Star Wars: Skeleton Crew – jaksot 1x01-02
Ja taas mennään. Uusi Tähtien sota on alkanut Disney+ -palvelussa. Skeleton Crew -nimeä kantavaa sarjaa isona Tähtien sodan ystävänä odotin tottakai suurella innolla. Mutta erityisesti koska se jälleen kuulosti joltain uudelta tavalta tutkia Kaukaista galaksia. Marvel Studiosin Spider-Man -elokuvien ohjaaja Jon Watts toimii toverinsa Christopher Fordin kanssa sarjan luojina ja heidän ideansa on kertoa kasariklassikko Arkajalat-elokuvan henkeä kanavoiva merirosvoseikkailu, jota tähdittäisi pieni joukko lapsinäyttelijöitä. Ennakkokatsausta sarjaan ei minulle suotu, joten näin Skeleton Crewn kaksi ensimmäistä jaksoa samaan aikaan muun maailman kanssa. Vähemmän yllättävästi olin saman tien myyty.
Sarja vie Tähtien sota -fanit samalle aikakaudelle kuin The Mandalorian ja Ahsoka -sarjatkin. Galaktinen Imperiumi on kaatunut ja Uusi Tasavalta noussut valtaan. Rauhasta ei kuitenkaan voida vielä puhua, sillä tärkeimmät avaruuden kauppareiteistä ovat täynnä verenhimoisia ja ahneita avaruusrosvoja. Tarina alkaa kun Kapteeni Silvon joukko ryöstää tyhjäksi paljastuvan Uuden Tasavallan aluksen ja päätyy kapinoimaan epäonnistunutta kapteeniaan vastaan. Tästä loikataan suoraan idyllisen planeetan lähiöihin, jossa nuori Wim (Ravi Cabot-Conyers) haaveilee jediritarin urasta. Eräänä päivänä hän löytää mystisen luukun metsän keskeltä. Wim vie parhaan ystävänsä Neelin (Robert Timothy Smith) tutkimaan tapausta. Paikalle tulevat myös paikalliset tytöt, Fern (Ryan Kiera Armstrong) ja KB (Kyriana Kratter). Yhtäkkiä nelikko huomaakin olevansa avaruusaluksella ja matkalla kauas pois kotoaan.
Sarjan ensimmäisen jakson aloitus toimii pienenä kunnianosoituksena alkuperäiselle Tähtien sota -elokuvalle. Kyseessä on avaruusaluksilla tapahtuva toiminta kohtaus, jonka alkaa avaruudesta ja siirtyy hitaasti ruudulle valuvasta aluksesta avaruudessa sisälle kuvaamaan ryöstöä. Avaruusrosvojen hyökkäys aluksella ja Uuden Tasavallan kansalaisten joukkomurha tuo vahvasti mieleen Darth Vaderin hyökkäyksen kapinallisten alukselle. Piraattien ylivoima kanavoi samaa uhkaa kuin yksi elokuvamaailman merkittävimmistä konnista aikanaan.
Samaan aikaan ensimmäisen jakson ohjannut Jon Watts pitää myös huolen siitä, että sarja tuntuu nykykatsojalle tuoreelta teokselta. Andrew S. Eisenin leikkaus on nopeatahtista ja tukee hienosti Sean Porterin kameraa. Kohtaus ei nyt maailmaa räjäytä koreografiallaan, mutta kuvallisella kerronnallaan tekee erittäin hyvin selväksi tapahtumien väkivaltaisuuden. Erityisesti laseraseiden osumissa on Disney-ajan muista Tähtien sodista tuttua painoa, joka tekee kohtauksesta immersiivisemmän.
Toimintakohtaus toimii myös mainiona lupauksena sarjan tulevaisuudesta ja rauhoitteluna kärsimättömämmille faneille, joita loppu jakso saattaa kummastuttaa. Ensimmäisen jakson pihvi nimittäin on hyvin maanläheisellä, joskin varsin futuristisella planeetalla ja tämän lapsissa. Olen itse aina puhunut siitä miten pidän enemmän Tähtien sodasta joka muistuttaa mahdollisimman vähän todellista elämää. Skeleton Crewn lähtöpaikka on siksi varsin haastavan tuntuinen. Sarjan päähahmojen koti on tarkoituksella tehty mahdollisimman samaistuttavaksi kotiyleisölle. Idyllinen lähiö jossa ylempään keskiluokkaan kuuluvat lapset haaveilevat seikkailuista ja kiirehtivät kouluun tärkeää koetta suorittamaan tuntuu hyvin tutulta. Leijuvat pyörät tai droidiopettajat antavat lähinnä kosmeettisen scifi-pinnan tarinalle.
Mutta kuten aina sanon, taide tulee kohdata ennen kaikkea sen omilla ehdoilla, eikä omien halujen tai odotusten mukaan. Ja on sanottava, että Christopher Fordin ja Jon Wattsin käsikirjoitus tekee tämän varsin helpoksi. Maailma johon he katsojan tuovat on toki tuttu, mutta myös lämpimän helposti lähestyttävä. Selkeästi realisioitu maailma vie mennessään ja saa katsojan keskittymään sarjan sydämenä toimiviin lapsihahmoihin. Nämä tuntuvat kanavoivan hyvin pitkälti 80- ja 90-luvun lastenelokuvien arkkityyppejä, minkä Ford ja Watts onnistuvat kääntämään edukseen. Sille on syynsä miksi nämä samat hahmotroopit toistuvat mediassa. Hahmojen dynamiikka tulee todella nopeasti katsojalle selväksi jolloin katsojan on helppo mieltyä heihin jakson aikana.
Toki Skeleton Crewn muksuihin ihastumista helpottaa myös se, että Ford ja Watts ovat palkanneet rooleihin aivan muikeita näyttelijöitä. Ravi Cabot-Conyers esittää Wimiä, nuorta haaveilijaa, jonka syytä koko joukon kokema seikkailu on. Cabot-Conyers sopii erinomaisesti naiivin hahmon rooliin, tehden kauniin herkän performanssin, johon kaltaisteni entisten nörttilasten on todella helppo samaistua. Neelin äänenä kuullaan Robert Timothy Smith, joka tekee hahmostaan suloisen kainon pikkupojan, joka tuntuu pursuavan rakkautta ystäviään ja perhettään kohtaan. Ryan Kiera Armstrong taas esittää joukon kapinallista Ferniä, jonka voimakastahtoinen asenne yhdistettynä johtajanvaistoon voisivat heikommissa käsissä muuttua ärsyttäviksi, mutta onnistutaan valjastamaan ihailtavaksi. Kyriana Kratter KB:n roolissa jää ensimmäisissä jaksoissa vielä hiukan etäiseksi, mutta täydentää hyvin ryhmää tasapainottavana, rauhallisempana elementtinä Fernin vieressä.
On toki vanhanaikaista ja kulunutta, että lasten tarinaa ainakin alussa ohjaa hyvin paljon homehtunut “pojat vastaan tytöt” -asenne. Wimin ja Neelin seksismiä ei onneksi erityisemmin korosteta, mutta Fernin julistama “ei poikia” -sääntö tuntuu silti varsin väsyneeltä. En tiedä onko hiekkalaatikoilla edelleen tämä sama kulahtanut meininki ja vaikka Tähtien sota pyrkiikin nostalgiaan, siinä missä vaikkapa Star Trek pyrkii idealismiin, voisi mielestäni edes tällaisessa Tähtien sotakin toimia parempana esimerkkinä lapsille. Lasten välillä ei pitäisi olla turhaan sukupuolittuneita rajoja ja nuorille suunnattujen ohjelmien tulisi reflektoida tätä.
Toki sitten voidaankin kyseenalaistaa se kelle Skeleton Crew onkaan lopulta suunnattu. Jon Watts on pitkään sanonut, että vaikka sarjaa tähdittävät lapset, ei se tee siitä lasten sarjaa. Skeleton Crew myös nimenomaan kulkee hyvin paljon 80-luvun nostalgialla ja sitä on jo nyt verrattu paljon Amblin Entertainmentin tuotantoihin kuten E.T:hen ja aiemmin mainitsemiini Arkajalkoihin. Sinänsä siis sarjan kohdeyleisöksi voi päätellä Netflixin Stranger Thingsin tavoin entiset 80-luvun lapset. Haluan kuitenkin hiukan puskea tätä vastaan.
Tähtien sota on kuitenkin aina ollut pääasiassa lapsille tarkoitettu maailma. Ei nyt tietenkään niille perheen pienemmille, mutta ehdottomasti ala- ja yläasteikäisille mukuloille. Jännitys, seikkailu ja väkivalta on ollut sopivan kevyttä tätä kohderyhmää varten ja teemat yleensä selkeitä hyvän ja pahan välistä taistelua kuvaavia. Tottakai välillä tähän on heitetty monimutkaisempaa ja harmaampaa kuvausta mukaan. Erityisesti Andor-sarja käsitteli fasismia Tähtien sodalle harvinaisella hienovaraisuudella ja painolla. Liikkumavaraa on siis paljonkin, mutta kun sarjaa sitten oikein tähdittävät lapset, tuntuu se entisestään herättelevän Tähtien sodasta kiinnostuneen nuoremman polven huomiota. Mielestäni siksi Fordin ja Wattsin olisi erittäin hyvä ottaa myös pienemmät katsojat huomioon sarjaa tehdessään. Ja niin, kyllähän aikuisetkin saattaisivat tarvita muistutusta siitä, että “tytöt vastaan pojat” on hautaan joutava konsepti.
Toinen asia mikä helpottaa Skeleton Crewn vastaanottamista sen omilla ehdoilla on Lucasfilmille viime vuosina vakioksi tullut erinomainen tuotantosuunnittelu. Myös tässä sarjasta on panostettu merkittävällä tavalla konkreettisiin erikoistehosteisiin. Ainakin omiin silmiini maailma missä hahmot elävät tuntuu erittäin fyysiseltä ja käsinkosketeltavalta. Vaikka erityisesti lasten asuttama planeetta onkin täynnä kliinejä futuristisia pintoja, tuntuu ne olevan tiukasti kiinni todellisuudessa. Fyysinen kosketuspinta jota sitten visuaaliset tehosteen tehostavat tukee hienosti sarjan immersiivistä kokonaisuutta, kun mahdollisten virheiden taustojen käyttö ei pistä jatkuvasti silmään katsojalle.
Kuten kaikki markkinointikin on jo sarjasta kertonut, sarjan ytimessä on tarina avaruuteen eksyneistä lapsista. Ei siis ole mikään spoileri sanoa, että sarjan ensimmäinen jakso päätyy siihen kun sarjan päähenkilöt päätyvät löytämällään aluksella vahingossa keskelle avaruutta. Erikoista on se, että lapset näkevät ensimmäistä kertaa elämässään tähtitaivaan avaruudessa. Katsojat oppivat vasta jakson lopuo myötä, että heidän planeettaansa kiertää jonkinlainen Esteeksi kutsuttu kenttä. Kyseessä On omituinen epäpaljastus, kun hahmot puhuvat tästä Esteestä itsestäänselvyytenä, ilman että katsoja on saanut kunnollista pohjustusta tai ekspositiota tästä. Ensimmäinen jakso vieläpä loppuu hyvin pian tämän jälkeen, joten katsoja ei välttämättä saa tarpeeksi aikaa asian rekisteröintiinkään.
Tämä on yksi syy sille, miksi oli Lucasfilmiltä mainio valinta julkaista saman tien kaksi ensimmäistä jaksoa sarjasta. Sen lisäksi että ensimmäinen jakso toimii pohjustuksena sarjan varsinaisille seikkailuille, auttaa toinen jakso hiukan avartamaan tuon Esteen merkitystä Kaukaisessa galaksissa. Aluksestaan löytyvän SM-33 -droidin (Nick Frost) ansiosta lapset pääsevät ensimmäiselle kunnon seikkailulleen vaaralliselle, piraattien asuttamalle avaruussatamalle. Siellä heidän kysellessä tietä kotiin heille paljastuu, että heidän kotiplaneettansa onkin ulkoavaruudessa tunnettu ainoastaan myyttisenä aarreplaneettana. Näin ollen kotiinpaluu ei olekaan niin yksinkertaista, että lapset voisivat vain etsiä luotettavan aikuisen, joka veisi heidät määränpäähänsä. Ei sillä, että avaruusrosvojen joukosta helposti luotettavia aikuisia löytyisikään.
Mystisen aarreplaneetan ja muiden elementtien vuoksi Skeleton Crewtä on jo verrattu paljon Robert Louis Stevensonin Aarresaari-romaaniin. Itse olen vain etäisesti tuttu kyseisen tarinan kanssa, sillä olen nähnyt vain kaksi elokuvasovitusta teoksesta. Muppettien version ja Disneyn Aarreplaneetan. Yhtäläisyyttä näen itse siis lähinnä lasten kotiplaneetan mysteerin kautta, sekä mahdollisesti kapinan uhriksi joutuneen kapteeni Silvon muodossa, jonka nimi tottakai muistuttaa vahvasti Aarresaaren Silveriä. Miten kyseinen kapteeni tulee lasten tarinaan Skeleton Crewssä liittymään on periaatteessa vielä pimennossa. Mutta toisen jakson lopetus tuntuu osoittavan selvästi tiettyyn suuntaan, jonka kyseenalaistamiseen en ainakaan vielä näe mitään syytä. Toivon vain ettei sarjassa kainostella liian kauaa paljastuksen kanssa, jottei siitä tule katsojalle turhauttavaa kokemusta.
Aarresaaren myötä pitää myös puhua sarjan piraattimeiningistä. Kyseessä on selvästi merirosvotarina Tähtien sodan vaatteissa. Alussa nähty avaruusaluksen ryöstö ja koko toisen jakson miljöönä toimiva avaruussatama asukkaineen kanavoi erinomaisesti merirosvotarinoiden tunnelmaa. Kadut vilisevät mitä kummallisempia ja epäilyttävämpiä hahmoja. Vaarat tuntuvat odottavan jokaisen nurkan takana ja lasten yritys maksaa ruokansakin johtaa heidät vain suurempaan vaaraan, kun avaruusrosvot saavat vihiä näiden mahdollisesti yllättävän arvokkaasta omaisuudesta. Kaiken huippuna toimii Mick Giacchinon sävellykset, jotka tuovat Kaukaiseen galaksiin merirosvomusiikin reipasta tahtia ja tätä myötä romanttisen seikkailun tunteen. Tämän myötä sarjaa katsellessa on mahdotonta olla innostumatta sen potentiaalista.
Sarjan päähenkilöiden vanhempien rooli jää ensimmäisissä jaksoissa vielä aika pinnalliseksi. Wimin isä Wendle (Tunde Adebimpe) on yksinhuoltaja ja jatkuvasti kiireinen töissä. Perinteinen isähahmo jonka olisi pitänyt käyttää aikaa enemmän lapsensa kuuntelemiseen kuin tämän torumiseen. Fernin äiti taas on alivaltiosihteeri Fara (Kerry Condon), joka ei myöskään tunnu olevan kovinkaan perillä tyttärensä toiminnasta. Ensimmäisten jaksojen aikana nähdään vain Wendlen reaktio lasten katoamiseen, sillä tieto ei vielä kerkeä saavuttaa muita vanhempia. Selvästi näiden pyrkimys löytää lapsensa tulee olemaan sarjassa oma pieni sivujuonensa. Toivon että siitäkin Ford ja Watts ovat löytäneet jotain kiinnostavaa, sillä lähtökohta tuntuu lähinnä pakolliselta osalta sarjan genreä, eikä niinkään jostain itsearvoisesti kiehtovalta.
Ihmisille jotka ovat sarjan markkinointia seuranneet, mutta eivät vielä jaksoja katsoneet, voi olla omituista se etten vielä ole maininnut sarjan suurimman tähtistatuksen omaavaa näyttelijää Jude Lawta. Hänen esittämänsä, Wikipedian mukaan Jod Na Nawood -niminen hahmo nähdään vasta toisen jakson viimeisessä kohtauksessa. Hahmosta tai Lawn roolisuorituksesta ei siis vielä oikeastaan voikaan vielä sanoa mitään. Hänestä selvästi povataan jonkinlaista opasta lapsille, joka kaiken ennalta saadun tiedon mukaan on myös jediritari. Ja ilmeisesti hiukan erikoinen sellainen. Muutamat merkit näissä kahdessa ensimmäisessä jaksossa saavat katsojan heti yhdistämään tiettyjä lankoja, mutta niistä puhun lisää tarpeen tullen vasta tulevien jaksojen spoilerien täytteisissä arvosteluissa.
Star Wars: Skeleton Crew -sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa, Tämä voisi olla todellinen seikkailu ja Kaukana Esteen toisella puolella ovat erittäin lupaava aloitus sopivan tutun oloiselle sarjalle. Yhdistämällä kasarinostalgian ja merirosvoestetiikan Tähtien sotaan ovat sarjan luoneet Christopher Ford ja Jon Watts onnistuneet luomaan tuoreen tuntuisen uuden tarinan alati kasvavaan Kaukaiseen galaksiin. Lapsinäyttelijät ihastuttavat katsojia mainolla dynamiikallaan ja vilpittömillä performansseillaan. Visuaalinen tuotanto on taattua Lucasfilmin laatua ja tarinasta löytyy tutuista elementeistä huolimatta vetovoimaa, jonka vuoksi jään innolla odottamaan seuraavaa jaksoa.
Minua kiinnostaa tottakai kuulla myös SINUN mietteesi Skeleton Crewn avausjaksoista. Keskustelua voi herätellä kommenttikentässä asian suhteen. Voit myös tukea kanavaani YouTubessa painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Erityisesti arvostan jos jaat videoitani eteen päin. Löydyn somesta nimellä okuvakarju. Olen myös osa leffamedia.fi -yhteisöä ja teen yhteistyössä Leffahullu Podcastin Niken kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti