Kuvakarju-arvostelu: A Samurai in Time (侍タイムスリッパー, Samurai Taimu Surippā, 2024)
Mikä on viileämpää kuin samurai? Ei juuri mikään, joten kun näen sanan paikallisten pressinäytösten listalla, herättää se heti huomioni. Muun muassa Akira Kurosawan “jidaigeki”-elokuvien fanina halusin heti nähdä A Samurai in Time -elokuvan kun siitä kuulin. Scifimäinen premissi menneisyydestä nykypäivään saapuvasta samuraista toki pysäytti hetkeksi, mutta siitä yli päästyäni jatkoin innolla matkaani pressinäytökseen. Kotimaassaan ylistystä ja palkintoja kahminut elokuva paljastuikin hauskaksi ja yllättävän koskettavaksi kunnianosoitukseksi japanilaisille historiallisille draamoille.
Tarina alkaa Edo-kauden loppu vuosien Kiotossa. Siellä Aizu-klaania palveleva samurai Kosaka Shinzaemon (Makiya Yamaguchi) on ottamassa yhteen Chooshuu-klaania palvelevan samurai Yamagata Hikokuron (Ken Shonozaki) kanssa. Ottelu keskeytyy salaman iskusta, joka heittää Shinzaemonin 140-vuotta ajassa eteenpäin. Tänä päivänä on Kiotosta tullut jidaigeki-genren tv-sarjojen ja elokuvien koti. Näiden tarinoiden kuvaamalta aikakaudelta kotoisin oleva Shinzaemon löytää uuden intohimon tv-sarjojen stuntmiehenä, osoittaen suurta lahjakkuutta miekkailussa, sekä kuolemisen näyttelemisessä. Shinzaemonin uusi maine kantautuu suuren elokuvatähden, Kyochiro Kazamin (Norimasa Fuke) korviin. Vaikuttunut Kazami päättää värvätä Shinzaemonin uuteen elokuvaansa vastaparikseen.
Ohjaaja-kirjoittaja Junichi Yasuda näyttää heti elokuvansa alussa katsoneensa itsekin tarpeeksi jidaigekejä, tietääkseen missä mennään. Elokuvan alkumetrit ovat teatraalisuudessaan kuin mistä tahansa lajityypin elokuvasta. Mukaan lukien kömpelö ekspositio, jossa hahmot kertovat toisilleen asioita joista nämä jo tietävät, jotta katsoja pääsee tilanteen tasalle. Katsojalle tämä kuitenkin luo tutun tunteen kuvatusta ajasta ja varmuuden siitä, että elokuvan päähenkilö, Shinzaemon, on kuin onkin kotoisin genren kuvaamalta ajalta. Tästä sitten loikataan nopeasti itse asiaan kun hahmo siirtyy tulevaisuuteen.
On saman tien huvittavaa nähdä hahmon hämmennys, kun hän tulevaisuudessa heti ensimmäisenä marssii jidaigeki-tv-sarjan kulisseihin. Hiljaiset taustanäyttelijät ja dramaattinen sankarin esittely hauskuuttavat, samalla kun Shinzaemon yrittää parhaansa mukaan pysyä menossa mukana. Tätä seuraa sitten perinteistä komediaa kalasta kuivalla maalla, kun protagonistimme pääsee tutustumaan moderniin elämään. Junichi Yasuda tuntuu kuitenkin tässäkin olevan sopivan tietoinen kuvaamistaan troopeista. Hän ei missään vaiheessa esimerkiksi kuvaa Shinzaemonia tyhmänä. Tämä yllättyy kyllä monista asioista ja hänellä on nykymaailmassa paljon ihmeteltävää, mutta kun hän tajuaa siirtyneensä tulevaisuuteen, pystyy hän ottamaan nykymaailman ilot vastaan sellaisenaan. Ennen kaikkea Yasuda tuntuu panostavan siihen miten paljon hyvää nykymaailmassa on. Erityisesti mieleeni jäi ihastuttavat kohdat, joissa Shinzaemon onnessaan söi kaupasta ostettua valmiskakkua, häkeltyneenä siitä että sellaisesta herkusta on tullut kaikille helposti saatavaa arkipäiväistä ruokaa.
Elokuvan ytimessä on kuitenkin myös suru siitä, että jidaigeki-genre on alkanut tehdä hidasta kuolemaa. Ennen televisio ja elokuvateatterit olivat täynnä samuraiden seikkailuja, nyt Kiotossa kuvataan lähinnä vain yhtä aihetta käsittelevää televisiosarjaa. Tästä huolimatta Shinzaemon lähtee opettelemaan stunttimiekkailijan työtä. Luonnollisesti hänen kokemuksensa oikeana samuraina toimii hänen edukseen, mutta elokuva pitää myös huolen siitä, että katsojat oppivat stunttitaistelun ja oikean taistelun eron. Todellisuudessa taistelijat pyrkivät hoitamaan vastustajansa päiviltä mahdollisimman nopeasti, kun taas televisiossa haetaan mahdollisimman dramaattista ja visuaalisesti kiinnostavaa koreografiaa. Miekkailusta vastaava koreografi Kazuto Seite on tehnyt mainiota työtä tämän tuomisessa valkokankaalle Yasudan elokuvaan.
A Samurai in Timen taika piilee siinä, että se on komedian lisäksi vilpitön sanomassaan ja tunteissaan. Elokuvassa kuvattujen hahmojen rakkaus jidaigeki-genreä kohtaan tuntuu tulevan suoraa teoksen tehneen taiteilijan sydämestä. Kun hahmot puhuvat genren haihtumisesta, paistaa näistä haikeus vanhoja hyviä aikoja kohtaan. Mikä sitten sopii mainiosti myös Shinzaemonille, jolle jidaigeki-genre on viimeinen yhteys hänen alkuperäiseen elämäänsä. Tarina saa tästä elokuvahistoriaa rakastavan vivahteen, minkä vuoksi se varmasti tulee miellyttämään jidaigekien fanien lisäksi kinofiilejä ylipäätänsä.
Elokuvan rytmitys ja tahti ovat välillä hitusen erikoisia. Montaaseja käytetään paljon elokuvan aikana, mikä toisaalta antaa tarinan edetä sopivalla rivakkuudella asiasta seuraavaan. Toisaalta se saa elokuvan tuntumaan välillä turhan episodimaiselta. Melkein kuin nämä montaasit olisivat tv-sarjan “aiemmassa jaksossa tapahtunutta” -osioita. Pienen budjetin teoksessa ohjaaja-kirjoittaja Yasuda toimi itse myös kuvaajana ja leikkaajana, joten siitä tuskin on kyse, etteikö kyseessä olisi hänen oma autenttinen visionsa. Kokonaisuus pysyy myös miellyttävänä koko ajan, eikä kyseessä ole siksi merkittävästä ongelmasta. Elokuvan musiikki kuitenkin paikoitellen menee ylikierroksille montaasien aikana ja saa tarinan tuntumaan tarpeettoman keinotekoiselta. Toki mitään realisimia ei Yasuda yritäkään hakea kertoessaan tarinaa aikamatkustavasta samuraista. Tässä voi myös olla avainasemassa se, etten ole erityisen paljoa moderneja japanilaisia elokuvia katsonut, ja siellä päin maailmaa on aina ollut erilainen tyyli kertoa tarinoita verrattuna länsimaihin.
Elokuvan roolikaarti koostuu itselleni entuudestaan täysin tuntemattomista näyttelijöistä, mikä ei toki ole yllätys kun puhutaan Yhdysvaltojen ulkopuolella tehdyistä pienen budjetin elokuvista. Shinzaemonin roolin tekevä Makiya Yamaguchi toimii erinomaisesti elokuvan johdossa. Hänen performanssinsa on asiaan kuuluvan teatraalinen, mutta tunteiltaan vilpitön. Yamaguchi heittäytyy roolinsa vaatimiin tunteisiin täydellä antaamuksella. Kun Shinzaemon hämmästyy katsojia huvittaa ja kun tämä suree, koskettaa se myös katsojaa. Hänen ympärilleen kootut muutkin näyttelijät toimivat niin ikään erinomaisesti, luoden mainion kokonaisuuden.
A Samurai in Time on hauska ja yllättävän koskettava kunnianosoitus klassiselle japanilaiselle elokuvagenrelle. Ohjaaja-kirjoittaja-kuvaaja-leikkaaja Junichi Yasuda toteuttaa visionsa aikamatkustavasta samuraista vilpittömällä asenteella, johon katsojan on helppo sukeltaa mukaan. Naurettava premissi esitetään ilman minkäänlaista turhaa selittelyä. Näin tila jää itse asialle, mikä sitten palkitsee katsojat erinomaisella elokuvakokemuksella. Parhaimmillaan katsojalle jää maittavan elämyksen lisäksi halu katsoa lisää japanilaisia jidaigeki-elokuvia.
Mitä sinä pidit tästä elokuvasta? Entä jidaigeki-genrestä ylipäätänsä? Onko sinulla suosikkeja tai lajityypin edustajia joita haluat suositella? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti