Kuvakarju-arvostelu: Hind Rajabin ääni (Ṣawt Hind Rajab, صوت هند رج , 2025)

Hind Rajabin ääni Ṣawt Hind Rajab, صوت هند رجب, 2025 Ohjannut ja kirjoittanut: Kaouther Ben Hania

Vuosi sitten, 29. tammikuuta 2024, Israelin puolustusvoimat murhasivat tytön Gazassa, Palestiinassa. Tyttö oli automatkalla serkkujensa, tätinsä ja setänsä kanssa. Ensin hän todisti sukulaistensa kuoleman, jääden ruumiiden ja tulituksen keskelle loukkuun. Tyttö onnistui saamaan yhteyden Punaisen puolikuun hätäkeskukseen. Tytön nimi on Hind Rajab ja hän oli kuollessaan kuusivuotias.

Hind Rajabin ääni yhdistää dokumenttia ja näytelmää kertoakseen tarinan Punaisen puolikuun hätäkeskuksen epätoivoisesta yrityksestä pelastaa tyttö kansanmurhalta. Elokuvan näyttelijät esittävät oikeita ihmisiä ja käsikirjoitus pyrkii toistamaan tositapahtumia mahdollisimman rehellisesti. Apuna ohjaaja-kirjoittaja Kaouther Ben Hanialla on tallenteet Hind Rajabin ja Punaisen puolikuun vapaaehtoisten välisistä puheluista. Elokuvassa kuultava Hind Rajabin ääni on autenttinen dokumentti kuusivuotiaan tytön viimeisestä päivästä.

Kertomalla nauhalla kuultavan äänen olevan aito, Ben Hania saman tien kiskoo katsojan sydämen irti tämän rinnasta. Tunnelma yleisössä kiristyy hetkessä. Katsoja tietää näkevänsä jotain todella tärkeää, riippumatta siitä onko Hind Rajabin tapaus hänelle entuudestaan tuttu tai ei. Seuraavan puolentoista tunnin ajan voi vain miettiä sitä miten julma Israelin kansanmurhaa suorittava koneisto onkaan ja miten ihmeessä me ympäri maailman voimme antaa sen tapahtua.

Hind Rajabia edustaa vain dokumentaarinen materiaali hänen äänestään, valokuvat ja haastattelut hänen äitinsä kanssa. Hänen pelastusoperaatiotaan koordinoivia vapaaehtoisia taas esittävät näyttelijät. Katsoja viedään hätäkeskukseen kokemaan yksi näiden stressaavimmista päivistä. Paine kasvaa kun katsojalle annetaan tarvittavat tiedot tilanteesta. Ben Hania kertoo tarinan konstailematta, suoraviivaisella ravistuksella. Hänen viestinsä on liian tärkeä metaforiin tai alatekstiin piilotettavaksi.

Hätäkeskuksen toimisto on kutakuinkin elokuvan ainoa tapahtumapaikka. Kaouther Ben Hania ja hänen kuvaajansa Juan Sarmiento G. saavat miljöön yksinkertaisuudesta todella paljon irti. Toimiston ikkunat ja lasiovet valjastetaan tarinankerronnan työkaluiksi kiehtovalla tavalla. Näiden avulla saadaan asetettua ihmisiä päällekkäin ja vastakkain tavoilla jotka auttavat kuvaamaan hahmojen välisiä konflikteja, sekä yhteisiä päämääriä. Kuvauksen avulla nostatetaan simppeliltä vaikuttava toimisto kiehtovaksi maailmaksi.

Punaisen puolikuun työntekijöiden rooleissa nähdään Saja Kilani, Motaz Malhees, Amer Hlehel, sekä Clara Khoury. Kukin heistä syöksyy antaamuksella kuvaamiensa henkilöiden valtaviin tunteisiin. Kerrotun tarinan lähtökohtainen stressi lävistää koko ensemblen ja saa katsojan heti tuntemaan sympatiaa näitä ihmisiä kohtaan. Tunteet voisivat tuntua liioitelluilta, jos heidän käsittelemänsä materiaali ei olisi todellisuudessakin niin mahdottoman kamalaa. Erityisen sydäntäsärkevää on se miten Kilani ja Malhees suoriutuvat rooleistaan vastanäyttelijänään oikean Hind Rajabin ääni. Katkerien ja epätoivoisten kyynelten suola maistuu katsomoon asti.

Elokuvan julistetta koristaa lainaus Awards Watchista: “tämän vuosikymmenen tärkein elokuva.” Vaistot kannustavat ensimmäisenä yhtymään tähän. Israelin suorittama kansanmurha Palestiinassa on yksi maailman suurimmista rikoksista tällä hetkellä ja länsimaat vain katsovat vierestä tai aktiivisesti tukevat sitä. Jos koskaan mietit mitä olisit itse tehnyt 30- ja 40-luvulla kun natsit nousivat valtaan, tiedät nyt vastauksen. Taiteella on voima herättää ihmiset toimimaan ja heräämään todistamaansa rikoksiin. Vai onko sittenkään?

Vuosien ajan kyynisyys on ottanut vallan. Kun 70-luvulla julkaistiin Steven Spielbergin Tappajahai, koko maailma alkoi pelätä ja inhota haita. Mutta nerokas, sodanvastainen Länsirintamalla ei mitään uutta, todisti ensimmäisen maailman sodan kauhuista vuonna 1930, onnistumatta kuitenkaan hillitsemään vuosikymmenen lopulla alkavaa verilöylyä. Kykeneekö taide siis ainoastaan lietsomaan vihan ja pelon tunteita, sen sijaan että kannustaisi toimimaan näitä vastaan? En rehellisesti ole ollenkaan varma asiasta.

Itse olen jo muutaman vuoden ollut tietoinen Israelin suorittamasta kansanmurhasta ja esimerkiksi käynyt Palestiinaa puolustavissa mielenosoituksissa. Hind Rajabin ääni ei siis sinänsä vakuuta minua mistään uudesta. Tiedän jo tilanteen olevan hirveä. Kun Israelia puolustava kansanmurhamielinen ihminen katsoo tätä elokuvaa, näkee hän ainoastaan propagandan narut marionetteina toimivien näyttelijöiden raajoissa. Haluan kuitenkin uskoa, että elokuva voi toimia sysäyksenä niille, jotka ovat vielä rajalla. Niille joilla ei vielä ole tarpeeksi tietoa tai jotka tarvitsevat tunteisiin vetoavan puskun eteenpäin. Sillä tunteisiin Hind Rajabin ääni vetoaa erinomaisesti. Olin itse aivan sanaton näytöksen jälkeen.

Elokuvan tärkeyttä pohtiessa nousee mieleeni kuitenkin yksi ratkaiseva tekijä. Hind Rami Iyad Rajab (هند رامي إياد رجب) oli oikea ihminen. Hänellä oli perhettä joka nyt ei koskaan saa nähdä hänen kasvavan aikuiseksi. Hind Rajabin ääni on hiljennetty ikuisiksi ajoiksi, ja ainoastaan nauhoitukset tästä ovat kuultavissa. Eikö ole tavattoman arvokasta ja tärkeää, että hänen pieni elämänsä on edes taiteen keinoin yhä tiedossa?

Israelin puolustusvoimat ovat tappaneet yli 80 000 ihmistä vuodesta 2023 eteen päin. Valtaosa näistä on ollut siviilejä. Kuolleiden lasten määrä on katastrofaalinen. Numerot kuitenkin saavat usein konfliktin tuntumaan liiaan abstraktilta. Kymmentä kuolemaa sanotaan tragediaksi, mutta kymmentätuhatta tilastoksi. Hind Rajabin ääni auttaa muistamaan, että joka ikinen näistä 80 000:sta tapetusta oli oikea ihminen, joka ei koskaan enää saa nähdä läheisiään tai tuntea elämäänsä. Hind Rajabin ääni antaa näille uhreille kasvot ja muistuttaa, että kyse ei ole mistään kaukaisesta, abstraktista asiasta, vaan todellisesti hirmuteosta, joka olisi pysäytettävissä, jos ihmiset vain yhdistäisivät voimansa ja tekisivät jotain asialle.

Lohtua voi löytää elokuvan kuvaamista Punaisen puolikuun vapaaehtoisista. Edes jotkut ihmiset yrittävät parhaansa auttaakseen hädässä olevia ihmisiä. Katastrofien sattuessa kannustetaan katsomaan niitä ihmisiä, jotka pyrkivät korjaamaan tilannetta. Sillä se on ihmisluonto parhaimmillaan. Se ei kuitenkaan tuo Hind Rajabia takaisin.