Kuvakarju-arvostelu: Superman – Alkuperä (The Man of Steel 1-6, 1986)

Superman: Alkuperä The Man of Steel 1-6, 1986 Tarina ja kuvitus: John Byrne Käännös: Riku Perälä Teräsmies-hahmon loivat Jerry Siegel ja Joe Shuster

Oma Teräsmies-fanitukseni on siinä mielessä erikoista verrattuna rakkauteeni Marvel-hahmoja kohtaan, että olen lukenut ja katsonut suhteellisen vähän hahmosta kertovia tarinoita. Richard Donnerin legendaariset elokuvat olen toki nähnyt, sekä muutaman tuoreemman rainan, kuten myös ensimmäisen kauden Superman & Lois -sarjaa. Kuitenkin minulle on muovautunut vahva käsitys siitä mitä tämä kaikkien supersankareiden isä symboloi ja sen myötä rakkaus hahmoa kohtaan. Olen aina nähnyt hänet hyvien ihmisten kasvavana malliesimerkkinä siitä, mitä hyvä mies parhaimmillaan voi olla ja mitä sellainen supervoimilla tekisi.

Olin innostunut lukemaan suomennettuja supersankarisarjakuvia ja arvostelemaan niitä kiitos Marvel Podcast Suomen jota vedän yhdessä Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa. Siellä ei tietenkään kuitenkaan puhuttu DC-sarjakuvista. Mutta koska muutenkin olin alkanut hiukan arvostella kanavallani sarjakuvia One Piecen muodossa, päätin kokeilla josko Egmont lähettäisi minulle arvostelukappaleen vasta julkaisemastaan Superman: Alkuperä -albumista. Toiveeni toteutui ja sain käsiini ensimmäisen oman Teräsmies-sarjakuvani. John Byrnen tarinoima ja kuvittama kirja osoittautuikin loistavaksi tavaksi tutustua sarjakuvien supermieheen.

Superman: Alkuperä on nimensä mukaisesti Byrnen uudelleen kertoma versio Teräsmiehen syntytarinasta. Sarjakuva alkaa vuosien takaa Krypton-planeetan viimeisistä hetkistä, joina tiedemies Jor-El vaimonsa Laran kanssa lähettää vauvansa Kal-Elin Maa-planeetalle turvaan. Maata lämmittävä keltainen aurinko antaisi pojalle mahtavat voimat. Vauvan löytävät lapseton amerikkalainen pariskunta Jonathan ja Martha Kent. He adoptoivat Clarkiksi nimeämänsä pojan ja kasvattavat tästä kunnon miehen. Aikuisena Clark lähtee kiertämään maailmaa ja asettuu lopulta Metropoliksen suurkaupunkiin. Täällä hän rakastuu journalisti Lois Laneen ja aloittaa työnsä lehtimiehenä, sekä salaisen tehtävänsä maailmaa suojelevana Teräsmiehenä. Teräsmies toki kerää ympärilleen myös vastustajia, kuten katkeran ja ahneen liikemiehen, Lex Luthorin.

Aloitetaan kirjan visuaalista annista. John Byrnen piirtojälki on ehtaa 80-luvun kultaa. Hänen hahmoillaan on persoonallista särmää, joka auttaa näitä erottumaan edukseen. Miehet, erityisesti Teräsmies itse, ovat raavaita köriläitä ja naiset, erityisesti Lois Lane, viettelevän tyylikkäitä. Sukupuolinen jaottelu ei kuitenkaan tunnu menevän liikaa ysärin liha- ja juustokakkujen puolelle, vaan hahmoissa on sopiva häivähdys realismia vielä jäljellä. Lihaskimppujen lisäksi myös häijy Lex Luthor kaljuuntuvine punaisine hiuksineen, sekä Clark Kentin ikääntyvät vanhemmat on onnistuttu piirtämään hahmojen luonteiden mukaisiksi. Luthorin kasvoissa on päättäväisyyttä ja ruumiissa katkeruutta, kun taas Kentin pariskunnassa lämmintä pyöreyttä. Ainoastaan teini-ikäinen, 18-vuotias, Clark Kent ei saa kehujani, sillä näyttää jo liikaa äijältä nuoren pojanklopin sijaan.

Kuvituksesta annan myös kehuja alussa kuvatulle Kryptonin planeetalle. Jor-El ja Lara näyttävät todella eirkoisilta absurdeissa asuissaan ja heidän planeettansa niin ikään futuristiselta ja vieraalta. Byrne ei paljoa aikaa Kryptonilla tarinassaan vietä, mutta riittävästi antaakseen selvän kuvan jostain kaukaisesta maailmasta, jonka teknologia on meidän omaamme verrattuna taianomaista fantasiaa. Samaa rohkeutta toivoisin tulevaisuudessa muiltakin planeettaa kuvaavilta teoksilta.

Toiminnan puolella Byrne onnistuu varsin mallikkaasti. On lystiä seurata Teräsmiestä taistelemassa vaikkapa Bizarroa vastaan lentäen ja mäiskien tai ottamassa vastaan luoteja pahaa aavistamattomilta pikkurikollisilta. Byrnen kuvituksessa on jykevyyttä ja veistosmaista pysäytysvoimaa. Itse henkilökohtaisesti pidän ehkä enemmän animoidumman tuntuisista taisteluista, mitä esimerkiksi japanilaiset suosikkini Dragon Ball ja One Piece pitävät sisällään, mutta ei tässäkään juuri valittamista ole. Ehkä ainoastaan se, että kuvat eivät jääneet erityisen vahvasti mieleeni.

Tom Ziukon väritykselle voin myös antaa kehuni. Kirjan värimaailma on sopivan hillitty, mutta silti sarjakuvamainen. Ziuko käyttää rohkeasti monia värejä, mutta pitää ne aisoissa sävyjen suhteen. Tämä auttaa sitten Teräsmiehen ikonista punasinistä asua erottumaan edukseen kuvatusta maailmasta. Parhaimmillaan kyseessä on kuitenkin hitusen hassu, mutta lämmin tuulahdus toivoa ja hyvää mieltä synkässä maailmassa. 

Byrne kertoo Teräsmiehen syntytarinan ja alkuvaiheet varsin maallikkaasti. Teräsmies: Alkuperä onkin erinomainen teos lukijan ensimmäiseksi sukellukseksi hahmon maailmaan. Selkeä kerronta kuvaa hyvin sitä miten taivaalta tippunut lapsi kasvatettiin auttamaan lähimmäisiään ja sitä miten maailma tähän alkoi reagoida. Lutherin katkeruus tulee hyvin selville, sekä Teräsmiehen kollegan, Lepakkomiehen, epäily uutta tulokasta kohtaan. Kirjaan on kiteytetty mallikaasti se mistä Teräsmiehen maailmasta on päällisin puolin kyse. Ihmisten auttamisesta puhtaasta auttamisen halusta, mikä tekee hahmon ainakin itselleni varsin samaistuttavaksi.

Samaan aikaan on myönnettävä, että Alkuperä ei todellakaan ole mikään syvällinen kirja. Teräsmiehen tarina Maahan lähetetystä turvapaikanhakijasta on täynnä potentiaalia poliittiseen kommentointiin, sekä erilaisten moraalifilosofien pohdiskeluihin. Mutta Byrne ei ole erityisen kiinnostunut tarttumaan näihin teemoihin. Hänen prioriteettinsa on selvästi juonen kertominen uusille lukijoille mielenkiintoisten pointtien tekemisen sijaan. Tämän vuoksi Superman: Alkuperästä puuttuu parhaimpien sarjakuvien iskevyyttä. 

Se ettei hahmon filosofiaan syvennytä myös heikentää tämän kuvausta sankarina. Kirja olisi hyötynyt seikkaperäisemmästä tutkielmasta mitä tulee Teräsmiehen motiiveihin auttaa ihmisiä ja tarkempaan kuvaukseen siitä miten tämä hyvyys on opittu Kentin pariskunnalta. Kirjan alussa Jor-El ja Lara myös pojan Maahan lähettäessään valitsevat tarkoituksella Yhdysvaltojen Kansasin lapsensa uudeksi kodiksi. Tämäkin jää turhan kevyeksi jenkkien runkkaamiseksi, mikä on sääli. Rohkeampi patriotismikin olisi mielestäni ollut mielenkiintoisempaa. Joskin arvostin sitä että Lara järkyttyi nähdessään miehensä kamerassa paidattoman maanviljelijän. Kryptonilla ei taida pahemmin minkäänlaista eroottisuutta olla jäljellä.

Niin ikään Teräsmiehen ja Lepakkomiehen filosofiset erot jäävät pintaraapaisuksi. On hauskaa nähdä hahmot tekemässä yhteistyötä, sekä sarjakuvien henkeen sopivaa, että tämä kohtaaminen alkoi Teräsmiehen yrityksestä pidättää kollegansa. Mutta käytännössä minulle jäi varsin epäselväksi se, mihin Clark toverinsa metodeissa kiinnitti huomionsa. Viattomalla ihmishengellä kiristäminenkin tulee esiin vasta tarinan aikana, sen jälkeen kun Teräsmies on toista viittasankaria lähestynyt. Muuten kaksikon kohtaaminen on kuitenkin todella kivaa luettavaa.

Clark Kentin ja Lois Lanen ikoninen romanssi on kirjassa vasta alkutekijöissään. On kiva nähdä miten he tapaavat ja miten Clark onnistuu aloittamaan suhteen väärällä jalalla varastettuaan Loisin eksklusiivisen Teräsmies-haastattelun. Kaksikko ei ehdi löytää keskinäistä romanssiaan kirjan aikana, vaikka viimeisessä osassa Clark jo vanhemmilleen kertookin rakkaudestaan journalistia kohtaan. Arvostan kuitenkin Byrnen kykyä kirjoittaa Lois voimakkaaksi ja määrätietoiseksi naiseksi, joka ei todellakaan ole pelkkä pelastamista tarvitseva pikkutyttö. Kyseessä on vahvatahtoinen aikuinen joka tekee mitä lystää ja on pitkään urallaan uhannut monenlaisia vaaroja. Ainoastaan se että Lois oikeasti otti vastaan Lex Luthorilta saamansa juhlapuvun tuntui typerältä, vaikka Byrne sen yrittääkin kirjoittaa myöhemmin samassa tarinassa takaisin.

Teräsmiehen ja Luthorin välinen kilpailu on sekin kelvollisesti kuvattu. Luthor on kuvattu rikkaana bisnesmiehenä, jonka kaikki tietävät olevan sekoittunut laittomuuksiin, mutta joka ei asianajaja-armeijansa ja rikkauksiensa ansiosta koskaan ole pidätettävissä pitkäksi aikaa. Luthor kuvataan mainiolla tavallaa egoistisena ökyrikkaana paskiaisena, joka ei voi sietää sitä, että häneltä kielletään jotain. Hän itsekin tuntuu sen tiedostavan sanoessaan Lois Lanen kiehtovan häntä juuri siksi, ettei voi tätä saada. Samoin Teräsmies herättää hänessä vihaa, sillä hän ei kykene tätä lahjomaan töihin itselleen, eikä tietenkään itse omaa tämän mahtavia voimia. 

Fyysisenä julkaisuna Superman: Alkuperä on tuttua Egmontin laatua, mitä olen heidän Marvel-julkaisuissaan tottunut viime vuosina näkemään. Kirja on suoraviivainen kokoelma sarjakuvaa ilman esipuheita tai muita ylimääräisiä asioita. Miellyttävää ja selkeää luettavaa kaikin puolin. Riku Perälän käännöksestä ei nouse juurikaan mitään moitittavaa kielen suhteen. Se soljuu varsin nätisti ruudusta toiseen antaen taustalla olevan kuvituksen ja Byrnen tarinan puhua puolestaan. Ainoastaan johdonmukaisuutta kaipaisin sankarinimien käännöksiin. Lepakkomiehestä puhutaan kirjasta Batmaninä, kannessa taas komeilee sekä alkuperäinen nimi Superman, että käännöksistä tuttu Teräsmies. Ehkä uusille lukijoille englanninkieliset nimet ovat tutumpia, mutta mielestäni kun kääntämään ryhdytään olisi aika antaa mielikuvituksen ottaa valta ja kääntää sankarien ja konnien alter egot luettavalle kielelle.

Superman: Alkuperä on mainio tapa tutustua maailman tärkeimmän supersankarin maailmaan. Se kuvaa hienosti hahmon syntytarinan ja alkuajat tuoreena osana maailmaansa. Lukija pääsee sen myötä nätisti sisään DC-universumiin. John Byrnen kuvitus on silmiä miellyttävää pehmeydessään ja jämäkkyydessään. Kirjoitus on paikoitellen turhan juonikeskeistä ja pinnallista. Kokonaisuutena kyseessä on kuitenkin viihdyttävä supersankaripaketti, joka saa haluamaan lisää Teräsmiehen seikkailuja hyllyyn.

Mitä sinä pidit tästä kirjasta? Entä onko sinulla suosikkitarinoita mitä tulee Teräsmieheen? Haluatko suositella minulle muita DC-sarjakuvia? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!