Bird (2024)
Perjantaina melkein jätin kokonaan menemättä pressinäytökseen. Jostain syystä olin edeltävänä iltana kovin masentunut ja koko tämä työ tuntui turhalta näpertelyltä. Unirytmini on kuitenkin ollut viime päivinä, kiitos muiden pressinäytösten, niin sanotulla “normaalilla” tasolla ja päädyin heräämään hyvissä ajoin ennen herätyskellon pirinää. Muutakaan tekemistä ei aamulla ollut, joten hyppäsin bussiin ja matkasin Arthouse Cinema Niagaralle. Ja kyllä kannattikin. Andrea Arnoldin Bird ei ole vain hyvä. Se on niin erinomainen ja koskettava, että se sai minut muistamaan miksi tätä hommaa teen. Bird muistutti minua siitä miten paljon rakastan elokuvaa tarinankerronnan välineenä.
Bailey (Nykiya Adams) on kaksitoistavuotias nuori vaatimattomista oloista. Hän asuu nuoren isänsä Bugin (Barry Keoghan) ja velipuolensa Hunterin (Jason Buda) kanssa rönsyisässä ja kaoottisessa asunnossa. Eräänä päivänä innostunut Bug ilmoittaa menevänsä naimisiin kolme kuukautta sitten tapaamansa Kayleigh’n (Frankie Box) kanssa. Bailey ei ajatusta voi sietää, eikä varsinkaan sitä, että häntä ei asiasta varoitettu etukäteen, eikä todellakaan sitä, että hänen pitäisi ryhtyä Kayleigh’n morsiusneidoksi ja pukeutua pinkkiin leopardikuvioiseen trikooseen. Seuraa huutoa ja tappelua. Samaan aikaan Hunter on liittynyt jengiin, jonka tarkoituksena on rangaista lapsia ja puolisojaan pahoinpiteleviä miehiä, joille poliisi ei suostu tekemään mitään. Todistettuaan yhtä tälläistä tapausta, Bailey päätyy ulos pellolle nukkumaan. Aamulla hän tapaa kummallisen, hameeseen pukeutuneen miehen nimeltä Bird (Franz Rogowski). Ehkä tämä voisi auttaa Baileyä lentämään vapauteen?
Bird-elokuva tempaisee saman tien mukaansa karun kauniilla kuvastollaan. Kuvaaja Robbie Ryan on Andrea Arnoldin ohjauksessa luonut ihastuttavan raa’an tuntuista kuvastoa. Paljon käsivarakuvaukseen luottava tyyli saa katsojan nopeasti sukeltamaan elokuvan maailmaan. Tarinassa kuvattu pieni brittikaupunki, sekä harmaat rannat ja pellot tuntuvat viehättäviltä naturalistisilta, tavalla joka korostaa hienosti hahmojen mielenmaisemaa. Päähenkilön kokema ahdistus ympäristöstään muuttuu näin elokuvallisesti viehkeäksi kaikessa julmuudessaan. Pienenä yksityiskohtana arvostin myös kuvaruudun reunoille tehtyä pientä rosoisuutta, joka entisestään korostaa teoksen käsintehtyä tunnelmaa. Kuin elokuva olisi kuvattu Baileyn kotoa löydetyllä, hiukan rikkinäisellä kameralla.
Vasta jälikäteen huomasin nähneeni yhden Arnoldin aiemmista elokuvista. Vuoden 2009 Fish Tankin, joka myös ihastutti karuudellaan ja varmallaa otteellaan mitä tulee vakavaan aiheeseen. Bird on Fish Tankiin verrattuna elämän iloisempi, mutta näyttää Arnoldin hallitsevan erinomaisesti vaikeassa tilanteessa olevien nuorten tarinat. Hän tuntee selvästi valtavaa myötätuntoa nuorten ahdistusta kohtaan ja haluaa kertoa näiden tarinoita mahdollisimman autenttisesti. Birdissä tulee esiin hahmojen köyhyys, teinien ja vanhempien riidat, sekä lähisuhdeväkivalta tavalla joka ei missään vaiheessa tunnu sen enempää aiheitaan vähätteleviltä, eikä niillä mässäileviltä. Andrea Arnoldilla on voimakas, tasapainoinen ote teoksessaan alussa loppuun, siinä määrin, että siihen välillä livahtavat fantasiaelementitkin tuntuvat sopivan osaksi eteen avautuvaa narratiivia täydellisesti.
Bird-elokuva on 12-vuotiaan Baileyn kasvutarina. Roolin tekevä Nykiya Adams on heitetty ensimmäisessä elokuvaroolissaan saman tien syvään päätyyn esittämään monimutkaista ja vaikeaa nuorta tyttöä, joka lähestyy teini-ikää. Arnoldin ohjauksessa Adamsin karisma pääsee erinomaisella tavalla valloilleen. On vaikea uskoa, ettei Adams ole aiemmin esiintynyt muualla kuin koulunsa näyttämöllä, niin immersiivinen hän on Baileyn roolissa. Hän kanavoi häikäisevällä tavalla elokuvan vaativaa raakaa energiaa, mitä tarina häneltä vaatii. Sekä Baileyn kiukuttelu, itsevarmuus ja epävarmuus tulevat kaikki hienosti hänen työstään esille saaden hahmon tuntumaan oikealta tytöltä, jota katsojan on helppo kannustaa läpi koko elokuvan.
Andrea Arnoldin elokuva tarttuu hienosti käsiksi siihen miten kovat olot pakottavat lapset kasvamaan aikuisiksi kohtuutonta tahtia. Vaikka Baileyn isä onkin hyvää tarkoittava mies, on hän itsekin yhä nuori mieleltään ja oikkujensa vietävissä. Kun tämä on kiireinen löytämänsä huumesammakon kanssa tai häiden järjestelyssä, jää aikaa hänen tyttärelleen aina vain vähemmän. Hän on itsekin saanut ensimmäiset lapsensa teininä, eikä koskaan täysin ehtinyt kasvaa rooliinsa vanhempana. Ja kun Baileyn äidilläkin on Baileyn lisäksi kolme muuta lasta, väkivaltainen miesystävä ja selviä elämänhallintaongelmia, joutuu Bailey ottamaan aivan liikaa vastuuta itsestään ja muista. Elokuva kuvaa erinomaisesti sitä mikä saa tällaisen teinin kiukuttelemaan pieniltä tuntuvien asioiden takia, sekä sitä voimaa mikä näissä tositilanteessa piilee.
Kun Bailey kohtaa erikoisen, Birdiksi, eli linnuksi nimetyn miehen, alkaa katsoja väkisinkin toivoa, että tämä toimisi avaimena Baileylle parempaan elämään. Ehkä Birdin kanssa Bailey löytäisi turvallisen paikan missä asua. Mielestäni linnut symboloivat vapautta, joten ajatus tulee senkin takia voimakkaasti mieleen. Asiaa voimistaa se, että Bird käyttäytyy todella erikoisesti ja normia rikkovasti. Hän tuntuu vähät välittävän siitä mitä muut hänestä ajattelevat ja on sen sijaan autenttisesti oma itsensä.
Elämä ei kuitenkaan ole niin kivaa, että pihalta vain löytyisi aikuinen joka pelastaa pulassa olevan nuoren. Päinvastoin, Bailey päätyykin itse auttamaan Birdiä. Tämä etsii kauan sitten kadonneita vanhempiaan. Bird on kotoisin samasta talosta mistä Baileyn äitikin ja koittaa selvitä mikä johti hänen omaan katoamiseensa. Se missä Bird on kaikki nämä vuodet ollut tai mitä hän tekee kun ei ole talojen katoilla heilumassa ei missään vaiheessa selviä elokuvassa. Aluksi mietinkin pitkään, onko kyseessä vain Baileyn mielikuvituksen tuotos. Nopeasti kuitenkin tulee selväksi, että muutkin ihmiset näkevät Birdin.
Bird ei kuitenkaan ole Baileyn elämässä taakka. Hän on kaikesta huolimatta esimerkki myös turvallisesta aikuisesta, mitä nuoret elämäänsä tarvitsevat. Heidän suhteen opetus tuntuu olevan enemmänkin se, että näiden turvallistenkaan aikuisten ei voi olettaa maagisesti muuttavan kaikkea nuorten elämässä paremmaksi. He voivat kannustaa näitä löytämään itse omat voimansa ja inspiroida näitä kasvamaan vahvemmiksi ja myötätuntoisemmiksi ihmisiksi. Baileyn matka elokuvassa johtaakin vahvempaan priorisointiin, mitä tulee hänen elämänsä ongelmiin. Leoparditrikoot eivät ehkä olekaan niin kamalia sen jälkeen, kun saa tietää omien pikkusisarten jakavan kattonsa väkivaltaisen paskiaisen kanssa.
Birdin roolin tekevä Franz Rogowski on itselleni aiemmin tuttu ainoastaan erinomaisesta Hetkessä-elokuvasta vuodelta 2023. Ja nyt kaksi performanssia mieheltä nähneenä, uskallan todeta hänen olevan aivan ilmiömäinen esiintyjä. Sen jälkeen kun on nähnyt hänet esittävässä kaoottista, itsekeskeistä taiteilijaa, tuntuu häikäisevältä nähdä hänet ihastuttavan lämpimän ja herkän lintumiehen roolissa. On mahtavaa seurata miten hän selvästi tuntuu hakeneen linnuista mallia rooliinsa, antaen hahmolleen villin tuntua arvaamattomuutta. Silti hän pitää performanssin aisoissa. Se ei missään vaiheessa murtaudu läpi elokuvan realismista vaan tuo siihen juuri sopivan vivahteen fantasian makua.
Barry Keoghan, tuo Irlannin lahja maailmalle, on viime vuosina noussut yhdeksi mielenkiintoisimmista näyttelijöiksi elokuvarintamalla. Hän on jatkuvasti todistanut kykynsä esittää rakastettavia hyypiöitä, jotka liikkuvat aivan omalla tahdillaan tarinoiden läpi. Hänen roolinsa Bird-elokuvassa on jälleen mainio performanssi, mutta myös hipaus jotain erilaista hänen repertuaariinsa. En ole mielestäni aiemmin nähnyt hänen esittävän yksinhuoltajaisää, joka ei paidoista välitä ja rokkaa valtavaa määrää tatuointeja. Keoghan antaa Bugille mielenkiintoisen sekoituksen omaa tietään kulkevaa taiteilijaa ja huumeita myyvää gangsteria. Kyse ei ole minkäänlaisesta koviksesta, vaan Keoghanin omasta versiosta rakastettavasta pikkurikollisesta. Hän demonstroi todella hienosti liian nuorena isäksi ryhtyneen, moraalisesti arvelluttavan, mutta elämäänsä tyytyväisen moniulotteisuutta. Kyseessä on roolisuoritus jonka ympärille olisi ihan hyvin voinut rakentaa oman elokuvansa, mikä tekee tästä sivuhahmosta yhtä elävän kuin tarinan päähenkilöstäkin.
Mikä Bird-elokuvasta sitten teki niin erityisen, että se muistutti minua siitä miksi tätä teen? Tuntuu vaikealta artikuloida näitä tunteita. Osittain kyse on vain siitä, että satuin näkemään sen juuri oikeaan aikaan. Muuten kyse on varmaan kokonaisuudesta, jonka huikeat yksittäiset palapelin palat ovat saaneet aikaan. Andrea Arnoldin elokuvassa osaset vain loksahtavat nätisti kohdalleen, luoden täydellisesti liikkuvan kokonaisuuden. Kehut tästä kuuluvat tottakai myös leikkaaja Joe Binille, joka tietää tismalleen milloin pysähtyä ja milloin siirtyä eteenpäin. Kokonaisuutena elokuvan työryhmä on saanut aikaan ihastuttavan toiveikkaan tunnelman keskelle todella rujoa arkea heikompiosaisten elämässä. Bird-kaikessa yksinkertaisuudessaan liikutti minua tavalla, minkä vuoksi elokuvissa ylipäätänsä käydään.
Andrea Arnoldin Bird on naturalistinen mestariteos sipauksella toiveikasta taikuutta. Elämänmakuinen ja rujo kuvaus koristavat karua tarinaa johdonmukaisella ja varmalla otteella. Hypnoottiset performanssit Nykiya Adamsilta, Barry Keoghanilta ja Franz Rogowskilta pelaavat muun roolikaartin kanssa täydellisesti yhteen, luoden aivan ihastuttavan ensemblen, jonka kanssa voisi viettää helposti enemmänkin aikaa. Arnoldin käsikirjoitus tarttuu rohkeasti köyhien, pulassa olevien nuorten maailmaan rakastavasti ja rehellisesti. Bird on kirjaimellisesti kiitettävä elokuva.
Onko Arnold sinulle tuttu ohjaaja? Mistä muista hänen teoksistaan olet pitänyt? Entä mitä pidit Birdistä? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti