Daredevil: Born Again – jakso 1x09 (sisältää SPOILEREITA)

Daredevil: Born Again 1x09 Kirjoittanut: Heather Bellson & Dario Scardapane Ohjannut: Aaron Moorhead & Justin Benson Daredevil ja Matt Murdock -hahmot loivat Bill Everett ja Stan Lee

Ja niin tuli katsottua viimeinenkin jakso Daredevil: Born Again -sarjasta. Huh huh, mitä menoa tämä onkaan ollut jaksosta toiseen. Olen nauttinut matkasta niin paljon, että harmittaa miten nopeasti se onkaan päättynyt. Toki samaan aikaan toivon että jatkossa ei tarvitse tehdä muutaman päivän sisällä kaikista yhden sarjan jaksoista arvostelua. Koska vaikka rakastan tätä hommaa, tuntui se myös todellakin työltä nyt. Eikä minulle vielä maksetakaan tästä. Mutta siirrytään asiaan, eli ajatuksiini Born Again -sarjan ensimmäisen kauden päätöksestä.

Yhdeksäs jakso alkaa kuvauksella vuoden takaisesta tapaamisesta Vanessa Fiskin (Ayelet Zurer) ja Benjamin Poindexterin, eli Bullseyen (Wilson Bethel) välillä. Vanessa on onnistunut vapauttamaan Bullseyen psykiatrisesta pakkohoidosta ja värvää tämän surmaamaan Foggy Nelsonin. Aika palaa nykyaikaan, jossa Matt Murdock (Charlie Cox) on ottanut vankilasta paenneen Bullseyen luodin vastaan arkkivihollisensa Wilson Fiskin (Vincent D’Onofrio) puolesta. Salamurhayritys saa Wilsonin suunniltaan ja hän pakottaa koko kaupungin hätätilan alle ja määrää korruptoituneista poliiseista muodostuvan iskuryhmänsä ottamaan tilanteen kaduilla haltuunsa. Hän ei myöskään kiittele Mattia henkensä pelastamisesta, vaan lähettää avustajansa tätä tappamaan. Tämä kuitenkin epäonnistuu, sillä Matt on liian keskittynyt nyt kuolleen ystävänsä salaisuuksien selvittämiseen, kuin sairaalassa makoiluun. Pian hänen asuntonsa täyttyykin Fiskin käskyjä seuraavista poliiseista. Matt saa kuitenkin apua vanhoilta tutuiltaan “Punisher” Frank Castlelta (Jon Bernthal) ja eksältään Karen Pageltä (Deborah Ann Woll). 

Onhan se jo pitkään ollut klisee nähdä sankari haavoittuneena sairaalassa, pyrkimässä ylös samalla kun viisaammat läheiset ja lääkärit käskevät tätä rauhoittumaan. Klisee ei tosi tarkoita huonoa ja Daredevil: Born Again on ansainnut nämä hetket. Olemme kuitenkin seuranneet Matt Murdockin matkaa tarpeeksi kauan, että tiedämme hänen oikeudentajun olevan hänen itsesuojeluvaistoaan suurempi. Ja myös hänen tovereidensa varoitukset tulevat hyvin aidosta huolesta Matin turvallisuutta kohtaan. Varsinkin kun Heather Glenn (Margarita Levieva) ja Kirsten McDuffie (Nikki M. James) eivät edes tiedä ammutuksi tulleen ystävänsä olevan todellisuudessa supersankari.

Matin ja Heatherin parisuhde tuntuu saavuttaneet pisteen mistä ei enää ole erityisemmin paluuta takaisin. Vielä ammuttunakin Matt yhä jankkaa Wilson Fiskin vaarallisuudesta, eikä Heather vieläkään suostu tätä kuulemaan. Eikä sinänsä ole ihmekään, että hän pitää Mattin puheita järjettöminä, kun tämä on juuri ottanut luodin miehen puolesta, josta naisystäväänsä varoittaa. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että tässä kohtaa olin entistä enemmän Matin kohdalla, siitä huolimatta että aiemmissa arvioissani puhuin suuresta nautinnostani hänen huonoa kumppanuuttaan kohtaan. Itse kun ajattelen, että jos mies edelleen yrittää varoittaa vaarasta, niin olisi hyvä hetki oikeasti pysähtyä kuuntelemaan tätä. Mutta samaan aikaan sekä Matt, että Heather ovat äärimmäisen stressin alaisina suurien traumojen jäljiltä, joten ei ole ihmekään, että he eivät kykene keskustelemaan asiasta järkevästi ja avoimesti.

Myöhemmin jaksossa Heather menee tapaamaan pormestari Fiskiä ja saa tältä tarjouksen tulla työskentelemään hänen kansliansa viralliseksi psykiatrisen terveyden vastaajaksi. Heather suostuu, mutta Margarita Levievan performanssissa tuntuu olevan mukana hiukan epävarmuutta ja pelkoa. Mistä se kumpuaa on vähän hankala sanoa. Katsojat eivät ole pääseet tutustumaan Heatheriin tarpeeksi syvällisesti sarjan aikana, että tietäisimme hänen päänsä sisäisestä menosta. Kenties pikkuhiljaa Matin sanat ovat alkaneet vaikuttamaan häneen? Tai ehkä näin tomerana ampumisen jälkeen näyttäytyvä Wilson alkaa epäilyttää häntäkin? Tai kenties hän on vain jännittynyt uusista mahdollisuuksistaan viedä työtään taas uudelle tasolle? Ei hän myöskään täysin naiivi voi Wilsonin suhteen olla, sillä kyllähän aikaisemmassakin jaksossa pohti onko Vanessa Fisk turvallisessa avioliitossa Wilsonin kanssa. Showrunner Dario Scardapanella on varmasti suunnitelmia Heatherin tulevaisuudelle ja toivon että ne sisältävät enemmän hahmon ajatusmaailmaan ja tunteisiin pureutumista sarjan toisella kaudella.

Toinen Matin nykyisen elämän tärkeistä naisista on myös jäänyt valitettavan etäälle sarjassa. Kirsten McDuffie tuli itselleni alun perin tutuksi Mark Waidin loistavasta Daredevil-sarjakuvan juoksusta. Voimakas ja vahvatahtoinen asianajaja oli kyseisissä tarinoissa Matt Murdockin uusi naisystävä. Born Againin ensimmäisessä jaksossa Foggy Nelson tuntui yritävän iskeä Kirsteniä, joten sinänsä ei ole outoa, että sarjassa ei olla lähdetty romanttiselle linjalle Kirstenin ja Mattin suhteessa. 

Mielestäni uusi paras ystävä olisi kuitenkin hyvin mahtunut Matin elämään. Kirstenin roolin tekevä Nikki M. James omaa mainion itsevarmaa karismaa ja tuntuu aina nousevan esiin kohtauksissaan. Mutta tarinallisesti hahmo ei ole saanut juuri minkäänlaista kehitystä tarinassa. Hän on tuntunut vain Mattin ärsyyntyneeltä kollegalta, joka joutuu sivusta katsomaan partnerinsa toilailuja. Tuntuu että jotain mielenkiintoisempaa olisi koko ajan potentiaalisesti ilmassa, mutta Scardapane ja muut kirjoittajat eivät ole siihen tarttuneet. Varmasti osittain siksi, että tarinassa Matt ei ole toipunut Foggyn kuolemasta ja pitää siksi ihmiset etäällä itsestään. Paitsi tietenkin Heatherin, johon antoi itsensä rakastua.

Pitää myöntää että tämä on valitettavan rehellinen kuvaus miehestä osana yhteiskuntamme sosiaalielämää. Romanttisen suhteen priorisointi ja henkisen tukemisen hakeminen kumppanilta on valitettavan yleistä. Platonisissakin ystävyyssuhteissa miehet uskaltavat olla herkempiä naispuolisten ystäviensä seurassa, kuin toisten miesten. Tunnistan ilmiön valitettavasti itsessänikin. Ja Matt on tässä asiassa vielä pidemmälle mennyt, sillä hän ei turvaudu edes platoniseen naisystäväänsä Kirsteniin vaan dumppaa kaiken traumansa romanttisen kumppaninsa syliin. Paitsi hän ei tietenkään tee sitäkään avoimesti ja rehellisesti vaan pitää yllä kaksoiselämäänsä myös Heatherin seurassa, eikä hän siksi omaa lopulta yhtäkään vilpitöntä, molemmin puoleista ystävyyttä. Toivottavasti hän löytää sen Kirstenistä sitten toisella kaudella. Foggyn ja Mattin suhdetta ei toki voi mikään korvata, mutta uudenlaiselle ystävyydelle on sarjassa ehdottomasti tilaa.

Matin menneet suhdet palaavat kuitenkin myös sarjaan, kun sekä Karen Page, että Frank Castle nähdään ensimmäisen kauden päätösjaksossa. Karenia ei olekaan nähty sitten sarjan alun, selvästi johtuen Marvel Studiosin alkuperäisestä ajatuksesta siitä, että Born Again olisi vahvemmin erillään Netflixin Daredevilistä. Hänen paluunsa tuntuu kuitenkin tulevan sarjaan juuri oikealla hetkellä. Matt Murdock on tullut ammutuksi, hänen kämppänsä on räjähtänyt ja hän on saanut tietää Foggyn kuoleman olevan luultua monimutkaisempi tapaus. Eikä hänellä ole ystäviä jotka tukisivat häntä sekä miehenä, että supersankarina. Karen Page on paikalla todisteena siitä, että Matin ei tarvitse olla yksin.

Tämän lisäksi Karenilla ei erityisemmin muuta virkaa jaksossa olekaan. Jos Heather Glennillä ja Kirsten McDuffiella oli sarjassa vain vähän omaa agendaa, tuntuu sitä Karenilla olevan vielä vähemmän. Melkein kuin hän olisi visiitillä jostain omasta spin-offistaan, jota kuitenkaan ei ole olemassa. Positiivista on se, että Karen on kuitenkin tullut oletettavasti jäädäkseen, ainakin joksikin aikaa ja hän on vastaparina Mattille erinomaisen viihdyttävää seurattavaa.

Muistan miten moni Netflixin Daredevilin toisen kauden kohdalla puhui siitä, että Karenia esittävällä Deborah Ann Wollila on enemmän kemiaa Jon Bernthalin kuin Charlie Coxin kanssa. En itse ehkä täysin tätä koskaan allekirjoittanut, mutta romantiikan suhteen tilanne tuntuu nyt olevan tämä myös tämän jakson kirjoittaneiden Heather Bellsonin ja Dario Scardapanen mielestä. Matt ja Karen on kirjoitettu lämmöllä toisiaan muisteleviksi eksiksi, enemmän kuin erossa toisistaan olleiksi kumppaneiksi. Ja tämä energia välittyy näyttelijöiden performansseista erinomaisesti. Näiden välinen sanailu on rakastavaa ja lämmintä, mutta juuri mitään seksuaalista tai romanttista latausta siinä ei tunnu olevan jäljellä. Mahtuupa mukaan jopa vitsailua Matin toimesta siitä, miten Frankin ja Karenin sydämet sykkivät toisensa nähdessään.

Matt on palannut Daredevilin maskin taakse jäädäkseen. Koko sarjan ajan hän on kipuillut asian kanssa ja nyt myös Karenin paluu kuvioihin omalla tavallaan implikoi sitä, että hänen ei tarvitse heittää kaikkea menemään vain koska Foggy Nelson on kuollut. Myös opetus siitä, että hänen ei kuitenkaan tarvitse toimia yksin ja hän voi uskoutua kaksoiselämästään ihmisille on myös jossain määrin läsnä. Kun hän näkee millaisen lauman Punisheriksi pukeutuneita poliiseja Fiskillä on alaisenaan, tajuaa hän ettei pysty enää samaan. Hän kertoo Karenille tarvitsevansa armeijan.

Tätä seuraa upea New Yorkin kaupunkilaisia korostava montaasi. Näemme kuta kuinkin kaikki sarjan aikana tavatut hahmot reflektoimassa nykyistä tilannetta. Sarja näyttää ansainneensa newyorkilaisuutensa, kun tämä kavalkadi enemmän tai vähemmän ruutuaikaa saaneita pää- ja sivuhenkilöitä herättää niin voimakkaan tunnelman katsojassa. Ilmassa on toivoa siitä todellisuudesta, että oikeuden puolustajia ja hyviä ihmisiä on kaupungissa lopulta aina enemmän kuin korruptoituneita. Vähän odotin näkeväni montaasissa hauskoja cameoita muilta Netflixin Defenders-sarjan hahmoilta, mutta tämä ei toteutunut. Mikä on ihan ookoo, sillä tällä kaudella on ollut kyse enemmän tavallisista newyorkilaisista, sekä naamiotujen sankarien heille tuottamasta toivosta.

Dramaattinen päätöskuva Daredevilistä Josien baarissa ei kuitenkaan tee sitä tehtävää mitä Scardapane tiimeinene tuntuu toivovan. Ymmärrän kyllä, että olen ajatuksiltani huomattavasti keskivertoa radikaalimpi, enkä voikaan olettaa, että Disneyn alaisuudessa tehty sarja vastaisi omaa poliittista kantaani. Mutta siitä huolimatta tuntui keljulta nähdä, että Daredevilin baariin kokoama joukko koostuu Karenin ja baarimikon lisäksi ainoastaan poliiseista. Toki varmasti on hyviäkin poliiseja ja sarja on jo aiemmin esitellyt esimerkiksi etsivä Kimin (Ruibo Qian) ja poliisivoimat jättäneen Cherryn (Clark Johnson) näitä edustamaan. Mutta kun näiden lisäksi paikalla on vain nimettömiä ja kasvottomia univormuun pukeutuneita kyttiä, saa kohtaus pyöräyttämään silmiäni. En todellakaan halua nähdä toisella kaudella heppoista tarinaa siitä miten nyt pidätetään ne muutamat pahat poliisit ja rauha palaa New Yorkiin. Vaikka toisaalta ymmärrän, että kunnollista tarinaa poliisien hajoittamisesta ja uuden systeemin asettamisesta ei tulla Disneyn kanavilla koskaan näkemään. Varsinkaan Marvel-universumissa, joka halutaan pitää mahdollisimman lähellä todellista elämää, supervoimia lukuunottamatta.

Muuten jakso kyllä tekee todella hyvää työtä kuvatessaan poliisien vallasta humaltumista ja väkivaltaisuutta. Kun Fisk pistää New Yorkista sähköt poikki ja riehuminen alkaa kaduilla, saamme todistaa miten kaksi konstaapelia ampuvat nuoren varkaan ja peittävät tämän kasvot pipolla, voidakseen myöhemmin sanoa tämän olleen naamiosankari. Fiskin antama erikoislupa käyttää väkivaltaa kansalaisia vastaan otetaan myös poliisissa ilolla vastaan ja Punisherin larppaajista tulee entistäkin orgaisoidumpi joukkomurhaajia. Poliisipäällikkö Gallon (Michael Gaston) pään murskaaminen paljain käsin on Fiskiltä kylmiä väreitä aiheuttavan murhan lisäksi mainio symboli poliisivoimien viimeisenkin hyvän valon sammumisesta. Tosin tässäkin sarja vajoaa näyttämään kuvaa tilannetta seuraavien muutaman poliisin kokemasta vastenmielisyydestä, ihan vain varmistaakseen että katsojat tietävät ettei Disney uskalla täysin siemauksin sanoa kaikkia kyttiä sioiksi.

Jaksossa nähdään myös Frank Castlen reaktio symboliinsa pukeutuneisiin poliiseihin. Ensimmäinen reaktioni on tottakai se, että on mahtavaa nähdä Punisher listimässä näitä paskiaisia. En siis tietenkään todellisuudessa ole tappamisen puolella missään tilanteessa, mutta kun on kyse sarjakuvahahmosta, jonka koko pointti on rikollisten murhaaminen, tuntuu hyvältä nähdä hänen tekevän sitä niille kaikista vaarallisimmille ihmisille. Ja se että näitä ei säästellä sen takia, että he vain noudattavat käskyjä on sekin erinomaista. He ovat valintansa tehneitä aikuisia ihmisiä, jotka itse ovat maalitaulun vartaloonsa liimanneet.

Mitä sitten tulee Frankin ja Punisher-fanien keskusteluun, olen hitusen pettynyt. Olisin toivonut radikaalimpaa monologia siitä miten nämä poliisit ovat pettäneet kaiken minkä takana heidän tulisi seistä ja kuinka he ovat häpeäksi sille pienelle hyvälle mitä heidän ammattikunnassaan on jäljellä. Siitä miten he kantavat oman epäpätevyytensä symbolia ylpeydelle ja siitä miten säälittävää moinen leikki onkaan. Mutta Heather Bellson ja Dario Scardapane eivät ilmeisesti näe Frank Castlea tällaisia monologeja pitävänä miehenä, mikä on sinällään ihan ymmärrettävää. Mutta tuntui silti laimealta kuulla miten Frank lähinnä tuhahtelee ja mörisee siitä miten nämä poliisit eivät tiedä mitään hänen surustaan ja tuskastaan. Totta puhuen se saa Frankin kuulostamaan juuri sellaiselta uhrilta, jonka roolin hän itseltään kovaan ääneen kielsi aiemmin sarjassa. Se että en tykkää machoilevasta Frankista, ei tarkoita että pitäisin hänestä erityisemmin tekopyhänä itkupillinäkään. Varsinkaan jos se ei tunnu selvästi kirjoittajien tarkoituksenmukaiselta kuvaukselta hahmosta. Kohtauksessa tuntuu, kenties osittain Jon Bernthalin loistavan luennan ansiosta, että Scardapane ja Bellson oikeasti olisivat ajatelleet sanoneen suorat sanat Punisher-faneille tällä monologilla ja se saa minut surulliseksi.

Jakson lopussa Punisher päätyy näiden Fiskin komentamien miesten vangiksi, mutta heti tekstien välisessä kohtauksessa vihjataan hänen paostaan. Hänen tulevaisuutensa sarjan suhteen on kuitenkin yhä hiukan avoinna. Toisaalta tätä voisi hyvin johtaa kohtauksella, jossa hän auttaa Fiskin vangitsemat muut naamiosankarit ja henkilöt pakoon pormestarin salaisesta tyrmästä. Toisaalta Frank ei ole aina ollut sitä sankarillsinta tyyppiä, joten voisin myös kuvitella, että hän pakenee omaan aiemmin julkistettuun Marvel-spesiaaliinsa tappamaan lisää Punisher larppaajia. Vaikka hahmon läsnäolo Born Againissa ei olekaan ollut täysi napakymppi odotan kyllä silti valtavalla innolla hänenkin tarinansa jatkoa.

Kuten sanottu, Wilson Fisk murskaa jaksossa poliisipäällikkö Gallon pään paljain käsin. Jos joku ei vielä tässä vaiheessa ole tajunnut Fiskin olevan yhä sama pahuuden ruumiillistuma kuin ennenkin, on kyseessä varmaan hyväuskoisuuden ja harhaisuuden perusteella perussuomalaisten äänestäjä. Tai jonkin vielä oikeistolaisemman ja fasistisemman äärijärjestön, mutta se ei ole oleellista. Oleellista on se, että Fisk on päässyt täyteen vauhtiin New Yorkin pormestarina ja pystyy tekemään mitä ikinä haluaa, ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Hän pimentää New Yorkin kadut ja antaa erikoisryhmälleen oikeuden surmata naamiosankareiksi epäilemiään henkilöitä. Hän jopa käännyttää, luultavasti kiristämällä tai uhkailemalla, toimistonsa ainoan järkihenkilön, Sheila Riveran (Zabryna Guevara), puolelleen. Juuri Sheila nimittäin on se, joka vasikoi Gallon suunnitelmista syrjäyttää pormestarin Wilsonille, mikä johtaa Gallon päänmurskaukseen.

Jaksossa Wilson Fisk ei tunnu saavan juuri minkäänlaisia tappioita. Toki hänen alaisensa epäonnistuu Matt Murdockin salamurhassa, mutta hän silti vangitsee valtavan määrän ihmisiä. Hänen New Yorkinsa on pelon ja kaaoksen täyttämä, mutta senkin hän onnistuu myymään hyväuskoisille väliaikaisena tilana. Dario Scardapane, Heather Bellson ja muut sarjan kirjoittajat ovat hienosti onnistuneet nostamaan Wilsonin mahdollisimman korkealla jalustalle, jotta hänen mahdollinen kaatumisensa toisella kaudella tulisi olemaan niin tyydyttävä kuin vain mahdollista. 

Daredevil: Born Again -sarjan ensimmäisen kauden päätösjakso on todella mukaansatempaava trilleri täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jakson kirjoittajat ovat tehneet erinomaista työtä saavuttaakseen mahdollisimman synkän paikan, josta ponnahtaa ylös toisella kaudella. Matt Murdockin matka takaisin Daredeviliksi saavuttaa tyydyttävän paikan, josta häntä on hyvä lähteä jatkossa seuraamaan. Sarjan politiikka jättää hiukan toivomisen varaa, mutta on osittain kyse on vain siitä, että olen itse sille katsojana sarjalle sallittua radikaalimpi. Mahdollisuuksia rajojen rikkomiseen kuitenkin tulee varmasti jatkossakin ja toivon kovasti showrunner Dario Scardapanelle rohkeutta siihen. Kokonaisuuteen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, enkä malta odottaa sarjan toista kautta.

Miten tämä jakso toimi sinulle? Ilahduitko Karenin ja Frankin paluusta? Onko sarja mielestäsi tarpeeksi rohkea poliittisesti? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!