The Monk and the Gun (2023)

The Monk and the Gun 2023 Ohjannut ja kirjoittanut: Pawo Choyning Dorji

Koulu maailman laidallahan oli varsin mielenkiintoinen elokuva. En sitä nyt ole tainnut jatkuvasti ajatella, mutta ensimmäiseksi bhutanilaiseksi elokuvakseni se oli varsin mieleenpainuva kokemus. Joten on kai ihan luonnollista, että ohjaaja-kirjoittaja Pawo Choyning Dorjin seuraava elokuva myös alkaa kiinnostamaan. Ja kiitos Future Filmin saapuu The Monk and the Gun myös Suomeen ja pääsin sen Tampereen pressinäytöksessä katsomaan. Elokuva osoittautui erittäin mainioksi kokemukseksi ja ilahduttavan huumorintajuiseksi sellaiseksi.

Elokuva sijoittuu vuoden 2006 Bhutaniin. Kuningas on ilmoittanut luopuvansa vallastaan ja tuovansa demokratian maahan. Opettaakseen kansalaisia äänestämään, järjestetään maassa varjovaalit ennen ensimmäisiä virallisia vaaleja. Erityisesti pienessä Uran kunnassa kuitenkin suhtaudutaan epäileväisesti muutoksen tuuliin. Yhtäkkiä ihmisen alkavatkin kinaamaan, kun joku suunnitteleekin äänestävänsä ulkopaikkakuntalaista. Paikallinen vanha lama (Kelsang Choejay) käskee avustajaansa, munkki-Tashia (Tandin Wangchuk) hakemaan kylältä kaksi asetta. Tashi ei kyseenalaista käskyä vaan lähtee matkaan. Ainoaa kylästä löytyvää asetta himoitsee kuitenkin myös amerikkalainen asekauppias Ron Coleman (Harry Einhorn), joka on saapunut paikalle nuoren Benji-nimisen oppaan (Tandin Sonam) kanssa.

Edustuksellinen demokratia on Suomessa aikalailla itsestäänselvyys. Ainakin minun kaltaiselleni 90-luvulla syntyneelle oman kuplansa suojatille. Selvähän se on ettei kaikki maat toimi samoilla periaatteilla ja erilaisia hallintomuotoja on maailma täynnä. Silti en ole koskaan aiemmin ajatellut millainen prosessi demokratiaan siirtyminen voi olla kansalle joka ei siihen ole tottunut. The Monk and the Gun valaisee tätä tutkiessaan Bhutanin kansan mielenmaisemaa kuninkaan luovuttua vallastaan ja maan ensimmäisten demokraattisten vaalien lähestyessä.

Kun on koko elämänsä kuullut siitä miten edustuksellinen demokratia on se paras tapa hallita kansaa, tuntuu hyvin erikoiselta todistaa valkokankaalla tähän epäilyksellä suhtautuvia ihmisiä. Bhutanin kuningaskunnassa, erityisesti maaseudulla kunnioitetaan vanhoja tapoja, sekä vaalitaan perinteitä. Kuninkaan itsevaltius on ollut aina osa heidän elämäänsä. Yhtäkkiä joka ikisen maallikon pitäisi osata valita puolensa ja osallistua valtion pyörittämiseen äänestämällä. Uudet tuulet kuvataan hauskan oivaltavalla tavalla. Katsoja saa hekotella tajutessaan miten oudolta demokratia näyttää ulkopuoliselle. Yhtäkkiä naapurit alkavat riidellä keskenään, kun he kannattavat eri ministeriehdokkaita. Viranomaiset vaativat kansalaisilta omituisia yksityiskohtia, kuten tarkkoja syntymäaikoja tai toisia nimiä, jotta nämä voidaan rekisteröidä äänestäjiksi. 

Bhutanilainen Pawo Choyning Dorji on osannut kirjoittaa elokuvassa maansa kansalaiset myötätuntoisella tavalla. Näiden uskomukset ja edesottamukset paikoitellen huvittavat katsojaa, mutta eivät koskaan pilkallisella tavalla. Amerikkalaisen asekauppiaan Ron Colemanin hahmo toimii erinomaisena ulkopuolisen perspektiivinä elokuvassa. Hänen kauttaan länsimainen katsoja voi naureskella omalla hölmöydelleen, Ronin yrittäessä neuvotella lamalle luvattua asetta itselleen.

Dorjin ote tarinaan on mukavan leppoisa. Vaikka asekauppias rauhallisessa pikkukylässä voisi toimia premissinä myös kaikenlaisille jännäreille, pitää Dorji huolen ettei katsojan tarvitse koskaan pelätä kenenkään puolesta. Ron ei ole mikään hirviö vaan enemmän innostunut keräilijä. Kyläläiset suhtautuvat häneen ystävällisesti ja poliisin mukanaan tuoma jännitys on niin ikään varsin kevyttä. Suurimmat draaman hetket tapahtuvat elokuvassa kun pieni tyttö tulee koulussa kiusatuksi isänsä poliittisen suuntauksen vuoksi.

Tämän myötä elokuva toimii myös muistutuksena demokratian ongelmista. Se voi tosiaan jakaa ihmisiä kuppikuntiin ja kääntää nämä toisiaan vastaan. Onhan selvää niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa se, miten valtaapitävät mielellään usuttavat äänestäjät toisiaan vastaan. Pahimmat populistit lietsovat rasismia ja muuta vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa, jotta hölmöt kansalaiset eivät tajua todellisten rikollisten olevan heitä hyväksikäyttävä yläluokka. Toimiakseen edustuksellinen demokratia vaatii myös koko kansalta tietoutta politiikasta ja sen merkityksestä. Karismaattinen typerys saattaa hyvinkin vakuuttaa äänestäjät hyödystään, vaikka tämän ajamat asiat olisivatkin todellisuudessa todella haitallisia. Absoluuttisessa monarkiassa on sentään selvä että ongelmat tulevat ylhäältä päin.

Kevyttä jännitystä, tai enemmänkin uteliaisuutta elokuvaan tuo mysteeri siitä, miksi paikallinen lama haluaa käsiinsä aseita. Vaikka elokuvan yleinen äänensävy onkin varsin rento ja humoristinen, en silti pystynyt olemaan miettimättä sitä mahdollisuutta, että elokuva vetäisikin lopuksi maton katsojien alta. Hommaa ei helpota sekään, että lama oikein innostuu kun kuulee käsiinsä tulleen aseen olleen ahkerassa käytössä sodassa ja satojen tiibetiläisten kuoleman aiheuttajana. Vihan täyttämä ase kuulemma on vain parempi hänen suunnitelmilleen.

Tietenkään mitään erityisen vaarallista ei elokuvassa tapahdu. En toki halua spoilata elokuvan loppua, mutta sen viestistä haluan silti puhua. The Monk and the Gun on ennen kaikkea iloinen Bhutanissa tapahtuvasta edistyksestä. Demokratian tuomista ongelmista huolimatta globaalistuminen näytetään iloisena asiana. Erityisesti Ura-kylän lapset ovat innoissaan televisioista, jotka sallittiin maassa vasta yhdeksänkymmentä luvun lopulta. Edes munkki-Tashi ei voi kieltää elokuvien viehätystä, jääden innoissaan seuraamaan televisiossa näytettävää James Bond -elokuvaa Quantum of Solace. Kyseinen 007-seikkailuhan julkaistiin vasta loppuvuodesta 2008, mutta kohtausten huumoriarvo korostuu kun bhutanilaiset intoilevat nimenomaan tuosta susipaskasta Bondista sitä edeltäneen loistavan Casino Royalen sijaan.

The Monk and the Gunin viesti on ennen kaikkea eteen päin katsova ja toiveikas. Vaikka Bhutan onkin monessa asiassa jäljessä, näkee Pawo Choyning Dorji maansa innon kasvua ja kehitystä kohtaan. Elokuva tuntuukin ennen kaikkea Bhutanin potentiaalia juhlistavalta teokselta. Hienoa tässä on erityisesti se, että se ei tunnu isänmaallisuudessaan ällöttävältä. Kun maata ja sen kansaa juhlistetaan sen innosta uusia, usein ulkopuolelta tulevia, ideoita kohtaan, tuntuu se vilpittömältä ja terveeltä. Aivan kuten ihmistenkin on hyvä jatkuvasti oppia ja kehittyä, on sama tärkeää myös valtioille. Ja kun valtiossa tehdään parhaansa kansan edun edistämiseksi, ilman muiden alas polkemista, on se juhlimisen arvoista.

The Monk and the Gun on ohjaaja-kirjoittaja Pawo Choyning Dorjin viehättävä ja rento rakkauskirje kotimaalleen. Sen humoristinen ote nappaa katsojan mukaansa Bhutanin ihastuttaviin maisemiin. Syrjäseudun väen kuvaus on täynnä rakkautta ja myötätuntoa, samalla kun Dorji myös osoittaa sopivan itseironista huumorintajua näiden kautta. Elokuva tarkastelee demokratiaa, perinteitä ja tulevaisuutta sopivan rennolla, mutta määrätietoisella otteella. Kyseessä on hyvänmielen teos, joka toimii myös muistutuksena ottaa saavutetut oikeudet tosissaan.

Kuulen mielelläni myös teidän mietteitänne aiheesta. Onko bhutanilainen elokuva SINULLE tuttu? Mitä mieltä olet tästä elokuvasta tai Dorjin aiemmasta teoksesta, Koulu maailman laidalla? Pistetään keskustelu pystyyn kommenteissa. Voit myös tukea työtäni YouTubessa painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Erityisesti arvostan jos jaat arvostelujani eteen päin muillekin. Löydät minut somesta nimellä okuvakarju. Lisäksi olen mukana leffamedia.fi -sivustolla ja teen Marvel Podcast Suomea yhdessä Leffahullu Podcastin Niken kanssa. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!