Better Man (2024)

Better Man

2024

Ohjannut: Michael Gracey

Kirjoittanut: Simon Gleeson, Oliver Cole, Michael Gracey

Muusikoista kertovat elämäkerrat ovat yksi itseään eniten toistava elokuvagenre. Sen jälkeen kuin katsoin Patrick Willemsin upean, kattavan videon The Broken Formula of Music Biopics, olen alkanut vaatia enemmän genren elokuvilta, eivätkä ne ole enää erityisemmin houkutelleet. Kun joku elokuva sitten pyrkii rikkomaan genren jatkuvaa kaavaa, herää mielenkiintoni saman tien. Sen takia myös Michael Graceyn elokuva Robbie Williamsista herätti mielenkiintoni. Elokuvassa Better Man teoksen päähenkilö nimittäin esitetään tietokoneanimoituna apinana. Ei se yksin toki riittäisi hyvää elokuvaa tekemään, mutta se lisättynä muutamiin positiivisiin arvioihin sai minut leffan pressinäytökseen.

1980-luvulla nuori Robert Williams (ääni: Carter J. Murphy, liike: Jonno Davies) kokee koulukiusaamista. Lohtua elämäänsä hän saa kannustavalta isoäidiltään Bettyltä (Alison Steadman), sekä isänsä Peterin (Steve Pemberton) kanssa laulamisesta. Isä iskostaa pojan päähän ajatuksen kuuluisuuden tärkeydestä ja “siitä jostain”, minkä kanssa suuret tähdet ovat syntyneet. Pian tämän jälkeen Peter jättää perheensä jahdatakseen omia unelmiaan. 15-vuotiaana Robert (Jonno Davies, laulu: Robbie Williams) saa tilaisuutensa nousta parrasvaloihin, kun hänet otetaan mukaan Take That -poikabändiin. Bändistä tulee pian valtava menestys ja nyt Robbie Williamsina tunnetusta Robertista bändin “paha poika.” Huono käytös ja huumeet johtavat Robbien erottamiseen bändistä. Tämä kuitenkin toimii vain lähtölaukauksena hänen uralleen Iso-Britannian suurimpana poptähtenä.

Syyksi apinan käyttöön Robbie Williamsin avatarina elokuva antaa vain ajatuksen siitä, että Williams piti itseään aina vähemmän kehittyneenä ja primitiivisempänä kuin muita ihmisiä ympärillään. Kukaan muu ruudulla ei ole apina, eikä missään vaiheessa dialogissa implikoi Robertin olevan eri lajia kuin he ovat. Tämä voisi mennä helposti pieleen, mutta ohjaaja-kirjoittaja-tuottaja Michael Gracey, sekä muut tuottajat ovat palkanneet elokuvan visuaalisia tehosteita varten niin onnistuneen tiimin, että Robert-apina sulautuu elokuvaan saumattomasti. Suurimman osan ajasta katsoja tuijottaa ilmestystä monttu auki, käsittämättä sitä miten hänen edessään esiintyvä tietokoneella luotu apina voikaan näyttää kuuluvan elokuvan maailmaan aivan yhtä luonnollisesti kuin tavalliset ihmisetkin.

Apinan liikkeet on mallinnettu Jonno Daviesin performanssin perusteella. Hän myös antaa aikuiselle Robertille elokuvassa äänensä, Robbie Williamsin itsensä toimiessa hahmon lauluäänenä ja elokuvan kertojana. Yhdistelmä on niin ikään saumaton ja saa aikaan fantastisen immersion. Huomasin jatkuvasti tuijottavani sitä valtavaa inhimillistä kipua ja toivoa minkä elokuvan tekijät saivat iskostettua Robert-apinan silmiin. Elokuvan käsikirjoittaneet Simon Gleeson, Oliver Cole ja Michael Gracey ovat myös onnistuneet antamaan hahmolle aimo annoksen persoonaa ja pilkettä silmäkulmaan, mikä Daviesin ja Williamsin tulkitsemana sitten valloittaa katsojan sydämen. Pieleen menneen koe-esiintymisen jälkeen katsoja on yhtä vakuuttunut Robertin tähtiaineksesta kuin Take That -yhtyeen managerikin (Damon Herriman).

Humoristinen itsevarmuus syntyy Robertille kuitenkin jostain todellisesta kivusta hahmon sisimmässä. Kiusaamisen muodostama trauma, kuin myös isänsä hylkäämäksi tuleminen ja tämän tiukat sanat julkkiksista ja mitättömyyksistä jättivät Robertin täyteen itseinhoa ja pyrkimystä miellyttää muita. Moni voi varmasti tunnistaa hahmon tavan aiheuttaa kaaosta ja lääkitä itseään huumeilla tapana yrittää työntää tarjolla oleva rakkaus pois, ennen kuin se häneltä väkisin viedään. Tämä ei tietenkään ole millään tavalla omaperäinen tapa kuvata ihmistä, mutta Better Man on niin vahvasti sitoutunut tämän tarinan kerrontaan ja keskittyy nimenomaan tästä juontuvaan Robertin itseinhoon niin määrätietoisesti, että se alkaa väkisinkin tuntua kertomisen arvoiselta. Ottamalla Robertin luonteen kehityksen punaiseksi langakseen, elokuva pystyy myös taistelemaan muusikkoelämänkertaelokuvan tyypillisiä ongelmia vastaan.

Better Man monen vastaavan teoksen tavoin kertoo päähenkilönsä tarinan lapsuudesta nykyhetkeen, mutta ei anna sen sitoa itseään liikaa. Esimerkiksi muutaman vuoden takaisen, Elton Johnista kertovan, Rocketmanin tavoin Better Man ei sido Robbie Williamsin musiikkia aikaan, vaan esimerkiksi aloittaa elokuvan erinomaisella, lähes sydäntäsärkevällä versiolla Feel-biisistä. Niin ikään Rocketmanin tavoin Better Man hakee myös inspiraatiota elokuvaansa musikaaleista. Lauluja ei esitetä pelkästään dramatisoitujen konserttien kautta, vaan näiden aikana mielikuvitus ottaa vallan ja kuvasto toimii metaforana Robertin kulloisellekin tunteelle. Erityisesti Rock DJ -biisin kohtaus on päätähuimaava läpi Lontoon katujen kulkevalla koreografiallaan. Muut numerot eivät yllä samalle tasolle, mutta esimerkiksi Let Me Entertain You -biisin aikana nähty taistelu kuvaa mainiosti Robertin sisäistä maailmaa.

Aina esiintyessään elokuvan aikana, Robert myös näkee aikaisempia versioita itsestään yleisössä. Nämä kaikki toistavat hänelle kaikkia negatiivisia asioita mitä hän on itsestään kuullut tai mitä hän itse itsessään näkee. Kuvaus ei ole hienovaraista nähnytkään, mutta se kuvaa mainiosti Robertin itseinhoa, sekä sitä miten vaikka hän tulee kuinka kuuluisaksi tai kuinka menestyneeksi tahansa, ei maine ja suosio tule täyttämään hänessä olevaa aukkoa. Elokuva tämän myötä kommentoi myös julkisuuden pinnallisuutta ja sitä miten se itsessään ei tule tekemään kenestäkään onnellista. Heikommissa käsissä tämä tuntuisi pelkästään etuoikeutetun mulkeron itsesäälin turmelemalta, kuivalta onanoinnilta, mutta Michael Gracey tovereineen tekee niin perusteellisen työn Robertin taustojen kuvaamisessa, että katsojan on mahdotonta olla tuntematta myötätuntoa Robertia kohtaan. 

Better Man -elokuvan ei voi sanoa rikkovan muusikkoelämänkertaelokuvan kaavaa kovinkaan radikaalisti, mutta ei sen tarvitsekaan. Elokuvalla on itsevarmuutta olla oma itsensä ja kaavan päälle rakennettu elokuva sisältää tarpeeksi asennetta ja tarmoa erottuakseen edukseen. Päähahmon korvaaminen apinalla antaa sille omalaatuista särmää ja auttaa teosta toimivaan tavallista vahvempana muotokuvana. Kaikki musikaalinumerot eivät ole yhtä erinomaisia kuin Rock DJ -kohtaus, mutta riittävät niin ikään antamaan elokuvalle omaa särmäänsä. Kaavoja käytetään elokuvanteossa hyvästä syystä ja kun niihin lisää hiukan omaperäisyyttä, nousee niiden pohjalta tehty teos huomion arvoiseksi. Joskus tähän riittää pelkkä apina.

Mitä mieltä sinä olet olet Better Manista? Entäpä Robbie Williamsin musiikista ylipäätänsä? Kerro mietteesi kommenttiosiossa! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!