Juror #2 (2024)

Juror #2

2024

Ohjannut: Clint Eastwood

Kirjoittanut: Jonathan Abrams

Clint Eastwood ei itsessäni pahemmin herätä tunteita ohjaajana. Hänen aiemmista töistään Million Dollar Baby ja Kirjeitä Iwo Jimalta taitavat olla ainoat mitä olen nähnyt. Erityisesti hänen viime aikaisten tuotoksien vastaanotto ei ole ollut sellainen, mikä olisi kannustanut erityisesti Eastwoodin ohjauksiin tutustumaan, vaikka toki paljon kehuja on aikaisemmin saanutkin. Juror #2 kuitenkin oli kerännyt sen verran kehuja suosikki leffapodcasteissani, että päätin sen vilkaista kun se Maxiin ilmestyi. Ja kyseessä todellakin oli nautinnollisen tehokas oikeussalidraama loistavalla premissillä.

Tarina lähtee käyntiin kun Justin Kemp (Nicholas Hoult) kutsutaan valamieheksi murhaoikeudenkäyntiin. Rikollisen taustan omaavaa James Sythea (Gabriel Basso) syytetään tämän naisystävän, Kendall Carterin (Francesca Eastwood), surmaamisesta. Piirisyyttäjäksi pyrkivä syyttäjä Faith Killebrew (Toni Collette) on täysin vakuuttunut Sythen syyllisyydestä ja käyttää oikeudenkäyntiä apuna vaalikampanjassaan. Kun oikeudessa sitten kerrataan tapauksen yksityiskohtia, tajuaa Justin Kemp kamalan asian: hän itse on syyllinen Kendall Carterin kuolemaan. Huono omatunto ja oikeudentaju alkavat painaa, kun Justinin pitää päättää tunnustaako hän rikoksensa, vai antaako hän viattoman miehen mennä puolestaan vankilaan.

Ohjaajana Clint Eastwood on tunnettu siitä, että hän usein kuvaa otoksensa vain kerran tai kahdesti. Omat ennakkoluuloni puhuvat laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä, mutta ilmeisesti Eastwoodilla on taustalla tässä filosofia, jonka mukaan hän haluaa kaiken dialogin kuulostavan ensi kertaa lausutulta. Valitukseen ei myöskään ole aihetta mitä tulee toteutukseen Juror #2:ssa. Tiukasta aikataulusta huolimatta Eastwood saa näyttelijöistään esiin todella luontevan tuntuisia performansseja. Pääosaa esittävä Nicholas Hoult kantaa todella hienosti hahmonsa sisäistä kamppailua ja tunteiden pyörremyrskyä herkässä otteessaan. Muista näyttelijöistä Toni Collette nousee erityisesti esiin syyttäjä Faith Killebrewllä, tuoden performanssiinsa upeasti hiottua särmää, antaen itselleen mahdollisuuden hiukan leikitelläkin ohjaajan hopusta huolimatta.

Ja vaikka kuvaussessiot ovat ilmeisesti olleet todella tehokkailta, ei elokuva koskaan tunnu hosutulta. Eastwood on selvästi suunnitellut projektinsa huolella kuvaaja Yves Bélangerin kanssa. Cinematografia ei saa katsojaa missään vaiheessa haukkomaan henkeään, vaan kuvakerronnan tehokkuus piilee näkymättömyydessä. Kuvakulmat ja -koot on valittu tehostamaan antamaan tilaa näyttelijöille ja tarinalle. Yhdistettynä Joel Coxin ja David Coxin leikkaukseen antavat kuvaus ja ohjaus Juror #2:lle siivet. Elokuva etenee määrätietoisella tehokkuudella, jossa jokainen hetki tuntuu olennaiselta Eastwoodin tavoitteleman kokonaisuuden kannalta.

Elokuvan ytimessä on loistava idea siitä, mitä tapahtuu kun valamies huomaa olevansa syyllinen oikeudessa käsiteltävään rikokseen. Kyseessä on uskomaton sattuma, joka aiheuttaa mehukkaan moraalisen dilemman. Jonathan Abramsin käsikirjoitus tekee erinomaista työtä tarjotessaan katsojille mahdollisimman monimutkaisen version ongelmasta, saaden katsojan itsensäkin käsittelemään omaa moraaliaan. Elokuvassa panostetaan erinomaisesti Nicholas Houltin esittämän Justin Kempin elämään ja persoonaan. Näyttämällä tämä viimeisillään raskaana olevan naisen uskollisena ja välittävänä aviomiehenä, alkaa katsoja heti tuntea sympatiaa miestä kohtaan. Tämä on myös neljä vuotta raittiina pysynyt alkoholisti, mikä osoittaa hahmon olevan kykenevä kasvuun, mistä hän itsekin mainitsee dialogissa. Katsojan on todella vaikea toivoa mitään pahaa Kempille.

Samaan aikaan murhasta syytetty James Sythe näyttää täydelliseltä rikolliselta. Todistajien mukaan tämä huusi ja solvasi naisystäväänsä tämän kuolinyönä. Sythen kerrotaan omaavan pitkä historia rikollisuuden parissa. Mutta samaan aikaan on selvä, että hän ei ole syypää naisystävänsä murhaan. Abramsin käsikirjoitus herättää kysymyksen siitä, onko hyväksyttävää tuomita ihminen murhasta mitä tämä ei tehnyt, mikäli hänellä on muuten moraalisesti kyseenalaista taustaa tai on muuten vaarallisen ja väkivaltaisen oloinen. Tähän tottakai tuo lisää mutkia se, että Kemp on hahmona itse todiste siitä, että ihmiset voivat muuttua. Eikö Sythe siis ansaitse saman mahdollisuuden kuin kaikki muutkin, riippumatta hänen taustastaan?

Mutta sitten taas Kempin vaimo Ally Crewson (Zoey Deutch) ja tämän syntymistä odottava vauva ovat täysin viattomia tässä kaikessa. Onko oikein että he menettävät puolisonsa ja isänsä onnettomuuden takia? Kempin asianajaja ja AA-sponsori Larry Lasker (Kiefer Sutherland) tekee Kempille selväksi, että mikäli hän tunnustaa rikoksensa, joutu tämä mahdollisesti jopa kolmeksikymmeneksi vuodeksi vankilaan tämän rattijuopumustaustan vuoksi. Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen jakamat rangaistukset ovat lähtökohtaisesti kohtuuttoman pitkiä ja verenhimoiset tuomarit ja syyttäjät käyvät innolla kimppuun kun haistavat vähänkin verta vedessä. Samaan aikaan kolmekymmentä vuotta jotka uhkaavat Kempiä ovat kuitenkin vähemmän kuin se mitä Sytchea uhkaa, mikäli hänet tuomitaan murhasta.

Jonathan Abrams ei myöskään tunnu katsovan kovinkaan hyvällä amerikkalaisen ihmisen mielenmaisemaa. Kaikki tottakai pyrkivät välttelemään valamiehen velvollisuuksia parhaansa mukaan, mutta on järkyttävää nähdä miten kasuaalisti lähes kaikki ovat valmiita heittämään Sythen vankilaan. Valamiesten suljetussa huoneessa Kempin on väännettävä jatkuvasti rautalangasta, jotta hänen toverinsa eivät heitä Sythen elämää hukkaan hetken mielijohteesta. Abrams onnistuu jopa kritisoimaan amerikkalaista poliisia konservatiivisen Eastwoodin elokuvassa, tuomalla mukaan eläköityneen poliisin hahmon yhtenä valamiehistä. Tämä J. K. Simmonsin jykevästi esittämä kyttä tietää kokemuksestaan miten voimakas vahvistusharha on lainvalvojissa ja kuinka poliisi tuskin edes tutki muita mahdollisia epäiltyjä iskettyään silmänsä Sytheen.

Ainut mikä häiritsi valamiesten verenhimon kuvauksissa oli se, että kaksi eniten esille nousevaa Sythen epäilijää ovat molemmat mustia ihmisiä. Ehkä tarkoituksena oli yrittää välttää mustien ihmisten kuvaamista rikollisuuden puolustajina tai kenties roolitus oli niin sanotusti “värisokeaa”, eikä asiaan kiinnitetty huomiota. Nyt elokuvassa on kuitenkin omituiset vibat, kun poliisien jatkuvasti ahdistelema viiteryhmä onkin heittämässä ihmistä kiireen vilkkaa vankilaan. Selvää on että en syytä tästä näyttelijöitä Cedric Yarbroughia ja Adrianne C. Moorea, joiden roolisuoritukset ovat erinomaisen energisiä ja määrätietoisia.

Huvittavasti nimetty syyttäjä Faith Killebrew ja Chris Messinan esittämä puolustusasianajaja Eric Resnick toimivat elokuvassa myös mielenkiintoisina silmäyksinä Yhdysvaltojen oikeuslaitokseen. Abramsin käsikirjoitus kuvaa hienosti sitä miten näissä ammateissa joutuu jatkuvasti tasapainottelemaan moraalin ja työnkuvan välillä. Resnick myöntää dialogissa suoraa joutuvansa joskus puolustamaan syyllisiä ja tekevänsä parhaansa näiden huonossa tilanteessa. Samoin Killebrewn velvollisuus on parhaansa mukaan saada syytetty tuomiolle. Ja kun mukaan sekoitetaan piirisyyttäjän valinta vaalein, tulee mukaan aimo annos politiikka. Killebrewlle oikeudenkäynnissä ei ole kyse vain yhden tapauksen totuudesta, vaan myös julkisesta turvallisuuden tunnosta ja omasta urasta. Asianajajien työn monimutkaisuus tulee näiden myötä hienosti esille ja saa katsojan pohtimaan oikeuslaitoksen haurautta.

Juror #2 on erinomainen, ajatuksia herättävä oikeussalidraama. Sen ytimessä on kekseliäs idea, jonka ohjaaja Clint Eastwood ja käsikirjoittaja Jonathan Abrams ovat valjastaneet loistavaksi taiteeksi. Elokuva kuvaa hienosti Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen ongelmia ja ihmisen moraalin monimutkaisuutta. Näyttelijöistä erityisesti Nicholas Hoult ja Toni Collette erottuvat edukseen täydestä sydämestä syntyvillä performansseillaan. Joel Coxin ja David Coxin leikkaus antaa elokuvalle erinomaisesti eteenpäin puskevan rytmin, joka tempaisee katsojan kuin katsojan mennessään. Elokuvan rotupolitiikassa on kyseenalaistettavaa, mutta kokonaisuus toimii loistavasti.

Kertokaa omat mietteenne tästä elokuvasta ja Clint Eastwoodista ohjaajana kommenttiosiossa. Myös arvostelujeni jakaminen eteenpäin auttaisi suuresti kanavaani kasvamaan. YouTubessa kannustan teitä myös painaa peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydätte minut nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi yhteistöä. Lisäksi teen Marvel Podcast Suomea Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!