Garbo: Where Did You Go? (2024)

Garbo: Where Did You Go? 2024 Ohjannut ja kirjoittanut: Lorna Tucker

Lehdistönäytökset aamulla kello 9:30 tekevät tiukkaa kaltaiselleni työttömälle mielenterveyskuntoutujalle. Lehdistönäytökset 9:00 ovat suorastaan tuskaisia. Mutta koskaan ei voi tietää mikä elokuva osoittautuukin aamuheräämisen arvoiseksi, kiskoin itseni jälleen ylös sängystäni. Aamun elokuvasta, Garbo: Where Did You Go? en tiennyt mitään etukäteen, en edes sitä että kyseessä oli dokumentti ruotsinamerikkalaisesta Hollywood-tähdestä Greta Garbosta. Tällaisten vanhojen elokuva-alan legendojen tarinat tottakai kiinnostavat aina ja valmistauduinkin erittäin valaisevaan elokuvaan. Valitettavasti aamun väsymys teki temppunsa ja aloin puolivälin jälkeen nuokahdella teoksen aikana. Voin siis jakaa vain vajaavaisen kokemuksen teoksesta.

Elokuva alkaa mystisellä, hiukan karmivalla tanssilla, jossa naisnäyttelijä kantaa kasvojensa edessä Greta Garboa esittävää nuken päätä. Tästä hypätään 40-luvun charmilla varustautuneen tutkijan mukaan tarkastelemaan Hollywood-legendan elämää. Tarina alkaa tämän Garbon lapsuudesta Tukholman kaupungista ja siitä miten hän haaveili näyttelijän urasta. Ensimmäisessä näytöksessä kuvataan hänen ensimmäisiä mainosroolejaan, opintoja Dramatenissa, sekä yhteistyötä ja suhdetta elokuvaohjaaja Mauritz Stilleriin. Myöhemmin Garbo ja Stiller lähtevät Hollywoodiin, jossa heidän tiensä erkanevat. Toisessa näytöksessä Garbon ura Yhdysvalloista kasvaa kasvamistaan. Lopulta tarinan päätteeksi hän katoaa julkisuudesta. Matkan varrella tottakai puhutaan myös paljon hänen suhteistaan miehiin, koska mikä nyt voisi naisen elämässä olla oleellisempaa?

Myönnettäköön, että elokuvan jälkeen vilkaisin uteliaisuudestani Letterboxdista mitä muut ihmiset olivat elokuvasta sanoneet. Sitä kautta silmiini pisti erityisesti kaksi asiaa. Garbo: Where Did You Go? on valitettavan kiinnostunut näyttelijän mahdollisista romansseista miesten kanssa ja sen että nykytiedon mukaan Garbo oli biseksuaali, mahdollisesti lesbo. Asia jonka elokuva sivuutti lähes kokonaan. Kun nämä yhdistää jää elokuvasta paha maku suuhun. Mikä ihme on saanut ohjaaja-kirjoittaja Lorna Tuckerin ajattelemaan, että juuri suhde miehiin on se kulma johon hän haluaa keskittyä elokuvassaan? Elokuvan nimi ja ruudulla ilmaistu teema on kuitenkin Greta Garbon katoaminen julkisuudesta. Tätäkään ei kuitenkaan pistetä näiden miesten kontolle, joten se ei resonoi katsojassa.

Tästä päästäänkin elokuvan ytimessä olevaan ristiriitaan. Elokuva väittää puhuvansa siitä miten Greta Garbo katosi julkisuudesta ja on vaarassa unohtua siitä huolimatta miten merkittävä hän oli kulttuurille, mutta ei todellisuudessa syvene tähän juuri ollenkaan. Tucker aloittaa elokuvansa omaperäiseltä tuntuvan, hitusen karmivasti naamioidun tanssijan kanssa ja näyttelijä Noomi Rapacen tulkitseman kertojan toimesta alkaa puhumaan näyttelijän jälkeensä jättämästä myytistä. Tämän jälkeen hän kuitenkin sortuu kertomaan tuiki tavallisen tarinan henkilöstä joka nousi köyhyydestä parrasvaloihin. Kun elokuvan alussa sanotaan, että on hämmästyttävää miten Greta Garbo nousi tähdeksi tyhjyydestä, tuntuu se vitsiltä kliseydessään. Järkyttävää on elokuvan aikana tajuta, että Lorna Tucker tuntui oikeasti pitävän tätä huikeana paljastuksena.

Dokumenttien tehtävä on tottakai välittää informaatiota mahdollisimman rehellisesti, mutta se ei oikeuta tämän teoksen kuivuutta. Perinteiset puhuvat päät antavat hyvää osviittaa Garbon maailmaan ja arvostan sitä, että Tucker on hakenut kameran eteen päähenkilönsä oikeita sukulaisia ja perhetuttuja. Mutta kovin syvälle nämä eivät tunnu pääsevän. Ääneen luetuista kirjeistä ei paljastu mitään erityisen mehevää ja kokonaisuus jää pliisun tuntuiseksi. Aiemmin mainitsevani biseksuaalisuus olisi esimerkiksi tuonut huomattavasti enemmän herkullisuutta narratiiviin. Niin ikään ydinkysymyksenä esitetty arvoitus Garbon katoamisesta tuodaan lopussa takaisin antiklimaattisesti kertomalla, että Garbo yksinkertaisesti kyllästyi työhönsä. Jotain viestiä on löydettävissä siitä miten tästä huolimatta paparazzit jatkoivat hänen vainoamistaan, mutta tässä vaiheessa on myönnettävä, että väsymykseni näytöksessä teki tepposensa, enkä voi asiaa syvemmin kommentoida.

Elokuvan tyyliä rikkoo hiukan Hollywoodin kulta-aikaa kanavoiva näyttelijä, joka esittää Garbon elämän tutkijaa, joka välittää tietoa katsojille pienessä työhuoneessaan. Välillä hän näyttäytyy mustavalkoisessa pienessä televisiossa vanhanaikaisen uutistiedottajan tavoin. Samoin mainitsemani tanssija karmivine irtopäineen auttaa dramatisoimaan Garbon kirjeiden tulkintaa. Nämä molemmat ihastuttavat aluksi ja tuntuvat lupaukselta jostain paljon mielenkiintoisemmasta teoksesta. Kun elokuva etenee tuntuu kuitenkin pian että katsojalle on näytetty samat otokset näistä hahmoista jo kymmeniä kertoja. Vain puolitoista tuntinen elokuva alkaa pian tuntua ikuisuudelta. Erityisesti irtopää muuttuu joka kerta vain arkisemmaksi ja arkisemmaksi, saaden katsojan tuskastumaan ja kyseenalaistamaan tyylivalinnan aivan vääristä syistä. Kyse ei ole uteliaisuudesta selvittää Lorna Tuckerin käyttämä mahdollinen metafora vaan vaatimus saada tietää miksi hän tällä tavalla kiusaa minua henkilökohtaisesti? 

Parasta elokuvassa on se, että se saa katsojan kiinnostumaan näyttelijä Greta Garbon filmografiasta. Merkittävän 21-vuotisen uran tehnyt näyttelijä keräsi kuitenkin valtavan määrän silmäpareja puoleensa ja teoksessa näytettyjen klippien perusteella ihan syystäkin. Sekä mykkä- että äänielokuvissa esiintynyt näyttelijä vaikutti erinomaiselta, omaperäisen karisman omaavalta, vahvojen performanssien maalarilta. Jotkut jopa ruudulla sanovat etteivät hänen tähdittämänsä elokuvat edes olleet kovinkaan kummoisia, mutta Garbon säkenöivä tähtivoima yksin sai ne erottumaan massasta. Garbo: Where Did You Go? saa siis katsojan toivomaan että katsoisi dokumentin sijaan näitä muita elokuvia, olivat ne sitten hyviä tai eivät.

Kokonaisuutena Garbo: Where Did You Go? on pitkäveteinen ja kliseinen. Sen alun lupaus persoonallisesta Hollywood-legendan elämän ja katoamisen tutkimuksesta petetään lopulta geneerisellä dokumenttielokuvalla, joka ei tunnu tietävän mitä oikeasti sanoo. Ydinkysymyksensä pettävä teos on kiinnostuneempi samojen pointtien nostamisesta kuin joka ikinen Hollywood-tähdistä kertova dokumentti. Perspektiivi on valitettavan kiinnostunut Greta Garbon miessuhteista tämän luovuuden sijaan, eikä kuitenkaan uskalla tutkia tämän seksuaalisuutta syvemmin. Mikäli Garbo on niin merkittävä tähti kuin elokuva sanoo, ansaitsee hän paljon paremman dokumentin itsestään.

Mitä mieltä sinä olet tästä dokumentista? Onko Greta Garbo sinulle tuttu tähti? Entä osaatko suositella muita näyttelijöistä kertovia dokumentteja? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!