MaXXXine (2024)
Edellisen videoni julkaisusta on jo kohta neljä viikkoa. Väkisinkin sitä miettii, osaanko enää edes leffoja arvostella videomuodossa. Sain kuitenkin hyvää palautetta Espoo Ciné -festaripäiväkirjastani ja mietin josko siitä voisi ottaa oppia. Kenties videoiden pariin palatessa voi myös ottaa rennomman otteen kirjoittamiseen. Lyhyempää, mutta kenties luovempaa tekstiä. Katsotaan miten tämä sujuu. Kertokaa vaan reilusti kommenteissa miltä video tuntui.
Kaksi vuotta sitten julkaistu Ti Westin ohjaama ja kirjoittama, 70-luvun genrenostalgiaan nojaava viiltely-elokuva X iski itseeni varsin kovaa. Muun muassa vuoden -74 Teksasin moottorisahamurhia mukaileva elokuva ihastutti rapean karulla ulkoasullaan, karismaattisilla näyttelijöillä ja mielenkiintoisesti aikuisviihde-elokuvia sivuavalla juonellaan. Innostuin myös kun kuulin, että teoksen esiosa Pearl olisi myös tulossa ulos hyvin pian. Sitä ei kuitenkaan tuotu Suomen elokuvateattereihin ollenkaan ja lopulta en vielä tänäkään päivänä ole sitä nähnyt, vaikka blu-ray -levy jo hyllystäni löytyykin. Menin siis X:n jatko-osan, MaXXXinen, pressinäytökseen pelkästään trilogian ensimmäisen osan nähneenä.
MaXXXine-elokuvassa on siirrytty 80-luvulle. Mia Gothin esittämä Maxine Minx on menestynyt aikuisviihdealalla ja tavoittelee nyt siirtymistä Hollywoodin valtavirtaelokuviin. Maxine saakin tähän tilaisuuden, kun hänet palkataan menestyneen kauhuelokuvan jatko-osaan. The Puritan II -elokuvan tiukka ohjaaja, Elizabeth Bender (Elizabeth Debicki), vaatii tähdeltään täydellistä keskittymistä näyttelijän työhön. Tämä kuitenkin osoittautuu haastavaksi, kun mysteerinen taho alkaa kiristämään Maxinea videomateriaalilla, joka implikoi pornotähden olleen osa kuusi vuotta sitten Texasissa tapahtunutta verilöylyä. Samaan aikaan Hollywoodissa liikkuu sarjamurhaaja, jonka kynsiin useat Maxinen ystävät ja kollegat päätyvät. Maxine Minx ei kuitenkaan suostu tyytymään vähempään kuin mitä ansaitsee.
80-luvun nostalgian kai pitäisi olla jo ylikäytettyä ja kulunutta elokuvissa, mutta en voi kieltää sitä mukaansatempaavaa, energistä voimaa mitä vuosikymmenen musiikki kantaa. Heti pienen prologin jälkeen MaXXXine pyörähtää käyntiin sen päähenkilön ajaessa koe-esiintymisestä kämpilleen tyylikkäästi leikatussa montaasissa mainion musiikin tahdissa. Tässä vaiheessa katsojalla on niin hyvä fiilis alkavan elokuvan suhteen, että on vaikea nähdä mikä siinä voisi mennä enää pieleen. Eikä kovin moni asia menekään!
Mia Goth näyttää myös kykynsä heti elokuvan alussa, kun Maxine Minx koe-esiintyy The Puritan II -elokuvan ohjaajalle ja tuottajille. En tiedä onko vaikeampaa näytellä hyvää vai huonoa näyttelijää, mutta Goth joka tapauksessa on aivan erinomainen kuvatessaan Maxinen kykyä muuttua roolihahmosta omaksi itsekseen silmän räpäyksessä. Erityisen herkullista tästä tekee hallittu aksentin vaihdos ja tunteellisuuden korostus. Voimakas, päättäväinen nainen etelästä muuttuu hetkeksi kokonaan herkäksi kauhuelokuvan huutokuningattareksi.
Taisi olla The Film Castin David Chen joka omassa arvostelussaan moitti MaXXXine-elokuvaa Gothin kykyjen alikäytöstä. Olen jossain määrin samaa mieltä. On nimittäin totta, että alun koe-esiintymistä seuraava elokuva ei missään vaiheessa enää laita tähteään yhtä suuren haasteen eteen. Loppu elokuva tuntuu tähän verrattuna varsin kevyeltä etenemiseltä näyttelyn suhteen. Tämä ei kuitenkaan ole minulle kovinkaan merkityksellinen ongelma. Goth on kuitenkin tarpeeksi karismaattinen ja Maxine tarpeeksi kiinnostava hahmo pitämään katsojan mielenkiinnon yllä koko leffan keston ajan.
Elokuvan ongelma tulee enemmänkin sen tarinan kerronnan puolelta. Teoksen rytmistä puuttuu tietynlaista tarkoituksenmukaisuutta ja sivuhahmot jäävät pääasiassa todella ontoiksi. Tunnelma MaXXXine-elokuvassa on haahuileva. Maxine Minx tuntuu jossain määrin vain vaeltavan tilanteesta toiseen ilman selkeää, kantavaa voimaa. Joka on erityisen omituista, kun katsoja kuitenkin tietää hyvin hahmoa motivoivan voiman olevan kuuluisuus ja häntä uhkaavan kiristyksen, sekä Hollywoodin nuoria naisnäyttelijöitä vainoavan sarjamurhaajan. Jännitys ei kuitenkaan resonoi kovin voimakkaasti katsojassa.
Ongelma on erityisesti tavassa millä sarjamurhat esitetään elokuvassa. Pääasiassa seurataan tiukasti kaavaa, jossa Maxine ensin tapaa naispuolisen kollegan tai kaverin, joka sitten hetken kuluttua paljastuu kuolleeksi. Katsoja ei ehdi kiintyä näihin hahmoihin samalla tavalla kuin viiltely-genren teoksissa yleensä. Ainoastaan yksi kuolema herätti minussa todellista harmitusta, eikä sekään kovin syvää.
Toki tunteettomuus murhia kohtaan on ohjaaja-kirjoittaja Ti Westin puolesta tarkoituksen omaista. Se nimittäin soljuu nätisti yhteen Maxine-hahmon oman todellisuudesta erkaantumisen kanssa. Todistettuaan tovereidensa kuoleman X-leffan tapahtumien aikana, Maxine on alkanut pitää etäisyyttä uusiin ihmisiin. Hän tarkoituksella antaa kaiken huomion uralleen ja maineen tavoittelulle. Siinä ajassa ei pahemmin ehdi ystävystyä kenenkään kanssa. Varsinkin kun suurin osa potentiaalisista ystävistä ovat myös mahdollisesti samoista parrasvaloista kisaavia nuoria naisia. Tunteettomuus siis kyllä toimii hahmonkehityksen kannalta, mutta johtaa jännityksen heikentymiseen.
Ti West ei kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut tuomitsemaan Maxinea itsekeskeisyydestään. Toki hän kasvaa tarinan aikana, mutta hänet kuvataan selvästi vain itseään ympäröivän maailman peilikuvana. Elokuva paljastaa kuinka jo lapsena Maxinesta pyrittiin kasvattamaan tähteä tämän uskonnollisen isän toimesta. Megakirkon pappi-isä toki toivoi tytöstään kirkkonsa keulahahmoa porno- ja kauhutähden sijaan. Toinen erinomainen esimerkki Hollywoodin maine pakkomielteisyydestä on sekin, että jatkuvasti Maxinen luona käyvistä poliiseista toisen mainitaan usein olevan epäonnistunut näyttelijä. Hollywoodissa kaikki työt jotka eivät johda kuuluisuuteen ovat ihmisten B-suunnitelmia.
Temaattisesti MaXXXine myös jatkaa hyvin X:n osoittamalla linjalla. Pelkän seksistä tulevan moraalipaniikin sijaan kyse on tällä kertaa laajemmin Hollywoodin paheellisuudesta. Esimerkiksi The Puritan II:n kuvauspaikan luona parveilee elokuvassa jatkuvasti elokuvan saatanallisista vaikutteista huolestuneita hihhuleita. Syvemmälle asiaan on vaikea mennä spoilaamatta elokuvaa, mutta eipä tarina paljoa vaihtoehtoja tarjoakaan sille mihin kaikki ovat menossa. Kai se on sitten sitä kaikkien inhoamaa “ennalta-arvattavuutta”, mutta kyllä selkeä määränpää on aina parempi kuin kokonaan hatusta vedetty. Ei sillä, että ne olisivat ainoat kaksi vaihtoehtoa missään muussa tilanteessa kuin sellaisessa missä elokuvan tekijät ovat kirjoittaneet itsensä sellaiseen satimeen.
Nostalgian nälkäistä yleisöä hemmotellaan musiikilla, vaatetuksella ja parilla elokuvista tutulla lavasteellakin. Paluu tulevaisuuteen -elokuvan aukio ja Psykosta tuttu Batesin motelli muistuttavat katsojaa paljon MaXXXinea paremmista elokuvista, mutta eivät onneksi niin pahasti, että se saisi elokuvaa vaihtamaan. Muutenkin MaXXXine saattaa kutkuttaa ihmistä sitä enemmän mitä enemmän hän Hollywoodin 80-luvusta tietää. Itselleni aikakausi ei ole erityisen tuttu. Lähinnä tiedän että reganismi saapui pilaamaan Yhdysvallat ja kokaiini oli helkkarinmoista huumetta. Ja toki konservatiivien saatanallinen paniikki pääsi sekin valloilleen aiheuttaen luultavasti enemmän vahinkoa kuin mikään todellinen äidin pikku saatananpalvojien kellarirituaali.
Sen puutteista huolimatta en voi kieltää MaXXXine-elokuvan vetovoimaa. Ti West ja Mia Goth ovat onnistuneet luomaan vakuuttavan, karismaattisen ja monimutkaisen päähenkilön Maxine Minxistä, jota on vain kiehtovaa seurata. Dialogissa mainituksi “B-elokuvaksi jolla on A-elokuvan ajatukset” MaXXXine ei teoksena yllä, mutta tarjoaa kyllä yllättävän rennon harhautuksen maailman menosta. Vertakin siinä lorahtaa varsin kiitettävästi, joten viiltely-elokuvien fanien pitäisi sinänsä saada mitä tilaavatkin. Jos nyt elokuva ei ihan pupua katsojan pöksyyn saakaan ujutettua.
Kerro oma mietteesi tästä leffasta kun olet painanut peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Seuraa kanavan menoa sosiaalisessa mediassa okuvakarju-nimisiltä tileiltä. Muista myös tsekata leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti