Agatha All Along – jaksot 1x08-09 (sisältää SPOILEREITA)
No niin. Jälleen kerran on vierähtänyt seitsemän viikkoa, joiden aikana on nautittu yksi MCU-sarja lisää. Agatha All Along on viikosta toiseen ollut todella viihdyttävää seurattavaa, tarjoten jaksosta toiseen mielenkiintoisia seikkailuja Noitien tiellä, nopeasti rakastettavien hahmojen seurassa. Sarjan viimeiset jaksot, kahdeksas ja yhdeksäs, näytettiin samana päivänä. Itse heräsin jo kuudelta aamulla näitä katsomaan, jotta ehdin nauttia niistä ennen työkokeiluani ja ilman spoilereita. Jaksojen jälkeen olikin vaikea lähteä yhtään minnekään, kun olin niin tavattoman tyytyväinen kokemaani teokseen. Jac Schaeffer tiimeineen on jälleen onnistunut luomaan kenties yhden parhaista Marvel-sarjoista.
Agatha (Kathryn Hahn), Billy (Joe Locke) ja Jennifer (Sasheer Zamata) huomaavat saapuvansa Noitien tien alkuun. Tie onkin ollut koko ajan rinki. Aikaa ihmettelyyn ei jää kauaa, sillä kolmikko löytää itsensä pian ruumishuoneelta. On viimeisen koetuksen aika, jonka myötä noitien olisi tarkoitus saada haluamansa takaisin. Jennifer tajuaa Agathan olleen syyllinen hänen voimiensa sitomiseen ja vapauttaa itsensä. Agatha auttaa Billiä kuljettamaan tämän veljen Tommyn sielun uuteen vartaloon. Lopuksi myös Agatha itse pääsee pois Noitien tiellä. Täällä häntä ja Billyä kuitenkin odottaa Kuolema (Aubrey Plaza), joka vaatii saada jommankumman noidista itselleen.
Kun tuplajaksossa tapahtuu niin paljon kuin näissä kahdessa ja seuraavan päivän aikana näyttää lukemattomia reaktioita jakson eri aspekteihin, meinaa mennä pää kokonaan pyörälle. Mistä ihmeestä sitä edes aloittaisi näiden jaksojen arvostelun? Puhuttavaa ainakin tuntuu riittävän paljon. Luulen että paras tapa lähteä purkamaan jaksoja on hahmojen kautta. Hahmot ovat kuitenkin Marvel Cinematic Universen suurin vetonaula ja myös Agatha All Along -sarjan kohdalla yksi syy sille, miksi katsojat ovat viikosta toiseen palanneet innokkaasti sarjan pariin. Pohdin siis ensimmäisenä mitä Agatha, Billy, Jennifer ja Kuolema näissä jaksossa kokivat ja mitä heidän tarinansa minuun jättivät jälkeensä.
Olen nähnyt Threadsissä todella paljon innostusta Jenniferin tarinan suhteen. Ja niitä lukiessa on vaikea olla yhtymättä ylistykseen. Sarjan viimeisissä jaksoissa Jenniferin rooli on ruutuajan suhteen pieni, mutta merkitys hahmon kannalta valtava. Kahdeksannessa jaksossa hän nimittäin tajuaa Agathan olleen se, joka hänen voimansa todellisuudessa sitoi. Olisin arvostanut hiukan yksityiskohtaisempaa kertomusta asian suhteen, jotta ymmärtäisimme paremmin miten syy vierähti nimettömäksi jääneen mieslääkärin ylle tähän jaksoon asti. Mutta paljastusta seuraava päättäväisyys on ihailtavaa katsottavaa. Sasheer Zamata näyttää yhtä repliikkiä toistamalla kuinka Jennifer ottaa takaisin voimansa Agathalta.
Harmittaa etten pannut mieleen asiaa somessa kommentoivien ihmisten nimimerkkejä. Ilman heitä tuskin olisin itsekään tajunnut Jenniferin vapautuksen syvempää merkitystä. Fakta sitä, että Jennifer on musta nainen, jonka voimat valkoinen nainen oli sitonut, tuo paljon yhteiskunnallisesti merkittävää sisältöä kohtaukseen. Katsojat ovat maininneet kuinka hyvin tämä kuvastaa sitä, miten valkoiset naiset omasta marginalisoitumisestaan huolimatta ovat herkkiä puskemaan vähemmistöihin kuuluvat naiset bussin alle oman vapahduksensa nimissä. Kukaan ei kiellä sitä, etteivätkö kaikki naiset olisi tukalassa tilanteessa patriarkian alla, mutta sieltä kapuaminen ylös vielä heikommassa asemassa olevien kustannuksella ei ole hyväksyttävää. Pelastaakseen itsensä tai saadakseen lisää voimaa Agatha esti mustaa naista päästämästä täyttä potentiaaliaan valloilleen. Tämän vuoksi Jennifer sanomassa Agathalle, ettei tällä ole voimaa tai valtaa häneen on todella voimakasta. Jennifer saa itse irtautua vangitsijansa otteesta. Tämän kaiken vuoksi on todella tyydyttävää nähdä Jennifer Noitien tien selviytyjänä, lentämässä omia seikkailujaan kohti.
Jenniferin selviäminen ja voimien palautuminen on myös olennainen yksityiskohta Billy Maximoffin tarinan suhteen. Lopussa kun tämä tajuaa Noitien tien olleen hänen luomuksensa, hän tuntee suurta syyllisyyttä tiellä kuolleiden toveriensa vuoksi. Tällöin Agatha muistuttaa tätä Jenniferistä, jolle tie tarjosi tien tämän täysiin voimiin ja hengen pelastukseen. Kaikista eniten juuri Jenniferin selviäminen on todiste Billyn luoman Noitien tien todellisuudesta.
Netissä on tottakai jakanut mielipiteitä paljastus siitä, että Billy on luonut Noitien tien alitajuisesti. Olin itsekin nähnyt teoriasta puhuttavan aiemmin, mutta ohitin sen merkityksettömänä huuhaana. Siitä huolimatta Agatha All Along -sarjan viimeisiä jaksoja katsellessa tuntui ratkaisu lopulta varsin tyydyttävältä. Yhteyden Wandan luomaan noituuteen Westviewssä selittävät näppärästi Noitien tien viittaukset populäärikulttuuriin, jotka olivat kaikki Billyn harrastuneisuudesta syntyneitä. Paljastus myös kannustaa katsomaan sarjan uudestaan, erityisesti Billyn tarinan kertoneen kuudennen jakson, jossa tämän huone näytettiin ensimmäistä kertaa.
Samaan aikaan tunsin myös epämukavuutta paljastuksen vuoksi. Ajatus siitä, että Sharon (Debra Jo Rupp), Alice (Ali Ahn) ja Lilia (Patti LuPone) kuolivat teinipojan luomassa harhassa tuntuu tarpeettoman julmalta. Voimakkaasti sarjaan eläytyvänä tuntuu todella vaikealta hyväksyä kirjoittajien päätös tehdä Billystä osallinen tovereidensa kuolemassa. Tietenkään häntä ei voi pitää täysin vastuullisena kuolemista, sillä hän ei tunne omia voimiaan, eikä edes itse tajunnut Noitien tien olevan hänen luomuksensa, ennen kuin oli jo liiaan myöhäistä. Luulen että tapa millä tulevaisuudessa Billy tullaan kuvaamaan vaikuttaa paljon lopulliseen mielentilaani näiden paljastuksien suhteen. Mikäli hän alkaa suhtautua välinpitämättömästi tovereidensa kuolemaan, tuntuu se merkittävän sankarin muuttamiselta turhaan pahikseksi. Joka ei siis sinänsä ole edes välttämättä ongelma, mutta yhdelle harvoista avoimesti homoseksuaaliselle hahmolle tämän tekeminen tuntuisi todella mauttomalta.
Onneksi Jac Schaeffer ja Laura Donney sarjan finaalin käsikirjoituksessa eivät pelkää vääntää rautalankaa kaltaisilleni paksupäisemmille katsojille. Vaikka Agatha nyt ei olekaan se paras lähde vapahdukselle, on hänen sanoissaan silti totuutta. Billyn sijaan Alicen surmasi Agatha ja Lilia valitsi itse uhrata itsensä tovereidensa puolesta, surmaten samalla heitä uhanneen Salemin seitsikon. Peter Cameronin kirjoittama kahdeksas jakso auttaa myös tekemään selväksi Alicen tarinan päätöksen. Vaikka hahmo Kuoleman kohdatessaan valittaakin elämänsä lyhyyttä, sai hän kuolla todellisena suojelusnoitana, ystävänsä pelastaen. Lisäksi hän ehti saada tietää totuuden äidistään ja siitä miten tämä oli suojellut Alicea koko elämänsä ajan. Aikaisista kuolemista huolimatta nämä hahmot saivat elää tyydyttävän elämän ja sarjan tiimi piti huolen heidän hahmokaariensa kunniakkaasta loppuun saattamisesta.
Sharonin tarinan päätös näistä on kuitenkin edelleen hiukan vaikea niellä. Minusta tuntuu edelleen julmalta, että tämä viaton, herttainen mummeli heitti veivinsä retkellä jolle hänet pakotettiin ja kaiken lisäksi hänet sinne kiskonut noita ei vieläkään muista hänen nimeään. Ymmärrän toki vitsin huumoriarvon, mutta itselleni se tuntuu silti vaikealta. Sosiaalisen median kommentit siitä, että Sharon olisi nyt päässyt takaisin kuolleen miehensä luokse lohduttavat hiukan. Mutta kenties lohdun sijaan voin tarkastella asiaa temaattiselta kannalta. Kuolema on ollut tärkeä osa sarjaa niin hahmona kuin teemanakin.
“Joskus pojat kuolevat”, lohduttaa Agatha Billyä, kun tämä kuljettaa veljensä sielun uuteen ruumiiseen. Billy kun huolissaan, tappaako hän viattoman pojan antaakseen veljelleen elämän. Kyse on kuitenkin vain siitä, että hän taikavoimillaan etsi kuolemassa olevan ihmisen ja hyödynsi tyhjäksi jäänyttä vartaloa. Mikään ei enää olisi estänyt tätä poikaa kuolemasta. Yhdistämällä tämän Agathan oman pojan kuolemaan ja sitten takaisin Sharoniin pystyn näkemään Sharonin kuoleman puhtaasti onnettomuutena. Yksi kuoleman olennaisista aspekteista on sen selittämättömyys ja yllättävyys. Joskus kuolema osuu ihmisen kohdalla sattumalta, ilman mitään järkevää selitystä. Sharonin kohdalla hänen toverinsa sattuivat olemaan liian hitaita. Kyse oli järkyttävästä onnettomuudesta, mutta niitä sattuu. Kuollutta voi surra, mutta mitä jossitteluun ei voi jäädä jumiin.
Se että Billy myös itse on huolissaan osallisuudestaan tovereidensa kuolemaan kertoo hyvää hänestä. Hän ei suostu Agathan tavoin nauttimaan menetyksistä tai kääntämään niitä henkilökohtaiseksi voitokseen. Billy osoittaa tasavertaisempaa arvostusta elämää kohtaan. Tästä on merkkinä myös muistomerkki, jonka hän luo kunnioittamaan menettämiään tovereitaan. Sharon, Alice ja Lilia ovat kaikki ikuistettu Noitien tien matkaajina tien sisäänkäynnin peittävällä kivellä, merkkinä näiden elämän tärkeydestä ja arvosta. Tämä tuo itsellenikin lohtua sarjan päättyessä.
Billylle sarjan päätös tottakai tuo toivon hänen veljestään, mutta myös varoituksen hänen voimiensa vaarallisuudesta. Mikäli hän ei niitä opi hallitsemaan, voi hän päätyä tulevaisuudessakin vaarantamaan viattomia ihmisiä. Siinä mielessä hän jääkin sarjan lopussa äitiään parempaan asemaan. Toisin kuin Wanda, Billy on hyvin tietoinen omaavansa voiman luonteesta. Lisäksi Agathan kummitus on hänelle erittäin potentiaalinen opas kykyjensä hallitsemisen oppimiseen. Vaikka tottakai erittäin epäluotettava sellainen.
Sarjan viimeiset jaksot sekä avartavat Agathan taustoja, että pitävät huolen siitä, ettei hänen arvaamattomuutensa kokonaan katoa. Hänen ei myöskään voi sanoa päätyvän sovittamaan rikoksiaan sarjan aikana. Päinvastoin, viimeinen jakso paljastaa hänen kätensä olevan paljon verisemmät kuin katsojat osasivat aavistaakaan. Hänen paha maineensa noitien keskuudessa on täysin ansaittu ja on ihme, että kukaan hetkeksikään on sarjan aikana häneen luottanut.
Takaumassa näemme miten juuri ennen kuin Agatha oli alkamassa synnyttämään Nicholasta (Abel Lysenko), Kuolema saapui poikaa noutamaan. Dialogin perusteella tämä tapahtuu joskus sen jälkeen kun Agatha ja Kuolema ovat jo tuhoisan parisuhteensa käyneet läpi. Tai ainakin tämä on viimeinen niitti sille. Luonnollisesti Agatha ei suostu antamaan poikaansa Kuolemalle, kun tämä ei ole edes kerennyt vielä ulos kohdustaan. Säälistä ja rakkaudesta eksäänsä kohtaan Kuolema suostuu odottamaan jonkin aikaa ennen kuin vie Nicholaksen hengen.
Seuraa kohtauksia, joissa näemme miten Agatha ja Nicholas matkaavat yhdessä halki 1750-luvun Yhdysvaltojen. Yhdessä he kehittelevät lastenlorua, joka lopulta kehittyy Noitien tien balladiksi. Näemme myös miten tämän laulun avulla Agatha alkoi houkutella muita noitia luokseen, surmatakseen nämä. Eräänä päivänä Nicholaksen omatunto kuitenkin alkaa kolkuttaa, jonka johdosta hän ja Agatha päästävät joukon noitia pälkähästä. Tottakai juuri sitä seuraavana yönä Kuolema korjaa Nicholaksen talteen.
Implikaatio on sanomattakin selvä. Agatha pitkitti poikansa elämää ruokkimalla Kuolemaa noitien ruumiilla. Katsojana on helppo ymmärtää ja jopa tuntea myötätuntoa Agathaa kohtaan. Tottakai tämä pyrki pitämään lapsensa hengissä keinolla millä hyvänsä. Tämä ei tietenkään tarkoita että se olisi ollut oikein ja Nicholaksen epäröinti kertoo todella paljon. Hän ei missään nimessä olisi suostunut auttamaan äitiään mikäli olisi tiennyt totuuden. Tämä tulee selväksi jakson lopun ihastuttavan herkässä kohtauksessa, jossa Agatha vihdoin tunnustaa miksi pelkää kuolemista niin paljon. Hän pelkää kohtaavansa lapsensa tuonpuoleisessa ja joutuvansa tunnustamaan tälle lukemattomat murhansa.
Nicholaksen kuolema ei myöskään saanut Agathaa lopettamaan noitien surmaamista. Päinvastoin hän jatkoi sitä entistäkin kiivaammin. Hän huijasi noidat iskemään häntä taioillaan ja imi nämä hengiltä, aivan kuten teki äidilleen ja myöhemmin Alicelle. En nyt ole satavarma kerrottiinko jaksossa miksi Agatha massamurhaansa jatkoi, mutta olen aika varma syystä. Joko hän keräsi mahdollisimman paljon voimaa päihittääkseen Kuoleman, tai sitten hänen lapsensa jättämä aukko sai hänet entistä vallan himoisammaksi. Muiden noitien tappaminen ja näiden voimien varastamisesta tuli ainoa tarkoitus hänen elämälleen.
Tätä kautta sarja tekee myös hyvin selväksi miksi Agathalle oli niin tärkeää, ettei Billy häpeäisi voimiensa aiheuttamia ongelmia. Hänelle muodostui heikkous poikaa kohtaan, johtuen siitä miten tämän hyvä sydän muistutti häntä omasta lapsestaan. Ja mikäli Billy sitten tuomitsisi Agathan väkivaltaisuuden, olisi se lähimpänä tämän omalta lapselta tulevaa tuomiota, mitä elävien maailmassa on mahdollista kohdata. Sarja osoittaa herkullisella tavalla miten Agatha ei kaikesta pahuudestaan huolimatta pysty todellisuudessa seisomaan tekojensa takana. Hän tietää tehneensä väärin, mutta ei ole valmis sitä totuutta kohtaamaan, johtuen sovituksen vaatimasta mahdottoman suuresta työstä. Häntä voisi hyvin helposti verrata toiseen legendaariseen MCU-pahikseen, Loki Laufeysoniin, joka myös vuosisatojen murhien jälkeen joutui kohtaamaan menneisyytensä.
Tottakai Agathan uhrautuminen Billyn puolesta on mainittava hänen yhtenä hyvänä tekonaan. Kuolema antaa tarjouksen kaksikolle, että vie yhden heistä mukanaan ja jättää toisen rauhaan. Agathan hän haluaa surmata pitkän kaunansa vuoksi, Billyn taas koska tämä on hänen silmissään luonnoton abominaatio taikuudella luotuna, kuolleen pojan ruumiiseen tarttuneena sieluna. Aluksi Billy ottaa kenties todella typerän riskin ja antaa valtaosan voimistaan Agathalle, toiveenaan että tämä voisi päihittää Kuoleman. Toiminta on mielestäni hauskaa katseltavaa, vaikka samaan aikaan voivottelin sitä, jos sarja oikeasti päättyisi kaikkien muiden MCU-tarinoiden tavoin vain kohtuullisen viehättävään väkivaltanäytökseen.
Tajutessaan ettei voi voittaa Kuolemaa, Agatha kuitenkin yllättää syleilemällä ja suutelemalla Kuolemaa. MCU:n luultavasti ensimmäinen lesbosuudelma on täynnä tunnetta, niin tragediaa kuin puhdasta himoakin. Ja sen lopettaminen Agathan kuolemaan on tottakai omalla tavallaan traagista, mutta omissa silmissäni erinomaisen toimiva kohta hahmon kaaressa. Nuoren pojan puolesta uhrautuminen on kuitenkin merkki Agathan potentiaalisesta hyvästä. Ei se tietenkään riitä hänestä hyvää tekemään, mutta askeleena oikeaan suuntaan se antaa lupausta tulevasta.
Sarjassa ei myöskään kuitenkaan tämän kautta sorruta trooppiin kuolemasta sovituksena. Agathan paluu heti seuraavassa jaksossa kummituksena näyttää että tämän on mahdollista vielä elämänsä jälkeen jatkaa tekojensa sovittamista. Jakson lopussa hänen nähdään lähtevän yhdessä Billyn kanssa etsimään Tommya. Auttamalla poikaa löytämään tiensä ja oppimaan käyttämään voimiaan, voi Agatha potentiaalisesti välillisesti auttaa vielä lukuisia ihmisiä. Kenties hänen on vielä mahdollista löytää rauha ja siirtyä tuonpuoleiseen kohtaamaan poikansa?
Kuolemasta vielä sanottakoon, että vaikka tämän syy haluta Billy hengiltä on typerä, antaa nämä jaksot myös myötätuntoisemman kuvan hahmosta. Vaikka hän aluksi Alicea noutaessaan vitsaileekin siitä miten usein hän kuulee ihmisten haluavan lisää aikaa, antaa hän tämän kuitenkin ottaa hetken, jonka aikana hyväksyä kohtalonsa. Ennen kaikkea Nicholaksen kohdalla Kuolema osoittaa ettei oikeastaan saa mitään ylimääräisiä kiksejä viattomien ihmishenkien viemisestä. Lasta kohtaan hän on oikein hellä ja antaa tämän hyvästellä äitinsäkin. Tämä muistuttaa vanhoista taideteoksista, joiden mukaan Kuolema on kaikille tasa-arvoinen ja pelättävän hirviön sijaan elämän päässä odottava lämmin ystävä. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä nähdäänkö häntä vielä tulevissa MCU-projekteissa ja millaisissa rooleissa.
Muuten hahmojen tulevaisuudesta on vaikea sanoa paljoa mitään. Tottakai Billy tulee olemaan osa mahdollista Young Avengers -projektia, milloin ikinä Marvel Studios saakaan sen aluilleen. Huhut internetissä hahmon seuraavan askeleen suhteen kuitenkin loikkivat vähän missä sattuu. Toisten mukaan hän tulee olemaan osa VisionQuest-sarjaa, toisten mukaan hänen veljensä saa oman sarjan ja Billy omansa. Joidenkin mukaan hahmot nähdään seuraavaksi mahdollisessa Scarlet Witch -elokuvassa. Vaihtoehtoja piisaa ja tuskinpa Marvelillakaan on vielä varmaa vastausta. Valitettavampi osa MCU:n Multiversumisaagaa on ollut se, ettei juuri koskaan ole varmaa missä mikäkin hahmo seuraavan kerran nähdää. Mutta eipä tässä onneksi kiirekään ole. Hyvää kannattaa odottaa.
Agatha All Along -sarjan viimeiset jaksot, Mua seuraa ystäväin, kunniaan eessäpäin ja Neito, äiti, eukko, tarjoavat erinomaisen, tyydyttävän päätöksen loistavalle MCU-sarjalle. Hahmojen tarinat viedään erinomaiseen päätökseen, josta on hyvä loikata tulevissa projekteissa eteen päin. Sarjan mysteerit avautuvat nätisti ja herättävät suuren määrän syvempiäkin ajatuksia. Jaksot uskaltavat myös aiheuttaa pientä epämukavuutta ja mahdollisesti haastaa katsojien odotuksia tarinan todellisuuden suhteen. Joka tapauksessa niiden avulla Agatha All Along -sarjasta muodostuu kokonaisuutena mahdollisesti yksi parhaista MCU-sarjoista. Kukapa olisi arvannut?
Vaan millaisia fiiliksiä sinulle jäi sarjan lopusta ja koko sarjasta ylipäätänsä? Kerro toki kommenteissa. Voit myös tukea kanavaani YouTubessa painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Voit seurata toimiani somessa nimellä okuvakarju. Olen myös mukana leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi -projekteissa. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti