Kuvakarju-arvostelu: Peacemaker – jakso 2x07 (sisältää SPOILEREITA)
Kauheaa miten nopeasti aika kuluukaan. Häikäisevä Peacemaker-sarja on ehtinyt jo toisen kauden toiseksi viimeiseen jaksoon. Matka on tähän mennessä ollut aivan huikea. Jaksot ovat olleet täynnä tärisyttävää huumoria, että riipaisevaa surua. Yhteiskunnallista kritiikkiä ja huikeaa näyttelyä unohtamatta. Kauden seitsemäs jakso, Like a Keith in the Night, ei sekään pettänyt. Kyseessä oli erityisesti lopusta todella pysäyttävä osa Christopher Smithin kaoottista tarinaa.
Jakson alussa toiseen ulottuvuuteen matkanneet hahmot ovat pulassa. Chris (John Cena) ja Harcourt (Jennifer Holland) taistelevat tiensä ulos paikallisen A.R.G.U.S:n tukikohdasta. Matkalla he joutuvat poliisien piirittämäksi, mutta yllättäen pelastuvat Keithin (David Denman) ja Auggien (Robert Patrick) avulla. Vastaavan yllätyksen kokee myös natsien jahtaama Adebayo (Danielle Brooks), joka tulee Judomasterin (Nhut Le) pelastamaksi. Natsimaailman ja tavallisen maailman Vigilantet (Adrian Chase) löytävät yhteisen sävelen päättäen auttaa Peacemakerin pakoon natsilasta. Kaikki tämä johtaa tottakai täyteen kaaokseen. Samaan aikaan Rick Flag sr. (Frank Grillo) jäljittää ulottuvuusportaalin Lex Luthorin alaisen avulla. Hän kokoaa agenttinsa ottamaan Peacemakerin tovereineen vastaan Vigilanten talolla.
Minun arvaukseni eivät tämän jakson suunnasta menneet ollenkaan nappiin. Mikä ei toki yllätä, keksin ne hetken mielijohteesta, enkä ole ammattikirjoittaja. Oleellista on se, että se mitä kirjoittaja James Gunn näillä hahmoilla teki, oli jälleen äärimmäisen mielenkiintoista. Hän käyttää erinomaisesti hahmojen välisiä suhteita hyväkseen luodakseen mahdollisimman kiinnostavan ja syvällisen tarinan näistä kurjista sieluista.
Adebayo ja Judomaster muodostavat todella mielenkiintoisen parivaljakon. Musta lesbo ja pieni vietnamilainen mies löytävät toisensa maailmassa, joka on väärin menneen Toisen maailmansodan myötä johtanut Yhdysvaltoihin, joka vihaa heitä vielä enemmän kuin todellinen liittovaltio. Gunn antaa kaksikolle mielenkiintoista dialogia ja aikaa tutustua paremmin toisiinsa. Erityisesti Judomaster saa ensimmäistä kertaa sarjan aikana näyttää enemmän sielustaan, kuin pelkän vittuuntuneen käskyjä noudattavan tappelijan luonteensa. Nhut Le kuvaa hienosti lyhyessä ajassa hahmonsa takaa löytyvää empatiaa ja herkkyyttä, tavalla joka saa kiinnostumaan hahmosta huomattavasti aiempaa enemmän.
Niin ikään Danielle Brooks jatkaa Adebayona loistamista. Tällä kaudella hän ei ole ollut yhtä syvällisesti esillä kuin ensimmäisellä, vaikka ruutuaikaa hän on toki saanut. Brooksin sydämestä kumpuava performanssi on kuitenkin jatkuvasti pitänyt huolen siitä, ettei yksikään hetki hänen kanssaan ole mennyt hukkaan. Nyt Adebayo saa hetken aikaa jutella ongelmistaan Judomasterin kanssa ja purkaa tunteitaan mitä tulee hänen karille ajautuneeseen avioliittonsa. Ainaisena muiden auttajana, joku vihdoinkin kertoo hänelle mitä hän itse on tehnyt väärin.
Adebayo ei voi olettaa vaimonsa tukevan hänen unelmaansa, mikäli itse on täysin sivuuttanut ensin tämän unelmat. Hänen uusi turvallisuusfirmansa ei myöskään ole lähtenyt liikkeelle ollenkaan niin hyvin kuin hän odotti. Voin siis kuvitella hänen palaavan kotiin hyvin erilaisella asenteella kaiken tämän jälkeen, viimeistellen varsin toimivan hahmokaaren.
James Gunn on myöntänyt päivän politiikan vaikuttaneen hänen kirjoituksensa. Sarjaa kuvattiinkin Yhdysvaltojen vuoden 2024 presidentinvaalien aikoihin. Hän selvästi kuitenkin jo kaukaa näki mihin suuntaan maailma on menossa. Tämä ilmenee erityisesti siinä, kun Adebayo toteaa natsimaailman olevan valitettavan lähellä todellisuutta. Samoin myös natsimaailman Vigilante olettaa varianttinsa tulevan paratiisista, kun tämän maailmassa kerta natsit hävisivät Toisen maailmansodan. On valitettavaa miten syvää nämä kommentit riipaisevat. Äärioikeiston uhka on jatkuva ja lukuisissa maissa on valtaan päässyt pesun kestäviä fasisteja. Trump, Netanyahu, Putin ja kyllä vaan, oma Petteri Orpomme, ovat kaikki mulkkuja jotka eivät antifasistisessa maailmassa koskaan pääsisi lähellekään vallan kahvaa. Ja kaikista vahviten sen kokevat Adebayon ja Judomasterin kaltaiset vähemmistöjen edustajat, jotka joutuvat aina ensimmäisenä kärsimään fasismista, kun vallanpitäjät usuttavat enemmistön heidän kimppuunsa.
Natsien valtaamaan maailman yllätys on se, että alkuperäisessä maailmassa valkoisen ylivallan suuri kannattaja Auggie Smith onkin itse natsien ideologiaa vastaan. Tätä esittävä Robert Patrick saa ensimmäisen kauden hirviön jälkeen esittää vaihteeksi vilpittömästi hyvää haluavaa perheen isää. Hän tasapainottelee todella hienosti yllättävän vakaan supersankarin ajatusten kanssa. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä versio Auggiesta oikeasti ostaa Chrisin selityksen siitä, miten tämä tappoi varianttinsa vahingossa itsepuolustuksena.
Varsin tärkeä on myös Auggien puhe hyvyydestä ja parhaansa tekemisestä maailmassa. Hän ei valinnut syntyä maailmaan, jossa natsit ovat johdossa, eikä hänellä ole ollut resursseja suurempaan vastarintaan. Hän on parhaansa mukaan auttanut niitä ihmisiä joita pystyi tilaisuuksien tullessa vastaan. Toki hän olisi varmasti voinut tehdä enemmän, esimerkiksi pyrkiä osaksi Sons of Liberty -vastarintaliikettä, mutta pienikin hyvyys riittää tekemään hänestä täyden vastakohdan hirviömäiselle variantilleen, jota seurasimme ensimmäisellä kaudella. Ja siksi onkin aivan kammottava järkytys nähdä natsimaailman Auggien tulevan murhatuksi.
Missään vaiheessa en ole olettanut sarjan siirtyvän erityisen iloisille raiteille ennen kuin ehkä aivan kauden lopuksi, mutta silti synkkyys mihin Gunnin kirjoitus jälleen menee on päätä huimaavaa. Yhtäkkiä Vigilantet loikkaavat taloon sisään ja puukottavat Auggiea kaulaan, vieden tämän hengen. Sinänsä tämä on kai ymmärrettävää, sillä he näkevät ikkunasta sidotun Economosin (Steve Agee) ja molemmat olettavat Auggien olevan natsi myös tässä maailmassa. Mutta kun katsojana on juuri todistanut koko jakson ajan Auggien ajattelevaisuutta ja potentiaalista hyvää, tuntuu tämä äärimmäisen brutaali murha todella julmalta. Jakson ohjaaja Alethea Jones tekee huikean työn kuvatessaan tätä kamalaa väkivaltaa saaden katsojan sydämen metaforisesti pysähtymään ja vain tuijottamaan edessä avautuvaa tragediaa silmät ammollaan.
Tämä tottakai myös saa jo valmiiksi raivon partaalla olevan Keithin entistä vihaisemmaksi. Ensin hänen veljensä on murhattu ja nyt samat miehet, joita hänen isänsä yritti vielä pelastaa, tappoivat samaisen isän. Missä tahansa muussa tarinassa Keith olisi päähenkilö, jota yleisö kannustaisi koko teoksen ajan kostamaan kokemansa vääryyden. Hahmoa esittävä David Denman on koko kauden ajan ollut varsin vankka presenssi ja nyt tämän jakson myötä näyttää todella hienosti kykynsä näyttelijänä. Hänen tunteiden täyttämät silmänsä tekevät huikean työn syöstessään ulos kaiken sen raivon ja surun sekaisen vääryyden mitä Keith on joutunut todistamaan.
Tätä kaikkea todistaessaan myös Chris tajuaa miten ei vain hän, vaan koko hänen toverijoukkonsa on vielä enemmän sekaisin kuin hän koskaan oli tajunnut. He eivät vain ole aiemmin tehneet suuria virheitä ja tappaneet vääriä ihmisiä, mutta he jatkavat samalla linjalla edelleen. Ja nyt hän on vieläpä päätynyt toiseen ulottuvuuteen sotkemaan myös omassa maailmassa kuolleen veljensäkin elämän aivan yhtä pahasti kuin omansakin. Jones kuvaa upealla tavalla tätä valaistumisen hetkeä, jonka Chris kokee ennen kuin käskee toverinsa pois veljensä päältä.
John Cena on Peacemakerin roolissa osoittanut jatkuvasti olevansa aivan huikea näyttelijä. Ja tämä jakso jälleen tekee sen entistäkin selvemmäksi. Kaikki se sydänsärky jota hänen hahmonsa jatkuvasti kohtaa saa katsojan kropankin kiemurtelemaan tuskasta. Cenan performanssi on upean vilpitön ja niin kulkee niin hienosti eteenpäin James Gunnin kirjoituksen kanssa. Kyse on huikeasta yhteistyöstä, joka takaa täydellisen tunne-elämyksen katsojille. Sydämeni särkyi jakson lopussa, kun Chris joutuu jättämään veljensä variantin taakseen, tajuaa aiheuttamansa kaaoksen ja lopuksi vielä antautuu A.R.G.U.S:lle.
Niin ikään kylmäävää on nähdä Harcourt yrittämässä ampua puolustuskyvyttömän Keithin. Hän tietää että tämä tilaisuuden tullen lähtee isänsä ja veljensä tappajan perään, jopa oikeutetusti, mutta ei halua nähdä ystävänsä kokevan enempää tuskaa. Kohtaus kuvaa erinomaisesti sitä miten paljon inhimillisyydestään Harcourt on antanut pois muiden vuoksi. Oli kyse sitten hänen maastaan tai ystävistään, hän on valmis tappamaan kenet tahansa näiden puolesta. Samalla tämä kuvaa myös hienosti sitä, että ystävien auttaminen ei aina ole moraalisesti oikein.
Harcourt kuitenkin epäonnistuu yrityksessään, sillä juuri silloin natsimaailman natsikytät hyökkäävät paikalle ja Vigilanten variantti joutuu työntämään Harcourtin ulottuvuusportaalista läpi tämän pelastaakseen. Jakson lopussa nähdään ensihoitajien vievän Keithin sairaalaan, kirjoituksen selvästi implikoiden, että jonkinlainen kostoreissu on varmasti tällä edessä. Se että nähdäänkö se heti tämän kauden finaalissa jää tottakai nähtäväksi.
Jakson lopussa Chris otetaan A.R.G.U.S:n vangiksi. Tämän toverit säästyvät pidätykseltä ja kenties jopa työnsä menetykseltä, sillä Chris ja Judomaster kertovat agenteille näiden vakuuttaneet Chrisin palaamaan ja luovuttamaan portaalin agenteille. Tunnelma lopussa on todella sydäntä särkevä. On vaikea kuvitella mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Rick Flag yrittää varmasti tavalla tai toisella päästä tappamaan poikansa surmanneen Chrisin. Samaan aikaan tämän toverit joutuvat miettimään yrittävätkö auttaa ystävänsä pakoon vai onko kuitenkin tämän toiveiden kunnioittamista enemmän jättää tämä vangiksi. Heillä kaikilla on varmasti paljon pohdittavaa siitä, mitä he oikeasti ovat tekemässä elämällään.
Peacemaker-sarjan toisen kauden seitsemäs jakso, Like a Keith in the Night, on aivan huikea, sydäntäsärkevä jakso liki täydellistä televisiota. Jälleen kerran näyttelijöiden performanssit ovat aivan häikäiseviä, erityisesti John Cenan ja David Denmanin pompatessa esiin herkkyydellään. James Gunnin pettymys maailmaamme kohtaan tulee osuvasti esiin dialogista, samalla kun hahmojen tarinakaaret ottavat varmoja askelia eteenpäin. Jakso jättää herkullisen tyhjän olon ja saa jälleen odottamaan jatkoa suurella mielenkiinnolla.
Mitä sinä pidit tästä jaksosta? Kerro mietteesi kommenttiosiossa. Myös kaikenlainen muu kommentointi on enemmän kuin tervetullutta! Ilahdun myös jos jaat arvosteluani eteenpäin. YouTubessa voit myös tukea kanavaani painamalla peukkua, tilaa-nappia ja kelloa. Somesta löydyn nimellä okuvakarju. Yhteistyöpyyntöjä ja palautetta voi myös lähettää osoitteeseen ossi.kuvakarju@gmail.com. Kuvakarju-kanava on osa leffamedia.fi -yhteisöä. Lisäksi teen Leffahullu-Niken ja Jenna-Jeejeen kanssa Marvel Podcast Suomea. Vapaus Palestiinalle ja kiitokset kaikesta hyvästä!
Kommentit
Lähetä kommentti