Kesäkirja (The Summer Book, 202

 Kesäkirja

The Summer Book, 2024

Ohjannut: Charlie McDowell

Kirjoittanut: Robert Jones

Kesäkirja-romaanin kirjoitti Tove Jansson

Tove Jansson on minullekin tuttu lähinnä Muumeista. Suomalaisen bi-ikonin muu kirjallisuus ja kuvataide ovat minulta jääneet aikalailla kokonaan kokematta. Enkä niihin Muumeihinkaan lopulta niin paljoa ole perehtynyt kuin voisi kuvitella. Näin ollen myös hänen romaaninsa Kesäkirja oli minulle entuudestaan aivan tuntematon, kun kuulin että siitä oltiin tekemässä kansainvälistä elokuva-adaptaatiota. Jansson on kuitenkin niin merkittävä suomalaiselle kulttuurille, että uteliaisuus heräsi väkisinkin. Siksi suuntasin innolla katsomaan Charlie McDowellin Kesäkirja-elokuvaa, kun se tuotiin Tampereelle pressinäytökseen.

Kesäkirja kertoo nuoresta Sophia-tytöstä (Emily Matthews), joka matkustaa isänsä (Anders Danielsen Lie) ja isoäitinsä (Glenn Close) kanssa Suomenlahdella sijaitsevalle saarelle viettämään kesää. Saari on jo monen sukupolven ajan ollut heidän perheelleen tärkeä kesäasunto. Sophia tutkiskelee saarta ja oppii kaikenlaista luonnosta ja ihmisistä isoäidiltään. Tytön ja isän välit ovat kuitenkin viime aikoina alkaneet rakoilla, johtuen tytön äidin kuolemasta, mistä isä ei millään tunnu pääsevän yli. Saarella luonnonhelmassa perheen jäsenet voivat taas löytää toisensa, ennen kuin isoäidistä aika jättää.

Kesäkirja on suomalaista ja brittiläistä yhteistuotantoa. Se on kuvattu Suomessa pääasiassa suomalaisista koostuvan työryhmän kanssa. Elokuva perustuu suomalaiseen kirjaan. Sen ohjaaja on britti-amerikkalainen ja päätähti jenkki. Näistä palasista tulee hämmentävä yhdistelmä, kun selvästi suomalaiset maisemat ja puitteet toimivat miljöönä englantia puhuville, mutta selvästi suomalaisille hahmoille. On toki aivan yleistä, että britit ja jenkit tekevät englanninkielisiä elokuvia muista maista, mutta dissosiaatio on aivan eri tasoa, kun se tullaankin tekemään katsojan omaan kotimaahan. Kesäkirjassa on jatkuvasti vaarana katsojan erkaantuminen tarinasta, kun esimerkiksi maailmantähti Glenn Close isoäidin roolissa tanssahtelee vanhan suomalaisen musiikin tahtiin.

Elokuvan työryhmää sietääkin ylistää siitä, että tästä hämmentävästä tunteesta huolimatta Kesäkirja on varsin immersiivinen elämys. Charlie McDowellin rauhallinen ja lämmin ote ohjaajana kutsuu katsojan mukaansa teoksen maailmaan. Yhdessä kuvaaja Sturla Brandth Grøvlenin kanssa hän onnistuu näyttämään suomalaisen saariston kauneuden parhaimmillaan. Harmaat kalliot, sinertävä vesi ja kasvien vehreys saavat aikaan ihanan kesäisen tunnelman. Kamera työ on rauhallista hitaine liikkeineen, antaen katsojan rauhassa sukeltaa elokuvan nostalgiseen kansallismaisemaan. Kaupan päälle Hania Ranin voimakkaat, mutta viehättävät sävelet, jotka nostattavat katsojan tunteet pinnalle. Teoksen audiovisuaalinen anti saa aikuisen katsojan katseen suuntaamaan omaan menneisyyteensä ja lapsuuden kesiin.

Elokuvassa Sophiaa esittää ilmeisesti ensimmäisessä elokuvassaan Emily Matthews. Kyseessä on mainio löytö elokuvan roolituksesta vastanneelta Minna Sorvojalta ja Sanna Sorvojalta, sekä elokuvan tuottajilta. Matthews istuu nuoren suomalaistytön rooliin erinomaisesti englanninkielisyydestä huolimatta. McDowell saa hänestä esiin herttaista uteliaisuutta ja lapsenomaista jääräpäisyyttä. Matthews saa esittää lapsen voimakkaita tunteita luonteikkaalla tavalla, mikä tuntuu katsojalle varmasti tutulta vähintään omasta lapsuudestaan. Oli kyse sitten kiukuttelusta, asiattomuudesta tai positiivisemmista luonteenpiirteistä, Matthews saa ne kaikki tuntumaan Kesäkirjan maailmaan sopivilta. Katsojan on helppo samaistua lapsen epätietoisuuteen, kun Matthewsin performanssi vie mukanaan menneisyyteen.

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että Glenn Close onnistuu myös erinomaisesti isoäidin roolista. Hän antaa hahmolleen hillityn pistävän aksentin, jota en itse osaa paikallistaa, mikä toisaalta on ihan hyvä, kun elokuvan kieli muutenkin aiheuttaa dissosiaatiota. Oleellsita on se, että Close antaa äänelleen vanhan elämää nähneen muorin painoa, saaden isoäidin tuntumaan selvästi viimeisiä vuosia elävältä, mutta silti aktiiviselta ihmiseltä. Hänessä on juuri sitä oikeanlaista lämpöä ja pilkettä silmäkulmassa, minkä itsekin pystyn isoäideistäni tunnistamaan. Performanssi on hyvin fyysinen, isoäidin kulkiessa ympäriinsä kepin avustuksella ja muutenkin ikäänsä osoittavan vaivalloisesti. Close pitää huolen ettei tämä koskaan tunnu liioitellulta, antaen hahmolleen oikealta elämältä tuntuvaa energiaa.

Elokuvan kolmesta tähdestä norjalaisvahvistus Anders Danielsen Lie on saanut vähiten kiitollisen roolin Sophian isänä. Siinä missä Close ja Matthews dominoivat elokuvaa tytön uteliaisuudella ja isoäidin viisaudella, saa Danielsen Lie esittää roolinsa hyvin pidättäytyvästi. Tarinassa isä on yhä traumatisoitunut vaimonsa kuolemasta ja jäänyt jumiin surutyöhönsä. Jos sitä nyt voi enää edes suruksi kutsua, yhdessä vaiheessa isoäitikin moittii poikaansa itsesäälistä vellomisesta. Danielsen Lien performanssiin kuuluu hiljaisuuden hallinta, mistä hän kuitenkin suoriutuu erinomaisesti. Pienet hetken jolloin isä tulee kuorestaan lapsensa luokse tuntuvat tämän vuoksi erinomaisilta auringonpilkahduksilta. Danielsen Lie kantaa hahmonsa taakkaa rehdillä otteella, antaen katsojan nähdä hänet isoäidin ja Sophian silmin, ilman että hän vie näiden perspektiiviltä tilaa. 

Robert Jonesin adaptoima käsikirjoitus toimii mainiona kuvauksena lapsen kesälomasta kaukana tämän arkisesta ympäristöstä. Tarina kuvastaa sitä miten loma antaa tilaa kasvulle ja tunteiden käsittelylle. Keskellä luonnonhelmaa Suomenlahden saaristossa ei ole pahemmin ulkopuolisia häiriötekijöitä, mikä pakottaa pienen lapsenkin kohtaamaan ympäristönsä lisäksi itsensä. Lomalla hänellä on aikaa tutustua paremmin isoäitiinsä ja tämän tarinoihin, sekä huomata myös isäänsä äidin kuoleman myötä jäänyt jälki. Jälkimmäiseen liittyvät vaikeat tunteet tulevat hienosti esiin lapsen silmin, kun Sophia kyseenalaistaa sitä välittääkö hänen isänsä hänestä enää ollenkaan. Samalla hän myös oppii elämän päättyväisyydestä isoäidin alkaessa pikkuhiljaa hidastuessa pikkuhiljaa. Charlie McDowell ja leikkaaja Jussi Rautaniemi ovat tahdittaneet elokuvan erinomaisesti tukeakseen tätä kasvua ja pohdiskelua. Yhdeksänkymmenen minuuttinen elokuva on saatu tuntumaan merkittävältä kesältä lisänä katsojan omiin muistoihin.

Kesäkirja on kaunis niin visuaalisesti kuin kerronnaltaan. Ohjaaja Charlie McDowell ja käsikirjoittaja Robert Jones ovat löytäneet Tove Janssonin romaanista ihastuttavan, elämänmakuisen tarinan ja tuoneet sen kunnialla valkokankaalle. Elokuva on ajattoman tuntuinen nostalgiatrippi aikuiselle ihmiselle, joka voi teoksen aikana rauhoittua reflektoimaan omaa elämäänsä tarinan kautta. Kolmea sukupolvea edustetaan erinomaisesti kiitos mainiosti rooleistaan suoriutuvien näyttelijöiden. Kesäkirjan jälkeen on helpompi taas astua ulos talven kylmyyteen.

Mitä mieltä SINÄ olet Kesäkirja-elokuvasta? Onko lähdeteos sinulle tuttu tai muut Tove Janssonin kirjoitukset? Kerro mietteesi kommenttiosiossa! Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!