Crossing (Passage, გადასვლა, Geçiş, 2024)

Crossing Passage, გადასვლა, Geçiş, 2024 Ohjannut ja kirjoittanut: Levan Akin

Kun And Then We Danced -elokuva julkaistiin Suomessa, muistan harkinneeni sen katsomaan menemistä. Ruotsingeorgialaisen avoimesti homoseksuaalin ohjaajan elokuva homofobiasta Georgiassa vaikutti kiinnostavalta. Syystä tai toisesta en kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi mennä teatteriin asti teosta katsomaan. Uusi mahdollisuus tutustua Levan Akinin ohjaukseen tuli eteeni vastikään, kun hänen uusi elokuva esitettiin Arthouse Cinema Niagaran lehdistönäytöksessä. Kun sitten vielä pääsin ylös kyseisenä perjantaiaamuna olin valmis hyppäämään avoimin mielin Georgiaan ja Turkkiin sijoittuvaa Crossing-elokuvaa katsomaan.


Lia (Mzia Arabuli) on vastikään siskonsa menettänyt eläköitynyt opettaja pienestä georgialaisesta kylästä. Sisaren viimeinen toive oli, että Lia etsisi käsiin hänen kadonneen tyttärensä. Tyttö oli aikanaan heitetty ulos talosta transsukupuolisuutensa vuoksi. Achi-niminen nuori poika (Lucas Kankava) väittää saaneensa kadonnelta tytöltä osoitteen josta tämän löytää. Yhdessä Lia ja Achi matkaavat rajan yli Turkkiin ja Istanbulin suurkaupunkiin. Siellä he tapaavat myös trans aktivistin ja asianajan Evrimin (Deniz Dumanli), joka tarjoutuu auttamaan etsinnöissä.


On jo lähtökohtaisesti tärkeää, että länsimaihin tuodaan sateenkaarevia tarinoita maista, joissa LHBT+ -oikeudet eivät ole edes sillä tasolla millä vaikkapa ne ovat Suomessa. Kväärejä löytyy jokaisesta maailman kolkasta ja he ansaitsevat tulla nähdyksi. Näin ollen Crossing-elokuvaan hypätessä on helppo olla teoksen puolella. Teoksen haluaa olla hyvä jo pelkän käsittelemänsä aihepiirin vuoksi. Tällaisessa tilanteessa saattaa katsojana sitten vahingossa huijata itsensä pitämään jostain mistä ei todellisuudessa välittänytkään. Väitän kuitenkin voivani hyvällä omallatunnolla sanoa Crossingin olevan varsin onnistunut elokuva.


Elokuva lähtee liikkeelle Achin perspektiivistä. Näemme hänen asuvan kelvottomassa pikku mökissä veljensä, sekä tämän vaimon ja vauvan kanssa. Achilla ei ole töitä ja hänen veljensä jatkuvasti huutamassa hänelle ja perheelleen. Heti alkuminuuteista katsojalle on selvää, että Achi on ansassa turhauttavassa tilanteessa, mikä ei tarjoa hänelle minkäänlaisia mahdollisuuksia tai tulevaisuuden näkymiä. Kun paikalle sitten pelmahtaa veljen entinen opettaja, jonka kanssa voisi lähteä suureen Istanbuliin etsimään mahdollisuuksia on katsojan helppo samaistua innokkaaseen Achiin. Kukapa ei haluaisi ahdistavasta loukusta paikkaan, jossa oma potentiaali saattaa oikeasti realisoitua joksikin järkeväksi.


Levan Akin on tehnyt Achin ja Lian suhteesta huvittavat epämiellyttävän. Vanhempi nainen ei ole millään tasolla innoissaan matkaseurasta, mutta joutuu myöntymään tämän pyyntöön, kun tajuaa ettei itse osaa ollenkaan turkkia tai englantia, eikä näin olleen voi pärjätä naapurimaassa. Elokuvan aikana Lia sitten saa jatkuvasti käskeä poikaa olemaan hiljaa ja turhautumaan tämän oikkuihin. Katsojana voi tuntea Lian epämiellyttävänä, mutta Mzia Arabulli tuo sen verran syvyyttä esittämäänsä hahmoon, että katsoja tuntee jonkin syvemmän painavan tätä. Sanomattakin selvää, että kyse on hänen tehtävästään löytää kadoksissa oleva transnainen.


On huomionarvoista, että elokuva keskittyy pääasiassa kahden oletettavasti heteron hahmon perspektiiviin. Ainakaan nämä eivät missään vaiheessa osoita minkäänlaista merkittävää kiinnostusta samaan sukupuoleen tai riko käyttäytymisellään sukupuolirooleja. Akinin elokuvan kohdeyleisö tuntuu olevan enemmän heteroyleisö, kuin muut aakkoskerhon toverit. On totta, että heterot ovat yliedustettuja kohderyhmänä, mutta Crossing onnistuu mielestäni oikeuttamaan perspektiivinsä. Akin tuntuu nimenomaan haluavan auttaa valtaväestöä samaistumaan paremmin marginalisoituihin ihmisiin, mutta myös samalla haastaa nämä katsomaan peiliin.


Istanbulin kaduilla Achi kiertelee yössä töitä etsien. Hänen ja Lian hotelli on kurja, meluisa sikolätti. Siitä huolimatta poika tuntuu viihtyvän suurkaupungissa paremmin. Hän ei anna vastoinkäymisten lannistaa itseään, vaan tarttuu eteen tuleviin mahdollisuuksiin. Jo ensimmäisenä yönä vieraassa kaupungissa hän onnistuu löytämään hänet mukaansa tahtovaa seuraa. Vaikka Achi bilettää vähän turhankin ankarasti läpi yön, näyttää Akin kaupungin tekevän hänelle hyvää. Poika onnistuu luomaan matkan tarkoitusta hyödyntäviä suhteita, mutta myös vapautumaan entisistä kahleistaan. On vaikea olla ajattelematta Achin tarinaa kevyenä allegoriana sateenkaarevalle elämälle. Kuinka moni kvääri onkaan jättänyt ahdistavan ja myrkyllisen syntypaikkansa maalla löytääkseen onnensa kaupungin monimuotoisuudesta ja mahdollisuuksista? Vaikka heteromiehenä en ehkä kaikkia Akinin tarinan nyansseja tunnistakaan, on hänen tarinansa ytimessä universaalia ihmisyyden kokemusta.


Lian tarinan kautta Levan Akin tarkastelee sivustakatsojan roolia transfobian edessä. Hahmo ei hevillä puhu suhteestaan sisarentyttöönsä, eikä erityisemmin kommentoi tämän transeutta. Mutta hän ei myöskään missään vaiheessa esimerkiksi väärinsukupuolita tätä. Kun tarina etenee opitaan myös hänen perheensä taustasta lisää. Siskontyttö oli aikanaan heitetty pois kotoa vihaisen, transvihamielisen langon toimesta. Mielikuva yhdistää tämän automaattisesta alussa kuvattuun Achin veljeen, vaikka lankoa itseään ei koskaan näytetä. Selvää on kuitenkin se, että Lia tai hänen sisarensa eivät tehneet mitään perheen heikoimmassa asemassa olevan nuoren hyväksi. Akin näyttää miten tuhoisat seuraukset tällä on. Mikäli et ole valmis puolustamaan läheistäsi nyt, voi hyvin olla että saat katua sitä lopun elämääsi.


Elokuvan lopussa Akin tekee erikoisen valinnan, jolla melkein tuntuu päästävän Lian, ja tätä myötä yleisönsä pälkähästä. En halua sitä spoilata, mutta hetken ajan koko elokuva tuntui olevan vaarassa sortua heikkomielisen valinnan vuoksi. Levan Akin on onneksi tiukempi taiteilija kuin tämä hetki antaa ymmärtää. Muuten tiukasti realismissa kiinni oleva elokuva tuokin mukaan todellisuutta rikkovia, vertauskuvallisia elementtejä. Katsoja saa lopussa itse pohtia näiden tarkoitusta. Oleellisinta itselleni oli kuitenkin se, että Akin mene noin vain antamaan läheistensä pettäneille ihmisille synninpäästöä. Suuren rikoksen sovittaminen vaatii paljon työtä ja ihmiset jotka eivät siihen ole valmiita, saavat tuntea tekojensa seuraamukset sisuksissaan hamaan loppuun asti.


Kvääriperspektiivi ei onneksi kokonaan puutu Crossingista ruudun edestä. Teoksen kolmas päähenkilö Evrim esitellään ensimmäisen näytöksen loppupuolella. Aluksi uuden hahmon esittely tuntuu hiukan hämmentävältä, kun katsoja on jo ehtinyt tottua seuraamaan Liaa ja Achia. Evrim kuitenkin löytää nopeasti paikkansa yleisön sydämestä, kiitos Deniz Dumanlin lämpimän performanssin. Kyseessä on energinen ja mukaansatempaava hahmo, joka edustaa positivista voimaa minkä hyvä yhteisö voi parhaimmillaan sateenkaarevassa ihmisessä herättää. Vaikka Evrim joutuukin kohtaamaan sekä systemaattista, että sosiaalista transvihaa, on hänellä voimaa kohdata se arjessaan. Samaa on vaikea kuvitella tapahtuvan yksinäiselle ihmiselle maaseudulla.


Levan Akin tekeekin hienon työn kuvatessaan Istanbulin transyhteisöjen monimuotoisuutta. Moni joutuu tekemään seksityötä selvitäkseen, mutta solidaarisuus transnaisten välillä on erittäin voimakasta. He ovat innokkaita auttamaan siskontyttöään etsivää Liaa. Elokuvassa nähdään myös miten joissakin yhteisöissä saattaa olla tiukemmat säännöt kuin toisissa ja tätä kautta laajemman kirjon transnaisia, muistuttaen myös takarivin katsojia siitä, että ei, transnaisetkaan eivät ole monoliitti. Ja tietenkään transnaisten myötätunto ei myöskään rajoitu vain heidän omaan viiteryhmäänsä. Yhtenä maailman eniten syrjittynä ryhmänä he pystyvät samaistumaan parhaimmillaan kenen tahansa tukalaan tilanteeseen. Tästä esimerkkinä Evrimin tuttavuus kodittoman oloisten pikkulasten kanssa, joita hän myös auttaa parhaansa mukaan.


Crossing on erittäin toimiva matka monimuotoisen Istanbulin syrjemmille kaduille vieraan silmin. Levan Akin on kirjoittanut ja ohjannut teoksen joka onnistuu erinomaisesti Roger Ebertin sanojen mukaisena “empatiaa luovana koneena.” Se kuvastaa hienosti suurkaupungin herättämää toivoa ja vapautta, samalla kun kainostelematta sanoo mistä tarve moiselle herää. Erityisesti heterot katsojat saavat elokuvasta kotiin vietävää, mitä tulee heidän väleihinsä sateenkaareviin läheisiin. Kerrassaan mainio teos!


Kertokaa omat mietteenne Crossingista ja muista Levan Akinin elokuvista! Voitte myös auttaa minua YouTubessa, painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somessa löydätte minut nimellä okuvakarju. Olen myös mukana leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi -projekteissa. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Häjyt 2 (2025)

Kuvakarju-arvostelu: Kapina elämän puolesta (2025)

Ei koskaan yksin (2025)