Rajalla (2025)


Rajalla
2025 Ohjannut ja kirjoittanut: Elina Hyvärinen

Viime viikko vierähti iloisesti, mutta raskaasti Tampereen elokuvajuhlilla. Tämän jälkeen hyppy arkeen tapahtui saman tien, kun heti maanantaiaamuna oli taas aika uudelle pressinäytökselle. Harkitsin että olisin jäänyt kotiin nukkumaan festariväsymyksen pois, mutta tiesin että minua harmittaisi enemmän, jos missaisin taas yhden hyvän elokuvan sen takia. Olin siis jälleen Arthouse Cinema Niagaralla kello 9:30, valmiina katsomaan Rajalla-elokuvan. Kyseessä oli ihan mielenkiintoinen katsaus aivan Venäjän rajalla sijaitsevaan Parikkalan kuntaan, joskin aamuväsymykseni meinasi taas tehdä tepposensa minulle.


Dokumentti vie katsojan Parikkalaan vuosikymmenen vaihteeseen. Kunta on on ollut pitkään vaikeuksissa taloudellisesti ja muuttoliike pois päin on ollut kauan nousussa. Parannusta tilanteeseen kuntalaiset ovat toivoneet mahdollisesta liikenteen vapautumisesta Venäjän puolelle. Kaikki muuttuu vuonna 2022 Venäjä aloittaa hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan. Monille parikkalaisille tämä on kylmiä väreitä tuottava paljastus naapurimaan todellisesta luonteesta, toisille taas pitkään odotettu pettymys. Kunnan tulevaisuuden kannalta tämä tietää entisestäänkin synkempää tulevaisuutta, kun kaikki rajanylityspaikat idässä suljetaan. Millainen on parikkalalainen mielentila kaiken tämän keskellä?


Elina Hyvärisen elokuva alkaa vuodesta 2019, jolloin Parikkalassa oli toivoa siitä, että silloisen hallituksen lupaukset Venäjän rajojen avaamisesta turismille ja bisnekselle toisi eloa pieneen kaupunkiin. Katsojalle tämä on mainiolla tavalla puistattava hetki, sillä hän tietää miten kyseinen lupaus ei todellakaan tule toteutumaan ja maailmantilanteen menevän äkkiä huonompaan suuntaan Parikkalan kannalta. Hyvärinen vääntää veistä haavassa viemällä elokuvansa sitten mahdollisimman henkilökohtaiselle tasolle. 


Elokuvassa kuvataan parikkalalaista kulttuuria ja tuiki tavallisia Parikkalan kuntalaisia. Esimerkiksi näemme paikallisen perinteen, jossa valitaan kunnan virallinen “Pikkupiika” kunnan virallisiksi kasvoiksi ja myöhemmin todistamme myös kaikenlaisia tansseja, sekä poliittisia kokoontumisia.  Monet elokvuassa esitellyt ihmiset ovat asuneet kunnassa jo puolivuosisataa. Heidän toivonsa tulevaisuudesta herättää katsojan sympatiat saman tien ja saa vähän väkisinkin toivomaan, että kunta löytäisi tien ylös suostaan. 


Toki henkilökohtaisella tasolla en toivo hyvää kaveruksille, jotka iloisesti kahvittelevat Trumpin ja Putinin kuvilla koristelluista mukeista. Dokumentintekijä Elina Hyvärinen olisi voinut mielestäni tarttua voimakkaammin tälläisten yksityiskohtien paljastamaan ideologiaan ja palata samaisten ukkojen pariin myöhemmin selvästi kuulemaan miten heidän ajatuksensa ovat muuttuneet. Voi toki olla että oma keskittymiseni herpaantui väsymyksen vuoksi, mutta en muista nähneeni kunnollista kuulustelua näiden suhteen. Toki Hyvärinen selvästi pyrkii katoamaan elokuvansa tarinan ja henkilöiden tieltä ja päästämään parikkalalaiset ääneen omine ehtoineen. Enkä voi kovin kovasti tällaista valintaa kritisoidakaan, sillä en usko että tämä väki kovin usein pääsee ajatuksiaan valaisemaan kansallisessa elokuvassa.


Suomalaisten suhde Venäjään ja venäläisiin on ollut aina monimutkainen. Sodat ja Venäjän keisarikunnan alaisuudessa eläminen jättivät molemmat jälkeensä valtavan määrän traumoja ja katkeruutta. Osa suomalaisista on totta puhuen verenhimoisesti odottanut, että Venäjä tekisi jotain Ukrainaan tehdyn hyökkäyksen kaltaista, voidakseen oikeuttaa vihansa naapurimaansa kansalaisia kohtaan, mikä näkyi heti sodan alettua venäläistaustaisten syrjimisen lisääntymisenä. Samaan aikaan naapurimaan kansalaisilla on kuitenkin ollut paljon yhteistyötä suomalaisten kanssa ja muuttoliikettä, sekä kauppaa on käyty molempiin suuntiin.


Tämän vuoksi arvostin kovasti Rajalla-elokuvassa nähtyjä puheenvuoroja siitä, miten sekä suomalaiset ja venäläiset ovat kaikki kuitenkin lopulta vain ihmisiä. Monelle elokuvassa nähdylle ihmiselle Venäjällä käynti oli aiemmin tavallinen osa arkea ja kulttuurien eroista huolimatta ihmisten välillä oli molemminpuolista kunnioitusta. Sen lisäksi että sodan aiheuttamat pakotteet heikentävät Parikkalan kunnan taloudellista tilannetta ja houkuttavuutta asuinpaikkana, koki moni sen myötä myös kolauksen henkilökohtaisella tasolla elämässään. Elokuva auttaa muistamaan, että kaikki Venäjän suhteen tehtävät päätökset koskevat tuiki tavallisia ihmisiä, riippumatta siitä ovatko ne välttämättömiä tai eivät.


Elina Hyvärinen on itse sanonut toivovansa elokuvansa toimivan puolustuspuheenvuorona ei vain Parikkalalle, vaan ylipäätänsä itärajalla sijaitseville kunnille. Hänen mukaansa rajaseudut ovat aina huonosti kohdeltuja maailmalla, vaikka näiden elinvoimaisuus on myös turvallisuuspolitiikan kannalta varsin merkittävää. Sen lisäksi, että näiden elävä kulttuuri ja ihmiset ovat vaalimisen arvoisia siinä missä muutkin. Hyvärinen on onnistunut varsin hyvin tavoitteessaan. Kuten sanottu, hänen elokuvansa inhimillistää erinomaisesti Parikkalan kuntalaisia ja tuo katsojan tunniksi osaksi näiden elämää. Koen ainakin itse olevani nyt edes hitusen myötätuntoisempi itäisessä Suomessa asuvia ihmisiä kohtaan ja huomaan toivovani, että valtio auttaa heitä pitämään huolen itsessään, siinä missä läntisessäkin Suomessa asuvia ihmisiä.


Rajalla on pätevä, lajityypin perusteisiin luottava dokumentti. Se jättää turhat tyylittelyt sikseen ja keskittyy kertomaan Parikkalan kunnan tarinaa suoraviivaisesti ja myötätuntoisesti. Ohjaaja-kirjoittaja Elina Hyvärinen on onnistunut mainiosti tavoitteessaan luoda puolustuspuheenvuoro rajaseutujen asukkaille. Kuvauksessa keskitytään Parikkalan asukkaisiin henkilökohtaiselta tasolla, mikä voimistaa elokuvan sanomaa rajaseutujen hyvinvoinnista koko Suomen asiana. Mielet ja prioriteetit muuttuvat hitaasti, mutta olen syvästi kiitollinen, että Hyvärisen kaltaiset taiteilijat edistävät siihen johtavia keskustelua.


Oletko sinä käynyt Parikkalassa? Mikä on suosikkikuntasi itäisessä Suomessa? Tai piditkö tästä leffasta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Häjyt 2 (2025)

Kuvakarju-arvostelu: Kapina elämän puolesta (2025)

Ei koskaan yksin (2025)