Kuvakarju-arvostelu: One Piece, osa 106 (Ivrea – Sisältää SPOILEREITA)
Miten ihmeessä täysiä työpäiviä tekevät ihmiset jaksavat tehdä mitään muuta elämällään? Itse työkokeilussa teen vain viisi tuntisia päiviä ja silti tuntuu että kaikki energia menee siihen. Näin ollen arvostelukasani on kasvanut kasvamistaan. Väkisinkin alan harkita itsekin merirosvoksi ryhtymistä vapauden perässä. Joudun kuitenkin tyytymään sellaisesta haaveiluun vain sarjakuvien muodossa. Onneksi One Piece jaksaa kirjasta toiseen viedä lukijansa hetkeksi kauas pois oman elämänsä murheiden luota. Siitäkin huolimatta, että nykyinen suomennos onkin varsin puutteellinen.
Kirjassa numero 106 ovat Olkihattu-piraatit saapuneet Egghead-nimiselle saarelle. Joukko on jälleen hajaantunut ja kukin tahollaan kohdannut maailman nerokkaimman miehen, tohtori Vegapunkin. Tohtorin erikoisuus on se, että hän on jakanut mielensä kuudelle satelliittikeholle, jotka auttavat häntä selviämään päivittäisistä rutiineista. Tulevaisuuden saarella ei kuitenkaan ole odotettavissa rentoa lomailua, sillä Maailmanhallitus on päättänyt surmata Vegapunkin, jonka uskotaan saaneen selville liikaa hallituksen historiasta. Myös merirosvokapteeni Bonney kantaa kaunaa tohtorille, tämän muutettua Bonneyn isän tiedottomaksi kyborgiksi. Olkihattujen aloittaessa jälleen uuden taistelun Maailmanhallituksen kanssa, myös muualla maailmassa kuohuu. Lippueamiraali Garp päättää lähteä pelastamaan oppipoikaansa merirosvo-Mustaparran kynsistä. Kapteeni Kid taas saapuu jättiläisten saarelle.
Sadaskuudes osa One Piecea esittelee kunnolla jo yli kuusikymmentä numeroa aiemmin mainitun tohtori Vegapunkin. Kyseessä on jälleen aivan fantastinen esimerkki mangaka Eiichiro Odan äärettömästä mielikuvituksesta ja luovuudesta. Vegapunkin design on lähes kirjaimellisesti päätön. Hän nimittäin on leikannut aivonsa irti ja laittanut tilalle omenan muotoisen antennin. Valtavat aivot hän on sitten tallentanut tukikohtansa ylimpään kerrokseen. Ja naamaltaankin tämä nerokas tohtori muistuttaa loputtomaan absurdiuteen vietyä klassista valokuvaa Albert Einsteinista näyttämässä kieltä. Vegapunkin kieli on jatkuvasti ulkona ja pituudeltaan ulottuu tohtorin vatsaan asti. Ilmeisesti hän myös puhuu kieli ulkona, joka vaikuttaa varsin haasteelliselta.
Luonteeltaan hahmo on myös aitoa One Piecea. Hänellä on pohjimmiltaan hyvä sydän, mutta hänen oudot oikkunsa vievät usein voiton. Hän on perfektionisti huvittavuuteen asti ja täynnä mielenkiintoista tietoa One Piecen maailmasta. Vegapunk omaa tottakai myös One Piece -maailmaan sopivaa itsekkyyttä, joka tulee esiin huvittavalla tavalla kun hän esimerkiksi pyytää toveriaan uhraamaan itsensä puolestaan. Samaan aikaan tohtori kuitenkin osoittaa myös vilpitöntä katumusta aiheuttamistaan ongelmista. Kyseeessä on erinomaisesti piirretty kokonaisuus.
Absurdius tottakai korostuu entisestään hänen satelliiteiksi kutsuttujen lisäruumiiden kautta. Koska yhden ihmisen aika ei millään riitä toteuttamaan kaikkea mitä maailman suurimman neron päässä liikkuu, on hän jakanut tehtävät kuudelle ulkoiselle persoonalle. Hyvyyden Shaka, pahuuden Lilith, tiedon Edison, viisauden Pythagoras, raivon Atlas ja ahneuden York hoitavat kaikki osaa Vegapunkin tehtävistä. Edison ja Pythagoras hoitavat pääasiassa ideoinnin ja keksimisen, Shakan ja Lilithin toimiessa moraalisina vartijoina. Atlas taas auttaa turvallisuudessa, samalla kun York hoitaa kaikki inhimilliset tarpeet Vegapunkin puolesta, kuten syömisen, nukkumisen ja ulostamisen. Kyseessä on valloittava scifi-konsepti, joka yhdistettynä Odan huumoriin ja mielikuvitukseen takaa roppakaupalla hauskoja hetkiä koko kirjan ajaksi.
Eggheadin saagaksi nimetty tarinakokonaisuus alkaa tässä osassa avata One Piece -maailman kauan pimennossa olleita salaisuuksia. Yksi isoimmista on totuus supervoimat antavien pirunhedelmien takana. Tarinassa paljastetaan näiden olevan ihmisten unelmien ja toivon manifestoitumia, vaihtoehtoisista tulevaisuuksista saapuneita ihmisen evoluution eri mahdollisuuksia. Hartaat toiveet vaikkapa vapaudesta, lentokyvystä tai luonnon hallinnasta ovat esimerkiksi ilmestyneet One Piece -maailmaan voimina jotka antavat auringon jumalan tai linnun muodon tai vaikka kyvyn hallita tulta.
Selitys pirunhedelmien synnystä toimii varsin hyvin. Aluksi ehkä pohdin meneekö se liikaa abstraktin scifin puolelle, mutta aika nopeasti aloin nähdä sen johdonmukaisena kerrotulle tarinalle. Alusta asti yksi One Piecen isoimpia teemoja on ollut unelmat ja niiden tavoittelu. Siksi sopii erittäin hyvin, että tarinan ytimessä olevat voimat ovat myös unelmien manifestaatioita. Hipaus epämääräistä mystiikkaa siitä, miten pirunhedelmät ovat sitten konkreettisesti saapuneet maailmaan myös jättää sopivasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle. Samoin hedelmien aiheuttama uintikyvyttömyys käy järkeen, kun Vegapunk kuvaa merta luonnon manifestoitumisena, mikä sitten vastaavasti vihaa epäluonnollisia supervoimia.
Scifi-elementit korostuvat entisestään kun kirjassa esitellään tarkemmin aiemmassa osassa ensiesiintymisen tehneitä serafeja. Kyseessä on aiempien kaapparilordeiksi kutsuttujen laillistettujen merirosvojen klooneista, joihin on sekoitettu lunariaaneiksi kutsuttujen sukupuuton partaalla olevien ihmisten dna’ta. Tämä antaa näille lapsen muodossa oleville sotureille ulkoisesti tumman ihon, valkoiset hiukset ja mustat siivet, mutta ennen kaikkea suunnattoman kestävyyden ja fyysisen voiman. Lisäksi selvitettyään pirunmarjojen yhteyden ihmisen evoluutioon, Vegapunk on myös onnistunut jäljittelemään pirunmarjojen voimia. Ottamalla näytteitä eri voimien käyttäjiltä on hän pystynyt antamaan serafeille kullekin sopivan pirunmarjavoiman, vaikka kahta voimaa ei pitäisi voida olla olemassa samaan aikaan.
Tästä minulla on hitusen ristiriitaiset tunteet. Toisaalta se tekee kyllä järkeä kaiken tarinassa annetun informaation myötä. Mikäli pirunmarjat vaikuttavat ihmisen dna’han ymmärrän että sen myötä geenimanipulointi mahdollistaa voimien toistamisen. Tämä myös mahdollistaa hauskat yhdistelmät voimien ja hahmojen suhteen, kun esimerkiksi maailman parhaan miekkailijan kloonille on annettu voima muuttaa mikä tahansa ruumiinosa miekan teräksi. Mutta sitten mietin väkisinkin sitä, että sarjan alusta asti yksi pirunhedelmien kiehtovimmista aspekteista on on ollut niiden uniikkius. Se ettei koskaan aiemmin ole tullut vastaan samoja voimia on toiminut erinomaisena haasteena Odan mielikuvitukselle, tämän keksiessä yhä vain erikoisempia voimia mukaan tarinaansa. On kuitenkin myös ihan kohtuullista myöntää hänellekkin rajat siihen mihin hänen mielikuvituksensa riittää.
Tarinan puolesta Eggheadin saaga lähtee nopeasti eskaloitumaan. Olkihattu-joukon perässä Eggheadin saarelle saapuu pian joukko Maailmanhallituksen salamurhaajia, Cipher Pol 0 -nimisen joukon muodossa. Näiden päämiehistä kaksi, Rob Lucci ja Kaku, ovat lukijoille tuttuja kuudenkymmenen osan takaa, jolloin Lucci oli päähenkilö Luffyn päävastus yhdessä sarjan parhaimmista tarinoista. On aina hauska nähdä miten Odalla tuntuu olevan paljon suunnitelmia vanhojen hahmojen varalle, eikä Lucci ja Kakukaan ole tähän poikkeuksia. Tarinassa Luccin verenhimo on yhä tämän voimakkain tekijä, Kakun yrittäessä toimia järjen äänenä.
Luccin ja Luffyn uusintaottelu jää aika lyhyeksi, mutta on silti hauskaa seurattavaa. Molempien voimat ovat kokeneet suuren päivityksen, minkä vuoksi Luffyn voitto ei ole itsestään selvä. Tarina ei myöskään anna heidän otella loppuun, sillä erinäiset hauskat käännökset ohjaavat kaksikon lopulta liittoutumaan hetkeksi sekasorron aloittaneita serafeja vastaan. Kahden entisen kilpailijan välinen liittoutuminen on kuitenkin trooppi jota rakastan, joten tämä ei ole minulle minkäänlainen ongelma. Varsinkaan kun kaksikon kinastelu on niin mahdottoman viihdyttävää seurattavaa.
Cipher Pol 0:n kolmas mukana oleva jäsen, Stussy, on myös mielenkiintoisessa osassa tarinassa. Hänen suuri salaisuutensa paljastuu, kun hän yhtäkkiä käykin tovereidensa kimppuun. Selviää että Stussy onkin todellisuudessa ollut aina Vegapunkin puolella. Kaiken päälle hän on aiemmin tarinassa vain Bakkin-muorina esitellyn entisen Rocks-merirosvon, Buckingham Stussyn, klooni. Samaan aikaan kirjassa kerrotaan Vegapunkin entisen tiedejoukon, MADSin vaiheista, mikä entisestään korostaa tapauksen viihdyttävyyttä. On vain hauskaa nähdä millaisia yhteyksiä hahmojen välillä on ja miten Oda sitoo erilaisia langanpätkiä yhteen jouhevan maailman luomiseksi. Villiä on myös se miten luontaiselta kaikki tämä scifi tuntuu aikanaan kevyenä merirosvoseikkailuna alkaneessa tarinassa.
Myös Bakkin itse vilahtaa tässä osassa. Selviää että hän pääsi poikansa, Valkoparta junioriksi itseään tituleeraavan entisen kaapparilordi Edward Weevilin, kanssa Valkoparran kotisaarelle. Myös merivoimat olivat kuitenkin hyökänneet tänne, olettaen että sieltä löytäisi edesmenneen suurmerirosvo Valkoparran aarre. Takaumat kertovat taistelun päättyneen Weevilin pidätykseen. Nyt Bakkin on itkemässä Valkoparran entistä alaista ja saaren hetkeksi poistunutta suojelijaa, Markoa, avukseen poikaa pelastamaan. Samalla myös Bakkin yrittää vakuuttaa Weevilin olevan Valkoparran poika ja sanoo vain Vegapunkin pystyvän todistamaan isän ja pojan verisiteen.
Se että Weevil olisi Valkoparran poika ei resonoi varmaan yhdessäkään lukijaksi. Valkoparran unelma oli saada perhe ja hän keräsikin itselleen joukon alaisia joita kutsui pojikseen. Ajatus siitä, että hänellä olisi huomiotta jäänyt biologinen lapsi ei käy järkeen hahmon luonteen tuntien. Toki Bakkin olisi voinut salata tämän mieheltä, mutta siihenkään ei ole vielä esitetty minkäänlaista järkeenkäypää syytä. Ulkoisesti Valkopartaa Weevilissä muistuttaa ainoastaan etäisesti tämän viikset ja musta huivi jota tämä pitää päässään.
Joka tapauksessa Weevilin kohtalo on edelleen auki kirjan lopussa. Kyseessä on muutenkin vasta pari kertaa esiintynyt hahmo, jonka merkitys One Piecen tarinan kannalta on yhä suuri kysymysmerkki. Odotan kuitenkin suurella innolla, että tästä opitaan lisää. Pidän hahmon absurdista designista ja tämän rahanahne, mutta poikaansa rakastava äitikin muodostaa Weevilin kanssa hauskan dynamiikan.
Bakkin ei ole myöskään ainoa hahmo jota tarina poikkeaa seuraamaan Eggheadin tapahtumien ohessa. Vallankumousarmeijan vapauttama kyborgi-Kuma päättää yhtäkkiä lähteä pois tovereidensa luota. Lippueamiraali Garp taas päättää lähteä pelastamaan kaapattua oppipoikaansa Kobya ja Kid joukkoineen saapuu Elbaphiin, jossa suurmerirosvo Shanks valmistautuu ottamaan tämän vastaan. Nämä kertomukset kuitenkin saavuttavat huippunsa vasta seuraavassa kirjassa, joten en koe tarpeellisena puhua asiasta enempää. Sanon vain että on todella mielenkiintoista nähdä minne nämä kaikki ovat menossa ja kivaa vaihtelua Odalta kertoa välillä myös muidenkin hahmojen tarinoita, kuin vain Olkihattupiraattien.
Päähenkilöjoukosta kirjan ihastuttavimman hetken saa arkeologi Nico Robin. Tarina muistuttaa lukijoita siitä, miten tämän kotisaari, Ohara, tuhottiin Maailmanhallituksen toimesta paikallisten arkeologien tutkittua kiellettyä historiaa. Nyt Robin kuitenkin saa tietää, että Oharan tutkijat onnistuivat ennen kuolemaansa pelastamaan valtavan määrän tietoa jota he olivat keränneet. Tämä sitten päätyi osittain Vegapunkin tietoon ja konkreettisesti jättiläsiten mukana Elbaphiin turvaan. On sydäntälämmittäävää nähdä Robin onnen kyynelissä, kun tämä tajuaa kuolleiden tovereidensa työn tulleen pelastetuksi. Ja vielä enemmän ilahduin, kun tarina paljasti Robinia lapsena auttaneen Saul-nimisen jättiläisen olevan yhä elossa. Valekuolemat eivät ole uusi asia One Piecessa ja Saulin selviäminen toimii varsin hyvin, sillä kenenkään muun ei ole nähty kuolevan iskuun, joka häneen iskettiin. Näin ollen paljastus ei tunnu vain yllättävältä, vaan myös reilulta. Jään innolla odottamaan Robinin ja Saulin mahdollista jälleennäkemistä.
Viime kirjassa tarinaan takaisin mukaan tullut merirosvo Jewelry Bonney jatkaa kirjassa Vegapunkin jahtaamista. Dynamiikasta tekee vielä hauskemman se, että Luffy lupaa viedä Vegapunkin turvaan Eggheadilta, eikä näin ollen halua antaa Bonneyn miestä surmata. Syyksi Luffy sanoo Vegapunkin hauskan muotoisen pään.
Bonney on katkera Vegapunkille, sillä tämä teki Bonneyn isästä, Bartholomew Kumasta, tiedottoman kyborgisoturin Maailmanhallitukselle. Syy tähän on varmasti mielenkiintoinen ja osa 106 antaakin lupauksen siitä, että se tulisi tulevaisuudessa paljastumaan. Bonney nimittäin löytää Kuman kyvyillä miehestä itsestään irroitetut muistot. Pienikin kosketus muistoihin antaa ilmi entisen kaapparilordin traagisen taustan. Koko tarina kuitenkin jätetään myöhempien osien selitettäväksi.
Mitä tulee kirjan 106 suomennokseen ja muuhun fyysiseen julkaisuun, sanoisin että jälleen kerran halusin heittää kirjan menemään entistä harvemmin. Kenties osa tästä johtuu vain siitä, että olen alkanut hyväksyä sen, että entiseen loistoonsa ei käännös ole palaamassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hiljentyisin julkaisun ongelmista.
Opin nykyisen suomalaisen version kustantajan, Ivrean, sivuilta, että heidän mangapokkarinsa käännetään suunnilleen neljässä päivässä. Tämä kuulemma riittää oikein hyvin kääntäjä Aino J. Pukkilalle. Itselleni tämä selittää lähinnä sen miten huolimattomalta ja tiedottomalta käännös on alusta asti tuntunut. Neljä päivää ei todellakaan riitä siihen, että kääntäjä tutustuisi One Piecen maailmaan edessään olevaa kirjaa enempää. Alusta asti ajattelin, että ainakin uudella kääntäjällä olisi mahdollisuus tehdä käännöksestään edellistä versiota johdonmukaisempi kaiken tarjolla olevan tiedon avulla, mutta annettu aika ei todellakaan anna tähän puitteita.
Tiedon myötä käännöksestä paistaa entistä enemmän kiire. Pukkila ei ole ehtinyt tutustua hahmoihin tarpeeksi syvällisesti, että saisi näiden äänet yksiöillä esiin parhaalla tavalla. Erilaiset puhetyylit sekoittuvat väkisinkin. Se kuka puhuu kirjakieltä, kuka puhekieltä ja kuka murteella ei ole johdonmukaista. Jälkimmäiset tuntuvat puuttuvan Ivrean julkaisusta kokonaan. Esimerkkinä tästä jo aiemmissa osissa mainitsemani Amiraali Sakazuki, joka haastoi savoa edellisessä käännöksessa, sekä tässä osassa paluun tekevä Kaku, jonka kieli on perinteisesti ollut todella vanhahtavaa. Nämä oikut loistavat poissaolollaan.
Kiire selittää myös todella kömpelöt lauseet mitä pidemmät tekstit vilisevät. Esimerkiksi kirjan kansipaperista löytyvässä tekijän tervehdyksessä ja lukujen välisissä kysymysnurkan kysymyksissä tuntuu kääntäjä kesken lauseen unohtavan mitä Eiichiro Oda oli sanomassa. Kyseessä on virhe mitä itsekin toki teen paljon, mutta minäpä olenkin pelkkä harrastelija kriitikko, jota hädin tuskin muutama sata ihminen seuraa, kun taas Pukkila on ammattikääntäjä, joka työstää maailman parasta sarjakuvaa. Ei ole väärin odottaa häneltä tarkempaa työtä käännöksen suhteen.
Pisteet annan siitä, että jotkut vitsit Pukkila on onnistunut lokalisoimaan kohtuu hyvin. Tohtori Vegapunk saa voimansa Aivoaivohedelmältä, jonka Pukkila tottakai jätti alkuperäiseen japanilaiseen muotoonsa, Nomi Nomi no Mi. Alkuperäisessä tekstissä Vegapunk jää hokemaan näitä toistuvia tavuja, mennen sekaisin sanoissaan. Pukkila taas ovelasti käytti hyväkseen sitä miten japanin sana “nomi” muistuttaa suomen kielen puhetta “nameista.” Näin ollen hän lokalisoi Vegapunkin änkytyksen maiskutteluksi, joka sopi hyvin yhteen tämän ulos työntyvän jättikielen kanssa. Tottakai edelleen arvostaisin enemmän jos japaninkieliset termit käännettäisiin suomeksi, mutta otan toki vastaan ne voitot mitä saan.
Taiton kohdalla osaa 106 vaivaa fyysisten sarjakuvien perisynti. Muutamat koko aukeaman kuvat ovat jääneet taas taiton kohdalta peittoon. Erityisen iso sääli tämä on isoissa kansien aloituskuvissa, joissa Olkihattu-joukko poseeraa tai puuhaa milloin minkäkin aktiviteetin parissa. Kun taitos peittää kuvan keskustan, siihen ei jaksa perehtyä enempää. En tiedä onko tähän olemassa ratkaisuja. Se että Ivrean julkaisuissa on mukana aina yksi näistä kansikuvista väritettynä julisteena on ainakin kiva kompensaatio.
One Piece osa 106, Neron unelma, on hauskaa luettavaa. Sarjan scifi-elementit pääsevät vauhtiin ja mukaan tulee kiehtovaa informaatiota maailmasta. Uudet hahmot loistavat absurdilla designillaan ja Odan huumori kukkii jälleen ihastuttavana ketona. Piirustus on huippuluokkaa kuten aina, mitä nyt muutama ilme näytti hiukan dorkalta. Käännös puolella liian tiukka aikataulu tekee tuhojaan ja saa kääntäjän tuntumaan välinpitämättömältä. Samaan aikaan arvostan kohtia, joissa on luovuutta saatu esiin kielestä.
Mitä sinä pidit tästä kirjasta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti