksi myös Agathan on mahdollista murtautua vapaaksi lumouksesta. Todellisessa maailmassa hän kuitenkin huomaa taikavoimansa kadonneen.


Taikavoimien takaisin saaminen tuntuukin olevan sarjan todellinen punainen lanka kahden ensimmäisen jakson perusteella. Voimien puuttuminen supersankarimaailmaan sijoittuvassa sarjassa on aina oma riskinsä, mutta Schaeffer ja toisen jakson kirjoittanut Laura Donney eivät ole asiasta moksiskaan. He luottavat hahmojensa karismaan ja rakentamaansa tarinaan. 


Itsevarmuutta huokuu myös sarjan tahti. Ensimmäisessä kahdessa jaksossa tarina tuntuu vasta saavan alkusysäyksensä. Agathan nykytilanne paljastuu, hän saa idean siitä miten korjata ongelmansa ja lähtee sitten keräämään itselleen noitajoukkoa auttamaan asian korjaamisessa. Toinen jakso onkin omistettu lähes kokonaan tälle Seitsemää samuraita ja kaikkia ryöstöelokuvia kanavoivalle värväykselle. Viihtyvyyden takaa Donneyn mainiosti lentävä dialogi, jonka kautta katsoja saa nopeasti selville kunkin noidan tilanteen ja vihjettä siitä mitä nämä Agathasta ajattelevat. Jakson lopussa katsojalla on sopiva nälkä nähdä minne näiden matka lopulta johtaakaan.


Kathryn Hahn on edelleen aivan täydellinen Agathan roolissa. Hän leikittelee koko kropallaan esittäessään hahmonsa oikkuja, saaden tämän parhaimmillaan tuntumaan täysin arvaamattomalta luonnonvoimalta. Hahnin kyky esittää hahmoa myös masentavan Nordic Noir -verhon alla luopumatta tämän huumorintajusta ja oikullisuudesta niin ikään kertoo näyttelijän upeasta skaalasta esiintyjänä. Agatha pitää motiivinsa hienosti omana tietonaan, Hahnin antaessa vain pieniä vihjeitä hahmon vilpittömyydestä. Kyseessä on erinomainen kujeilija ja täydellinen magneetti katsojien huomion keskipisteeksi.


Hahnilla on myös erinomainen kemia kaikkien vastanäyttelijöidensä kanssa. Erityisesti kahdessa ensimmäisessä jaksossa tämä pääsee leikkimään Joe Locken ja Aubrey Plazan kanssa.


Locke esittää mystistä teiniä, joka ei pysty lausumaan nimeään ääneen. Hänen kanssaan Hahn luo humoristisen fanipojan ja vastahakoisen idolin suhteen. Nuoruuden energia ja aikuisen väsymys, optimismi ja kyynisyys, vilpittömyys ja valheellisuus iskevät varsin omalaatuisella tavalla yhteen näiden kahden performanssien myötä. Suhde saattaa olla tuomittu tuhoon, mutta se vain tekee siitä entistäkin herkullisempaa.


Aubrey Plaza esittää Rio Vidal nimistä noitaa, joka jostain syystä kantaa kaunaa Agathalle. Syy kaunalle on ainakin toistaiseksi mysteeri, mutta ainakin Rio tavoittelee lopulta Agathan henkeä. Hahn ja Plaza antavat mehukkaan määrän kerroksia kahden hahmon suhteelle. Heidän vihansa on selvää, mutta ei välttämättä niin aggressiivista kuin heidän välinen väkivaltansa implikoi. Siihen liittyy pilke silmäkulmassa, joka tuntuu implikoivan erityisesti Rion suorastaan nauttivat Agathan satuttamisesta. Samaan aikaan Hahnin ja Plazan kemiassa on jotain hyvin seksuaalista, mikä saa heidän tuntumaan entisiltä rakastajilta, joiden suhde oli alusta asti todella myrkyllinen.


Noidista kertovan sarjan dialogissa on joitain viitteitä entisaikojen noitavainioihin. Yksi noita esimerkiksi mainitsee joutuneensa jatkuvasti muuttamaan kaupungista toiseen, sillä hän oli liian hyvä ennustamaan katastrofeja ja sai näistä aina syyt niskoilleen. Kovin syvälle naisten marginalisointiin ei kuitenkaan vielä kahdessa ensimmäisessä jaksossa mennä. On sinänsä mielenkiintoista miten osa noidista on taikavoimiensa hiipuessa alkanut myymään huuhaa tuotteita, mutta en ole varma onko tässä kovinkaan syvää sanomaa ainakaan tässä vaiheessa. Kenties implikaatio siitä, että jos ihmisten ei anneta toteuttaa itseään rehellisesti, tekevät he sen sitten valheellisesti?


Agatha All Along saa kahdella ensimmäisellä jaksollaan mainion startin. Kathryn Hahn on jälleen aivan ilmiömäinen roolissaan ja toimii erinomaisena vetonaulana omassa sarjassaan. Tämän ympärille on koottu mainio joukko muita hahmoja, jotka herättävät heti katsojan mielenkiinnon. Noitien maailmaan vasta kurkistetaan näiden kahden ensimmäisen jakson aikana, mutta se riittää ainakin herättämään minun mielenkiintoni jatkon suhteen. Mahtavaa päästä taas MCU:n maailmaan ja tutustumaan siellä asuvien noitien kulttuuriin.


Kerro omat mietteesi sarjan aloituksesta kun olet painanut peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Voit seurata kanavan menoa somessa nimellä okuvakarju. Tsekkaa myös leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi joissa olen mukana. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Prinsessa Mononoke (Mononoke-hime, もののけ姫, 1997)

Star Wars: The Acolyte – jakso 1x04 (sisältää SPOILEREITA)

The Beatles: Get Back (2021)