Isoäidin miljoonat (Lahn Mah, หลานม่า, 2024)

Isoäidin miljoonat

Lahn Mah, หลานม่า, 2024

Ohjannut: Pat Boonnitipat

Kirjoittanut: Thodsapon Thiptinnakorn, Pat Boonnitipat

Vaikea uskoa, että herran vuonna 2025 olen nähnyt vain yhden thaimaalaisen elokuvan. Ei sillä että Thaimaa olisi erityisen tunnettu länsimaissa elokuvissaan, mutta itselläni kuitenkin on esimerkiksi thaimaalaista perhettä. Lähinnä mainitsen asian, koska se on osasyy sille miksi kiinnostuin kun huomasin thaimaalaisen elokuvan listalla Tampereen tulevista pressinäytöksistä. Kyseessä oli ohjaaja-kirjoittaja Pat Boonnitipatin ensimmäinen pitkä elokuva ja Thaimaan Oscar-ehdokas vuodelle 2025. Suomessa nimeä Isoäidin miljoonat -nimeä kantava teos osoittautui varsin toimivaksi, kevyeksi dramediaksi.

Viettäessään Qingming-juhlaa aikuisten lastensa kanssa, Mengju (Usha Seamkhum) sanoo haluavansa että hänet haudataan isoon, miljoonien bahtien arvoiselle hautaan. Mengju kaatuu ja sairaalassa hän saa syöpädiagnoosin. Hänen tyttärenpoikansa M (Putthipong Assaratanakul) menettää isänisänsä ja seuraa kateellisena, kun hänen serkkunsa Mui (Tontawan Tantivejakul) perii isoisän hulppean kartanon. Syynä tähän oli tottakai se, että Mui kaikista isoisänsä läheisistä piti tästä parhaiten huolen tämän viimeisten vuosien ajan. Tarinasta inspiroituneena opintonsa keskeyttänyt ja videopelistriimaajan urasta unelmoiva M muuttaa isoäitinsä Mengjun luokse. Kenties jos hän pitäisi isoäidistään hyvää huolta, päätyisi hän perimään tämän omaisuuden.

Heti elokuvan alussa tiedän että Isoäidin miljoonat tulee pistämään omatuntoani. Asun yli neljänsadan kilometrin päässä omista isoäideistäni, enkä ole vuosiin käynyt heitä näkemässä. Osasyy on laiskuus ja varsinainen syy junalippujen hinnat. Joka tapauksessa hautausmaalla perhettä kuvaava teos muistuttaa katsojia saman tien vanhempien sukulaistensa ja läheistensä kuolevaisuudesta. Teoksen ensimmäinen keskustelukin käsittelee sitä, miten isoäiti-Mengju haluaa ison hautapaikan. Katsoja pääsee saman tien myös turhautumaan hänen ympärillään hässääviin sukulaisiin ja erityisesti tarinan päähenkilöksi paljastuvaan tyttärenpoika-M:n. Tätä on vaikea saada edes nostamaan päätä puhelimestaan kun isoäiti pyytää tätä auttamaan haudan koristelussa.

Putthipong Assaratanakulin esittämä M saa varmasti monen nykynuoriin turhautuneen aikuisen katsojan sapen kiehumaan saman tien. Enkä itsekään voi sanoa olleeni erityisen ihastunut, kun tämä esitellään koulunsa keskeyttäneeksi, äitinsä nurkissa asuvaksi helppoheikiksi, joka kuvittelee pääsevänsä hetkessä videopelistriimaajana käsiksi isoihin rahoihin. Haaveissa elävä pojankloppi on kuitenkin erittäin toimiva arkkityyppi tällaisen tarinan päähenkilöksi. Katsoja voi nähdä tämän tulevan hahmonkaaren jo kaukaa. Serkkunsa menestyksestä inspiroituneena hän päättää yrittää mielistellä isoäitiään päästäkseen käsiksi tämän perintöön. Luonnollisesti tarinan aikana poika ja isoäiti alkavat sitten vilpittömästi lähentyä, minkä myötä M myös alkaa myös turhautua muiden sukulaistensa tapaan kohdella isoäitiään.

Mielenkiintoista on se miten kyyniseksi Pat Boonnitipat on M:n ja elokuvansa maailman maalannut. Aina kun joku M:n sukulaisista yrittää auttaa hänen isoäitiään, olettaa M näidenkin olevan vain tämän perinnön perässä. Myös keskustelut M:n ja Mui-serkun välillä näyttävät myös Muin hyväksyvän serkkunsa vilpillisen tavan lähentyä mummonsa kanssa, siitä huolimatta, että Muilla tuntui vilpittömästi välittäneensä isoisästään toimiessaan tämän hoitajana. Avokätisin tulkinta voisi sanoa Muin tienneen, että esittämällä isoäidistään välittävää lastenlasta, M voisi alkaa oikeasti välittämään tästä.

Katsojalle tämä onkin tehty varsin helpoksi. Mengju-isoäitiä esittävä Usha Seamkhum omaa loistavaa, tiukkaa energiaa mikä tekee Mengjusta saman tien rakastettavan. Seamkhum antaa Mengjulle vahvan asenteen, joka ei anna tilaa hölynpölylle. Kovuudessa on kuitenkin seassa juuri sopivasti huumorintajua ja rakkautta, mikä tekee isoäidistä erinomaisen hahmon. Seamkhumin performanssi on sopivan hillitty, realistinen kuvaus ikäihmisestä, joka saa nuoremmat katsojat helposti kaipaamaan omia isovanhempiaan. Hänen tulkintansa Boonnitipatin käsikirjoituksesta antaa myös sydämestä kouristavaa paatosta tarinaan. Mieleeni jäi erityisen vahvasti repliikki siitä miten isoäiti pitää siitä ettei näe nuorinta poikaansa Soeita (Pongsatorn Jongwilas), sillä tämä ilmestyy paikalle yleensä vain ollessaan pulassa.

Soein lisäksi Mengjulla on kaksi muuta lasta. M:n äiti Sew (Sarinrat Thomas) ja tämän isoveli Kiang (Sanya Kunakorn). Sew on yksinhuoltaja, joka aikanaan luopui korkeakouluhaaveistaan auttaakseen äitään pitämään tämän pikku katukeittiötä voimissaan. Nyt hän yrittää turhaan patistaa poikaansa tekemään elämällään jotain ja tarjoutuu vaihtamaan työvuorojaan lähikaupassa, jotta voi viettää enemmän aikaa äitinsä kanssa. M tottakai tulkitsee tämänkin valinnan yritykseksi päästä käsiksi isoäidin perintöön. Hän ei voi uskoa, että pienessä asunnossa asuva, jatkuvasti töistä väsynyt äiti voisi olla tyytyväinen elämäänsä. 

Kiang on varakas pörssimeklari, jolla on vaimo Pinn (Duangporn Oapirat) ja pieni tytär Rainbow (Himawari Tajiri). Tarinan alussa kuvatussa Qingming-juhlassa Pinn ja Rainbow ovat mukana ainoastaan puhelimen välityksellä. Dialogissa implikoidaan, että ainakin Kiang on kokenut ettei Mengju pitäisi Pinnistä, mutta tätä ei erityisemmin elaboroida. Varakkaana miehenä Kiang pyrkii kuitenkin ostamaan äitinsä suosion itselleen. Kun hän kuulee Mengjun syövästä ja M:n yrityksestä hoitaa tätä, onkin Kiang yhtäkkiä ostanut vierassängyn kotiinsa ja kutsuu äitiään luokseen asumaan. Englanninkielistä “Rainbow”-nimeä kantava tytär, joka käy kansainvälistä koulua, sekä idyllinen lähiö missä Kiang-perheineen asuvat eivät ole sattumaa. Kyseessä on kuvaus äitinsä kulttuurista vieraantuneesta miehestä, joka pyrkii nyt korjaamaan huonoa omaatuntoaan. On erityisen selvää ettei hän kunnolla edes tunne äitiään, kun tämä pyytää tätä muuttamaan kauas kaupungin keskustasta, jossa Mengjun ruokakoju ja muu elämä sijaitsevat. Kiangin perheen pinnallisuutta kuvaa myös visiitti temppelille, jossa perhe jättää toiveita Mengjun palvomalle jumalalle.

Kaikki Mengjun ja M:n sukulaiset tavalla tai toisella auttavat luomaan mahdollisimman laajan kuvan eri tavoista, joilla jätämme meille rakkaat ikäihmiset huomiotta. Se kuvastaa myös sitä miten aika saa meidät unohtamaan mitä hyvää he ovat meille tehneet, sekä sitä miten rahakeskeinen kapitalismi sotkee perhesuhteet. Isona lisänsä kohtaus, jossa tavataan Mengjun veli, joka aikanaan peri vanhemmiltaan valtavan määrän rahaa, jättäen vanhemmista huolehtineen siskon puille paljaille. Syyksi mainitaan vain Mengjun edesmennyt aviomies. Vanhempien kummat motiivit perinnönjaon suhteen, kumpuavat Thodsapon Thiptinnakornin ja Boonnitipatin käsikirjoituksen mukaan lopulta kuitenkin näiden vilpittömästä pyrkimyksestä tehdä parhaansa lastensa puolesta. Kyse ei ole siitä kuka ansaitsee mitäkin, tai ketä vanhemmat rakastavat eniten, vaan siitä kuka mitäkin tarvitsee. M:n kautta kuvatusta kyynisyydestä huolimatta elokuvan ytimessä on varsin toiveikas ja rakkautta täynnä oleva sydän.

Perinteisten perhesuhteiden muuttuminen ja laiminlyödyt isovanhemmat tuovat tottakai mieleen japanilaisen, Yasujiroo Ozun mestariteoksen Tokyo Story. Kyseinen elokuva kertoo toisen maailmansodan jälkeisestä Japanissa, jossa perinteinen suurperhe koki kovan kolauksen, kun ihmiset alkoivat yhä useammin muuttaa vanhempiensa luota maalta kaupunkiin. Omalla tavallaan traagista, että vielä tänä päivänä vanhempien ja lasten, sekä lastenlasten kuilu on niin suuri. Isoäidin miljoonat ei välttämättä ole yhtä loistava kuin Ozun elokuva, mutta tuntuu sille erinomaiselta jatkolta. Kuvaamalla tilannetta lapsenlapsen perspektiivistä Pat Boonnitipat tuo lisää energiaa aiheeseen ja mahdollisesti jopa syventää sitä. Vertaus Tokyo Storyyn on valtava kohteliaisuus Boonnipatin elokuvalle.

Isoäidin miljoonat on koskettava ja puhutteleva elokuva suhteestamme isovanhempiimme. Se kuvaa upean monipuolisesti eri tapoja miten aikuiset lapset ja lastenlapset voivat etääntyä ikäihmisistä, sekä sitä miten vahvasti kapitalismi sotkee näitä suhteita. Elokuvan hahmot ovat kirjoitettu taidokkaasti antamaan mahdollisimman rikas katsaus perheeseen. Teoksella on sopivasti pilkettä silmäkulmassa ja ytimessään toivoon, sekä toimintaan kannustava viesti. Ohjaaja Pat Boonnitipat on tehnyt mainiota työtä ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan.

Kerro myös omat mietteesi elokuvasta, jos olet sen nähnyt. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!