Kuvakarju-arvostelu: Angels Egg (Tenshin no Tamago, 天使のたまご, 1985)

Angel’s Egg Tenshi no Tamago, 天使のたまご, 1985 Ohjannut: Mamoru Oshii Kirjoittanut: Mamoru Oshii, Yoshitaka Amano

Pieni tyttö (Mako Hyoodoo) yrittää selviytyä autiossa, kylmässä maailmassa. Hän kantaa mukanaan isoa munaa, yrittäen huolehtia siitä parhaansa mukaan. Eräänä päivänä hän kohtaa ristiä kantavan miehen (Jinpachi Nezu). Mies kertoo tytölle suuresta arkista ja vedenpaisumuksesta, sekä unohdetusta kyyhkysestä. Tyttö päättää viedä miehen majapaikkaansa. Katsoja taas pohtii, mitä hattivattia hän oikein katsoo.

Ohjaaja-kirjoittaja Mamoru Oshiin ja kuvataiteilija Yoshitaka Amanon elokuva Angel’s Egg on hämmentävä tapaus. Se sijoittuu omituiseen, post-apokalyptiseltä vaikuttavaan maailmaan. Ainoastaan kahdella ruudulla nähtävällä ihmisellä on ääni, tai edes inhimillisiä piirteitä. Muut ovat enemmän kummituksilta vaikuttavia harmaan massan osia tai kirjaimellisia kivipatsaita. Suorasanaista selitystä maailman tilalle ei anneta, eikä sille mistä tyttö ja mies ovat saapuneet. Heillä ei ole edes nimiä.

Ensimmäinen tehtävä tälläistä katsovalle yleisölle on vain ottaa näkemänsä ja kuulemansa sisään. Joskus on hyvä vain upota elokuvan tunnelmaan ja jättää analysointi myöhempään vaiheeseen. Tämä lähestymistapa palvelee tunnelmavoittoista Angel’s Eggiä. Dialogia on hyvin vähän ja kuvat usein ottavat aikansa tehdäkseen vaikutuksen katsojaan. Yoshihiro Kannon musiikki kanavoi aavemaisen fantasian ääniä, vieden katsojan kauas pois kylmästä todellisuudesta. Jottei katsoja kuitenkaan pitkästyisi, laittaa Oshii paikoitellen ääniryhmänsä iskemään yleisöä korviavihlovilla vihellyksillä ja kirkaisuilla.

Final Fantasy -peleistä tutun taiteilija Yoshitaka Amanon tyyli antaa Angel’s Eggille silmiä hivelevän ulkokuoren. Amanon kuvittama maailma on myyttinen scifi-fantasia, joka ennakoi hänen myöhempää työtään videopelien parissa. Alussa nähtävän valtavan mekaanisen silmän muodot ovat toismaallisen epäluonnollisia ja siten tavattoman kiehtovia. 

Animaatio on paikoitellen yksinkertaista. Kamera välillä vain vaeltaa suuren pysähtyneen kuvan läpi. Kun hahmot sitten liikkuvat on siinä käsintehdyn animaation ihastuttavaa rapsakkuutta. Liikkeet ovat yleensä pieniä, mutta sitäkin merkityksellisempiä. Aavemainen pysähtyneisyys taustoissa kontrastina hahmojen liikkeelle luo onnistuneesti kuvan pysähtyneen maailman viimeisistä elävistä olennoista.

Amanon hahmojen kasvoissa on aavemaisuutta ja filosofista väsymystä. Näiden yksityiskohdat ovat luonnosmaisen epätarkkoja yksityiskohdissaan. Parhaimpana esimerkkinä miehen kantama risti, josta ei ota selvää, onko kyseessä ampuma- vai lyömäase, vaiko kokonaan muunlainen työkalu. Tai ehkä se nimenomaan on Kristuksesta muistuttava symboli?

Uskonto tuntuu olevan syvällä elokuvassa. Teoksen keskellä olevassa keskustelussa mies kertoo tytölle Nooan arkista. Tässä versiossa tosin Nooan lähettämä kyyhky ei koskaan palannut ja ihmiset arkissa unohtivat sen olemassaolon. Elokuvan kuvaama maailmakin tuntuu joltain epämääräiseltä muistolta. Tytön ja miehen kohtaamat muut ihmiset eivät tunnu näkevän heitä lainkaan ja vain metsästävät varjoina esiintyviä jättimäisiä kaloja. Kenties tämä on Jumalan katuman ja upottaman maailman varjo, jonne pieni viaton tyttö on eksynyt muiden ihmisten syntien vuoksi?

Tytön kantaman munan merkitys on niin ikään pohtimisen arvoinen. Onhan elokuvan nimikin “enkelin muna.” Parempi tieto symbolismista varmasti auttaisi eteenpäin. Oma mielikuvani on että muna kuvaisi tietenkin syntymää tai kuolleista paluuta. Tällä tietenkin viittaan pääsiäisen, munien ja Jeesuksen yhteyteen.

Tyttö varjelee munaa kuin omaa rakasta lastaan. Hän ei suostu kertomaan miehelle mitä sen sisällä arvelee olevan. Mies kuitenkin sanoo sen selviävän vain munan rikkomalla. Joka toki tuntuu typerältä ajatukselta, sillä kyllähän linnunmunista oikein hoidettuina pitäisi ajan kanssa itsestään kuoriutua elämää. Olettaen että otus sisällä ei ole jo kuollut. Sivuhuomautuksena mainittakoon että allekirjoittaneen tietämys biologiasta on hyvin surkealla tasolla.

Lopussa tapahtuu jotain, minkä merkityksestä on vaikea olla varma. Kuulisin mielelläni muiden tulkintoja siitä, oman tietoni ollessa niin rajallista. Ensimmäinen mieleeni tullut asia on kuitenkin todella kamala, mitä tulee miehen tekoon ja sen tuloksiin. Tapahtumat viittavaat hirvittävään seksuaalirikokseen, ja sen katastrofaalisiin seuraamuksiin. Silti samaan aikaan lopetus tuntuu toiveikkaalta, joten en voi uskoa tulkintaani oikeaksi. Ellei sitten kirjoittajina toimineiden Oshiin ja Amanon moraali ole todella kyseenalaista.

Etsiessäni uutta suuntaa mieleni tulkinnalle, palaan jälleen ajatukseen Jumalasta, vedenpaisumuksesta ja Kristuksesta. Kuten sanottu, mies kantaa ristiä. Risti näyttää aseelta. Kenties hän on oman elämänsä Pontius Pilatus, joka on saapunut tuomitsemaan viattoman uhrin, jonka kuolema toimii sovituksena maailman synneille. Riistämällä hengen tai viattomuuden tytöltä, syntyy uutta elämää ja vedenpaisumuksen tuhot saadaan vihdoin korjattua. En kyllä tiedä mitä tästäkään ajatella.

Kuten animaatio-opettajani aikanaan sanoi erään elokuvan jälkeen. “Olipa elokuva!”