Kuvakarju-arvostelu: Peacemaker – jakso 2x02 (sisältää SPOILEREITA)
James Gunnin DC-universumi on elänyt päässäni ilmaiseksi viimeiset kuukaudet. Olen toki aina ollut enemmän Marvel-sankarien fani, mutta Gunnin huikea työ Supermanin ja Peacemakerin parissa on saanut minut todella voimakkaasti rakastumaan näihin kilpailevan sarjakuvafirman hahmoihin. Viime viikolla Peacemaker-sarja palasi HBO Maxille toisen kauden ensimmäisen kauden voimin ja olin saman tien sen pauloissa. Se jopa innosti katsomaan Gunnin The Suicide Squad -elokuvan uusiksi. Ja heti perjantaiaamuna hyppäsin Peacemakerin toisen kauden toisen jakson kimppuun. Se oli vielä ensimmäistäkin jaksoa mukaansatempaavampi ja ennen kaikkea aivan hulvattoman hauska.
Tarina alkaa takaumalla, jossa näytetään miten Rick Flag sr. (Frank Grillo) astui A.R.G.U.S:n johtoon. Heti ensi töikseen hän avasi salaiset kansiot, jotka paljastivat hänelle Peacemakerin, alias Christopher Smithin (John Cena), tappaneen hänen poikansa Flagin edeltäjän käskystä. Flag asetti Chrisin samantien valvonnan alle, siinä toivossa että saisi tekosyyn käydä tämän kimppuun. Tarinan palatessa nykyhetkeen on Peacemaker juuri tappanut toisessa universumissa eläneen variantin itsestään. Ruumiin hävitystä varten hän hälyyttää ystävänsä Adrian Chasen, alias Vigilanten (Freddie Stroma), paikalle. Samaan heitä vakoileva Economos (Steve Agee) saa seurakseen Flagin käskyjä seuraavan agentti Langston Fleuryn (Tim Meadows). Economosin lähtiessä juhlimaan Peacemakerin ja muiden ystäviensä kanssa, Fleury johtaa A.R.G.U.S.-joukot Peacemakerin taloon. Yöllä juhlien jälkeen, humalainen ja surullinen Chris vaeltaa jälleen toiseen ulottuvuuteen.
Tunnelmaltaan jakson alku on todella riipaiseva. Kuvaus vanhemmasta Rick Flagista lukemassa poikansa kuolemasta on leikattu taidokkaasti yhteen The Suicide Squad -elokuvasta otettujen klippien kanssa, joissa kyseinen tappo valkokankaalle alunperin ikuistettiin. Jakson leikannut Gregg Featherman on tehnyt erinomaista työtä punoessaan kuvaston yhteen ja jakson ohjannut Greg Mottola vetää Flag seniorin roolin tekevästä Frank Grillosta esiin huikeaa surua, mikä saa nuoremman Flagin kuoleman tuntumaan todella tuskaiselta aina kotikatsomossa asti. Näin James Gunnin käsikirjoitus myös asettaa Rick Flag seniorin surunsa kanssa temaattisesti samoihin mielenmaisemiin kuin muutkin sarjansa päähenkilöt.
Tämän myötä on myös vaikea olla ymmärtämättä Flagin tunteita, mitä tulee Peacemakerin nappaamiseen. Hänen poikansa oli hyvä sotilas ja mies, joka parhaansa mukaan pyrki tekemään maailmasta paremman paikan. Tosipaikan tullen tämä jopa uskalsi uhmata ylempiensä käskyjä ja maksoi siitä hengellään. Katsoja on kuitenkin viettänyt Chris Smithin kanssa jo lukuisia erinomaisia tunteja, joten ei Flagille välttämättä kostoakaan toivo. Mutta Gunn tuntuu aikovan monimutkaistaa tilannetta entisestään, viedessään Chrisin jaksossa jälleen synkempään suuntaan.
Juhliin sijoittuvassa kohtauksessa Chris yrittää jälleen herätellä romanssia Harcourtin (Jennifer Holland) kanssa. Hän on selvästi kehittänyt tätä kohtaan pelkkää himoa syvempiä romanttisia tunteita. Ja kun hän huomaa miten myös Harcourt tuntuu rankaisevan itseään virheistään ajattelee hän tämän olevan mainio paikka yrittää luoda syvempi kontakti ystäväänsä. Harcourt ei kuitenkaan siedä ajatusta itsestään Peacemakerin kaltaisen sekopään vertaisena ja päätyy kenties turhankin rajuun reaktioon. Mikä on tottakai johdonmukainen viime jaksossa puhutun myrkyllisen maskuliinisuuden kanssa.
Tässä vaiheessa Chrisiä alkaa entisestään houkutella toisen ulottuvuuden mahdollisuudet. Nyt kun hänen oma varianttinsa on vieläpä pois tieltä, ei hän varmastikaan voi olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että hän voisi ottaa tämän paikan ja elää unelmiensa täyttymykseltä vaikuttavassa maailmassa. Varsinkin kun kyseisessä universumissa Chris ja Harcourt olivat selvästi pitkään merkittävässä parisuhteessa. Jakson lopussa Chris nähdäänkin lähettämässä tekstiviesti toisen Chrisin puhelimella toiselle Harcourtilla. Ja siirryttyään näiden universumiin hän saa vastauksen siihen.
James Gunnille tämä on mielenkiintoinen tilaisuus kertoa toisenlainen versio samasta tarinasta minkä hän kertoi osana Guardians of the Galaxy vol. 3 -elokuvaansa. Siinä Peter Quill -niminen hahmo joutui toteamaan, että toiselta aikajanalta saapunut variantti hänen kuolleesta naisystävästään olikin kaikista yhtäläisyyksistä huolimatta eri ihminen. Elokuvassa Gunn osoitti hienosti kyvyn hyväksyä rakastetun hahmon kuolema ja vei hahmonsa eteen päin terveempään paikkaan.
Christopher Smith on kuitenkin Peter Quilliin verrattuna täysin sekaisin, vieläkin typerämpi ja moraalisesti traumojensa sokaisema. Voisin hyvin kuvitella, että Gunn näkee Chrisin tarinassa mahdollisuuden synkempään versioon Guardians-elokuvan tapahtumista. Vaikka katsojana olenkin oppinut rakastamaan Peacemakeria, en voi silti sanoa ettenkö pitäisi häntä juurikin niin typeränä ja vastuuttomana, etteikö hän saattaisi valheiden turvin päätyä romanttiseen ja seksuaaliseen suhteeseen toisen universumin Harcourtin kanssa. Tämä tottakai on ajatuksena aivan kuvottava ja moraalisesti aivan sama kuin huijaisi kenet tahansa tosielämässä sänkyyn valheellisen identiteetin turvin. Kyseessä on jotain mitä en missään nimessä halua nähdä tapahtuvan, mutta en voi myöskään kieltää, etteikö siinä olisi mahdollisuuksia todella mehukkaaseen tarinaan ja varoittavaan esimerkkiin eksyneen miehen petollisuudesta.
Epäonnea romantiikassa kokee myös Adebayo (Danielle Brooks). Jaksossa näemme kun hän mene käymään kotonaan vaimonsa Keeyan (Elizabeth Faith Ludlow) luona. Kohtaus kuvastaa hyvin sitä miten pahasti karille Adebayo on suhteensa saanut. Vaimo nimittäin pitää näiden yhteistä asuntoa jo omanaan, eikä niinkään kaksikon yhteisenä kotina. Keeya ei erottele taukoa ja eroa toisistaan, kun taas Adebayo ajattelee olevansa hyvinkin vahvasti yhä naimisissa. Kyseessä on mainio pala arkista ihmissuhdedraamaa, missä puolison uudet prioriteetit ovat saaneet toisen elämän pois raiteiltaan. Gunn kuvastaa hienosti näiden kahden inhimillisyyttä dialogillaan. Erityisen surullista on kun Adebayo lähtiessään kertoo vaimolleen rakastavansa tätä, kuulematta samaa takaisin.
Erittäin surumielisenä alkaneen kauden suoneen Gunn kuitenkin piikittää toisessa jaksossa aimo annoksen lisää huumoria. Jakson aikana sain jatkuvasti ulvoa naurusta hahmojen sanoessa toinen toistaan typerämpiä asioita. Tähän vaikuttaa esimerkiksi psykopaattisen Adrian Chasen isompi rooli jaksossa. Hahmon suhtautuminen seksiin ystävien välisenä bondauksena, ilo mitä hän saa ruumiin paloittelusta ja hänen kummallinen suhtautumisensa multiversumin variantteihin ovat absurdeja, ratkiriemukkaita hetkiä. Haluan myöntää, että hänen suhtautumisensa seksiin on kaikessa kummallisuudessaan aika herttaista, ja jotain mitä varmasti moni ihminen voisi harkita elämässään. Miksikäs emme panisi kavereidemme kanssa, jos ei omaa monoamorista kumppania tai muita “hoitoja” löydy?
Jakson kenties paras humoristinen lisä sarjaan on kuitenkin Tim Meadowsin agentti Langston Fleury. Mikä absoluuttinen kusimulkku! Hahmo saapuu kyyläämään Economosin toimia Flagin käskystä ja saa saman tien Economosin kiehumaan. Hahmo keksii typeriä lempinimiä kaikille ja kerskailee sillä miten kova panomies on. Kyseessä on klassinen egoistinen ääliö, jonka rooliin Tim Meadows sukeltaa tyylilleen uskollisella antaamuksella. Hahmosta ei edes aina tiedä kuinka tosissaan hän on suoltamansa paskansa kanssa. Mikä osoittautuu aivan järkyttävän hauskaksi, kun jakson paras vitsi, “lintusokeus” osoittautuu oikeasti Fleurya vaivaavaksi ongelmaksi, joka aiheuttaa hahmon kokeman tappion jaksossa. Pelkkä muisto näistä kohtuksista saa absurdiutta rakastavat aivoni heittämään voltteja ilosta.
Arvostin jaksossa myös Eagly-kotkan (Dee Bradley Baker) isompaa roolia. Kuten Wikipedian mukaan Beatrix Kondo on Soap Centralille tekemässään arvostelussa sanonut, ensimmäisellä kaudella lähinnä vitsinä esiintynyt kotka sai toimintakohtauksen myötä jaksossa yletä todelliseksi hahmoksi, jolla on todellinen suhde Christopher Smithiin. Lintu tuntuu nyt huomattavasti merkittävämmältä osalta sarjaa, oman ajatusmaailmansa omaavalta henkilöltä. Toki en usko että tämän rooli pysyy yhtä suurena, mutta nautin siitä mitä tässä jaksossa saatiin. Eikä hommaa heikennä sekään, että Eagly taistelemassa Fleuryn joukkoja vastaan oli erinomaisesti kuvattu, lysti toimintakohtaus.
Peacemaker-sarjan toisen kauden toinen jakso, A Man is Only as Good as His Bird, on ratkiriemukas ja absurdi tapaus. Jakso säilyttää edeltäjänsä surumielisyyden ja syvälle hahmoihin uppoutuvan dramaan. Se kuitenkin moninkertaistaa naurujen määrän, tuodessaan tarinaan lisää päättömiä vitsejä, jotka saavat naurun raikumaan jatkuvasti katsojan kotona. Tarina etenee todella mielenkiintoiseen paikaan, jossa jo valmiiksi moraalisesti kyseenalaiset hahmot päätyvät entistäkin suurempien ja epämielyttävämpien kiusausten eteen. Tästä on hyvä jälleen jatkaa seuraavassa jaksossa.
Mitä sinä pidit tästä jaksosta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti