Kuvakarju-arvostelu: Kensuken saari (Kensuke's Kingdom, 2023)
On aina virkistävää kun Suomen elokuvateattereihin tuodaan animaatioelokuvia, jotka tulevat Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Disneyn ja DreamWorksin kaltaiset jättimäiset tuotantoyhtiöt tekevät toki usein hyviäkin elokuvia, mutta lajityypin rakastajana kaipaan aina vaihtelua. Siksi mielenkiintoni heräsi kun huomasin Kensuken saaren paikallisten pressinäytösten listalla. Eurooppalainen 2D-animaatio on asia jota menin oikein mielelläni katsomaan elokuvateatteriin. Tampereen elokuvateatteri Niagaralla Kensuken saari paljastuikin sitten hyväksi ja rauhalliseksi lastenanimaatioksi, jolla on sydän oikealla paikalla.
Elokuva perustuu Michael Morpurgon lastenromaaniin ja päähenkilönä nähdään fiktiivinen versio nuoresta kirjailijasta itsestään. Michael (Aaron MacGregor) on merellä purjehtimassa perheensä kanssa. Poika on kuitenkin varsin onneton, sillä hänet pakotettiin jättämään rakas koiransa kotiin. Äidin (Sally Hawkins) mukaan veneet eivät sovi koirille. Isäkin (Cillian Murphy) tuntuu antavan enemmän vastuuta ja luottamusta isosisko-Beckylle (Raffey Cassidy). Turhautunut Michael on jatkuvasti perheensä toruttavana milloin minkäkin virheen takia. Aika henkiselle kasvulle kuitenkin koittaa pian, kun eräänä yönä myrsky heittää pojan yli laidan. Michael päätyy eläinten täyttämälle trooppiselle saarelle, jonka ainoa ihmisasukki on Kensuke (Ken Watanabe) -niminen vanha japanilainen ukko.
Visuaalisesti Neil Boylen ja Kirk Hendryn ohjaama elokuva näyttää kuin pehmeästä lastenkirjasta nousseelta. Värit ovat seesteisen hillittyjä ja hahmot simppeleitä mallinnuksia ihmishahmoista ilman merkittäviä tunnuspiirteitä. Kaksiulotteinen animaatio tuntuu mukavalla tavalla nostalgiselta katsaukselta taaksepäin. Se liikkuu kohtuullisen nätisti, mutta perinteisiä animaation sääntöjä se ei tunnu erityisemmin noudattavan. Liioittelun ja venyttelyn sijaan Boyle ja Hendry ovat hakeneet hahmoihinsa realismin tuntua. Tämä on hyvin linjassa elokuvan hillityn tunnelman kanssa.
Kensuken saari on selvästi tarkoitettu ennemmin rauhoittamaan katsoja kuin tarjoamaan tälle jatkuvaa harhautusta maailman menosta. Elokuva on vain kahdeksankymmentäviisi minuuttia pitkä, mutta ottaa silti aikansa jokaisen kohtauksen kanssa. Frank Cottrell-Boycen käsikirjoitus luottaa teoksen visuaalisen annin ja tapahtumien perusteiden kiinnostavuuteen, eikä tunne tarvetta hektisyydelle. Kensuken saaren parissa katsoja saa rauhassa tuntea Michaelin surun kun tämä eksyy, turhautuneisuuden kun hänen vanhempansa eivät ymmärrä tätä, sekä myös vaikuttuneisuuden, kun hän tapaa viidakossa elävän Kensuken.
Rauhallisuus ei kuitenkaan tarkoita etteikö elokuvassa olisi jännitystä. Meren vaarallisuus on kuvattu hienosti, kuten myös se miten pelottavaa on joutua autiolta vaikuttavalle saarelle lapsena. Hieno yksityiskohta Michaelin janon kuivattamista huulista jäi elävästi mieleeni. Kolmannessa näytöksessä tunnelma myös tiivistyy, kun saarelle saapuu paikallisia eläimiä himoitsevia metsästäjiä. Cottrell-Boycen käsikirjoituksen taika onkin siinä, että ottamalla aikansa hän saa katsojan välittämään Kensuken valtakunnasta ja sen karvaisista asukkaista.
Kensuken saari on kasvutarinana varsin perinteinen. Vaarallinen tilanne pakottaa nuoren pojan aikuistumaan ja näkemään maailmassa muutakin kuin omat halunsa. Kun kodin mukavuudet riistetään häneltä saa hän oppia nauttimaan elämän pienistä asioista. Yhdistettynä ihastuttavaan viidakkoon ja sen eläinkuntaan, Kensuken saaresta tulee varsin kaunis kuvaus ihmisen ja luonnon välisestä yhteydestä. Viidakosta löytyvä vanha viisas mies näyttää hienosti miten luonnon kanssa on mahdollista herää harmoniassa. Kyseessä on tämän kannalta varsin romanttinen teos.
Ihmisten maailma alkaa elokuvassa näyttää sitten kontrastina varsin kylmältä ja julmalta. Takauma paljastaa Kensuken olevan toisen maailmansodan veteraani, jonka alus upposi pian sen jälkeen kun hänen perheensä menehtyi Nagasakiin heitetyn ydinpommin toimesta. Niin ikään ihmisten kylmyyttä kuvaa arvottomat ja persoonattomat metsästäjät, jotka himoitsevat saaren eläimiä. Näihin kumpiinkaan ei kuitenkaan mennä mitenkään erityisen syvälle. Elokuvan jälkeen nämä tuntuvat lähinnä muistutukselta ihmisten maailman julmuudesta. Michael on toki tarinan jälkeen kasvanut myötätuntoisemmaksi ja viisaammaksi, mutta maailma johon hän palaa tuskin on muuttunut. Ei sillä että sen välttämättä tarvitseekaan, mutta jotain mielestäni jäi kuitenkin tarinasta uupumaan. Se tuntuu lopulta kenties liiankin yksinkertaiselta ja metsästäjät, sekä Kensuken traaginen menneisyys päälleliimatuilta tragedian lisääjiltä.
Hahmona Michael koettelee varmasti useiden katsojien kärsivällisyyttä. Itse otan lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä sen, että nuoret tekevät tyhmiä valintoja ja raivostuttavia mokia. Kensuken saaren alussa Michael on kuitenkin niin rasittava, että minullakin oli hiukan vaikeuksia välittää hänestä. Hän ei muutenkaan ole kovinkaan mielenkiintoinen hahmo, vaan enemmänkin vain nuoren, hankalan lapsen arkityyppi. Hommaa ei helpota sekään, että hän menee kypsentämään hänelle annetun herkullisen, tuoreen sashimin.
Samoin Kensuke hänen vastaparinaan edustaa vanhaa viisasta miestä, eikä paljoa enempää. Hänellä ei ole esimerkiksi Dersu Uzalan kummallisuutta tai sensei Miyagin karismaa. Kyseessä on perus kiva ukko, joka haluaa pitää huolen lähimmäisistään. Hän kantaa sodastaan mukanaan tuomaa traumaa, mutta sekään ei erityisemmin resonoi katsojassa muuten kuin ikävänä menneisyytenä. Toki se voi auttaa ymmärtämään sitä, miksi perheensä menettänyt mies on sinut saaren ainoan ihmisen roolin kanssa.
Kensuken saari on kaunis pieni elokuva nuoren pojan kasvusta ja luonnon kanssa elämisestä. Sen piirrosmainen animaatio on mukavaa vaihtelua räikeiden 3D-hahmojen valtaamassa maailmassa, kuin on myös elokuvan rauhallinen tunnelma virkistävä verrattuna muiden elokuvien maksimaaliseen toimintaan. Elokuvan ytimessä on useita kertoja nähty kertomus pojasta ja luonnosta, mutta tarinankerronnan vilpittömyys auttaa sitä erottumaan edukseen. Ei tämä varmaankaan kenenkään maailmaa mullista, mutta voisin kuvitella pitäväni ihmisistä joihin tämä elokuva on tehnyt vaikutuksen.
Mitä sinä pidit Kensuken saaresta? Onko lähdeteos sinulle tuttu? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti