Klaani – tarina Sammakoitten suvusta (1984)
Vuosi tai pari sitten tuli nähtyä Tampereen teatterin tulkinta Tauno Kaukosen romaanista Klaani. Muistan siinä olleen ihan mielenkiintoisia asioita ja sanottavaa rikollisuuden periytymisestä, mutta päähenkilön angstisuuden rikkoneen liiaksi immersiota, jotta teos olisi toiminut kokonaisuutena. Mutta Klaanistahan on tehty myös elokuva. Ja nyt kun se on tekemässä paluun teattereihin, menin katsomaan sitä Tampereen lehdistönäytökseen. Miten Mika Kaurismäen version tarinasta sitten toimi minulle? No, ei erityisen hyvin.
Klaani – tarina Sammakoitten suvusta kertoo nuoresta Aleksanteri Suuri Sammakosta (Markku Halme). Sammakon suvun jokaisen polven esikoispoika kuulemma aina kantaa Aleksanteri Suuren nimeä. Nimessä haiskahtaa annos ironiaa, sillä Sammakot ovat Tampereen seudulla tunnettuja vain rikollisina ja juoppoina. Turhautuneena pomonsa komenteluun Aleksanteri ottaa lopputilin työstään verstaalla. Samaan aikaan hänen setänsä Leevi (Kari Väänänen) ja perhetuttu Roope Andersson (Sakari Rouvinen) karkaavat vankilasta. Juoppoon isäänsä Samuliin (Juhani Niemelä) kyllästynyt Aleksanteri ihailee setäänsä ja Roopea, joiden myötä rikollisen ura alkaa houkutella myös häntä. Hänen tyttöystävänsä, Roopen sisko Mirja (Minna Soisalo) kuitenkin yrittää parhaansa mukaan houkutella Aleksanterin kaidalle polulle.
Siinä missä Tampereen teatterin Klaanissa Aleksanteri Suuri Sammakon jatkuva valitus ilman tasapainottavia luonteenpiirteitä oli turhauttava seurattavaa, on elokuvaversion Aleksanteri turhankin hiljainen. Ymmärrään teoriassa idean hiljaisemmasta, sisäänpäin kääntyneestä performanssista, jossa hahmo imee sisäänsä ympäristönsä tapahtumia ja katsoja tuntee tämän kasvojen kautta mitä hahmokin. Ohjaaja-kirjoittaja Mika Kaurismäki ei kuitenkaan ole onnistunut tuomaan esille Aleksanteria esittävästä Markku Halmeesta siihen vaadittua karismaa. Halmeen esitys on enemmän mitäänsanomaton ja eloton kuin hienovarainen tai hillitty. Lähes koko elokuvan ajan Aleksanteri tuntuu enemmän edestakaisin harhailevalta zombilta kuin teiniltä, joka on epävarma paikastaan maailmassa.
Erityisen suuren ongelman tästä tekee se, että koko elokuva pyörii Aleksanterin ympärillä. Kaikessa elokuvan tapahtumissa on kyse siitä päätyykö hän seuraamaan muiden Sammakon suvun miehiä vankilaan vai pystyykö hän irtautumaan näiden luomasta kierteestä. Kaikkien muiden hahmojen olemassa olo on täysin riippuvainen heidän suhteestaan Aleksanteriin. Me kyllä opimme esimerkiksi hänen isoisänsä Vanhan-Aleksanterin (Ville Salminen) olleen epäonnistunut, väkivaltainen isä ja aviomies perheelleen. Teksti näin selittää Aleksanterin isän ja setien tilannetta, mutta ilman kunnollista uppoutumista näiden hahmojen sisäiseen maailmaan siihen ei pääse kunnolla käsiksi. Sammakon veljekset jäävät todella pinnallisiksi hahmotelmiksi henkilöistä. Katsoja tietää esimerkiksi Samulin olevan juoppo Vanhan-Aleksanterin kasvatuksen vuoksi, mutta ei tunne tätä millään merkittävällä tavalla. Samulin olemassaolon tuntee vain turhauttavana kun se peilataan määjyn Aleksanterin kautta yleisölle. Kunnollinen sukellus sivuhahmojen maailmaan tai karismaattisempi Aleksanteri olisivat toimineet erinomaisena boostina teokselle.
Juonihan on Klaanissa oikein hyvä. Tarina pojasta joka yrittää päästä eroon pahasta perimästään ja pohdinta siitä onko se edes mahdollista on syystäkin usein koluttu teema. Mika Kaurismäki onnistuu kohtuullisen hyvin osoittamaan miten koko systeemi on ennalta säädetty Aleksanteria vastaan. Paikalliset poliisit pitävät häntä silmällä jo lähtökohtaisesti ihan vain siksi, että tämä kantaa Sammakoitten nimeä. Kotona hänen äitinsä saattaa yrittää kannustaa häntä rehelliseen työntekoon, mutta tämän ääni hukkuu juopon isän örvellyksen alle. Töissä Aleksanteria pidetään itsestäänselvyytenä ja pompotellaan kohtuuttomasti. Klaani – tarina Sammakoitten suvusta tuntuu hyvin ymmärtävän tekstinä sitä mikä ihmisiä rikollisiksi ajaa. Mikäli yhteiskunta ei tarjoa muita mahdollisuuksia, on niitä vaikea löytää.
Mutta vain se että niitä ei ruudulla näy, ei välttämättä tarkoita etteikö niitä olisi olemassa. Tässä tuntuu olevan jonkinlaista väärinymmärrystä minun ja elokuvan välillä. En ole täysin vakuuttunut siitä, etteikö Aleksanterilla olisi muita mahdollisuuksia. Toki hänen esimiehensä töissä on kohtuutonta, mutta oliko kaltoin kohteluun ainoa ratkaisu työpaikasta luopuminen? Oliko tämä Aleksanterin ensimmäinen työpaikka vai viimeinen niitti pidemmälle uralle? Oliko hänen pakko lähteä tämän jälkeen ryöstelemään vai olisiko hän ehkä voinut hiukan pidempään jäädä pohtimaan asioita? Hahmon nuoruus toki selittää paljon hänen kärsimättömyyttään, mutta Halmeen roolisuorituksen tönkköisyys estää sitä resonoimasta minussa. Minun on vain todella vaikea tuntea myötätuntoa häntä kohtaan ja näin löytää intoa kannustaa tätä matkallaan.
Mika ja Aki Kaurismäen dialogikaan ei tarjoa tarpeeksi mehua tarinan opetuksista nauttimiseen. Aki Kaurismäki on toki muutenkin tunnettu kirjoittajan hyvin tönköstä ja kirjakielisestä tavastaan tulkita suomalaista mielenmaisemaa. Se ei kuitenkaan hänen isoveljensä ohjauksessa pääse oikeuksiinsa tai on lähtökohtaisesti väärä lähestymistapa Klaanin tarinalle. Dialogi kaipaisi joko leikittelevämpää ja nasevampaa ilmaisua tai sitten suurempaa filosofista viisautta. Tällä hetkellä se tuntuu merkityksettömältä ja vierähtää katsojan toisesta korvasta ulos heti tultuaan sisään toisesta.
Timo Salmisen kuvaus Mika Kaurismäen ohjaamana ja leikkaamana ei myöskään erityisemmin vakuuta. Jonkin aikaa sympaattisena näyttäytyvät kamera-ajot ja sinertävät iltojen kuvaukset alkavat pidemmän päälle tuntua harrastelijan puuhastelulta kömpelyydessään. Säveltäjä Anssi Tikanmäen dramaattiset musiikit yhdistettynä kuvastoon saavat teoksen tuntumaan melodramaattisuudessaan ylitsepursuavan kornilta. Elokuvalle voisi melkein nauraa, mutta se ei ole edes tarpeeksi hauska siihen. Siitä puuttuu tiedostava, hyvää huumoria osoittava kyky ajoittaa dramaattiset hetkensä oikealla tavalla.
Kyllä Klaani – tarina Sammakoitten suvusta -elokuvaa katsoo sellaisen tunnin toiveikkaana ja tarinan potentiaaliin uskovana. Mutta puolivälin jälkeen sen alkaa nähdä yhä enemmän valitettavana kömmähdyksenä tekijöidensä repertuaarissa. Karismaton päähenkilö imee liikaa huomiota ympäriltään, saaden koko elokuvan maailman mielenkiinnon katoamaan. Tarinan moraalin suuri potentiaali valuu hukkaan toteutuksen heikon kokonaisuuden vuoksi. Sääli. Ehkä Tauno Kaukosen lähdeteos on parempi?
Kuulen mielelläni kuitenkin myös teidän mietteitänne Klaanista. Kertokaa kommenttiosiossa toimiiko tämä elokuva teille tai onko lähdeteos teille tuttu. Voitte myös tukea kanavaani YouTubessa painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Erityisesti arvostan jos jaatte arvostelujani eteen päin. Somesta löydätte minut nimellä okuvakarju. Olen myös osa leffamedia.fi ja Marvel Podcast Suomi -projekteja. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti