Kuvakarju-arvostelu: Gaucho Gaucho (2024)
Piemonten tryffelinmetsästäjät oli muistaakseni varsin mukava dokumentti. Siinä kuvatut karut sienestäjät ja kontrasti varakkaiden tryffelinsyöjien välillä jäi voimakkaasti mieleeni. Kyseessä ei kuitenkaan ollut niin mielettömästä kokemuksesta, että olisin jäänyt himoitsemaan ohjaajina toimineiden Michael Dweckin ja Gregory Kershawin seuraavaa teosta. Meninkin katsomaan Gaucho Gaucho -nimistä dokumenttielokuvaa avoimin mielin, uteliaana siitä millaista kuvastoa he tällä kertaa ovat saaneet aikaa. Yllätyin kun eteeni avautui yksi visuaalisesti kauneimmista dokumenteista mitä olen koskaan nähnyt.
Gauchot, joihin elokuvan nimi viittaa, ovat Etelä-Amerikan maissa tavattavia vastineita Yhdysvaltojen cowboylle. Dokumentissa Dweck ja Kershaw ovat matkanneet Argentiinaan tutustumaan paikalliseen gaucho-kulttuuriin. Kameran eteen pääsee paikallinen pikkujulkkis Santino, joka on radiopersoona ja muusikko, Guada-niminen teinityttö, joka yrittää päästä osaksi miesvaltaista lehmipaimenten kulttuuria, sekä useita muita hevosilla ratsastavia ihmisiä. Löytyy isä, joka jakaa kulttuurin poikansa kansa, vanhuksia jotka muistelevat nuoruuttaan gauchoina, sekä kaksi pientä poikaa hevosineen omalla seikkailullaan.
Dweckin ja Kershawin kuvaus on aivan fantastista. Heti alusta asti se vangitsee katsojan sielukkuudellaan ja syvyydellään. Dokumenttikuvaus harvemmin tuntuu yhtä määrätietoiselta ja suunnitellulta, kuin Gaucho Gauchossa. Sommitelmat on rakennettu todella tarkkaan ohjaamaan katsojan silmät oikeaan paikkaan ja luomaan toinen toistaan pysäyttävämpiä otoksia. Teos on kuvattu mustavalkoisena, mikä saa kuvaston yksityiskohdat tekstuurissa ponnahtamaan esiin. Erinomainen kontrastin käyttö myös auttaa luomaan ikiaikaisen klassista tunnelmaa elokuvaan. Visuaalisesti Gaucho Gaucho muuttuu liikkuvaksi valokuvanäyttelyksi, jossa Argentiinan karut maisemat muuttuvat ihastuttavaksi miljööksi, jossa voimakasluontoiset paimenet elävät elämäänsä. Dweck ja Kershaw juhlistavat näiden ihmisten tavallista arkea uniikkina ja vaalimisen arvoisena kulttuuriaarteena.
Gaucho Gaucho on myös muuten rakennettu viisaasti visuaalista tyyliä ja gauchojen elämää mukaillen. Dweck ja Kershaw eivät käytä puhuvien päiden haastatteluja, vaan antavat tapahtumien rullata nätisti itsekseen kameran edessä. Tai siltä se usein ainakin tuntuu. Jonkinlaista kirjoittamista ja dramatisointia on saatettu käyttää tietyissä hetkissä, jotka tuntuvat katsojasta epäilyttävän hyvin narratiivin luomiselta. Toisaalta elokuvan tekoon käytettiin vuosia, joten voi hyvin olla että epäilykseni ovat täysin perättömiä. Eikä sillä, dokumentissa on täysin sallittua käyttää apukeinoja narratiivin luomiseksi, niin kauan kun ei sorruta suoranaiseen valehteluun. Mikäli tyttö sai gaucho-puvustaan huomautuksia opettajaltaan koulussa ihan oikeasti, on minusta täysin okei dramatisoida tilanne kameralle.
Oleellista on se, että dokumentin kohteita ei tunnuta haastateltavan samalla tavalla kuin lajityypin elokuvissa perinteisesti. Kuvatut ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Usein kamera tuntuu olevan asetettu vain neutraalina osapuolena seuraamaan keskustelua gauchojen välillä, josta sitten leikkaaja Gabriel Rhodes on valinnut olennaisimmat osat Dweckin ja Kershawin ohjauksessa. Tämä auttaa dokumenttia luomaan tavallista immersiivisemmän ja rennomman elämyksen katsojille.
Varsinaista juonta ei Gaucho Gauchossa ole. Se keskittyy enemmän taltioimaan gauchoja sellaisina kuin he ovat. Lähimpänä oikeaa tarinan kaarta on Guadan tarina miesvaltaiselle alalle pyrkivänä tyttönä. Hänen nähdään harjoittelevan ahkerasti ratsastusta ja kuulevan sukulaiseltaan, miten häntä nuorempana kiellettiin osallistumasta miesten töihin. Hänenkin tarinansa on kuitenkin pääasiassa varsin rentoa seurattavaa. Ilkeitä seksismin karikatyyrejä ei juurikaan ole nähtävissä. Gauchot tuntuvat varsin avoimin mielin ottavan tytön joukkoonsa, vaikka hän harvinaisuus heidän alallaan onkin.
Markkinointi puhuu gauchojen elävän hevosten kanssa ja hevosten ehdoilla. Hevosia tosiaan kuvataan elokuvassa valtavan paljon. Näemme upeaa kuvastoa gauchoista ratsastamassa niin paimennuksessa kuin rodeossakin. Mielenkiintoinen dialogi kertoo miten hevosta tulee lähestyä. En voi kuitenkaan allekirjoittaa väitöstä siitä, että nämä ihmiset eläisivät hevosten ehdoilla.
Vaikka eläinten kasvatus onkin oleellinen osa heidän elämäntapaansa, en voi olla ajattelematta sitä, etteivätkö hevoset kuitenkin mieluummin laukkaisi vapaina keskenään, ilman ihmisten väkertämiä suitsia ja satuloita. Erityisesti rodeo tuntuu eläimelle epäystävälliseltä spektaakkelilta. En toki tarkemmin tiedä miten hevonen ärsytetään sitä varten, mutta tuskinpa kyse on mistään yhteisymmärryksessä tehdystä sopimuksesta ihmisen ja eläimen välillä. Myös cowboy-kuvastosta tutut, jalkineisiin kiinnitettävät pienet sirkkelit vaikuttivat erittäin ikäviltä, kuin myös villiintyneen hevosen piiskaaminen rodeon aikana.
En kyseenalaista gauchojen rakkautta hevosiaan kohtaan, mutta jonkinlainen dissonanssi tässä on kuitenkin paikalla. Hevoset kuitenkin ovat heille myös enemmän kuin pelkkiä lemmikkejä, työssä auttavina ratsuina, sekä rodeossa viihdyttäjinä. Eläimen ja ihmisen suhteessa on vaikea määrittää sitä missä menee yhteistyön ja hyväksikäytön raja. Vaikka mietinkin tilanteen moraalista puolta, en myöskään koe voivani kummemmin tuomitakaan gauchojen perinteistä elämäntapaa. Siihen tarvitaan joku enemmän hevosia tunteva ihminen asialle.
Gaucho Gaucho on ihastuttava kuva argentiinalaisten lehmipaimenten elämästä. Ohjaajat Michael Dweck ja Gregory Kershaw sukeltavat syvälle gauchojen maailmaan, ikuistaen näiden kulttuurin herkistävän kauniiksi kuvastoksi. Visuaaliselta anniltaan kyseessä on mestariteos. Dokumenttiformaattio on osattu hyödyntää juuri oikealla tavalla rennon ja immersiivisen, lähes juonettoman tarinan kerrontaan. Lajityypin ystäville kyseessä on pakollista katsottavaa ja kyllä teosta voi suositella ylipäätänsä kaikenlaisille elokuvien ystäville.
Mitä mieltä sinä olet tästä elokuvasta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa! Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti