Your Friendly Neighborhood Spider-Man – jaksot 1x06-08 (sisältää SPOILEREITA)

Your Friendly Neighborhood Spider-Man

1x06-08

Kirjoittanut: Charlie Neuner (06, 08), Raven Koné (07)

Ohjannut: Liza Singer (06, 08), Stu Livingston (07)

Spider-Man ja Peter Parker -hahmot loivat Steve Ditko ja Stan Lee

Your Friendly Neighborhood Spider-Man on kyllä ollut aivan loistava. Viikoittainen neljästäkymmenestä yhdeksäänkymmeneen minuuttiin Hämähäkkimiehen seikkailua erinomaisesti animoituna ja mehukkaalla hahmodraamalla höystettynä on ollut aina aivan loistava elämys. Vähän surettaa jo se, että sarjan ensimmäistä kautta tulee enää kaksi jaksoa ensi viikolla. Mutta jälleen kerran kun keskiviikko koitti olin aivan intona televisioni ääressä katsomassa mitä Peter Parkerille (Hudson Thames) ja tämän ystäville tällä kertaa tapahtuisi. Eikä tälläkään viikolla tarvinnut pettyä!

Tällä kertaa Peter yrittää korjata suhdettaan Nicoon (Grace Song) kutsumalla tämän ja Harryn (Zeno Robinson) viettämään leffailtaa luokseen. Hän joutuu kuitenkin itse lähtemään pois paikalta, sillä joku on hyökännyt Oscorpiin ja Norman (Colman Domingo) vaatii Spider-Mania tarkistamaan tilanteen. Paikan päällä Peter joutuu taistelemaan piruksi naamioitunutta miestä (Charlie Cox) vastaan. Norman ja Peter huomaavat kaupunkia riivanneiden rikollisten uusien aseiden toimivan gamma-energialla, jonka myötä he pääsevät pahan tohtori Otto Octaviuksen (Hugh Dancy) jäljille. Samaan aikaan Lonnie (Eugene Byrd) menettää paikkansa koulun jenkkifutisjoukkueessa ja hänen suhteensa Pearliin (Cathy Ang) kariutuu. Kaupan päälle hänelle kaunaa kantava Gargan (Jonathan Medina) saa myös omaa uutta superteknologiaansa Octaviukselta. Pian Hämähäkkimies joutuu kohtaamaan tähän mennessä suurimman haasteensa, kun pelottava Scorpion astuu esiin.

Netflixin Daredevil-sarjan faneja kutkuttaa aina kun Charlie Cox nähdään Marvel Cinematic Universessa Matt Murdockin roolissa. Luonnollisesti myös itse kuulun tähän porukkaan ja tieto hahmon esiintymisestä Your Friendly Neighborhood Spider-Man -sarjassa sai odottamaan sarjaa vielä hitusen innokkaammin kuin olisin sitä muutenkin odottanut. Cox tuo hahmoon aina ihastuttavan syvää charmia, jossa yhdistyy karhea ja hienostunut karisma samassa paketissa. Mutta nyt “Friendly Neighborhoodia” katsellessa pitää todeta, että ei Cox mikään ääninäyttelijä kuitenkaan ole. Hän on selkeä esimerkki siitä, miksi ääninäytteleminen olisi ehkä parempi jättää siihen keskittyneille esiintyjille. Coxin charmi hukuuu hänen hitusen monotonisen performanssinsa myötä, sillä se ei tunnu sopivan yhtä hyvin piirretylle versiolle hahmosta kuin hänelle itselleen kameran edessä.

Tämä ei onneksi muuta sitä faktaa, että on valtavan tyydyttävä nähdä tämä taistelemassa Spider-Mania vastaan. Animaatio taistelukohtauksessa on ensiluokkaista. Koreografia on ihastuttavan sulavaa ja hienosti hahmojen kyvyt huomioon ottavaa. Spider-Manin omaperäiset seitit ja epämääräiset loikat saavat kunnon haasteen Daredevilin akrobatiasta ja taistelijan kokemuksesta. Vaikka Hämähäkkimies on perinteisesti Julkeaa Perkelettä vahvempi fyysisesti, näyttää Friendly Neighborhood vakuuttavasti miten suuri merkitys kokemuksella ja teknisellä taidolla voi ollakaan taistelun lopputuloksen suhteen.

Tarinallisesti sarjakuvafanille on myös aina mahtavaa nähdä Daredevil ja Spider-Man yhdessä. Sarjakuvissa nämä ovat pitkäaikaisia ystäviä, joiden moraali on sopivissa määrin toisistaan eroava, tavalla joka kuitenkin antaa myös samaistumispintaa. Tässä vaihtoehtoisessa MCU:ssa hahmojen ikäero on suurempi kuin sarjakuvissa, mutta potentiaali ystävyyteen on silti valtava. Ja tottakai on hauska, että niin ikään sarjakuvien perinteitä kunnioittaen kaksikon on taisteltava ennen mahdollista liittoutumista.

Sarjan kuudes jakso kuitenkin toimii vasta tämän potentiaalin vihjauksena, eikä vielä pääse sitä toteuttamaan. Kaksikko vaihtaa muutaman sanan taistelun tuoksinnassa, joiden myötä Peter saa hiukan kuvaa siitä, että tämä vihollinen ei olekaan samanlainen kuin hänen aiemmin kohtaamansa konnat. Mutta hän ei kuitenkaan vielä tunnista tätä Hell’s Kitchenin paikalliseksi sankariksi vaan pitää tätä lähinnä murtovarkaana. Daredevilin puheet Oscorpin likaisista salaisuuksista kuitenkin kylvävät merkittävän epäilyksen siemen Peterin mieleen ja samalla myös vihjaavat katsojalle Normanin mahdollista kääntymistä synkempään suuntaan. Coxin performanssin aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta, Daredevilin visiitti sarjaan on siis erittäin onnistunut.

Normanin pimeä puoli alkaakin pikkuhiljaa näyttäytyä sarjassa. Pidän siitä miten se tulee esiin sopivan maltillisella tahdilla. Hän on aiemmin lähinnä kannustuspuheissaan Peterille ollut painostava ja käskenyt tätä pistämään kaikkensa peliin. Nyt kuudennessa jaksossa häneen iskee yhtäkkiä pakkomielle saada vanha kollegansa, Otto Octavius, kiinni. Katsojalle tulee saman tien hiipivä tunne siitä, että kenties Norman ei ole täysin rehellinen kertoessaan Peterille siitä miten varomaton Octavius oli kokeissaan gamma-säteilyn parissa. Hyväksi tai väärinymmärretyksi en toki ala pikkumaista Octaviustakaan vielä nimittämään, mutta ajatus siitä, että Norman olisi metaforisesti työntänyt kollegansa bussin alle sopisi kuin nyrkki silmään sarjassa kuvatulle bisnesmiehelle. Normanilla tuntuu olevan vilpitöntä rakkautta poikaansa kohtaan, mutta hänellä on selvästi myös kylmempi puoli.

Normanin obsessio löytää Octavius muodostuu todella suureksi ongelmaksi kun Spider-Man taistelee Scorpionia vastaan. Hän nimittäin on liian keskittynyt gamma-säteilyn jäljittämiseen antaakseen kunnollista taustatukea Peterille. Ja kun Peter luulee voittaneensa Scorpionin, laskee Norman kiireellä kommunikaattorinsa pöydälle jatkaakseen entisen kollegansa jäljittämistä. Juuri tällöin Scorpion tottakai pääsee yllättämään Peterin ja taistelun toinen erä päätyy hänen valtavaan piikkiinsä lävistämässä Peterin. Norman huomaa virheensä vasta tällöin ja lähettää Peterin avuksi kiiturin, joka selvästi on viittaus hänen sarjakuvista tuttuun lennokkiinsa superkonna Green Goblinina. 

Jakson ohjannut Stu Livingston animaattoreineen on tehnyt upean työn taistelun koreografioimisessa ja ennen kaikkea sen jännityksen luomisessa. Kun Peter lävistetään valtavalla mekaanisen skorpionin pistimellä, unohtaa katsoja väkisinkin katsovansa kevyttä supersankarisarjaa, jossa sankarit lopulta aina voittavat. Hetken ajan Peterin kokema hengenvaara on täysin todellista ja katsoja saa oikeasti pelätä tämän puolesta. Tämän vuoksi myös Normanin reaktio tapahtumiin tuntuu entistä tylymmältä. Hän ei kunnolla pyydä anteeksi virhettään vaan keskittyy Peterin painostamiseen. Hänen mukaansa Peterin on käytettävä kaikkea voimaansa saadakseen vastustajansa kunnioittamaan häntä. Eikä hän selvästi todellisuudessa tarkoita kunnioitusta vaan pelkoa. Klassinen esimerkki myrkyllisestä isähahmosta.

Ainut mitä vielä toivoisin showrunner Jeff Trammellin kirjoittajan huoneelta, olisi vielä selkeämpi alleviivaus mitä tulee Normanin vaatimukseen Spider-Manista kaiken voimansa näyttävänä sankarina. Jostain syystä nämä jaksot kirjoittaneet Charlie Neuner ja Raven Koné eivät esimerkiksi suoraa laita Normania sanomaan, että hän haluaa Spider-Manin tappavan tai vammauttavan vihollisensa. Kenties sitä on vaikea saada tuntumaan luonnolliselta viisitoistavuotiaan nuoren ja aikuisen miehen välisessä keskustelussa, mutta mielestäni pientä puskua dialogi olisi kaivannut vielä. On hiukan vaikea rekisteröidä kahdeksannessa jaksossa sitä, mikä Peterin nyt saa kyseenalaistamaan Hämähäkkimiehenä työskentelyn. Norman sanomassa “ole kovempi” ja “vaadi kunnioitusta” eivät ole mielestäni tarpeeksi kirjaimellisia ohjeita.

Onneksi Peterillä on elämässään myös vähemmän myrkyllisiä ihmisiä. Ongelmaksi hänen ikätovereidensa parissa kuitenkin muodostuu se, että hänen ja Nicon välit särkyvät, kun tämä saa tietää Peterin olevan Spider-Man Harry Osbornilta. Aluksi ystävänsä menettämistä pelännyt Nico on ollut mustasukkainen Peterin uudesta ystävästä ja nyt tämä saa vielä tietää, että uusi ystävä tietää Peterin suurimman salaisuuden, mitä hän itse ei tiennyt. Tästä syntyvä petoksen tunne on ymmärrettävä ja oikeutettu, vaikka katsoja samaan aikaan onkin kokenut tapahtumat Peterin perspektiivistä ja tietää ettei tämä missään vaiheessa ole tarkoituksella pettänyt ystäväänsä. Silläkin on merkitystä että Harry sai vahingossa tietää Peterin salaisuuden, vaikka tämä toki Nicon perspektiviistä onkin epäoleellista.

Neuner ja Koné maalavat käsikirjoituksessaan todella onnistuneen kuvan teinien välisten ystävyyssuhteiden rakoilusta ja korjaamisesta. Erityiseksi nautinnoksi jaksoissa nousee Harryn ja Nicon pikkuhiljaa syntyvä suhde. Aluksi on hauska nähdä heidän välisiä erojaan, kuten sen miten Nico on vilpittömästi kiinnostunut Tarotin kaltaisesta huuhaasta, siinä missä Harry tykkää sellaisesta vain estetiikan vuoksi. Suhteen edetessä Harryn hyvä luonne tulee kuitenkin esiin tavalla, mitä ainakaan elokuvat eivät ole onnistuneet kuvaamaan. Hän tajuaa tehneensä virheen paljastettuaan Peterin salaisuuden Nicolle ja tekee parhaansa asian korjaamiseksi. Tämä johtaa hauskoihin hetkiin, kun Nico päätyy Harryn autolla kisaamaan läpi New Yorkin katujen. Huvittava, absurdi hetki toimii yhdistävänä tekijänä kaksikolle, joka pikkuhiljaa löytää toisistaan samaistumispintaa. Nicon mustasukkaisuus on lähtöisin hänen kokemistaan pettymyksistä, mitä tulee hänet hylänneisiin läheisiin. Harry taas pitää kynsin ja hampain kiinni harvoista ystävistään, sillä valtaosa on kiinnostunut hänestä vain rahan tai näkyvyyden vuoksi. Molemmat hahmot ovat erinomaisesti realisoituja, moniulotteisia kuvauksia erilaisista nuorista.

Melkeinpä sarjan toiseksi päähenkilöksi nouseen Lonnien tarina jatkuu tämän vajotessa yhä syvemmälle jengirikollisuuden maailmaan. Hän tuottaa pettymyksen sekä koululleen, tyttöystävälleen, että perheelleen. Joskaan vanhemmilleen hän ei vielä ole kehdannut kertoa tilanteestaan. On juuri niin surullista kuin oletinkin nähdä tämä nuori mies eksymässä polultaan, vaikka samaan aikaan ymmärränkin täysin miksi hän tekee mitä tekee. Sarja näyttää myös hienosti miten rikollisjengi voi parhaimmillaan tarjota nuorelle tukea ja turvaa. Vaikka jengiä johtava Big Donovan (Leilani Barrett) onkin häijy paskiainen, on hän myös lojaali alaisiaan kohtaan. Kun Lonnie on todistanut Donovanille hyötynsä tekee tämä kaikkensa hänen puolustamisen eteen ja tarjoaa pojalle turvapaikan kotoaan, kun skorpionit alkavat vainota häntä. 

Samaan aikaan kuitenkin tekee tiukkaa nähdä kuinka Lonnie alkaa työntää Pearlia pois luotaan eikä suostu kertomaan mitä iltaisin puuhaa. Lonnien pikkuvelikin joutuu seuraamaan sivusta, kuinka hänen luotettava ja arvostettu isoveljensä on ottanut hänen paikkansa perheen ongelmatapauksena. Toki on hiukan tylsää, että pikkuveljen syy liittyä jengiin oli alunperin vain se, että hän koki ettei hänellä ole sijaa perheessä Lonnien varjon alla. Se on sinänsä ymmärrettävä syy tarinan kontekstista, mutta itselleni herkullisempaa olisi ollut jos tähän olisi liittynyt enemmän ulkoisia tekijöitä. Poliisin profilointia ja sen sellaista. Ja kenties katkeruus isoveljeä kohtaan olisi tullut väärästä käsityksestä siitä, ettei tämä samaa kohtelua kohtaisi. Mutta en sitten tiedä olisiko tämä vaatinut taas paljon enemmän ruutuaikaa käsittelyä varten.

Saatuaan selkäänsä Scorpion-Garganilta Lonnie jengeineen saa yhteyden aiemmassa jaksossa vilahtaneeseen Dmitri Smerdyakoviin (Roger Craig Smith), joka nyt rokkaa sarjakuvamaista vaaleaa maskia, viittauksena hänen Chameleon-aliakseensa. Tämä vinkkaa heille Octaviuksen laboratoriosta, josta Gargan uuden skorpionin häntänsä sai. Vaikuttaa siltä, että 110-kadun jengi aikoo varustautua samalla teknologialla ja edessä on supervoimin käytävä jengisota. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä millaisia temppuja jengi saa käsiinsä ja nähdäänkö tällä kaudella Lonnien muuntautuminen sarjakuvista tutuksi Tombstoneksi. Lempinimenhän on jo saanut aiemmin, sillä pelasti Big Donovanin haudan kylmyydeltä. Voin joka tapauksessa nähdä Hämähäkkimiehen päätyvän keskelle melkoista mäiskettä viimeisissä jaksoissa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta näissä jaksoissa on se, että Norman Osborn onnistuu usuttamaan Thunderbolt-Rossin (Travis Willingham) ja Iron Manin (Mick Wingert) Octaviuksen kimppuun, joka johtaa tämän pidätykseen. Vaikea kuvitella että tämän tarina kuitenkaan jäisi tähän, kun kyseessä on kuitenkin yksi Peter Parkerin merkittävimmistä vihollisista sarjakuvissa. Jonkinlainen vankilapako on varmasti tulevaisuudessa mahdollinen, mutta samaan aikaan se tuntuisi vaativan melkoisen virheen Iron Manilta ja Rossilta. Toisaalta koska sarja kuvaa Captain America: Civil War -elokuvan jälkeistä aikaa hahmojen elämässä, eivät he välttämättä muutenkaan ole kovin skarppeina asian suhteen tällä hetkellä. Toistan itseäni, mutta jään innolla seuraamaan jatkoa. Sivuhuomautuksena mainitsen että tykkään retrosta Iron Man -puvusta mitä Tony Stark tässä sarjassa rokkaa. Lisää 60-luvun sarjisten estetiikkaa ruudulle!

Your Friendly Neighborhood Spider-Man -sarjan jaksot Duel with the Devil, Scorpion Rising ja Tangled Web olivat jälleen kerran aivan loistavaa Hämähäkkimiehen seikkailua. Hahmojen ihmissuhdekiemurat mutkistuvat entisestään herkullisin tavoin, samalla kun toiminta ja jännitys ottavat jälleen askeleen hurjempaan suuntaan. Hauskat laajemman Marvel-universumin yhteydet toimivat maailmaa rikastuttavana lisänä sarjassa, vaarantamatta tämän omaa identiteettiä Spider-Man -tarinana. Tuntuu keljulta, että ensimmäistä kautta on enää kaksi jaksoa jäljellä, mutta ai että… en malta ollenkaan odottaa niiden näkemistä!

Tuttuun tapaan kuulen mielelläni myös SINUN mietteesi näistä jaksoista? Toimiko Daredevil-cameo? Entä ilahduitko siitä että näimme vihdoinkin tämän version Scorpionista toiminnasta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!