Kuvakarjun elokuvahaaste 2026
Katso 50 erilaista elokuvaa vuonna 2026! Tai enemmän! Tai vähemmän! Miten vain itsestäsi tuntuu!
Tähän haasteeseen olen kuitenkin kerännyt viisikymmentä kohtaa, joiden pohjalta katsoa elokuvia. Kyseessä on täysin leikkimielinen ja rento kokeilu kaikille ihmisille, riippumatta siitä miten syvä kiinnostus tai kokemus elokuvista menneisyydestä löytyy. Haasteen tavoitteena on ennen kaikkea kannustaa ihmisiä katsomaan enemmän ja monipuolisemmin elokuvia.
Itse uskon että hyvät tarinat koskettavat niiden tuotantovuosista tai genrestä riippumatta ketä tahansa, joka kohtaa ne avoimin mielin. Omasta kokemuksestani tiedän että esimerkiksi aiheet jotka eivät normaalisti kiinnostaisi minua, esimerkiksi urheilu, voi taiteen keinoin muuttua todella kiehtovaksi, kun hyvä tarina ohjaa tunteisiin vedoten sen maailmaan.
Haasteen eri kohdat voi toteuttaa itselleen mieleisessä järjestyksessä ja niitä voi skipata tai toistaa oman mielensä mukaan. Elokuvat saavat olla pitkiä elokuvia, lyhytelokuvia, tv-sarjoja tai mitä tahansa elokuvallisesti toteutettuja teoksia. Tulkinta on myös täysin lukijan käsissä – väärin ei Kuvakarjun elokuvahaastetta voi toteuttaa!
Kotimainen animaatioelokuva
Yli 100 vuotta vanha elokuva
Elokuva jonka ohjaaja kuuluu johonkin alkuperäiskansaan
Afrikkalainen elokuva
Eteläamerikkalainen elokuva
Aasialainen elokuva
Lähi-idässä tehty elokuva
Elokuva jossa puhutaan kieltä mitä et ymmärrä
Sinulle tärkeän ihmisen suosittelema elokuva
Elokuva jossa yskitään
Elokuva jossa uskonto on isossa roolissa
Razzie (The Golden Raspberry Award) -ehdokas
Akira Kurosawa -elokuva
Pienille lapsille sopimaton animaatioelokuva
Kultainen palmu (Palme d’Or) -voittaja
Anime-elokuva
Transsukupuolisen ohjaajan elokuva
Animoitu dokumentti
Elokuva jossa on valtava hirviö/eläin
Elokuva seksityöstä
Elokuvasarjan neljäs osa
Klassikkokirjaan perustuva elokuva
Elokuva jonka päähenkilö ei ole ihminen
Elokuva jossa laitetaan ruokaa
Martin Scorsese -elokuva
Elokuva jossa on matematiikkaa
Elokuva jossa näyttelee Lance Reddick
Spike Lee -elokuva
Ranskalaisen elokuvan uuteen aaltoon kuuluva elokuva
Elokuva joka oli The Sight and Sound -lehden sadan parhaan elokuvan listalla vuonna 2022
LGBT+ -elokuva viime vuosisadalta
Elokuva jossa pelataan
Elokuvassa soitetaan lankapuhelimella
Intialainen, mutta ei Bollywood, elokuva
Parhaasta kuvauksesta palkittu elokuva
Elokuva, jonka tähti oli kuvausten aikaan yli 70-vuotta
Elokuva, jossa näyttelee muusikko
Murhamysteeri
Elokuva, jossa käydään jollakin Tyynenmeren saarella
Elokuva, jossa vaihtuu vuodenaika
Elokuva, jossa on karhu
Elokuva, joka perustuu satuun
Elokuva, jossa on sika
Elokuva, joka suututti ihmisiä
Uudelleenfilmatisointi (“remake”)
Tulevaisuuteen sijoittuva elokuva
Elokuva, jossa varastetaan
Yli 180 minuuttia kestävä elokuva
Alle 80 minuuttia kestävä elokuva
Elokuva, jossa on antagonistina tekoäly
Kommentit
Lähetä kommentti