Star Wars: Skeleton Crew – jakso 1x07 (sisältää SPOILEREITA)

Star Wars: Skeleton Crew

1x07

Kirjoittanut: Christopher Ford & Jon Watts

Ohjannut: Lee Isaac Chung

Tähtien sota -maailman loi George Lucas

Taas koitti keskiviikko ja tuli toistaiseksi toiseksi viimeisen Star Wars: Skeleton Crew -jakson aika. Tällä kertaa hyppäsin jakson pariin illalla, kun olin ensin hoitanut päivän muut velvollisuudet ja sosialisoinnit. Olen nauttinut sarjasta suuresti, eikä seitsemäskään jakso ollut poikkeus. Tarinan palikat asetettiin nätisti paikalleen ensi viikon lopetusta varten ja mahtuipa mukaan jotain oikeasti koskettavaakin.

Jaksossa Luurankojengi saapuu vihdoin At Attinin ulkopuolelle, mutta niin tekevät myös avaruusrosvot. Planeettaa kiertää kuitenkin valtava Este, joka tuhoaa ulkopuoliset tunkeutujat. Rosvot kiskovat lasten aluksen omansa sisään saadakseen näiltä tiedon siitä miten planeetalle pääsee. Lapset kuitenkin pistävät sen verran vastaan, että Jod (Jude Law) onnistuu kaappaaman vallan Brutukselta (ääni: Fred Tatasciore liike: Stephen Oyung). Luurankojengille tämä on se ja sama, sillä Jod ei enää heistä välitä pätkääkään. Lasten vanhempien lähettämä hätäviesti saavuttaa avaruusrosvot, jonka myötä SM-33 (ääni: Nick Frost) paljastaa miten planeetan kamaralle pääsee. Lasten ja vanhempien jälleennäkemisen riemua varjostaa Jodin aiheuttama uhka.

Oli kapteeni Silvo hurja mies, hurraa, hurraa! Tai siis ainakin tässä jaksossa Jod Na Nawood alias kapteeni Silvo tuntuu todella käyvän kierroksilla. Jude Law pääsee tuomaan uusia puolia hahmostaan esiin, kun jatkuvaan selviytymiseen turhautunut piraatti raivostuu Luurankojengin lapsille. Myös hänen kylmä, lähes hetken mielijohteesta tapahtuva Brutuksen murhaaminen saa hahmon tuntumaan julmemmalta kuin aiemmin nähty veijari oli antanut ymmärtää. Skeleton Crewn seitsemäs jakso tekee selväksi, että Silvo on ehta avaruusrosvo, joka ei kaihda murhaamista tai ihmisten satuttamista tavoitteidensa saavuttamiseksi. Muutos tuntuu voimakkuudessaan jopa järkyttävältä, mutta toimii erinomaisesti. Olen koko sarjan ajan olettanut Jodin kääntyvän enemmän tai vähemmän hyväksi tarinan päätteeksi, mutta nyt kun hän uhkaa lapsia valosapelilla ja näiden vanhempien surmaamiselta, tuntuu hän olevan päinvastoin lähes puhtaan paha mies.

Olisi kieltämättä virkistävää nähdä tällainen hahmo kunnon pahiksena ilman sovittavia luonteenpiirteitä. Kaikkeen kun ei aina tarvitse tuoda enempää syvyyttä, varsinkaan jos kyse on Tähtien sodan kaltaisesta lasten seikkailusta. Samaan aikaan minusta tuntuu että se ei ole kuitenkaan se lopullinen suunta mihin Christopher Ford ja Jon Watts ovat tarinaansa viemässä. Jodin katsoessa lapsia silmiin, tuntuu tämän katseessa olevan vielä hiukka epäröintiä. Myös se miten tämä solvaa lapsia näiden etuoikeutetusta elämästä, tuntuu tulevan pintaa syvemmältä. Jodista paistaa liaan monet pettymykset, jotka ovat ajaneet hänet luottamaan vain rahaan. Ja sellaisen ihmisen tuominen valoon on myös hyvin ominaista Tähtien sodalle.

Erityisen yllättävää tässä Lee Isaac Chungin ohjaamassa jaksossa on se, miten jännittyneeksi se minut oikeasti sai. Oli todella helppoa samaistua lasten pelkoon, kun he olivat jatkuvasti avaruuspiraattien uhan alla ja erityisesti kun aiemmin heidän kanssaan liittoutunut Jod nyt uhkaili heitä valosapelilla. Tunsin kroppani jännittyvän siitä huolimatta, että oletan ettei Tähtien sota -sarjassa sentään alettaisi lapsia tappamaan. Mutta toisaalta eihän sitä koskaan tiedä. Kuolemakin on osa elämää ja joskus myös lapset kohtaavat sen ennen aikojaan. Ja toki Kloonien hyökkäys ja Sithin kosto -elokuvissakin nähtiin Anakin Skywalker tappamassa lapsia. Ensimmäisessä näistä hänet jopa edelleen kuvattiin tästä huolimatta sankarillisessa valossa. Toisaalta kyseiset elokuvat eivät myöskään ole ollenkaan niin hyviä kuin vaikkapa Skeleton Crew -sarja.

Jaksossa kuvataan myös At Attinille jääneitä vanhempia. Siellä he ovat rakentaneet hätäviestiä kuljettavan laitteen ja onnistuvat lähettämään sen planeetan ulkopuolelle juuri ennen kuin planeetan droidiviranomaiset ottavat heidät kiinni. On ihan mukavaa nähdä vanhemmat puhaltamassa yhteen hiileen ja vastustamassa lakia lastensa puolesta ilman minkäänlaista epäröintiä. Näin vanhempien tuleekin tällaisessa tilanteessa toimia. 

Parasta vanhempien suhteen jaksossa on kuitenkin se, kun lapset saavat nähdä vanhempien jättämän viestin ja ennen kaikkea se kun Wim (Ravi Cabot-Conyers) näkee isänsä Wendlen (Tunde Adebimpe) osan viestistä. Ensimmäisessä jaksossa aivan liian tiukkana vanhempana esiintynyt Wendle pyytää nyt rehdisti anteeksi pojaltaan, ettei kuunnellut tätä. On mahdotonta olla edes hitusen herkistymättä tästä. Olen aivan liian usein esimerkiksi internetissä nähnyt oman elämänsä mestarikasvattajien puhumassa siitä, miten vanhempien ei koskaan tulisi pyytää anteeksi lapsiltaan. Kyseessä on kamala, myrkyllinen tapa kasvattaa lapsia. Ei ole helppoa myöntää tehneensä virheitä, saatika sitä että on satuttanut omaa lastaan. Joten kun vanhempi siihen pystyy ja vilpittömästi pyytää anteeksi lapseltaan kouraisee minua aina sydämestä. Tällainen arkisuudessaan valtavan merkittävä asia keskellä fantastista scifi-seikkailua on äärimmäisen merkittävää. Ottakaa kaikki vanhemmat Wendlestä mallia.

At Attinin mysteeri ei erityisemmin selkene jaksossa, mutta ainakin kuulemme ylivalvojan äänen tällä kertaa. Ääni kuulosti varsin tutulta ja myöhemmin lopputekstit paljastavat sen kuuluvan Stephen Frylle joka on pistänyt esiin siellä sun täällä, yleensä komedisena näyttelijänä. Kuiva brittihuumorin karaisema, mutta silti pehmeä ääni sopisi varsin hyvin yhteen sen ajatuksen kanssa, että ylivalvojakin olisi At Attinin muiden valvojien tavoin droidi. Jotenkin itseäni edelleen kiehtoo ajatus planeetasta satoja vuosia vanhaa ohjelmointia seuraavaana jäänteenä kehittyneestä maailmasta. Varmuutta ei asiaan kuitenkaan saada tässäkään. Planeetan aikuiset puhuvat jostain ulkoavaruuteen liittyvästä paljastuksesta, minkä lapset olisivat saaneet tietää valmistuttuaan koulusta. En kuitenkaan pääse irti siitä ajatuksesta, että hekään eivät olisi täysin perillä planeettansa tilanteesta. Varsinkin kun olemme nähneet At Attinin sisarplaneetta At Achrannin tilanteen.

Myös tapa millä vanhemmat puhuvat Tasavallasta, eivätkä Uudesta tasavallasta muun galaksin tavoin, implikoi näiden olevan epätietoisia galaksin tilasta. Aikana johon Skeleton Crew sijoittuu, Uusi tasavalta on kuitenkin varsin vastikään muodostettu, mitä sen nimikin kuvastaa. Kun tämän laittaa yhteen vanhojen rahojen ja kolmannessa jaksossa nähdyn pöllökaverin puheiden kanssa, on aika selvää, että At Attin on jäänne jostain vanhemmasta maailmasta. Se että mitä nämä tekevät kun totuus paljastuu onkin mielenkiintoinen kysymys. Ainakin heillä on tolkuton määrä Vanhan tasavallan valuuttaa, joka varmasti helpottaa integroitumista uuteen maailmaan.

Jakson lopussa katsojat saavat hetken nauttia lasten ja näiden vanhempien lämpimästä jälleennäkemisestä. Tätä kuitenkin seuraa heti Jod jälleen valosapeli tanassa uhkaamassa joukkoa. Onkin mielenkiintoista saada tietää, miten ihmeessä Jod ajatteli tästä päästä eteenpäin. Tokikaan vanhemmat ja lapset eivät ole aseistettuja, mutta yksin joukkoa vastaan on silti riskialtista mennä. Mutta kai hän olettaa voivansa uhkailla siviilejä tarpeeksi saadakseen planeettaa ympäröivän Esteen pois päältä ja rosvojoukkonsa kamaralle kultaa keräämään. Jään innolla odottamaan miten käy.

Tässä jaksossa myös Esteen luonne selkeytyy. Kyseessä on koko planeettaa ympäröivä kosmiselta myrskyltä näyttävä voimakenttä, jonka sisällä olevat satelliitit sinkoavat salamia kaikkiin läpi yrittäviin aluksiin. Paitsi at attinlaisiin aluksiin, joihin Luurankojengin Onyx Cinder tottakai kuuluu. Kyseessä on hyvin kätevän oloinen ratkaisu, joka on kuitenkin oikeutettu käsikirjoituksessa. Kapteeni Tak Rennodin kerrotaan yksinkertaisesti hankkineen aluksensa At Attinilta. Miten hän sinne alunperin pääsi on toki sitten aivan oma kysymyksensä. Liekö hän ollut sieltä alunperinkin tai kenties hän oli onnistunut löytämään muinaisen planeetalta kauan sitten saapuneen aluksen.

Pitää myös kehua sarjan visuaalisista tehosteista vastaavia taiteilijoita. He nimittäin ovat onnistuneet maalaan tietokoneillaan todella kaunista avaruuskuvastoa mitä tulee Esteeseen ja sen sisältä löytyvään maailmaan. At Attin on todellisuudessa paljon pienempi planeetta mitä Esteen ulkopuolelta näyttää ja sinne paistaa häikäisevän lämmin aurinko. Kuvitus herättää juuri oikeanlaista merirosvoseikkailun romantiikkaa, joka muistuttaa sankarien kotiinpaluusta. Siinä on ihastuttavaa lämpöä, mikä saa unelmoimaan lasten onnellisesta lopusta.

Star Wars: Skeleton Crew -sarjan seitsemäs jakso, Olemme kohta tosi pahassa pulassa, on taas yksi kelpo seikkailu, mutta yllättävän jännittävä ja koskettava sellainen. Ohjaaja Lee Isaac Chung onnistuu nostamaan vilpitöntä vaarantunnetta Christopher Fordin ja Jon Wattsin käsikirjoituksesta, joka saa katsojan myös herkistymään kuvatessaan lapsen ja isän vaikeaa suhdetta. Jakso asettelee tarinan palaset nätisti paikalleen sarjan päätösjaksoa varten. Odotan suurella innolla miten tässä lopulta käy ja millaisia vastauksia sarjan mysteereille tarjotaan.

Kerro sinäkin omat mietteesi jaksosta kommenttiosiossa. Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!