Kolme ystävää (Trois amies, 2024)
Kanavaani jonkin aikaa seuranneet tietävät miten homma toimii. Oli maanantaiaamu ja pressinäytös Tampereen Arthouse Cinema Niagaralla. En ollut tutustunut elokuvaan ennakkoon, ehkä nähnyt siellä täällä jotain mainoksia siihen liittyen. Käytännössä en kuitenkaan tiennyt yhtään minkä tyyppinen tarina olisi kyseessä. Jotain ihmissuhdedraamaa odotin ihan vain nimen Kolme ystävää perusteella. En edes tainnut tietää, että kyseessä oli ranskalainen elokuva, vaikka eurooppalaista toki odotin. Elokuva itsessään osoittautui ihan kiinnostavaksi kuvaukseksi romanttisen rakkauden monimuotoisuudesta, joskin ehkä vähemmän fiksuksi kuin elokuva itse kuvittelee.
Elokuvan tarinan kertojana toimii kuollut mies nimeltä Victor (Vincent Macaigne). Hiukan epämääräisesti hypellen hän alkaa kuvata tarinaa eksästään Joanista (India Hair), jonka rakkaus miestään kohtaan sammui. Joanin toinen parhaista ystävistä, Alice (Camille Cottin), on sitä mieltä, että rakkauden hiipuminen on normaali osa parisuhdetta, eikä ole itse koskaan rakastanut miestään. Kyseinen mies, Eric (Grégoire Ludig), on salaisessa suhteessa Joanin ja Alicen toisen parhaan ystävän, Rebeccan (Sara Forestier) kanssa. Naisten ajatukset ja periaatteet rakkauden suhteen kohtaavat pian haasteita. Victor kuolee ja Joan tapaa viehättävän Thomas’n (Damien Bonnard). Alice saa unessa puhelinnumeron ja soitettuaan siihen aloittaa oman salasuhteen arvostetun taiteilijan kanssa. Rebecca taas huomaa salasuhteen todella monimutkaiseksi, varsinkin kun mies on naimisissa hänen parhaan ystävänsä kanssa.
Kolme ystävää alkaa hitusen oikukkaalla ja leikkimielisellä kerronnalla. Kertoja seuraa Thomas nimistä hahmoa, vain kertoakseen ettei kyseinen hahmo ole elokuvan päähenkilö, eikä suinkaan edes merkittävin osa kertomusta. Tässä vaiheessa omat tunteeni lähtivät saman tien ristiriitaiseen suuntaan. Toisaalta tiedostava ja humoristinen kerronta on mieleeni, mutta toisaalta siinä oli myös jotain ärsyttävää. Kuin elokuvan kirjoittaneet Emmanuel Mouret ja Carmen Leroi kuvittelisivat olevansa huomattavasti fiksumpia ja omaperäisempiä kuin he oikeasti ovat. Esimerkiksi en tiedä oliko tarkoitus, että kertojan kuolema olisi yllätys, mutta itse tajusin sen heti kun tämä mainitsee Thomas’n tulleen uudeksi opettajaksi hänen tilalleen.
Ärsytystä korostaa myös elokuvan alun tarpeettoman tuntuinen aika hyppely. Jostain syystä heti Thomas’n saapumisen jälkeen, esitellään nopeasti elokuvan todelliset päähenkilöt, nimen mukaiset kolme ystävää ja sitten loikataan ajassa noin vuosi taaksepäin. Kikkailu tuntuu yritykseltä tuoda muuten tavanomaiseen tarinaan lisää väriä. Se tuntuu kertovan enemmän itsevarmuuden puutteesta, kuin katsojien ilahduttamiseen pyrkivältä kikkailulta. Onneksi kuitenkin elokuvan edetessä kuolleen Victorin perspektiivi muodostuu enemmän kokonaisuutta rikastuttavaksi elementiksi, rasitteen sijaan. Vaikka osa minusta kyseenalaistaa sen, miksi kolmesta naisesta kertovan elokuvan pitää olla niin vahvasti kiinnitetty kuolleen miehen perspektiiviin.
Elokuvan todellinen päähenkilö on India Hairin esittämä Joan. Elokuvan alussa hän tunnustaa ystävälleen, ettei enää rakasta aviomiestään Victoria. Tämän myötä alkaa keskustelu romanttisen rakkauden monimuotoisuudesta ja parisuhteiden erilaisista komplekseista. On todella mielenkiintoista kuulla esimerkiksi Joanin toisen parhaan ystävän Alicen ajatus siitä, ettei tämä edes pidä rakkaudesta tai ole koskaan tuntenut rakkautta miestään kohtaan, vain oppiakseen pian, että Alicen ja Joanin toinen paras ystävä, Rebecca, on salasuhteessa Alicen mieheen. Ironia on herkullinen ja keventää varmasti monille tiukkapipoisemmille katsojille Rebeccan ja Ericin suhdetta.
Erityisen voimakkaasti elokuvassa onkin vastakkain intohimoinen romanssi ja turvallinen kumppanuus. Erityisesti tarinan alussa nämä tunnutaan näkevän vastakkaisina voimina, jotka eivät voi olla olemassa suhteessa samaan aikaan. Ohjaaja-kirjoittaja Emmanuel Mouret tekee kelpo työtä ohjatessaan Joanin hahmon tämän dilemman pariin. Elokuvan ensimmäinen näytös tekee hyvin selväksi sen, miten haasteellista Joanille on kun hän yhtäkkiä on tajunnut, ettei enää välitä kumppanistaan ja kuinka omituista se on, kun tämä kumppani kuitenkin muuten tuntuu kaikin puolin täydelliseltä puolisolta. Ja vaikka Alicen sanoissa turvallisen ja vakaan suhteen positiivisista puolista onkin tietyllä tapaa loogisia, näyttää elokuva hyvin miten epämukavaksi romantiikan kuoleminen Joanin saa. Yhtäkkiä hänen puolisonsa kosketuskin alkaa tuntua epämukavalta ja tämä luonnollisesti saa myös miehen itsensä epäilemään itseään ja tämän sydämen särkymään.
Tunteet tottakai monimutkaistuvat entisestään, kun mies sitten kuolee auto-onnettomuudessa, alkoholin vaikutuksen alaisena. Nyt Joan joutuu kaiken päälle vielä painimaan syyllisyyden tunteen kanssa ja yrittämään paikata miehensä asemaa heidän yhteisen tyttären elämässä. India Hair kantaa näitä tunteita varsin pätevästi koko elokuvan ajan. Hänellä on hiljaista ja hienovaraista karismaa, joka ei tee numeroa itsestään, mutta antaa katsojan rauhassa pulahtaa tämän maailmaan. Performanssin taika on sen rauhallisuudessa, joka pikkuhiljaa tuudittaa katsojan puolelleen. Realistiset ja hillityt performanssit toimivat myös mainiona kontrastina elokuvan fantasiaelementille, mitä tulee kuolleeseen kertojaan ja tämän kummitukseen.
Kun yksinhuoltaja Thomas muuttaa Joanin naapuriksi ja vieläpä ottaa kuolleen Victorin työn itselleen on katsojan helppo nähdä minne tarina on menossa. Ei kestä kauaakaan kun hän ja Joan ovat muodostaneet voimakkaan ystävyyden. Ja Thomas totta kai myös rakastuu Joaniin. Vaikka hahmoilla on erinomaista kemiaa on se Joanin perspektiivistä kuitenkin täysin platonista. Mutta väkisinkin Alicen sanat romantiikan merkityksettömyydestä saavat Joanin epäröimään ja pohtimaan, josko turvallinen ja mukava, Thomas kuitenkin olisi oikea valinta hänen elämälleen.
Alice ei tietenkään itsekään pysy vain kylmänä romantiikan suhteen elokuvassa. Hänen tarinansa saa varsin kummallisen käänteen kun hän saa unessa erään taiteilijan puhelinnumeron. Victorin kuoltua hänen uteliaisuutensa herää ja hän päättää soittaa numeroon. Pian hän huomaakin olevansa erittäin jännittävässä kaukosuhteessa ja tuntevan itsekin pitkästä aikaa romanttista hurmosta. Hänen miehensä kanssa salasuhteessa oleva Rebecca tottakai näkee tämän erinomaisena uutisena. Se että Alice on innostunut uudesta miehestä, eikä muutenkaan nykyisestään välitä saa Rebeccan salasuhteen tuntumaan entistäkin paremmalta. Nythän Alice ja Eric ovat tasoissa mitä tulee heidän liittonsa ongelmiin. Luonnollisesti tilanne saa uusia mutkia, kun Eric saa tietää myös hänen vaimonsa löytäneen salasuhteen.
Joan, Alice ja Rebecca ovat kaikki sopivan erilaisia toisistaan hahmoina tehdäkseen tarinasta kiinnostavaa seurattavaa. Romantiikan ja rakkauden käsittely heidän kauttaan nostaa esiin myös ihan mielenkiintoisia pointteja. Turvallisuuden ja intohimon mahdollinen ristiriita on kiinnostava ajatus. Arvostan myös sitä että elokuva myös uskaltaa kyseenalaistaa sen, että nämä kaksi olisivat automaattisesti ristiriidassa keskenään tai sen etteikö intohimo voisi syttyä kahden pitkäaikaisen tutun välille myöhemminkin. Ihmisten moniulotteisuus tulee hyvin esille esimerkiksi erään miehen kautta, jonka Rebecca tapaa deittisovelluksen kautta. Mutta siitä lisää kertominen voisi mennä jo spoilerien puolelle.
Kolme ystävää on kelpo dramedia rakkaudesta ja ihmissuhteista. Sen esittämät kysymykset ovat ihan mielenkiintoisia ja jaksavat kantaa katsojan teoksen läpi. Näyttely elokuvassa on sopivan realistista ja immersiivistä, tarjoten sopivan kontrastin mukaan heitetylle pienelle fantasialle. Elokuvan leikittelevä luonne jää ehkä hiukan puolitiehen, mutta tavalla joka jättää tunteille sijaa. Kysymykset rakkaudesta on ajatuksia herättäviä, joskaan eivät ainakaan itselleni välttämättä mitenkään maailmaa mullistavia. Kolme ystävää on ihan hyvä leffa, josta ei kuitenkaan erityisen paljoa sanottavaa löydy lopulta. Kiva että näin sen.
Mitä sinä pidit tästä elokuvasta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti